Mitä häpesit lapsuudessasi/nuoruudessasi? Mitä nyt ajattelet asiasta?

Häpesin köyhyyttä ja vanhempiani, jotka parhaansa yrittivät. Ei ollut harrastuksia ja uusia vaatteita. Näin aikuisena ymmärrän mainiosti, että laman keskellä pienipalkkaisissa hommissa ja asuntovelallisena ei varmaan paljon rahaa ollut tuhlattavaksi. Mutta lapsena ja teininä näytti aina että kaikilla muilla on kaikkea niin paljon enemmän.

Silmälaseja, koska mua kiusattiin niistä usein. Häpesin myös akneani. Nykyään iho on toki paljon parempi, muttei vieläkään virheetön. En kuitenkaan ota siitä mitään stressiä, kun ei se auta asiaa. Huono iho ja kaikki se ulkonäön häpeä on tuonus perspektiiviä sen verran, että nykyään olen ulkonäön suhteen hyvin itsevarma enkä vain yksinkertaisesti jaksa hävetä.

Häpesi myös vanhempiani ja häpeän edelleen aikuisena. Ei heillä ole yhtään elämänhallintaa, etenkään äidilläni. Elää jossain ihan toisessa todellisuudessa.

Häpesin ylipainoista kaveriani. Toivoin, että hän laihduittaisi. Saimme kuulla haukkumista koko nuoruusajan, kaverini tietysti enemmän. Ja aika kieroutuneita nuoria, koska ensin haukkuivat kaveriani ja sitten minuakin, koska olin tämän eri kokoisen kaveri. En tiedä, oliko tarkoituksena, että hylkäisin kaverin. Tuo kaikki teki sen häpeän. Ja kaveri itse häpesi itseään.

Oksettaa, että osa noista kiusaajista ei ole pyytänyt anteeksi tai nyt Suomessa esittävät jotakin maailmanparantajia. Olen melko varma, ettei monikaan edes kadu. Inhottava ysäri. Olen onnellinen, että nykyään kiusaamiseen puututaan herkemmin ja vakavasti. Tuohon aikaan aikuiset sulkivat aidosti silmänsä.

*somessa, ei Suomessa

Viesti 63

Vierailija kirjoitti:

Häpesin isäni tiukkapipoisuutta asioissa. Musiikki kielletty, tupakka kielletty, pitkät hiukset kielletty, kaikki kielletty. Olin hyvin kade kavereille, joilla oli isoja rockjulisteita huoneensa seinällä. Faija olisi saanut raivarin, ja kerran saikin kun laitoin. Repi alas.

Äidissäni häpesin sitä, kuinka helposti hän oli ystävänsä vietävissä. Näin livenä, kuinka vanhempieni ero tapahtui. Äitini ystävätär puhui ensin äidilleni vuoden paskaa, jätä se, jätä se, ole itsenäinen. Tosi kiva kuunnella lapsena vierestä, kun joku kannustaa vanhempiasi eroamaan..

Oletko puhunut tästä äitisi kanssa aikuisena? Millaiset välit sinulla oli tähän äitisi ystävään? Vieläkö viihtyvät yhdessä äitisi kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Meidän perheellä oli 90-luvulla omakotitalo ja 2 autoa, joista toinen oli pieni ja vanha. Voi sitä häpeän määrä, mitä teini-ikäinen koki tuosta viimeksi mainitusta romusta. Kuolin häpeästä, jos vanhemmat ajoivat sillä jossakin, missä oli porukkaa paikalla. Kyydissä kyyhötin matalana ja katse pois vastaantulevista.

Jälkeenpäin tajusin, miten typerää. Meillä oli toinen auto ihan ok ja kaikilla kavereiden perheillä ei ollut edes omistusasuntoa saati omakotitaloa. En ymmärtänyt osan edes asuvan vuokralla, luulin kaikkien perheiden omistavan kotinsa. Ja eräässäkin kaverin perheessä oli hieno, uusi auto, mutta vuokra koti(tajusin vasta aikuisena). Ymmärtämättömyyttä olin heille hirveän kateellinen 😁

Minäkin olin varmaan joku 13 ikäinen, kun sain kuulla että jotkut asuu vuokralla. Sitä sai selittää useampaan kertaan minulle, mitä se tarkoitti, enkä oikein tajunnut, miten se on mahdollista.

Häpesin nenääni, joka oli mielestäni liian iso. Todellisuudessa ei ollut.

Häpesin isän riidanhaastamista, kun meillä oli ystäväni kylässä. Häpesin sitä kun isä riiteli sukulaisten kanssa, nolasi perheenjäseniä. Häpesin sitä, että itse tulin nolatuksi isäni taholta. Häpesin kun isä oli humalassa ja makasi eteisen lattialla yön pahoinvoivana. Häpesin sitä kun isä sanoi, että muuta luokkakaverin kotiin, jos siellä on parempi. Tiesin että niin hyviä kavereita emme olleet, se nolotti.

Häpesin vanhaa autoa, vanhaa sisustusta, vanhempien puhkikulunutta päiväpeittoa. Häpesin liian pientä taloa, jossa ei ollut kenelläkään yksityisyyttä.

Häpesin kuukautistahroja pikkareissa, jemmasin niitä kaappiin ja pesin niitä käsin. Häpesin viedä siteen keittiön roskikseen. Säilytin käytettyjä siteitäkin kaapissa ja vein roskikseen koulun jälkeen, kun kukaan ei ollut kotona. Roskista ei vessaan voitu mitenkään laittaa.

Olin viikonloput yleensä sukulaisissa ja silloin oli mukavia juttuja ja häpeä unohtui.

Kukaan ei uskoisi lapsuuttani/nuoruuttani.

Vartalossa varmaan kaikkea, näppyistä naamaa myös. Olin tosi laiha ja muodoton, ikäistäni nuoremman näköinen yli parikymppiseksi. Silloin ei laihuutta ihailtu vaan pidettiin lapsekkaana. Tai ainakin luulen niin. Pidin sitten salaa monta kerrosta vaatteita päällä.

Sitten oli noloa kun mulle ommeltiin vaatteita, eikä ne kaikki ollut mielestäni imartelevia, vaan juurikin liian lapsellisia. Yläasteella takkiini oli ommeltu muumimerkki. Yritin rapsuttaa sitä pikkuhiljaa kynnellä pois jotta se "vahingossa tippuis". Ei onnistunut. Tai sitten pidin sitä takkia niin että laskos peittäis merkin.

Kyllä tuli hävettyä vaikka mitä. Todella paljon samaa, kuin muillakin ollut. Vanhempieni vanhuutta, isän mt-ongelmia, köyhyyttä, kotia, josta puuttui mukavuudet, sitä ettei meillä ollut autoa, alle 11-vuotiaana lyhyitä, kotonaleikattuja hiuksia (sitten sain antaa kasvaa), sitä että jouduin käyttämään henkseleitä ala-asteen ekoina vuosina... Listaa voisi jatkaa pitkäänkin. Nykyään en välitä noista, menneet ovat menneitä, koitan muistaa hyvät asiat, joita lapsuudessa oli.

N52