Hoitoalan suurin ongelma
Olen paljon pohtinut hoitoalan problematiikkaa.
Yksi kuormittavimmista asioista on kolmivuorotyö (joka on myös terveysriski) ja yhden päivän vapaat, jotka eivät riitä palautumiseen. Joissain paikoissa tilannetta on pyritty korjamaan ergonomisella työvuorolistalla, mutta eipä sekään aina toteudu.
Epätyypillisestä työajasta maksettavat vuorolisät ovat myös liian pienet.
Hoitajia on liian vähän.
Silti suurin ongelma on minusta rakenteellinen ja henkinen. Nykyinen hoitoala on rakennettu sotasairaaloiden pohjalle, jotka olivat puolustusvoimien alaisuudessa ja siten hyvin hierarkisia komentoketjuineen.
Tämä johtamismalli ja organisaatiomalli on säilynyt näihin päiviin asti.
Rivihoitaja on kuin sotilas, joka ei saa kyseenalaistaa mitään, ei vaikuttaa omaan työhönsä eikä tehdä parannuksia. Ehdottaa voi, mutta ei se mihinkään johda, koska on seurattava komentoketjua. Näistä syistä työpaikoilla on myös simputusta ja kiusaamista.
Tämä ei mitenkään ole tätä päivää ja täysi vastakohta hyvälle johtamiselle.
Sote-uudistus olisi hyvä hetki uudistaa koko organisaation rakenteita.
(Toivon, että tähän ketjuun ei tulisi turhia vertailuja muihin aloihin, ellei se liity tähän hierarkkiseen työkulttuuriin. On hedelmätöntä alkaa nokittelemaan "no eipä tuo vielä mitään, kun meillä". Tämä aloitus koskee nimenomaan hoitoalaa. Kiitos.)
Kommentit (51)
Ongelmia on:
Liian vähän hoitajia
Arvostuksen puute
Huono johtajuus
Vähättely
Taukoja ei saa pitää
Työaikoihin voi vaikuttaa vähän
Kaikki muut mahdolliset riiston keinot
Mutta ei se mitään. Näin on monella muullakin alalla. Tervetuloa työelämään!
Vierailija kirjoitti:
Ongelmia on:
Liian vähän hoitajia
Arvostuksen puute
Huono johtajuus
Vähättely
Taukoja ei saa pitää
Työaikoihin voi vaikuttaa vähän
Kaikki muut mahdolliset riiston keinotMutta ei se mitään. Näin on monella muullakin alalla. Tervetuloa työelämään!
Jos asenne on se, että näin se vaan on, ei mikään koskaan muutu.
Minä en ymmärrä sitä, että miksi työvuorot tehdään aina 3 viikon pätkissä ?
Itse olin tehtaassa töissä ja meillä tiedettiin kaikki vuorot ainakin 3 vuotta eteenpäin. Jos joskus oli pakottava tarve saada vuoro vaihdettua, niin sovittiin työkaverin kanssa.
Terveydenhuollossa menee ihan älyttömästi resursseja työvuorojen suunnitteluun.
Osaan työni hyvin sairaanhoitajana, mutta vaihdan kohta muualle, koska APOTTI, JCI ja MAGNEETTISAIRAALA vi***taa niin paljon. Etenkin se, miten paljon rahaa ja aikaa niihin käytetään.
