Mitä häpesit lapsuudessasi/nuoruudessasi? Mitä nyt ajattelet asiasta?

Pitkät kalsarit. Käytin toki talvella, mutta hävetti. Enää ei hävetä mikään, tärkeintä on se, että on lämmintä.

Häpesin vanhempieni avioeroa aivan valtavasti. Kenenkään tutun vanhemmat eivät olleet eronneet.

Nyt ajattelen, että tämän päivän lapsilla on edes tuossa suhteessa helpompaa.

Vanhempien ikä oli melkoinen häpeä, olivat saaneet minut yli 30-vuotiaana. Suurin osa kavereiden vanhemmista olivat tehneet lapsensa parikymppisenä. Nykyään tuo on ihan normaali ikä.

Häpeä tuntui määrittelevän koko lapsuuttani. Häpesin mm. naamaani, uskonnollista perhettäni, sitä että halusin tehdä asioita jotka olivat uskonnon vastaisia, rumaa autoamme, hampaitani, kaverittomuuttani... lista jatkuisi vielä pitkästi.

Häpesin matalasti koulutettua äitiäni. Nyt oikeastaan hävettää vielä enemmän, koska hän ei ole eläkkeelle jäännin jälkeen käyttänyt ostamaani lahjakorttia avoimeen yliopistoon.

Nenääni, isoa takapuolta, rintoja, naiseutta.

Häpesin tietenkin vanhempiani. Pyöräilyä harrrastanut isäni tuli hakemaan mua usein koulusta pyörällä pyöräilysortseissa ja ¨-paidoissa. Siis nelikymppinen jätkä lyhyissä roiske(neon)kuvioiduissa urheilutrikoissa, ja keltaisissa sumulaseissa. Tämä oli kahdeksankymmentälukua. Oli äärimmäisen noloa. Toinen vaihtoehto oli iskän paloautonpunainen Lada. Mua ei nolottanut, mutta sain kuittia siitä. Nykyään käytän itsekin trikoita, mutta olenhan jo vanhempi ja kalkkis. Myös Lada 1200L olisi ihana.  Kaikki ok, isä saa synninpäästön.

Rintojani, oli niin pienet tai olemattomat aina pitkälle parikymppiseksi. Sitten sain painoa lisää ja nyt nelikymppisenä on tosi hyvät. Turhaan häpesin ja itkin.

Häpesin, kun piti roskat viedä kesällä kaupan joulumuovipussissa. Pelkäsin, että ihmiset sanovat vielä joulup******luksi.

Häpesin sitä, että asuin maatalossa. Pihassa oli traktoreita. Iso kanala. Vanhempani olivat oikeasti todella hyvätuloisia, matkusteltiin 80-luvulla vaikka ja missä ulkomailla, asia, josta kaverit vain haaveilivat. Silti häpesin sitä maanviljelystä. Tänä päivänä kerron ylpeänä, keski-ikäisenä, olevani ison maatalon ja kanafarmarin tytär. Kyllä sitä olikin tyhmä teininä, kadehdin ihmisiä, jotka asuivat esim. pienessä tiilitalossa, saati sitten rivarissa tai kerrostalossa. Kotitaloni oli n. 400 neliötä. Huhhuh! :D 

Häpesin aivan kaikkea, kuten kotoa saatu malli oli. Nyt en häpeile mitään, enkä paljoa pyytele anteeksikaan.

M 46

Häpesin kuukautisiani. En kertonut niistä koskaan äidille. Muutamat ekat menkat meni koulun terveysvalituksesta saaduilla siteillä. Sen jälkeen otin niitä salaa äidin kaapista (kai hän jossain välissä huomasi että siteitä kuluu enemmän) Käytetyt siteet vein ulkoroskikseen ja jos pikkuhousuihin tuli veritahra, pyykkäsin käsin. En häpeä enää vaikka en kaikkien kuullen menkoista keskustekaan.

Päänahan haavaumia. Jopa paras ystäväni kielsi mua kumartumasta ettei näkis niitä ällöttäviä haavoja.

