Tuleeko ainoista lapsista oikeasti itsekkäitä ja yksinäisiä?
Olen kuullut tämän väitteen nyt taas monta kertaa lyhyen ajan sisään.
Olen aina miettinyt, että jos hankin lapsia, niin hankin vain yhden. Haluan mieluummin olla hyvä äiti sille yhdelle kuin uupunut äiti kahdelle tai useammalle.
Mutta sanoessani näin, saan jatkuvasti kuulla joltain, että lapsestani tulee itsekäs ja yksinäinen ja pilaan hänen elämänsä.
Minusta sisarus ei ole lainkaan takuu sille, ettei olisi yksinäinen. Minulla on pari vuotta nuorempi sisarus jonka kanssa olemme hyvin erilaisia kiinnostuksenkohteiltamme ym. Ja tunnen paljon ainoita lapsia joilla on laaja ystäväpiiri.
Ja entä sitten se itsekkyys? Minulla on ystävä jonka ainoa sisarus on 10 v. vanhempi. Oppiiko siinä jotenkin ratkaisevalla tavalla enemmän jakamisesta kuin jos olisi ainoa lapsi?
Mitä mieltä te olette tästä väitteestä? Onko se pitänyt teidän elämässänne paikkaansa, vai onko se täyttä puppua?
Kommentit (46)
Meidän lapsesta tuli kaikkea muuta kuin itsekäs. Yksinäinen ei ole mutta kyllä ainokaisuus hänen sosiaalisissa taidoissaan näkyy. Toisaalta hänen isällään on sisaruksia, mutta isä on samanlainen tässä suhteessa, ei pidä ystävyyssuhteita kovin tärkeänä. Meidän lapsesta tuli näin ehkä "järkevämpi" kuin hänestä olisi muuten tullut. Sitä sanaa olen hänestä paljon kuullut käytettävän.
Pelkään samaa. Haluaisin yhden lapsen. Melkein kaikki vastaa ettei niistä lapsista tule ihan täyspäisiä :(
Mut onko se enemmän niin, että 95% ihmisistä on aika rikkinäisiä, laiskoja, ilkeitä, ujoja, päälle puhuvia, kateellisia, rumasti puhuvia, ahneita, itsekkäitä yms. Ja sit ainoiden lasten kohdalla voi sanoa että "johtuu siitä kun tolla ei ollut sisaruksia".
En tiedä. Virheellisiä niistä kuitenkin kasvaa, sisaria tai ei... mutta onko siitä jotain tutkimuksia vai vain mutua, tuleeko itsekkäämpiä tai jotenkin omituisia.
Ei tule. Itsekkyys on aika outo käsitys, koska ainoilla lapsilla on vanhemmat ja kasvatusta. Myös koulussa opettajat kertovat asioita. Voi tietenkin olla että on myös itsekkäitä ihmisiä, jotka ovat tehneet eri valintoja, kuin se ei itsekäs. Riippuu onko älykkäälle tai kivalle lapselle samantyyppistä seuraa, tuskin ikävien tyyppien kanssa hengailee.
Ja kysymys, mikä tulkitaan itsekkyydeksi, koska kaikki mikä näyttää itsekkäältä ei aina ole sitä. Ihmisillä on eri käsityksiä asioista ja näkökulmia.
Ikävä kyllä olen lähipiirissä nähnyt monta itsekeskeistä ihmistä, jotka ovat ainoita tai sisarukseen yli viiden vuoden ikäero.
Mun lapset olivat just kaksi viikkoa karanteenissa. Olisipa ollut tylsää, jos olisi ollut yksin.
Vaikka riitelevät, niin on niistä niin paljon seuraa toisilleen. Olen iloinen että niitä on kaksi.
