Lue keskustelun säännöt.
Mies väittää, ettei aikuisella voi olla nälkäkiukkua ja että kyse on itsehillinnän puutteesta
08.05.2021 |
Sitä huolimatta, että olin käydä miehen rinnukseen kiinni kun halusi vaan kävellä (ennen koronaa) pitkin Tallinnaa vaikka kyselin asteittain kiristyvällä äänellä, että voidaanko jo etsiä ruokapaikka kun aamiaisesta aikaa. Vasta kun huusin kurkku suorana " ET SAA ENÄÄ IKINÄ SEKSIÄ ELLEI NYT MENNÄ SYÖMÄÄN!" tajusi että olen tosissani ja ohjasi minua naama punaisena lähimpään ravintolaan.
Mielestäni on luonnotonta, että joku voi olla tuntitolkulla syömättä ja hymy huulilla. Ellei ole joku anorektikko.
Ja olen 45vuotias, niin en ymmärrä missä vaiheessa tämän pitäsi iän myötä helpottaa!
Kommentit (41)
Jos ei ole impulssikontrollia, niin tommosta se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tavallaan ymmärrän. Oma mieheni on samanlainen, ja saattaa puhua minulle todella rumasti ollessaan nälkäinen. Ja on tietysti tahditonta toiselta venyttää syömistä jos muilla seurueen jäsenillä on huutava nälkä.Olen kuitenkin sitä mieltä, että aikuisen ihmisen on kannettava itsestään vastuu. Jos tietää omaavansa taipumuksen nälkäkiukkuun, niin voi aivan hyvin pitää mukanaan esim. myslipatukkaa, pillimehua tms. Aikuinen ihminen osaa ennakoida tällaiset tilanteet.
Minulla oli kollega, joka sai nälkäraivareita, mutta vain minun läsnäollessani. Kummallisesti nämä nälkäkiukkuiset osaavat pitää kiukkunsa kurinsa silloin, kun sitä olisi noloa tai haitallista näyttää.
Ihme vastauksia taas. Kovassa nälässä kuka tahansa on pahantuulinen, ihan normaalia. Jotkut osaavat hillitä itsensä ulkoisesti mutta paljastavat mielialansa vittuilemalla toiselle. Onko sellainen käytös sitten sen aikuisempaa?
Eikä siihen mitään diabetestä tarvitse jos kuuden tunnin syömättömyyden jälkeen on kiljuva nälkä. Mulle ainakin hyvinvointi merkitsee säännöllisiä elintapoja, esim. päivittäisiä ruoka-aikoja. Ja kyllä, jos on kova nälkä niin olen kiukkuinen. En ymmärrä miksi pitää siinä tilanteessa keksiä kaikenlaisia verukkeita että ei vielä syötäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko läheisriippuva? Etkö osaa ihan itse mennä syömään ja huolehtia tarpeistasi ilman, että mies tulee? Pyydätkö vessaan menoonkin mieheltäsi luvan ja miehen mukaan? Veden juomiseen? Jos nukuttaa tai väsyttää, niin ei saa mennä lepäämään jos mies ei myös tule? Mieskö päättää kaikesta ja sanoo, mitä tehdään? Ja vain raivoamisella tai kiristämällä saatat saada asiasi läpi? Ymmärrätkö, että olet jäänyt lapsen tasolle tuossa suhteessasi?
Ap:n jutussahan he olivat matkustaneet Tallinaan, ja ap useamman kerran jo todennut että haluaisi mennä syömään. Aika outoa jos yhdessä ollaan jossain matkalla ja toinen vaan lähtee ravintolaan ja jättää toisen yksin kadulle.
Eikä se nälkäkiukku tarkoita aina mitään esi-diabetestä. Minulla ja lapsellani on migreeniä. Ja meillä jos ruokaväli pääsee liian pitkäksi (puhutaan 5-6 tuntia). Alkaa tulla nälkäkiukkua, mikä liittyy vahvasti alkavaan migreenin. Kun lukee migreeniä sairastavien ketjua, on tämä kyseisessä taudissa aika yleistä.
mitähän helvettiä mä teen tälläkin tiedolla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitenkään harvinaista, että tämän päivän länsimaiset aikuiset kiukuttelevat, kun tulee paha mieli. 3-vuotiaan tasolle laskeutuvat aikuiset ovat uusi normaali.
Tähän lisäyksenä myös ruokaa pitää mussuttaa tunnin välein, ettei energiat laske. Ei ihmekään että lihavuus vaivaa lähes kaikkia, kun ruokaa ahdetaan kitusiin eikä edes pientä näläntunnetta kestetä ilman itkupotkuraivareita.