Itse siirryin hoitoalalla muihin töihin mm seuraavista syistä:
- Hoitajalla ei ole mitään sananvaltaa MIHINKÄÄN eikä hoitajien ääni kuulu missään
- Toimintaa ei haluta, osata tai pystytä aidosti kehittämään sillä päätökset tehdään jossain muualla missä ollaan liian kaukana todellisuudesta
- Päättävä elin on täysin irrallaan arjesta ja perustelee ratkaisuja tilastoilla
- Asiakaslähtöisyys ei ole toiminnan keskiössä kuten pitäisi
- Itsensä kehittämiseen ei anneta aikaa eikä rahaa = ei mahdollisuuksia käyttää työaikaa koulutuksiin siinä määrin kuin olisi tarve, maksulliset koulutukset voi suoraan unohta
- Itsensä kehittämisestä ja opiskelusta ei palkita millään tavalla, et voi edetä uralla tai saada lisää palkkaa vaikka kouluttautuisit omalla ajalla
- Työyhteisöissä on isoja on ongelmia johtamisessa
- Työyhteisöissä on isoja ongelmia työntekijöiden kesken
- Johtaminen pitää yllä vanhanaikaisia hierarkioita ja eri ammattiryhmiä kohdellaan eri tavoin
- Resurssipulan vuoksi lomien sopiminen aiheuttaa usein riitaa
- Työnantaja ei useinkaan jousta jos työntekijällä on esim henkilökohtainen meno, työntekijän on silti aina joustettava
- Eettinen kuormitus on suuri ja alati kasvava
- Palkka on huono
Vierailija kirjoitti:
Osaan työni hyvin sairaanhoitajana, mutta vaihdan kohta muualle, koska APOTTI, JCI ja MAGNEETTISAIRAALA vi***taa niin paljon. Etenkin se, miten paljon rahaa ja aikaa niihin käytetään.
SIIS KYLLÄ!!!!!!!!!! Apotti nyt vaan yks pakollinen paha mutta toi h*lvetin JCI. Omalla osastolla syö resurssia käytännön hommista kun pakotettuna pitää vääntää tollasta p*skaa tekemällä powerpointtia jnejne. Money well spent HUS
Vierailija kirjoitti:
Hoitoalalla toteutetaan myös hajoita ja hallitse-taktiikkaa. Ystäväni työskenteli vuosia lähihoitajana ja jatkoi sitten sairaanhoitaja-opintoihin. Koko opiskelun ajan tuleville sh:lle iskostettiin heidän olevan parempia ja upeampia kuin lähihoitajat.
Kun ammattiryhmien välille luodaan tuollaista kiilaa, ei tarvitse liikaa pelätä hoitajien yhtenäisyyttä.Mihin jäi moniammattillisuuden ajatus?
Hajoita ja hallitse.
Onpa outoa. Tunnen itseni lisäksi kymmeniä, ja olen tavannut varmaan yli sata sairaanhoitajaa urani aikana, eikä kukaan heistä ole puolella sanallakaan vihjaissut olevansa ”parempi” tai ”upeampi” kuin lähihoitajat. Tunnen myös lähihoitajia ja olen tavannut heitäkin kymmeniä/yli sata, ja heistä ehkä neljä lähihoitajaa on jotenkin ilmaissut tuollaista kuvaamaasi kuviteltua sh:n ”ylimielisyyttä”. Tämä on kyllä outo, ja mielestäni ainoastaan lähihoitajien kokema ilmiö, mitä voisi kyllä tutkia enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä sitä, että miksi työvuorot tehdään aina 3 viikon pätkissä ?
Itse olin tehtaassa töissä ja meillä tiedettiin kaikki vuorot ainakin 3 vuotta eteenpäin. Jos joskus oli pakottava tarve saada vuoro vaihdettua, niin sovittiin työkaverin kanssa.
Terveydenhuollossa menee ihan älyttömästi resursseja työvuorojen suunnitteluun.
Voin huomauttaa, että sairaala ei ole tehdas.
Sairaalassa hoidetaan eläviä ihmisiä.
Siellä joko ihmiset kuolee tai tervehtyy.