Olen varmasti jäävi vastaamaan ainokaisena. Olen sosiaalisesti lahjakkaaksi usein kehuttu, mutta viihdyn hyvin yksin ja jopa siinä määrin että se ehkä aiheuttaa myös yksinäisyyttä välillä. En ole sillä tavalla itsekäs, että haalin materiaa enkä osaa sitä jakaa - päinvastoin. Mutta itsekäs ehkä siinä, että en anna muiden hyppiä silmilleni. Vedän rajat törkeään käytökseen, jota minuun yleensä ovat elämän varrella kohdistaneet perheidensä esikoiset. Omasta näkökulmastani he ovat tottuneet siihen, että voivat pomottaa muita mennen tullen ja kadehtivat kaikkea ilkeästi. Esikoisilla on aina paljon vaatimuksia muille paitsi itselleen.
Lähimmät ystäväni ovatkin myös ainokaisia tai perheidensä kuopuksia.
No minulla on yksi lapsi. Hän on jo aikuinen, joten pystyy jo jotain sanomaankin.
Yksinäinen hän on joskus ollut. Toisaalta osaa erittäin hyvin olla yksin ja keksii tekemistä. Hän myös kaipaa "omaa aikaa". Kavereita on aina ollut riittävästi. Kun hän oli pieni, olin tukena kaverisuhteiden syntymisessä ja pidin aina huolta siitä, että hänellä oli ainakin yksi harrastus, jossa oli yhteistoimintaa muiden lasten kanssa.
Sosiaalisia taitoja oppii päiväkodissa ja koulussa. Itse olen avittanut tässä mm juttelemalla asioista. Kuinka toisten kanssa ollaan, miltä toisesta mahtoi tuntua, miltä itsestäsi tuntui joku asia. Olen itsekin leikkinyt ja pelannut hänen kanssaan paljon, siinä tulee paljon oppia esim oman vuoron odottaminen, pettymykset, ilot, yhdessä tekeminen ja jakaminen.
Ainoa lapsi saa vanhempansa jakamattoman huomion, jos vain vanhemmat jaksavat huomiota antaa. En näe tätä negatiivisena asiana.
No, näillä opeilla minun ainokaisestani on tullut aivan hienosti pärjäävä, sosiaalisesti taitava, fiksu ihminen.
Mies on 9-lapsisesta perheestä. Ei ole yhtää sosiaalinen eikä osaa jakaa, on tottunut näet pitämään puolensa.
Tutkimusten mukaan ainokaisista ei tule sen yksinäisempiä tai itsekkäämpiä kuin sisaruskatraassa kasvaneistakaan.
Minä olen ainoa lapsi, ja olen ennemminkin liian kiltti. Koko lapsuuden sain kuulla kavereiden taholta "Ainoa lapsi on itsekäs ja hemmoteltu" -mantraa, joten olin lähes kynnysmattona välillä. Jos joskus uskalsin jotain vaatia itselleni ja/tai puolustaa itseäni, niin se aiheutti suunnatonta närkästystä. Että tuollaisia nuo ainoat lapset ovat, pilalle lellittyjä ja saavat aina kaiken haluamansa ja pläää plää plää.. Eli minulle piti kelvata aina se huonoin vaihtoehto, kun kerran kotona sain kaiken maan ja taivaan väliltä. Tämä tarkoitti siis sitä, että kuurupiilossa olin aina se etsijä, hyppynarussa pyörittäjä jne. Jos joskus uskalsin pyytää päästä esim. hyppäämään narua pyörittämisen sijasta, niin olin ihan kauhea ja miten kehtasinkaan vielä vaatia itselleni jotain, kun muutenkin sain kaiken 🙄. Aikuisiällä onkin sitten pitänyt opetella terveiden rajojen asettamista ja pitämistä, ja ettei se ole itsekästä.
Sisaruskatraassa kasvava lapsi voi kokea jäävänsä aivan valtavasti paitsi kaikesta, ja tämä jos mikä aiheuttaa itsekkyyttä yms ongelmia.
Tärkeintä on kaikissa tapauksissa huomioida lapsi yksilönä ja tukea häntä niissä asioissa, joissa hän tarvitsee tukea. Jos huomaa, että lapsi alkaa kehittyä itsekkääksi niin siinä kohtaa vanhempi voi itse auttaa lasta toisille urille ottamalla tämän asian huomioon.
