Lue keskustelun säännöt.
En muista äitini koskaan sanoneen, että rakastaa minua
Hellyyttä
09.05.2021 |
Lapsuudenperheessä ei juuri osoitettu hellyyttä eikä ole mitään mielikuvaa siitä, että äitini (tai isäni) olisi koskaan sanonut ääneen rakastavansa minua. Tulipahan äitienpäivänä mieleen. Välit ihan läheiset olleet ja ovat vieläkin, mutta jonkinlainen vaille jäämisen tunne tästä on aikuisuuteen asti jäänyt. Vanhemmat ovat toki arkisella huolehtimisella rakkauttaan osoittaneet, mutta muuhun eivät kyenneet. Kosketus oli jotenkin vaikeaa ilmeisesti. (Olen 70-luvulla syntynyt, jos sillä merkitystä.) Omaa lastani kohtelen toisin ja hän todellakin saa hellyyttä, hyväksyviä katseita ja kuulee myös nuo tärkeät sanat usein. Muilla vastaavaa?
Kommentit (64)
Ei meidän perheessä ole ikinä sellaista sanottu, ei vanhemmat eikä kyllä sisaruksetkaan, se rakastaminen on ollut aina ihan itsestäänselvyys, joka näkyy teoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole tainnut olla tapana Suomessa. Olin lapsi 60- ja 70-luvulla eikä silloin lapsille sanottu sellaista. Äiti kyllä kutsui minua kullaksi joskus, kun olin ihan pieni, alle kouluikäinen, sen muistan. Kun opin englantia, kerroin kotona, miten siinä kielessä love-sanaa käytetään esim. silloin, kun pidetään paljon jostakin. Muistan äidin sanoneen, että suomen kielessä sanoja rakkaus ja rakastaminen käytetään eri tavalla eikä voisi sanoa esim. "rakastan koiria" tai "rakastan jäätelöä", koska siitä tulee hassu mielikuva. Se oli silloin noin.
Ensimmäinen poikaystäväni oli ulkomaalainen ja olen iloinen, että häneltä opin rakastamisen ja kauniiden sanojen sanomisen, koskettamisen ja toisen huomioimista. Suomi on monessa asiassa hyvä maa, mutta tässä meillä on opettelemista tai ainakin itse tunsin itseni näissä asioissa paremmaksi toisenlaisessa kulttuurissa.
Mun vanhemmat ei ole ikinä sanoneet sitä minulle. Ainoa joka on, on minun kummipoika.