Vierailija kirjoitti:
Itse siirryin hoitoalalla muihin töihin mm seuraavista syistä:
- Hoitajalla ei ole mitään sananvaltaa MIHINKÄÄN eikä hoitajien ääni kuulu missään
- Toimintaa ei haluta, osata tai pystytä aidosti kehittämään sillä päätökset tehdään jossain muualla missä ollaan liian kaukana todellisuudesta
- Päättävä elin on täysin irrallaan arjesta ja perustelee ratkaisuja tilastoilla
- Asiakaslähtöisyys ei ole toiminnan keskiössä kuten pitäisi
- Itsensä kehittämiseen ei anneta aikaa eikä rahaa = ei mahdollisuuksia käyttää työaikaa koulutuksiin siinä määrin kuin olisi tarve, maksulliset koulutukset voi suoraan unohta
- Itsensä kehittämisestä ja opiskelusta ei palkita millään tavalla, et voi edetä uralla tai saada lisää palkkaa vaikka kouluttautuisit omalla ajalla
- Työyhteisöissä on isoja on ongelmia johtamisessa
- Työyhteisöissä on isoja ongelmia työntekijöiden kesken
- Johtaminen pitää yllä vanhanaikaisia hierarkioita ja eri ammattiryhmiä kohdellaan eri tavoin
- Resurssipulan vuoksi lomien sopiminen aiheuttaa usein riitaa
- Työnantaja ei useinkaan jousta jos työntekijällä on esim henkilökohtainen meno, työntekijän on silti aina joustettava
- Eettinen kuormitus on suuri ja alati kasvava
- Palkka on huono
Amen. Tämä tiivisti kaiken.
Naisvaltaisen alan epäasiallinen kohtelu ja työpaikkakiusaaminen. Naiset juoruavat, käyttäytyvät epäasiallisesti, ilkeilevät, puhuvat pahaa, muodostavat kuppikuntia, puukottavat selkään, kiusaavat opiskelijoita, keikkalaisia, sijaisia ja uusia työntekijöitä.
Epäasiallinen kohtelu ja työpaikkakiusaaminen on hoitoalan suurin ongelma!
En itse ole hoitoalalla mutta äitini on. En ymmärrä miten vielä nykypäivänä voi olla lailllista edes, että ihmisillä on yhden päivän vapaita pitkien työputken välissä?! Eihän siinä palaudu kukaan, ja tuollaista pitää sitten vuosikymmeniä jaksaa... Miksei kukaan tee mitään? Hoitoala pitäisi inhimillistää.
Vierailija kirjoitti:
Naisvaltaisen alan epäasiallinen kohtelu ja työpaikkakiusaaminen. Naiset juoruavat, käyttäytyvät epäasiallisesti, ilkeilevät, puhuvat pahaa, muodostavat kuppikuntia, puukottavat selkään, kiusaavat opiskelijoita, keikkalaisia, sijaisia ja uusia työntekijöitä.
Epäasiallinen kohtelu ja työpaikkakiusaaminen on hoitoalan suurin ongelma!
En allekirjoita täysin. Ei meillä ehditä kiusaamaan, mutta riippuu paikasta. Itse äänestän jo aikaisemmin mainittuja muita syitä tasaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä sitä, että miksi työvuorot tehdään aina 3 viikon pätkissä ?
Itse olin tehtaassa töissä ja meillä tiedettiin kaikki vuorot ainakin 3 vuotta eteenpäin. Jos joskus oli pakottava tarve saada vuoro vaihdettua, niin sovittiin työkaverin kanssa.
Terveydenhuollossa menee ihan älyttömästi resursseja työvuorojen suunnitteluun.
Mikä toimii teillä ei välttämättä toimi muualla.
Muillakin aloilla tehdään vuorotyötä 1,20e/h iltalisällä ja 2,00e/h yölisällä. En ymmärrä paljonko lisät on hoitoalalla, kun aina sanotaan "palkka koostuu lähinnä lisistä". Omassa tilissä nuo summat eivät paljoa missään näy. Tsemppiä silti hoitoalalle.
Miksi muuten hoitoalalla ei ole 5 yövuoroa peräkkäin automaattisesti? Säilyisi rytmi. Toisaalta terveydelle haitallisinta on nuo viikko-viikko-vuororytmit, mutta olisi jotain järkeä työvuoroissa sentään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ergnomisista työvuoroista oli juttuja jo 90-luvulla, joko ne on käytössä kaikkialla?