Tuo verensokerin mataluudesta johtuva kiukkuisuus on ihan tosiasia. Ei liity lihavuuteen tai länsimaalaisuuteen. Diabeetikoille varmasti tuttua, mutta myös terveillä voi tulla tuollaisia oireita. Joidenkin keho ilmeisesti reagoi herkemmin verensokerin heittelyyn. Mutta en sano, että se silti oikeuttaisi väkivaltaiseen käytökseen.
Minulla ei ole mitään ruoka-addiktiota ja olen aina ollut laiha, mutta verensokerin laskiessa tulee kyllä todella huono-olo. En ala riehumaan, mutta olen varmasti ärtynyt.
Näläntunnetta siedän, mutta jos alkaa pyörryttää, näkö sumentua ja heikottaa niin ei siihen kyllä mikään itsekuri auta.
Nuo fyysiset oireet pahentuivat ollessani 19v. Nälkäkiukku on tuttua jo yläkouluajoilta. Koulussa en juuri koskaan syönyt mitään. Olin varmasti aneeminen ja muutenkin heikotti, mutta jotenkin pärjäsin kotiin asti niin etten ihan pyörtynyt.
Mutta sitten kun olin 19, muistan kuinka joskus saatoin tulla jostain kotiin ja yht’äkkiä energiat vaan hävis. Kotona ei ollut mitään valmista syötävää, ei leipää, mehua, ei yhtään mitään. Pakastimesta otin sitten jotain kattilaan sulamaan. Oli todella heikko olo ja silmät sumeina kädet täristen lusikoin ruokaa suuhun. Olo kirkastui kyllä aika pian sitten onneksi. Säikähdin tuota tilaani niin, että aloin huolehtia, että kaapista löytyy jotain sokerista. Ja jotain evästä on mukana jos kauemmas lähden.
Jotenkin yhdistän, että nuo pahentuneet fyysiset oireet alkoivat yhden vahvan lääkekuurin jälkeen. Minulle oli tuli vähäksi aikaa jotain virtsaamisongelmiakin. Ehkä munuaiset oli jotenkin rasittuneet lääkkeistä. Googlasin 1.tyypin diabetes aiheita. Jotain verikokeita muistaakseni otettiin, mutta kaippa ne oli ihan normaaleja. Kävin siis ainakin lääkärissä.
Hienoa kun suhde perustuu kiristämiseen ja valtataisteluun sinun ehdoillasi. Käy miestä sääliksi kun vaimo on tuollainen pirttihirmu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä tuo ilmiö on ihan todellinen. Kaverin miehellä on niin selkeä tapaus että ottavat eväitä mukaan jos on epäselvää saako ruokaa riittävän säännöllisesti. Myös omalla lapsellani olen havainnut kaksi kertaa. Toisella kerralla pienenä kun ruokailu oli miehen varassa ja hän jätti lapsen käytännössä ruokkimatta. Siinä oppi hyvin ettei mukula pärjää pelkällä suklaalla koko päivää, ipanalla hirveä huuto ihan omissa maailmoissaan. Toinen kerta teininä kun oltiin päivä Tukholmassa ja paluu laivalle menikin vähän eri lailla kun oltiin suunniteltu. Oltiin kaikki nälkäisiä ja piti silti kävellä kiireellä ja teini sai ihan ihmeellisen riitely- ja jankkauskohtauksen. Ei mennyt enää normaalin teini-iän piikkiin se.
Nälästä kiukuttelu on lapsellista.
Mutta kyllä munkin on joskus pakko painostaa seuralainen syömään; vaikka voinkin olla tuntikausia syömättä, en voi olla esim 8-17 syömättä toisin kun moni mun kaveri. Mulle tulee migreeni ja sitten on loppupäivä pilalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hienoa kun suhde perustuu kiristämiseen ja valtataisteluun sinun ehdoillasi. Käy miestä sääliksi kun vaimo on tuollainen pirttihirmu.
No tässähän asia on juuri päinvastoin. Yhdessä matkaillessa pitäisi huomioida toisenkin tarpeet ja mennä sinne syömään silloin kun toinen selvästi ilmoittaa että nälkä on kova. Eikä vaan tahallaan pitkittää toisen hankalaa oloa. Kiristäjä-mies.
Aikuinen nainen ja käyttäytyy kuin pieni lapsi. Etkö osaa hävetä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko läheisriippuva? Etkö osaa ihan itse mennä syömään ja huolehtia tarpeistasi ilman, että mies tulee? Pyydätkö vessaan menoonkin mieheltäsi luvan ja miehen mukaan? Veden juomiseen? Jos nukuttaa tai väsyttää, niin ei saa mennä lepäämään jos mies ei myös tule? Mieskö päättää kaikesta ja sanoo, mitä tehdään? Ja vain raivoamisella tai kiristämällä saatat saada asiasi läpi? Ymmärrätkö, että olet jäänyt lapsen tasolle tuossa suhteessasi?
