Miehen humalanhakuinen juominen
Olen seurustellut reilut pari vuotta ihanan miehen kanssa, jonka kanssa asun ja suunnittelen tulevaisuutta. Kuitenkin jo seurustelumme alussa huomasin alkoholitottumustemme eroavan voimakkaasti ja tämä ahdistaa todella paljon. Itse juon alkoholia ehkä 1-2 krt kuukaudessa, silloinkin maksimissaan pari lasia viiniä tai saunaoluen tai kaksi. Oma isäni käytti alkoholia koko lapsuuteni ajan humalanhakuisesti ja siitä on jäänyt omat jälkensä.
Miehelläni juominen ei niinkään ole useasti tapahtuvaa (esim. päivittäistä tai viikoittaistakaan) mutta hän juo kerralla paljon. Koronan takia juhlia tai tapahtumia ei ole kauheasti ollut mutta muutamina lauantai-iltoina häneltä on saattanut mennä yksinään kokonainen viinipullo ja pari-kolme oluttakin päälle. Ystäviään kun hän tapaa esim. mökillä niin viinaa kiskotaan kaksin käsin. Juomista hoipertelevaan kävelykuntoon/lähes sammumiseen tapahtuu noin 1-2 kertaa kuukaudessa - kesällä jopa useammin. Joitain kertoja olen tullut iltavuorosta kotiin ja mies on ollut ”nukkumassa” vaatteet päällä eli sammunut. Keittiöstä löytyy tyhjä pullo viiniä ja kaksi tölkkiä olutta.
Olen puhunut miehelle hänen alkoholinkäytöstään, mutta reaktiona on aina raivarit - mitään alkoholiongelmaa ei todellakaan ole eikä hän näe siinä mitään ihmeellistä jos pari kertaa kuukaudessa juo itsensä sammalluskuntoon. Hän sanoo, että jos lapsia tulisi niin ei tietenkään enää joisi niin, mutta ei näe siinä ”mitään ongelmaa jos kavereita tapaa ja ottaa pari kaljaa” (= 6-12 tölkkiä.)
Mies on korkeassa asemassa töissä, tarkka ja pedantti, ja alkoholinkäyttö poislukien on luotettava, huomaavainen ja rakastava kumppani. Tuntuisi järjettömältä erota, mutta tuntuu, että en loppuelämääni halua tuntea painoa rinnan kohdalla aina viikonlopun tullessa, kun mies lähtee ”illaksi ystävän luo katsomaan peliä” ja tulee sieltä hoiperrellen kotiin.
Kommentit (93)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viljamaaa kirjoitti:
Onko todella niin, että on normaalia juoda itsensä sammumisen partaalle kerran tai parikin kuukaudessa? Itse ymmärtäisin jos ne kerrat kun kavereita tavataan, juotaisiin vaikka oikeasti kaksi-kolme kaljaa. Lähes poikkeuksetta mies juo kuitenkin itsensä sellaiseen kuntoon, että hän kompuroi sänkyyn, kaataa yöpöydän lampun ja häneen tuskin saa kontaktia. Omalla kohdallani juon sellaiset kännit ehkä kerran kahdessa vuodessa ja lähinnä vahingossa. Itseäni mietityttää vain se, että alkoholia menee niin suuri määrä JOKA kerta.
Ap
Onko 6-12 olutta paljon miehelle? Tai viinipullo ja 2-3 olutta? Niin paljon, että on sammumiskunnossa? Kuulostaa erikoiselta. Itse normaalipainoisena naisena voin illanvietossa/saunaillassa tms. helposti juoda tuon määrän, enkä todellakaan ole sammumiskunnossa. Eikä kohdallani todellakaan ole tottumuksen kautta saavutettu toleranssi, normaalisti otan sen yhden saunaoluen pari kertaa viikossa. Ja hyvin monet tuntemani ihmiset (kaverit, sukulaiset, työkaverit) usein illan mittaan juovat esim sen 6-12 olutta/siideriä/lonkeroa.
