Lue keskustelun säännöt.
Paras ystävä hylkäsi, en ymmärrä asiaa
04.05.2021 |
En ole koskaan ollut mikään sosiaalinen perhonen, mutta se ei ole hirveästi haitannut, sillä minulla on ollut paras ystävä rinnallani "aina". Tarkemmin sanottuna yläasteelta saakka, yli 20 vuotta. Olemme kokeneet yhdessä ihan älyttömän paljon asioita, niin pieniä arkisia juttuja kuin elämän virstanpylväitäkin. Aikuisiällä olemme onneksi pysyneet samassa kaupungissa, ja vaikka arjen kiireissä ei tule välttämättä nähtyä usein, niin vuosikausien ajan on ollut harvinaista, että emme olisi vaihtaneet jonain päivänä yhtään viestiä.
Nyt on kulunut puoli vuotta siitä, kun kaikki muuttui. Ei ole ollut mitään riitaa, ei mitään miten olisin voinut häntä loukata, ja silti hän ei enää pidä yhteyttä. Ja vaikka olisinkin tehnyt jotain väärää, niin aina ennen näistä on saatu juteltua (sillä eihän mitään kymmenien vuosien ihmissuhdetta voi olla niin, ettei ensimmäistäkään erimielisyyttä tule). Hänenkään elämässään ei ole tapahtunut mitään merkittävää mikä selittäisi asian. Eikä esim. puolison löytäminen yms. ole koskaan vaikuttanut väleihimme edes väliaikaisesti.
Kerran olen kysynyt tämän puolen vuoden aikana, onko jokin huonosti. Ei kuulemma, on vain kiireitä. Mutta alkaa pelottaa, että ei tämä enää tästä parane. Hän voi jättää viestini kokonaan lukematta, vaikka sovelluksesta näkee hänen olleen paikalla. Vaikka lukisikin, ei välttämättä vastaa. Ollenkaan! Ei hän täysin ole välejä katkaissut, saattaa hän laittaa viestin kerran tai kaksi kertaa kuussa. Verrattuna aikaisempaan päivittäiseen viestintään. En ymmärrä mitä on tapahtunut!! Mutta kun olen jo kysynyt onko jokin hullusti, niin en halua painostaa enempää.
On vain kamalan ahdistunut olo. En haluaisi koskaan menettää häntä, mutta nyt näyttää pahalta. Jos välimme eivät palaudu normaaleiksi, ei minulla ole enää sydänystäviä :( Etäisempiä kavereita toki, mutta ei tätä ystävää voi korvata mikään koskaan.
Muita joille on käynyt näin? Oliko muutos pysyvä?
Kommentit (52)
Raukkamaiset ihmiset ovat raukkamaisia. Eivät kykene edes sanomaan naamatusten mitä tapahtui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hohhoijaa, taas! Taas tämä sama vanha itkuvirsi.
Minun "ystävä" kävi liian tunkeilevaiseksi ja omistushaluiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Raukkamaiset ihmiset ovat raukkamaisia. Eivät kykene edes sanomaan naamatusten mitä tapahtui.
Ehkä se raukkamaisin on ap, joka ei viitsi kirjoittaa raakaa totuutta, vaan haluaa nyt, että kaikki haukkuvat tämän toisen tyypin. Ei savua ilman tulta. Ystävä voisi kirjoittaa aika erilaisen tarinan kuin ap, mutta sitä tarinaa me emme varmasti saa lukea.
Vierailija kirjoitti:
Minun "ystävä" kävi liian tunkeilevaiseksi ja omistushaluiseksi.
Yhtäkkiä ja ihan yllättäen kahdenkymmenen vuoden ystävyyden jälkeen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä. Hän lopetti samoihin aikoihin yhteydenpidon myös erääseen yhteiseen ystäväämme. Yhteydenpidon lopettaminen tuli täysin puskista ja välillä olen miettinyt, käyttäydyinkö tiedostamattani tavalla, mikä loukkasi häntä. Haluaisin pyytää anteeksi, jos asia sattuisi olemaan näin mutta en ole enää yrittänyt ottaa häneen yhteyttä, koska hän ei halua olla tekemisissä. Välit katkesivat v. 2011 ja viimeisen kerran yritin ottaa häneen yhteyttä 2012.
Vierailija kirjoitti:
Raukkamaiset ihmiset ovat raukkamaisia. Eivät kykene edes sanomaan naamatusten mitä tapahtui.
Oletko uusi palstalla? Tällä palstalla on suurin osa raukkamaisia kitisijöitä jotka vetävät mielialalääkkeitä ja haukkuvat niitä jotka uskaltavat elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo, kaveri ei enää ottanut yhteyttä eikä juuri vastaillut viesteihin. Lopulta annoin periksi. selitystä en koskaan saanut. Tiedän että kaveri ei alkanut uuteen suhteeseen, saanut uusia kavereita tai muuta vastaavaa. Riitoja ei ollut.
