Ei kai elämän kuulu olla pelkkää taistelua. Eikö joskus saisi nauttia

Vaikeuksien jälkeen osaa arvostaa sitä rauhallista arkea

Nauttia miten??

Luonnolla ei ole tuollaista hollywood-tyylistä draaman kaarta jossa mennään vaikeuksien kautta voittoon, vaan joko elät tai kuolet.

Mitään sellaista sääntöä ei ole olemassa jonka mukaan välillä pitäisi olla tällaista ja sitten toisinaan taas tuollaista. Toki ihminen voi itse toivoa että välillä menisi paremmin. Siihen voi parhaiten vaikuttaa itse.

Saa nauttia. Minä nautin koko ajan pelkästä olemassaolosta.

Ainakin itse pyrin ajattelemaan ihan päivittäin sitä minulla on, sen sijaan että mitä minulta puuttuu. Voin luetella aika monta asiaa jotka on omassa elämässä aivan täydellisesti vaikka eivät Suomen pumpulinäkökulmasta katsoen ole mitään erikoista.

Nautintoa voi hakea vaikkapa kahvikupposesta tai siitä että ostaa kaupasta suklaapatukan. Tai siitä että on käynyt suihkussa ja on hyvä ja rento olo. Voi kuunnella mielimusiikkiaan ja ylipäänsä on omaa vapaa-aikaa.

Hengitän maailman puhtainta ilmaa ja juon parasta vettä, joka toimitetaan oman asuntoni keittiöön 24 tuntia vuorokaudessa. Asunnossani ei ole koskaan kylmä. Voin tilata luurillani ruokaa jonka jälkeen palvelija(wolt) kiikuttaa sen ovelleni puolessa tunnissa.

Voisin myös halutessani lähteä ulkomaille lomalle, mutta karanteenisääntöjen vuoksi en sitä nyt tee. Voin lomailla myös kotimaassa.

Noh, oikeastaan aika paska elämä. Sama hypätä junan alle.

Ei elämä ole nautinto vaan raakaa raatamista hampaat yhteen puristuneena niin että vähän tirskuu verta ikenistä.

Saat nauttia, kun opit nauttimaan siitä, mitä sulla on.

Jos odotat saavasi jotain parempaa, saat odottaa ikuisesti.

Siihen voi addiktoitua.

😁

Eiks tää ole vähän asennekysymys:

Minä taistelen työpaikoista

Vs

Minä haen työpaikkoja

Ei voi nauttia jos ei perusasiat ole kunnossa. Itse en saa läheisyyttä, hellyyttä, kosketusta. Kuolen sisältä. Tai saisin mutta ei tyhjä jumputus riitä.

Itse olen miettinyt monesti tuota, että saisiko joskus nauttia?

Mutta olen tullut siihen tulokseen, että älä koskaan ainakaan ääneen sano että menisi hyvin, kun se siihen päätyy, niin eiköhän jotain pahaa taas tapahdu.

Nytkin odotan että koska lähtee sähköt, koska on satanut lunta taas sen verran. (Talossamme sähkölämmitys, että tuohon että on kuitenkin lämmin, tai sitten ei.) ja sitten pitää taas viritellä aggregaatti tuohon pihaan että saa jääkaapille/pakastimelle virtaa.

Tänään koululaiset eivät päässeet kouluun, ja työssäkäyvät töihin, täältä kolkasta suomea. kun lunta liikaa ja aurat ei ollut vielä liikkuneet, taksit jumissa hangessa.

Mutta ehkä sitten joskus vielä on aika nauttia kun on eläke iässä. Sitten istun järvenrannassa kesät talvet ja katselen maisemaa.

Mä ainakin koen että mun elämä on yhtä raatamista. Mulla on vaativa työ, iso tiimi johdettavana ja paljon vastuita. Työt pyörii mielessä yötä päivää. Omakotitalo, jossa loputtomasti hommaa. Mies ja lapset, joiden kotiorja mä näytän olevan. Olen pohjattoman väsynyt vain kaikkeen, mulla ei ole koskaan omaa aikaa, ei koskaan aikaa tai mahdollisuutta levätä tai nukkua. 

Mä avustan ja autan iäkkäitä vanhempiani päivittäin, aina jotakin. 

Olen siinä pisteessä että kuolema ei pelota, olisi armahdus.

35v pelkkää nautintoa ollut, ei valittamista.

Vierailija kirjoitti:

Vaikeuksien jälkeen osaa arvostaa sitä rauhallista arkea

Näinhän se olisi mutta mitä kun vaikeudet seuraavat toisiaan, koko ajan on jotain harmia, pientä tai isompaa.

Mitään ei oikein saa näkemättä vähän vaivaa sen eteen, se on fakta. Mutta ei tuon ponnistelun pidä olla taistelua. Kyllä sen tietyn nautinnon ja vähintäänkin tavoitteiden saavuttamisen tyydytyksen pitäisi olla läsnä tekemisessä useammin kuin pelkän ahdistuksen. Kuulostaa vähän masennukselta.

Esimerkiksi käänsin äsken talikolla kahden hengen perunamaan. Oli työläs mutta mielekästä.

Vierailija kirjoitti:

Eiks tää ole vähän asennekysymys:

Minä taistelen työpaikoista

Vs

Minä haen työpaikkoja

Ei se ole asennekysymys jos tulee harmia harmin perään. Toki se miten niihin suhtautuu mutta jos jatkuvasti on huolta esim. terveydestä ja toimeentulosta niin kyllä se uuvuttaa.

Asennekysymys. Toiset taistelee ihan taistelemisen ilosta tai koska eivät muuhun kykene. Toiset taas kulkevat vakaata hyvää polkua, hoitavat vaikeudet pois päiväjärjestyksestä tai eivät jää ainakaan niihin rypemään ja nauttivat arjesta.

Elämässä tapahtuu usein jotain odottamatonta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiks tää ole vähän asennekysymys:

Minä taistelen työpaikoista

Vs

Minä haen työpaikkoja

Ei se ole asennekysymys jos tulee harmia harmin perään. Toki se miten niihin suhtautuu mutta jos jatkuvasti on huolta esim. terveydestä ja toimeentulosta niin kyllä se uuvuttaa.

Ystävälläni on todella paljon huolia oman terveytensä ja toimeentulonsa kanssa, hän on yksinhuoltaja, koska mies heittäytyi alkoholistiksi muutama vuosi sitten. Ystäväni tytär on hyvin vakavasti sairas ja paranemista ei ole ikinä näkyvissä, vaan huonompaan mennään koko ajan.

Silti ystäväni on upea ihana positiivinen ja aina ystävällinen jalat maassa seisova taistelija, joka ei jää tuleen makaamaan, vaan puskee aina vaan uutta ideaa ja ratkaisuja asioihin.

Vierailija kirjoitti:

35v pelkkää nautintoa ollut, ei valittamista.

Minulla pian 47 vuotta. Hymy huulilla mennään.