En sitäpaitsi usko, että kukaan vanhempi, joka jo ennen lapsen syntymää pohtii tällaisia, pystyisi ikinä kasvattamaan lapsestaan itsekästä 😊
Taidatte unohtaa ettei se lapsiluku ole aina itsestä kiinni.
Ap ole iloinen jos saat edes sen yhden. Minä olen. Yritän kasvattaa hänet kuten parhaiten osaan. Toivottavasti häntä ei tuomita ainokaisuutensa takia mikä ei ole hänen vikansa.
Itse tunnen useita itsekkäitä, jopa as piirteisiä 3-5 lapsen perheissä kasvaneita. Ex kertoi että kaikesta piti taistella joten ei oppinut jakamaan. Jos ei karkkipussista niin vanhempien huomiosta.
Tämä riippuu täysin lapsen luonteesta ja siitä millaisissa ympyröissä pyörii. Esim jo lapsena joukkue- /ryhmätoiminnassa käynyt osaa kyllä toimia isossa ryhmässä.
Muutenkin erot tasoittuvat kyllä iän myötä, kun koulussa joutuu tekemään yhteistyötä. Enemmän näkyy ihan pienten lasten kohdalla erot, kun opetellaan jakamaan ym. Sisarukset luonnollisesti harjoittelevat jakamista enemmän, koska joutuvat jakamaan enemmän.
Ja tosiaan sisarus ei ole tae. Kaikkein pahimpia ovat ne sisaruskatraiden kultamussukat, jotka ovat saaneet enemmän kuin muut sisarukset. Esim itsekkäin ihminen jonka tunnen on neljästä sisaruksesta toiseksi vanhin. Vanhemmat ovat tätä lasta paaponeet muiden sisarusten kustannuksella ja tämä kokee edelleen olevansa koko muuta ihmiskuntaa oikeutetumpi ja parempi, vaikka ikää on yli 30v
Vanhemmathan tässä ovat avainasemassa. Jos opettaa lapsen esim siihen, että hän saa kaiken ponnistelematta, hänestä voi tulla aika ongelmainen. Tai että kerrotaan, miten hän on parempi kuin muut lapset tai että muiden perheiden lapset ovat jotenkin alempiarvoisia. Niin näissä tapauksissa ollaan menossa kohti isoja ongelmia. Terve järki ja asioiden ajattelu auttavat kyllä paljon. Jos miettii, että minkälaiseksi haluaisin lapseni kasvavan, niin onkin jo helpompi valita kuinka toimii vanhempana.
Tiivistetysti: jos haluaa k-päisen lapsen kannattaa olla k-päinen vanhempi ja tukea lapsen k-päisyyden kehittymistä.
Minun mieheni on ainoa lapsi, ja ainakin hän on erittäin sosiaalinen ja ekstrovertti.
Paljon kavereita ja ystäviä.
Erittäin huolehtiva ja rakastava persoona.
Minulla on neljä sisarusta enkä ole puoliksikaan niin sosiaalinen.
Mun kokemuksen mukaan ainoat lapset vetää tosi hyvin, mut niiden äidit sekoaa. Sen lapsen on oltava kotona joka joulu ja joka äitienpäivä ja joka ainoa juhlapyhä ja äiti soittelee perään ja määkyy et millon tuut käymään ja mikset vastaa viesteihin ja :D Mun äiti oli ainoa lapsi ja exmies oli ainoa lapsi ja huhhuh sitä touhua. Tosin en tiedä millaista heillä oli sitten lapsuudessa, mutta aikuisena ainoat lapset kärsii äidistään helpommin kuin sisarukset, jotka voi jakaa sitä "taakkaa".
Vanhempien jakamista ei voi oppia kuin sisarusten kanssa. Se voi näyttäytyä ihmisillä eri tavalla ja persoonakin vaikuttaa.
No joistain tulee ja joistain ei. Ihan sama myös sisaruksellisten kanssa.