Muutos oli pysyvä.
Voi ei, näin pelkään että minullekin käy :( Jokainen saa toki tehdä kuten haluaa, mutta 20 vuoden ystävyys joka on ns. kestänyt kaiken, kuka heittäisi sellaista pois? Ymmärtäisin paremmin jos jotain tosiaan olisi jommankumman taholta muuttunut, mutta ei ole. On jotenkin kylmän pettynyt olo, että olenko minä luullut olevani tärkeämpi kuin olinkaan (historiaamme vedoten sekin tuntuisi käsittämättömältä kyllä).
Ap
Been there. Ystäväni alkoi seurustella mustasukkaisen miehen kanssa. Kaikki muu jäi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raukkamaiset ihmiset ovat raukkamaisia. Eivät kykene edes sanomaan naamatusten mitä tapahtui.
Ehkä se raukkamaisin on ap, joka ei viitsi kirjoittaa raakaa totuutta, vaan haluaa nyt, että kaikki haukkuvat tämän toisen tyypin. Ei savua ilman tulta. Ystävä voisi kirjoittaa aika erilaisen tarinan kuin ap, mutta sitä tarinaa me emme varmasti saa lukea.
Mitäköhän minä hyötyisin valheellisella aloituksella saaduista ystävään kohdistuvista haukuista...? Jos tietäisin tehneeni jotain pahaa, niin yrittäisin korjata asian. Tai kysyisin täältä neuvoja asian korjaamiseen, jos asia olisi sen laatuinen että täältä voisi apua saada.
Ap
Mä olen sellainen joka on jättänyt kaikki frendit pois. En vain jaksa ihmisiä enää yhtään. Masentunut olen. En jaksa olla tekopirteä ja olla kiinnostunut asioista. En jaksa myöskään keskustella omista paskoista oloistani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hohhoijaa, taas! Taas tämä sama vanha itkuvirsi.
Ai, onko tämä joku kestoaihe palstalla? Aika paljon täällä lueskelen, en silti ole törmännyt. Asia on minulle ihan ajankohtainen, täyttä totta ja ketju ensimmäinen aloittamani.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Hän lopetti samoihin aikoihin yhteydenpidon myös erääseen yhteiseen ystäväämme. Yhteydenpidon lopettaminen tuli täysin puskista ja välillä olen miettinyt, käyttäydyinkö tiedostamattani tavalla, mikä loukkasi häntä. Haluaisin pyytää anteeksi, jos asia sattuisi olemaan näin mutta en ole enää yrittänyt ottaa häneen yhteyttä, koska hän ei halua olla tekemisissä. Välit katkesivat v. 2011 ja viimeisen kerran yritin ottaa häneen yhteyttä 2012.
Ihmeellistä että joku muu koki samaan aikaan saman kohtalon. Se kuulostaisi jotenkin siltä, että syy on lähtöisin siitä välien katkaisijasta. Todella ikävä juttu!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse hylkäsin "ystävän", joka otti selkeästi minuun etäisyyttä, ei ollut yhtäkkiä aikaa tavata jne., eli periaatteessa hylkäsi itse ensin minut. Vasta sitten kinnostui minusta, kun huomasi, että poistin hänet someista, mutta enpä enää hyväksynyt kaveriksi.
Olen pahoillani, aloittaja. Ei toisen ihmisen toimintaa pysty ennakoimaan tai arvaamaan.
Ystäväni hylkäsi minut, kun sairastuin 45-vuotiaana syöpään ja jouduin saman aikaan aivoleikkaukseen.
Olimme tunteneet toisemme seitsemänneltä luokalta ja tavanneet jo lapsina hiekkalaatikolla, koska vanhempamme tunsivat toisensa.
Yllätyin ja ihmettelin.
Toisaalta kuulin, että hän huusi parikymppisille lapsilleen. Ehkä hänellä oli ikäkriisi tai mt-ongelmia?
Emme enää olleet yhteyksissä toisiimme. Kuulin hänen läheiseltään, ettei hän halunnut "terapoida" minua.
Sain kaksi lyhyttä elinaikaennustetta parin viikon sisällä. En kaivannut terapiaa, vaan ystävieni seuraa.
Olen tällainen ystävä joka teki saman ignooraamisen. Tunsin tämän lukioaikaisen kaverin yli 10v. 30-vuotiaana tajusin paljon omasta elämästäni, omista juuristani, siitä mitkä asiat vanhemmilta ovat periytyneet minulle ja millainen oma roolini on ystävyys/kaverisuhteissa. Tajusin olevani ystävä tälle ihmiselle koska meillä oli samanlainen kasvatus ollut ja samantyyppinen alisteinen asema melkein kaikissa suhteissa. Paitsi että silmäni aukesivat tuon ihmisen seurassa: hän (ehkä tietämättään) koko ajan yritti olla minun yläpuollella, asennoitui tosi negatiivsesti kaikkiin juttuihini eikä ehkä itsekään tajunnut mitä teki. Tunsin aikuistuessa että hän vei kaiken energiani seurassaan.