Ainakin tämä kertoo mielestäni sen, ettei miehellesi ole kummoistakaan kestävyyttä alkoholin sietoon kehittynyt, että ei hän niin kovin säännöllisesti runsaita määriä voi juoda. Mutta mikä sinua tässä miehesi juomisessa häiritsee? Mainitsit että pelkäät hänen olevan sammuneena sängyssä kun tulet kotiin tai juovan itsensä sammumiskuntoon kavereiden kanssa iltaa viettäessään. Miksi sinä sitä pelkäät? Et kertonut, mikä ja miksi se pelottaa? Et kertonut, että hän olisi väkivaltainen fyysisesti tai henkisesti sinua tai muita kohtaan, eksyisi kännissä vieraisiin sänkyihin, olisi agressiivinen tai mitään muutakaan. Ainoa mitä kerroit pelkääväsi, on että hän sammuu. Mitä sinä siinä pelkäät?
Hitaasti alkoholisoituvaa miestä on vain epämukavaa katsella. Jossain vaiheessa huomaa olevansa juopon kanssa naimisissa, jonka elämän alkoholi tuhoaa kuten monen muunkin.
Alkoholistia ja narsistia ei paranneta rakkaudella. Moni on yrittänyt kyllä oman elämänsä uhraten, mutta ei ole onnistunut.
Sen vain tulin sanomaan, että älä odota muutosta. Hyväksy mies sellaisena kuin on, tai jätä.
Vierailija kirjoitti:
Viljamaaa kirjoitti:
Onko todella niin, että on normaalia juoda itsensä sammumisen partaalle kerran tai parikin kuukaudessa? Itse ymmärtäisin jos ne kerrat kun kavereita tavataan, juotaisiin vaikka oikeasti kaksi-kolme kaljaa. Lähes poikkeuksetta mies juo kuitenkin itsensä sellaiseen kuntoon, että hän kompuroi sänkyyn, kaataa yöpöydän lampun ja häneen tuskin saa kontaktia. Omalla kohdallani juon sellaiset kännit ehkä kerran kahdessa vuodessa ja lähinnä vahingossa. Itseäni mietityttää vain se, että alkoholia menee niin suuri määrä JOKA kerta.
Ap
On todellakin normaalia. itse olen juonut tuollaiset kännit käytännössä joka viikonloppu 15-vuotiaasta asti, ja elämä on ihanaa. M48
Olet siis alkoholiriippuvainen.
Humalahakuinen juominen on asia jonka takia suhde loppuu siihen. En suvaitse.
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten kuolee alkoholiin, kuten niin moni muukin.
No tuskin se mies viinaan kuolee vetämällä kännit kerran tai pari kuussa. Edes viikonloppuryyppääminen ei ole tappavaa alkoholismia, ja tämä tyyppi kuitenkin juo paljon harvemmin. Sen sijaan on eri juttu haluaako örvellystä katsella, vai etsiikö raittiin puolison.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosi hienoa, mutta alkoholi on kuitenkin yleisimpiä kuolinsyitä Suomessa.
Varmasti, syöpien ja sydän- ja verisuonitautien jälkeen.
Arvaatko, mikä on iso syy syöville ja sydän- ja verisuonitaudeille?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen järkeä on juoda alkoholia ellei humalahakuisesti? Tätä en ole koskaan ymmärtänyt. Yhtä hyvin voi juoda alkoholitonta ellei halua humalaa. Järjetöntä rahanhaaskausta juoda alkoholia ilman humalaa.
Only in Finland.
Ihmeellinen harhaluulo että missään muualla ei juoda humalahakuisesti. Eipä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten kuolee alkoholiin, kuten niin moni muukin.
No tuskin se mies viinaan kuolee vetämällä kännit kerran tai pari kuussa. Edes viikonloppuryyppääminen ei ole tappavaa alkoholismia, ja tämä tyyppi kuitenkin juo paljon harvemmin.
Todennäköisesti aivan jokainen alkoholisti on joskus ollut kerran tai pari kännit kuussa vetävä tapaus. Siitä on määrät hitaasti kasvaneet ja lopulta ollaan tultu alkoholistiksi, joka kuolee alkoholiin.