Ap:n jutussahan he olivat matkustaneet Tallinaan, ja ap useamman kerran jo todennut että haluaisi mennä syömään. Aika outoa jos yhdessä ollaan jossain matkalla ja toinen vaan lähtee ravintolaan ja jättää toisen yksin kadulle.
Eikä se nälkäkiukku tarkoita aina mitään esi-diabetestä. Minulla ja lapsellani on migreeniä. Ja meillä jos ruokaväli pääsee liian pitkäksi (puhutaan 5-6 tuntia). Alkaa tulla nälkäkiukkua, mikä liittyy vahvasti alkavaan migreenin. Kun lukee migreeniä sairastavien ketjua, on tämä kyseisessä taudissa aika yleistä.
Jos toinen ei suostu syömään, niin oudompaahan se on, että sitten ei toinenkaan saa syödä, eikö?
Lähinnä lihavilla nuita kohtauksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko läheisriippuva? Etkö osaa ihan itse mennä syömään ja huolehtia tarpeistasi ilman, että mies tulee? Pyydätkö vessaan menoonkin mieheltäsi luvan ja miehen mukaan? Veden juomiseen? Jos nukuttaa tai väsyttää, niin ei saa mennä lepäämään jos mies ei myös tule? Mieskö päättää kaikesta ja sanoo, mitä tehdään? Ja vain raivoamisella tai kiristämällä saatat saada asiasi läpi? Ymmärrätkö, että olet jäänyt lapsen tasolle tuossa suhteessasi?
Ap:n jutussahan he olivat matkustaneet Tallinaan, ja ap useamman kerran jo todennut että haluaisi mennä syömään. Aika outoa jos yhdessä ollaan jossain matkalla ja toinen vaan lähtee ravintolaan ja jättää toisen yksin kadulle.
Eikä se nälkäkiukku tarkoita aina mitään esi-diabetestä. Minulla ja lapsellani on migreeniä. Ja meillä jos ruokaväli pääsee liian pitkäksi (puhutaan 5-6 tuntia). Alkaa tulla nälkäkiukkua, mikä liittyy vahvasti alkavaan migreenin. Kun lukee migreeniä sairastavien ketjua, on tämä kyseisessä taudissa aika yleistä.
Jos itse olisin jo pitkään ilmaissut, että on kauhea nälkä, mutta toinen kieltäytyy lähtemästä ravintolaan, niin kyllä silloin itse ainakin toteaisin, että nyt en jaksa enää kiertää kaupungilla ilman että saan ruokaa, ja että aion itse ainakin mennä syömään nyt. Ehdottaisin vaikka, hajaannutaan nyt tunniksi tai pariksi, jos toisella ei vielä ole nälkä.
Sitten se toinen joko tulee kanssani syömään tai sitten menen yksin. Ei se ole mitäämn yhdessä olemista, jos toista kiusataan nälällä, joskin tietenkään silloin ei toisen ole myöskään pakko tulla syömään, jos ei halua.
Vierailija kirjoitti:
Ihme vastauksia taas. Kovassa nälässä kuka tahansa on pahantuulinen, ihan normaalia. Jotkut osaavat hillitä itsensä ulkoisesti mutta paljastavat mielialansa vittuilemalla toiselle. Onko sellainen käytös sitten sen aikuisempaa?
Eikä siihen mitään diabetestä tarvitse jos kuuden tunnin syömättömyyden jälkeen on kiljuva nälkä. Mulle ainakin hyvinvointi merkitsee säännöllisiä elintapoja, esim. päivittäisiä ruoka-aikoja. Ja kyllä, jos on kova nälkä niin olen kiukkuinen. En ymmärrä miksi pitää siinä tilanteessa keksiä kaikenlaisia verukkeita että ei vielä syötäisi.
Tasan tarkkaan ei kaikille tule. Jotkut paastoavatkin päivän tai päiväkausia, eikä sitä heidän käytöksestään näy.
Oletko läheisriippuva? Etkö osaa ihan itse mennä syömään ja huolehtia tarpeistasi ilman, että mies tulee? Pyydätkö vessaan menoonkin mieheltäsi luvan ja miehen mukaan? Veden juomiseen? Jos nukuttaa tai väsyttää, niin ei saa mennä lepäämään jos mies ei myös tule? Mieskö päättää kaikesta ja sanoo, mitä tehdään? Ja vain raivoamisella tai kiristämällä saatat saada asiasi läpi? Ymmärrätkö, että olet jäänyt lapsen tasolle tuossa suhteessasi?