Niin, olin miettinyt omaa kasvatustani ja omaa "henkistä perintöäni" vanhemmiltani. Valitsin kavereikseni sellaisia ihmisiä jotka muistuttivat vanhempiani ja sitä ajatusmaailmaa jonka heiltä sain. Se kävi raskaaksi, ystäväni kävi raskaaksi, mutta ystävän jättäminen oli kipeä ajatus. Yritin asennoitua aina ennen hänen tapaamistaan jotenkin siihen hänen maailmaan. Tuntui että olin kasvanut enemmän kuin hän, tuntui pahalta. Tuntui että hänellä ei ollut kaikki ok, mutta ei olisi ikinä kertonut omia kasvukipujaan.
Joten päätin päästää irti. Toivoteltiin vielä hyvät synttärit ja joulut, sitten hiljaisuus kuihdutti suhteen. Vetosin kiireisiin. En vaan olisi IKINÄ voinut kertoa tuota edelläkertomaani, koska hän olisi ehkä sanonut jotain loukkaavaa tai minua vähätelevää. Tavallaan toivon että hänkin kasvaisi, että nähtäisiin parin vuoden jälkeen ja oltaisiin nyt niitä aikuisia ystäviä jotka olisivat toistensa turva. Minulla on ikävä, enkä usko että hänkään vain unohti minut. Itken tätä kirjoittaessani koska en todellakaan tässä iässä enää saa ystäviä niin helposti ja päätös oli vaikea. Tunnen kuitenkin olevani kiltimpi itselleni kun ex-ystävä ei ole elämässäni.
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani, aloittaja. Ei toisen ihmisen toimintaa pysty ennakoimaan tai arvaamaan.
Ystäväni hylkäsi minut, kun sairastuin 45-vuotiaana syöpään ja jouduin saman aikaan aivoleikkaukseen.
Olimme tunteneet toisemme seitsemänneltä luokalta ja tavanneet jo lapsina hiekkalaatikolla, koska vanhempamme tunsivat toisensa.
Yllätyin ja ihmettelin.
Toisaalta kuulin, että hän huusi parikymppisille lapsilleen. Ehkä hänellä oli ikäkriisi tai mt-ongelmia?
Emme enää olleet yhteyksissä toisiimme. Kuulin hänen läheiseltään, ettei hän halunnut "terapoida" minua.
Sain kaksi lyhyttä elinaikaennustetta parin viikon sisällä. En kaivannut terapiaa, vaan ystävieni seuraa.
Olen todella pahoillani, todella surullinen kertomus :( Usein sanotaan että on hyväkin asia että ihmiset paljastavat lopulta todellisen karvansa, mutta läheisen suhteen menetys on kamalaa. Se syö luottamusta ihan kaikkeen.
Toivon että kaikesta huolimatta olet pärjännyt ja löytänyt tukea muualta
Ap
Ikävää, mutta asialla on toinenkin puoli. Takertuvat ystävät ovat kamalia. Koin syyllisyyttä siitä jossain vaiheessa, etten jaksanut puhua joka päivä puhelimessa, viestitellään joka päivä. Mua ahdistaa, kun joku haluaa tietää mun päivän kulun ja päivällä syömäni ruuat, mä haluan välillä olla ihan yksin ajatusteni kanssa: siihen mulla on oikeus. Antakaa ystävilleni myös tilaa hengittää, läheisriippuvuus ystävyyssuhteissakin on kauheaa. Ystävyys ei voi mennä vain toisen ehdolla eikä ystävän voi olettaa olevan päivystystilassa 24/7.
Paras ystäväni katkaisi välit minuun, kun olin hoidossa, ja kun laitoksesta pääsin ulos, oli ystäväni kadonnut elämästäni, ilman selityksiä, ilman mitään. Neljän vuoden aikana on yhteen viestiin vastannut joskus yhdellä sanalla, Kiitos. Ekan kolme vuotta yritin välillä saada yhteyttä ja selvittää syytä. Mutta kun sairastuin kunnolla mt-ongelmiin, tajusin, että mun on parempi elää ilman hänen vaikutustaan elämääni. Suuri syy sairauteeni puhkeamisiin onkin juuri hänessä ja perheessään.
Jotta en ikävöi enää.
Joo, kaveri ei enää ottanut yhteyttä eikä juuri vastaillut viesteihin. Lopulta annoin periksi. selitystä en koskaan saanut. Tiedän että kaveri ei alkanut uuteen suhteeseen, saanut uusia kavereita tai muuta vastaavaa. Riitoja ei ollut.
Muutos oli pysyvä.