Alkoholi on paras orjuutushuume. Halpaa valmistaa ja aiheuttaa voimakkaan riippuvuuden, jonka avulla voidaan laillisesti ryöstää monelta ihmiseltä kaikki omaisuudet.
Jos tottumukset alkon käytön suhteen eroavat radikaalisti, niin suhde on kyllä tuhoon tuomittu. Ei ole normaalia juoda itseänsä kaatokänniin jatkuvasti. Yleensä nuo alkoholiongelmat tuppaavat myös ajan saatossa eskaloitumaan, valitettavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edes viikonloppuryyppääminen ei ole tappavaa alkoholismia, ja tämä tyyppi kuitenkin juo paljon harvemmin..
Kyllä alkoholin yliannostukseen voi kuolla, vaikka joisi vain viikonloppuisin. Heroiiniin voi myös kuolla, vaikka kokeilisi vain kerran.
Vierailija kirjoitti:
Jos tottumukset alkon käytön suhteen eroavat radikaalisti, niin suhde on kyllä tuhoon tuomittu. Ei ole normaalia juoda itseänsä kaatokänniin jatkuvasti. Yleensä nuo alkoholiongelmat tuppaavat myös ajan saatossa eskaloitumaan, valitettavasti.
Käytetyt alkoholimäärät yleensä kasvavat vuosien aikana, harvemmin vähenevät.
Hei ap osalle ihmisistä tuollainen juominen on "normaalia". Osalle ei. Isoin kysymys on siinä että teidän arvot ei kohtaa alkoholinkäytön suhteen. Jos mies nyt väkisin vähentäisi alkoholinkäyttöä sinun takiasi niin todennäköisesti sinä pelkäisit edelleen milloin mies palaa vanhoihin tapoihinsa. Ja mies saattaisi olla katkera koska naisen takia ei saa juoda kuten haluaisi.
Tuo että juominen ei koskaan jää kahteen jne viittaa kyllä johonkin ongelmaan. Eli ei osaa olla kohtuukäyttäjä.
Minä ehdottaisin että menisitte yhdessä juttelemaan ammattilaisen kanssa. Voisit myydä ajatusta miehelle sillä että ehkä ammattilainen saisi sinut ymmärtämään paremmin myös miehen näkökulmaa. Jos parisuhdeterapeutilla käynti ei saa teitä löytämään yhteisiä arvoja asiassa niin minä eroaisin. Vaikka asia on tavallaan pieni niin silti se tulisi varjostamaan teidän tulevaisuutta. Joutuisit aina jännittämään mihin kuntoon mies itsensä juo. Ja sinä olisit lapsista vastuussa aina viikonloput koska et voi olla varma juoko mies. Ja jos eroat sitten kun teillä yhteiset lapset niin joudut luottamaan että mies ei juo kun lapset ovat hänellä tai sitten vain toivomaan että ei juo niin paljoa että lapsille sattuu jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tottumukset alkon käytön suhteen eroavat radikaalisti, niin suhde on kyllä tuhoon tuomittu. Ei ole normaalia juoda itseänsä kaatokänniin jatkuvasti. Yleensä nuo alkoholiongelmat tuppaavat myös ajan saatossa eskaloitumaan, valitettavasti.
Käytetyt alkoholimäärät yleensä kasvavat vuosien aikana, harvemmin vähenevät.
Alkoholi on hyvin salakavala kova huume. Se koukuttaa hitaasti, mutta varmasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten kuolee alkoholiin, kuten niin moni muukin.
No tuskin se mies viinaan kuolee vetämällä kännit kerran tai pari kuussa. Edes viikonloppuryyppääminen ei ole tappavaa alkoholismia, ja tämä tyyppi kuitenkin juo paljon harvemmin.
Todennäköisesti aivan jokainen alkoholisti on joskus ollut kerran tai pari kännit kuussa vetävä tapaus. Siitä on määrät hitaasti kasvaneet ja lopulta ollaan tultu alkoholistiksi, joka kuolee alkoholiin.
