Mikä on minimimäärä yhdessäolemista, mikä riittää sinulle seurustellessa?

Seurustelin jonkin aikaa toisella mantereella asuvan suomalaisen miehen kanssa. Näimme noin 1,5 kk välein kun hän kävi Suomessa. Välimatkaan suhde myös kaatui, koska hän ei muuttanutkaan takaisin Suomeen vaan muualle Eurooppaan.

Ruotsalaisen, Tukholmassa asuvan miehen kanssa seurustelin 1,5 vuotta niin, että tapasimme noin joka toinen viikonloppu sekä juhlapyhinä ja lomilla. Se oli ihan ok, koska molemmilla oli joka toinen viikonloppu lapset.

Nykyisen puolisoni kanssa vietimme lähes alusta alkaen yhdessä viikonloput, usein juhlapyhät ja suurimman osan lomista siihen saakka, että noin neljän vuoden seurustelun jälkeen muutimme yhteen.

Vierailija kirjoitti:

Minusta parasta parisuhteessa on yhdessä elettävä arki. Toisen kainaloon nukahtaminen, jutustelut aamupalapöydässä, kauppareissut, pihatyöt jne. Se tunne siitä että tätä arkea eletään yhdessä, toinen on tukena ja on yhteinen "tukikohta" eli koti. En usko että saisin tällaista tunnetta jostain viikonloppusuhteesta. Se olisi minusta enemmän "friends with benefits" tyyppinen kuvio.

Eli avoliitto. Kuinka nopeasti olet valmis sitoutumaan avoliittoon? Heti, kun tutustut johonkin?

Olenko huono ihminen (mies), jos en osaa vastata vähän kysymykseen? - Haluaisin ennen kaikkea kokea tunteen, että kumppanini haluaisi olla ehdotomasti kanssani, joka on merkittävämpi asia kuin se, että hän kokisi, että hänen on jokin erityinen velvollisuus ja välttämättömyys olla vierelläni. Mieluummin lyhyempikin aika niin, etä koen ja tunnen että voimme olla molemmat yhdessä toisillimme läsnä ja hetkessä kuin niin, että toisesta voi aisitia, että hän tuli luokseni vain velvollisuudesta ja samalla hänellä on pinna ääriasennossa kun juuri samanaiksesti moni muu asia vaatisi häneltä erityistä huomiota.    

Vierailija kirjoitti:

Olenko huono ihminen (mies), jos en osaa vastata vähän kysymykseen? - Haluaisin ennen kaikkea kokea tunteen, että kumppanini haluaisi olla ehdotomasti kanssani, joka on merkittävämpi asia kuin se, että hän kokisi, että hänen on jokin erityinen velvollisuus ja välttämättömyys olla vierelläni. Mieluummin lyhyempikin aika niin, etä koen ja tunnen että voimme olla molemmat yhdessä toisillimme läsnä ja hetkessä kuin niin, että toisesta voi aisitia, että hän tuli luokseni vain velvollisuudesta ja samalla hänellä on pinna ääriasennossa kun juuri samanaiksesti moni muu asia vaatisi häneltä erityistä huomiota.    

Et vastannut siihen mitä kysyttiin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen miettinyt viime aikoina ihan samaa, siis mikä on itselleni sopiva tai minimimäärä. Molemmilla on lapsia eikä haluta mitään uusperhekuvioita tai olla vielä sen kummemmin mitään tulevaisuutta edes suunniteltu. Itselläni on jo isot lapset, mies on pienen lapsen erittäin omistautunut ja hyvä vuoroviikkoisä.

Tällä hetkellä nähdään joka toisella viikolla 1-3 kertaa. Monet näistä tapaamisista on vain yhteinen ilta ja joskus yö, ja aamulla molemmat menee aikaisin töihin. Joskus tavataan viikonloppuna ja vietetään lähes kokonainen päivä yhdessä.

Välillä ajattelen, että näin on just hyvä, välillä taas tuntuu ettei tästä kehity mitään tapailua kummempaa tällä tahdilla. Tapailu on ihan ok, mutta ei ikuinen tapailu. Lisäksi niillä viikoilla, kun ei nähdä, ehdin kuvitella kaikkea, epäillä, turhautia ja analysoida tätä suhdetta liikaa. Tykkään tästä miehestä tosi paljon ja tunnen häntä kohtaan valtavaa vetoa. Haluaisin tästä ihan oikean suhteen, mutta en tiedä, onko se mahdollista.

Tästä syystä ohitan kaikki pienten lasten isät, koska minulle tuo ei riittäisi. Miksi muuten isillä on niin suuri kynnys esitellä naisystävä lapsille?

En vastaa kaikkien miesten puolesta, vaan omasta. Itse opin kantapään kautta, että nainen voi muuttaa mieltään sitoutumisesta koska tahansa, joten enää en uskalla tuoda uutta naista lasteni elämään. En myöskään halua naisen osallistuvan lasteni kasvatukseen tai tarvitse hoitoapua. Minulla on oma tapani olla ja elää lasteni kanssa ja se ei kaikille sovi.

Minkä trauman lapset siitä saa, jos esittelet jonkun naisen, tai ystävän, tai naapurin ja sitten hän katoaakin elämästänne?

Olisi kiva nähdä ainakin pari kertaa viikoittain, yön ylikin mielellään. Ja viikonloppuisin ja loma-aikoina tehdä ainakin osan aikaa juttuja yhdessä. Ei koko aikaa, mutta sopivasti.

Seurustelu on täysin tyhjäpäistä touhua paras on kun ei koskaan tapaile ketään  nii saa viettää vapaa-aikansa miten ja kenen kanssa lystää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselleni seurustelu tarkoittaa sitä, että jossain vaiheessa edetään suht tiiviiseen parisuhteeseen ja saman katon alle. Kyllä tunnesiteen syntyminen ja toiseen tutustuminen edellyttävät, että vietetään aikaa yhdessä. En osaa sanoa mitään tuntimääriä yhdessäololle, mutta kai nyt toisen kanssa pitää haluta viettää vapaa-aikaa. Mitä järkeä olisi muuten edes olla yhdessä?

No just sitä tässä kysyttiin että mikä sinulle on se minimimäärä, että on sitä järkeä.

No vastataan sitten, että viikonloput tulisi pääsääntöisesti viettää yhdessä ja vähintään pari iltaa ja yötä viikollakin. Kerran tai kahdesti viikossa tapailussa ei olisi mitään järkeä. Perheellisillä tietenkin tilanteet aivan erilaisia. Itse kun olen lapseton ja jos kumppanikin olisi, niin totta kai oletus olisi se, että vietetään paljon aikaa yhdessä. Löyhät tapailusuhteet eivät kiinnosta.

Up