Häpeän niitä yhä

Häpesin R-vikaa. Välttelin sanomasta tiettyjä sanoja. Koulussa inhosin lukea ääneen ja etenkin ruotsin kielessä oli hankalia sanoja. Aikuisena en juuri häpeä ja olen oppinut ääntämisen oikein, mutta joskus vaikeassa sanassa vika kuuluu.

Vierailija kirjoitti:

Isättömyyttä. Siitä kiusattiin minua kovasti.

Minä äidittömyyttä. Avioero 50-luvulla ei ollut tavallista saatika se, että vauva ei jäänyt äidille. Minuakin kiusattiin paljon ja se on vaikuttanut koko elämääni.

Kotiani (kerrostalossa moottoritien varressa), melkein kaikki kaverit asui rt- tai okt.

Vanhempieni eroa ja sitä, että äiti allekirjoitti koulun kokeet ym eri sukunimellä kun meni uusiin naimisiin.

Nykyään en ajattele noista oikeastaan mitään.

Vanhempieni uskovaisuutta. Minua myös kiusattiin siitä. Nykyään ajattelen, että vanhemmat voisivat opettaa lapsilleen että on erilaisia maailmankatsomuksen ja kaikilla on oikeus omaansa kunhan eivät vahingoita muita sen varjolla.

Nämä kiusaajat itse kuuluivat kaikki kirkkoon, kun taas minä en kuulunut mihinkään uskontoon, joten oli kieltämättä hassua että minä olin se joka leimattiin hihhuliksi vanhempieni uskovaisuuden takia.

Niitä nyt erityisesti häpesin, mistä minua kiusattiin. Kävelytyyli, silmät, kaikki mitä koulussa sanoin.

Jännä sinänsä, että 20+ ikäisenä, kun olin päässyt terveempiin sosiaalisiin kuvioihin, moni oli sitä mieltä, että silmäni ovat tosi kauniit.

Jutut varmaan mulla olikin aika tönkköjä, kun sen kiusaamisen takia jännitti kaikki puhuminen koulussa.

Häpesin sitä, että nukuin äitini kanssa samassa huoneessa pitkään, koko ala-asteen ja muistaakseni vielä senkin jälkeen. Lukiossa nukuin jo yksin.

Nyt tiedän että syy siihen ei ollut siinä, etten olisi uskaltanut nukkua yksin vaan siinä että äitini ei kannustanut ja tukenut siihen, koska hän varmaan itse tarvitsi läheisyyttä (isä häippäsi lopullisesti ollessani 10 vuotta) ja samassa huoneessa nukkuminen oli pienenä lapsena hänelle helpotus, kun ei tarvinnut tulla yöllä rauhoittelemaan painajaisia ja sitten hän tarrautui minuun. Fyysistä hyväksikäyttöä ei tapahtunut, mutta psyykkistä kylläkin. En päässyt itsenäistymään.

Mutta se oli äitini vika, ei minun. Joten häpeä oli väärä tunne. Nykyään pystyn jo sanomaankin sen ääneen. Silloin tosin suututtaa kun joku puhuu että nukkuu vielä ala-asteelaisen kanssa samassa huoneessa, koska se on niin helppoa. Voi olla helppoa vanhemmalle, mutta väärin lapsen kehitykselle.

Häpesin isäni tiukkapipoisuutta asioissa. Musiikki kielletty, tupakka kielletty, pitkät hiukset kielletty, kaikki kielletty. Olin hyvin kade kavereille, joilla oli isoja rockjulisteita huoneensa seinällä. Faija olisi saanut raivarin, ja kerran saikin kun laitoin. Repi alas.

Äidissäni häpesin sitä, kuinka helposti hän oli ystävänsä vietävissä. Näin livenä, kuinka vanhempieni ero tapahtui. Äitini ystävätär puhui ensin äidilleni vuoden paskaa, jätä se, jätä se, ole itsenäinen. Tosi kiva kuunnella lapsena vierestä, kun joku kannustaa vanhempiasi eroamaan..