Todennäköisesti jokainen alkoholisti on joskus ollut vain kahvia vetävä tapaus. Sitten on otettu viiniä ruoan kanssa, ja määrät ovat hitaasti kasvaneet..
En puolusta kännäämistä, itse en sitä tee tai jaksa katsella muiden örvellystä. Lähipiirissä on kuitenkin alkoholismia, ja nämä turhat pelottelut tai kaiken humalahakuisen juomisen leimaaminen alkoholismiksi vaan vie uskottavuutta siltä hetkeltä, kun pitää aidosti osoittaa huolensa siitä että toisella menee päivässä viinapullo ja olutta päälle.
Lisäksi se on epäkunnioittavaa heitä kohtaan, joilta alkoholi on vienyt joko välillisesti tai suoraan koko elämän ja tehnyt siitä helvettiä. Mun läheiselläni ryyppääminen oli pitkiä putkia ihan alusta alkaen, kiittäisin polvillani jos hän joisi samoin kuin suuri osa suomalaisista, eli kerran kuussa.
Viljamaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viljamaaa kirjoitti:
Onko todella niin, että on normaalia juoda itsensä sammumisen partaalle kerran tai parikin kuukaudessa? Itse ymmärtäisin jos ne kerrat kun kavereita tavataan, juotaisiin vaikka oikeasti kaksi-kolme kaljaa. Lähes poikkeuksetta mies juo kuitenkin itsensä sellaiseen kuntoon, että hän kompuroi sänkyyn, kaataa yöpöydän lampun ja häneen tuskin saa kontaktia. Omalla kohdallani juon sellaiset kännit ehkä kerran kahdessa vuodessa ja lähinnä vahingossa. Itseäni mietityttää vain se, että alkoholia menee niin suuri määrä JOKA kerta.
Ap
Onko 6-12 olutta paljon miehelle? Tai viinipullo ja 2-3 olutta? Niin paljon, että on sammumiskunnossa? Kuulostaa erikoiselta. Itse normaalipainoisena naisena voin illanvietossa/saunaillassa tms. helposti juoda tuon määrän, enkä todellakaan ole sammumiskunnossa. Eikä kohdallani todellakaan ole tottumuksen kautta saavutettu toleranssi, normaalisti otan sen yhden saunaoluen pari kertaa viikossa. Ja hyvin monet tuntemani ihmiset (kaverit, sukulaiset, työkaverit) usein illan mittaan juovat esim sen 6-12 olutta/siideriä/lonkeroa.
Ainakin tämä kertoo mielestäni sen, ettei miehellesi ole kummoistakaan kestävyyttä alkoholin sietoon kehittynyt, että ei hän niin kovin säännöllisesti runsaita määriä voi juoda. Mutta mikä sinua tässä miehesi juomisessa häiritsee? Mainitsit että pelkäät hänen olevan sammuneena sängyssä kun tulet kotiin tai juovan itsensä sammumiskuntoon kavereiden kanssa iltaa viettäessään. Miksi sinä sitä pelkäät? Et kertonut, mikä ja miksi se pelottaa? Et kertonut, että hän olisi väkivaltainen fyysisesti tai henkisesti sinua tai muita kohtaan, eksyisi kännissä vieraisiin sänkyihin, olisi agressiivinen tai mitään muutakaan. Ainoa mitä kerroit pelkääväsi, on että hän sammuu. Mitä sinä siinä pelkäät?
Ei varmaan 6-12 olisi paljon, jos se ei tapahtuisi joka ikinen kerta. En muista yhtäkään kertaa, että mies olisi lähtenyt käymään saunaillassa ja todella juonut vain pari olutta. Joka kerta kun hän juo, juo hän (itselleni ainakin) melko runsaan määrän - arkinen saunailta voi olla se 10 tölkkiä olutta. Eli jos juodaan niin aina juodaan enemmän kuin normaali "saunaolut".