Vai edelleen IAAIAY-tyyliä?
Kaikille ei tuo ergonominen työvuorosuunnittelu sovi, eikä moni siitä tykkää tai sitä edes halua. Sehän syö puolikkaan vapaapäivän kokonaan pois, melkeinpä molemmista päistä. Vapailta joudut tulemaan aamuvuoroon ja vapaille pääset vasta iltavuorosta (kaikki ei tee öitä). Sitä paitsi on myös monia ihmisiä, joiden jaksamiseen auttaa paremmin tuollaisen pitkä työputken pätkiminen niillä ykkösvapailla.
Autonominen lista on oikeasti se kaikkein paras vaihtoehto, ja se tukee oikeasti sitä työssä jaksamista ja lisää työn mielekkyyttä.
On jotenkin lyhytnäköistä ajatella että joko tehdään suoraan pitkästä illasta seitsemään tai sitten ollaan ergonomisia ja vapaat ovat päivän. On aivan varmasti mahdollista suunnitella toimiva ja ergonominen systeemi. Paitsi ne henkilömitoitukset, unohdin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erikoissairaanhoidossa on ongelmana myös työväen laatu. Tekee mulle sairaanhoitajana kohtuuttomasti töitä, jos pari on lääkeluvaton (opiskelija tai lähihoitaja), perehdyttämätön ja kokematon.
Minne hittoon ne sairaanhoitajat häviää, kun opiskelijoita on harjottelussa koko ajan ja niistä pidetään huolta?
Erikoissairaanhoidon ongelmat:
1) kunnallista puolta huonompi palkka, eikä MITÄÄN työsuhde-etuja paitsi ”koulutukset” joiden toteutus on amatöörimäistä, ja usein syyllistävää sen sijaan, että olisi rakentavaa.
2) hoitajille on sälytetty erilaisia ylimääräisiä vastuita kaikkien hoitotyön vastuiden lisäksi, koska hoitajat tekevät lääkärien töitä. Tämä siksi, koska kirurgit eivät halua tehdä ”tavallisten” lääkärien töitä. Silti hoitajille kuuluvat myös fysioterapeuttien ja laitoshuoltajien työt yhtälailla kuin kunnallisellakin puolella.
3) pitää opiskella omalla ajalla, jotta pysyy kärryillä uusimmasta tiedosta. Tästä ei ole kuitenkaan apua urakehitykseen tai palkkaukseen vaan ainoastaan siihen, ettei syyllisty hoitovirheisiin. Työaikaa ei juurikaan tähän voi käyttää. Eli joutuu toimimaan kuin asiantuntija-ammatissa, ilman asiantuntija-ammatin etuja, kehityspolkuja, palkkauksia, bonuksia tai vapautta.
4) kirurgit ja anestesialääkärit pomottavat hoitajia, kohtelevat alentuvasti ja tiuskivat.
5) keksin paljon lisää kohtia.
Kiteytit kohtaan 3. hyvin ammatin ongelman.
Vierailija kirjoitti:
Naisvaltaisen alan epäasiallinen kohtelu ja työpaikkakiusaaminen. Naiset juoruavat, käyttäytyvät epäasiallisesti, ilkeilevät, puhuvat pahaa, muodostavat kuppikuntia, puukottavat selkään, kiusaavat opiskelijoita, keikkalaisia, sijaisia ja uusia työntekijöitä.
Epäasiallinen kohtelu ja työpaikkakiusaaminen on hoitoalan suurin ongelma!
Hyvä kommentti. Tämä on merkittävä ongelma, mutta ei ainoa.
Vierailija kirjoitti:
Hoitoalalla voisi olla lyhyempi työaika, vaikka niin, että kuukaudessa olisi 2 työpäivää vähemmän. Lisäisi jaksamista ja työhyvinvointia kummasti.
Onkohan tämä ehdotus kovin realistinen kun kerran tekijöistä on pulaa?