Kunnon sammumiset ovat tapahtuneet kovemmassa kännissä kuin yhden viinipullon jälkeen, mutta näitä vaatteet päällä nukahtamisia sen sijaan on ollut useampi. Ehkä sitä ei voi sanoa suoraan sammumiseksi, mutta harvemmin kuitenkaan selväpäinen käy farkut päällä nukkumaan.
En pelkää hänen käyttäytyvän aggressiivisesti (en usko että ikinä käyttäytyisikään) tai eksyvän muihin sänkyihin - ehkä pelkään enemmän että jotain sattuisi tai huomaan, että on todella vaikea viettää iltaa silloin kun mies on kaverillaan, kun ei oikein tiedä, että missä kunnossa se sieltä tulee. Pari kertaa on myös puhelin sammunut pakkasessa ja itse olen aamuviideltä valvoskellut odottamassa, kun yhteyttä ei saa ja miestä ei kuulu. Varmasti lapsuudesta kumpuaa ikäviä muistoja myös omasta isästä, joka oli aina jotenkin lapselle pelottava humalassa, vaikka ei hänkään koskaan riehunut tai aggressiivisesti käyttäytynyt.
Ap
Älä hyvä ihminen jää tuohon suhteeseen ja jos et saa lähdettyä, älä ainakaan missään tapauksessa hanki lapsia. Itse alkoholistiperheessä kasvaneena tiedät millaista se lapselle on.
Itse asiassa sun pitäisi tietää sekin, että tuollainen juominen on alkoholismia ja se, että alkoholisti ei lopeta tai vähennä lapsen syntymän takia, sinun takiasi tai mistään muustakaan syystä.
Se että mies suuttuu kun otat asian puheeksi on 100% todiste siitä että alkoholi on hänelle ongelma. Ei pysty lopettamaan aloitettuaan. Sulla ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa: joko jäät siihen ja katselet miten alkoholiongelma pahenee, määrät, juomistiheys, miehen pitkät poissaolot ja valehtelu lisääntyy. Tai sitten lähdet suhteesta ja etsit miehen, jolla ei ole alkoholiongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten kuolee alkoholiin, kuten niin moni muukin.
No tuskin se mies viinaan kuolee vetämällä kännit kerran tai pari kuussa. Edes viikonloppuryyppääminen ei ole tappavaa alkoholismia, ja tämä tyyppi kuitenkin juo paljon harvemmin.
Todennäköisesti aivan jokainen alkoholisti on joskus ollut kerran tai pari kännit kuussa vetävä tapaus. Siitä on määrät hitaasti kasvaneet ja lopulta ollaan tultu alkoholistiksi, joka kuolee alkoholiin.
Todennäköisesti jokainen alkoholisti on joskus ollut vain kahvia vetävä tapaus.
Aika lapsellista. Alkoholi on kova huume, kahvi ei muuten kuin vain riippuvuutensa osalta.
Ei kai se ukkos nyt pullosta viiniä ja kahdesta oluesta ole vaatteet päällä sammunut, on varmasti vetänyt lisäksi jotain tabuja.
Tuttu nainen veti vuosikymmeniä viinaa vapaa-ajallaan. Pikku hiljaa tilanne kehittyi siten, että jo pienehkö alkoholiannos sai hänet kauheaan kuntoon ja "katkaisi filmin". Eli ei muistanut mitään ihan varhaisillasta lähtien seuraavana päivänä. Lopetti juomisen luojan kiitos. Kannattaa tutustua aiheeseen alkoholismin eteneminen. Isoin edesauttava tekijä on runsas alkoholin juominen.
Kylläpä täällä on juoppojen ymmärtäjiä!!
Onko mukava tulevaisuus jos ikinä et voi olla varma että esimerkiksi viikonlopuksi tehdyt suunnitelmat toteutuvat?
Puoliso onkin krapulassa eikä voi lähteä minnekkään.
Talouden rahat menevät kurkusta alas.
Mieti ap vakavasti millaista perhe- elämää haluat!
Lapsia älä hanki juopon kanssa, lasinen lapsuus on jo liian monella.