Miksi Suomen ilmasto ei saa lämmetä?
Niin kauan kun 10 kuukautta vuodesta täytyy ilmojen kylmyyden vuoksi enemmän tai vähemmän palella ulkona ja vain muutamina lämpimimpinä päivänä voi huoletta olla ulkona aamusta iltaan tuntematta vilua, niin ilmasto Suomessa saisi lämmetä. Vähenisi myös tämä jatkuva asuntojen lämmittäminen. Eikö vain?
Kommentit (102)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi on osa maailmaa. Kun Suomen ilmasto lämpenee, maailman ilmasto lämpenee. Lämpenemisen vaikutukset ovat jo näkyvissä, ja vaikeimpia ne ovat jo lämpimillä alueilla.
Kerrankin voitaisiin ajatella asiaa oma maa edellä eikä kumarreltaisi koko ajan muualle. Niin ne muutkin maat ajavat asioita ensisijaisesti omaa etua ajatellen. Eiköhän me olla paleltu jo tarpeeksi. Nyt on meidän vuoro lämmitellä, voivatpahan kuumien maiden asukkaat turisteina käväistä viikon kuumimpaan aikaan lomalla täällä rahojansa tuomassa. Muun vuoden saavat kotimaassaan tienata sitä ansaittua lomaviikkoa jotta pääsevät sitten kerran vuodessa nauttimaan viileydestä tänne Pohjolaan. Siten me suomalaiset olemme kärvistelleet omat talvemme. Nyt on meidän vuoro.
Ajattelen samoin. Miksi meidän täytyy koko ajan valittaa, vaikka vihdoin oman maamme sää tulee paremmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Kysymyksen asettelu on outo. Ei voi lämmittää vain paikallisesti jonkun maan ilmastoa vaan se lämpenee globaalisti ja siitä seuraa katastrofi mm. luonnonilmiöiden voimistuessa (esim. kuivuus, tulvat, tautien leviäminen, ruuan viljelyn kato, nälänhätä, sairaudet, eriarvoisuus ja sitä kautta turvallisuuden järkkyminen jne.)
Juuri tällaisen vastausta ajattelin itsekin. Tyhmää ajatella, että otetaan vaan Suomeen muutaman asteen lämpötilan nousu ja olisimme jotenkin erillinen saari muusta maailmasta. Sitä paitsi pidän lumesta talvella enkä nauti viikkokausia kestävistä yli 30 asteen helteistä: vaikka olisikin sellainen utopistinen tilanne, että otamme tänne Suomeen lämpimämmän ilmaston ja tilanne muualla maapallolla ei kärjistyisi myös meitä koskettavaksi katastrofiksi.
Oli aivan liian lämmin Vappu. Ulkona on nyt Toukokuussa aivan liian lämmintä kun juuri istuttamani pelargoniat nuupahtivat -5 asteen yöopakkasiin. Juhannus on usein aivan liian lämmin kun välistä satelee räntääkin. Uimavedet ovat kesäkuussa aivan liian lämpimiä?
Suomi on voittajia kun lämpötila nousee (lämmityskulut, kasvukausi, uudet lajikkeet, pohjoisen parempi hyödyntäminen), joten toivon, että Kiina, Venäjä, USA, Intia, Brasilia yms yms käyttää fossiilisia mahdollisimman paljon.
Ap, me elämme globaalissa maailmassa, jossa ilmaston lämpeneminen ei rajoitu kivasti tänne koleisiin maihin.
Mitä ajattelit tehdä, kun aavikoituminen laajenee kääntöpiirien välillä ja jopa Etelä-Euroopassa maanviljely käy mahdottomaksi ja sadat miljoonat ihmiset lähtevät ennen pitkää etsimään asumiskelpoisempia alueita? Eivät kaikki kerralla, mutta usean vuoden aikana kumminkin.
Ja entä mitä ajattelet lajikadosta tai siitä, että koska auringonvalon määrä ei täällä lisäänny vaikka lämpö lisääntyykin, kasvukausia ei tule lisää. Kasvitaudit ja tuhohyönteiset leviävät tännekin laajasti, koska talvipakkaset vähenevät, eivätkä enää tuhoa niiden kantoja talvisin.
Vaikka tyhmän näkökulmasta saattaakin olla kiva, että kevätlämpö alkaa aikaisemmin, talvet muuttuvat silloin räntäisiksi ja mustiksi, lunta olisi jatkossa huomattavasti harvemmin maassa.
Ei kiitos.
Voitaisiinko tehdä sellainen pitkän aikavälin suunnitelma, jotta antaa ilmaston lämmetä. He Suomen eteläosassa pesivät jotka tuntevat lämpimän kevättuulen, heinähelteet ja elokuisen leppeän illankähmän liialliseksi kainaloiden hikoamiseksi, niin muuttaisivat pohjoiseen Suomeen jonne heille tuttu ilmasto siirtyy.
Nythä pahin skenaario on se, että Keski-Euroopan ilmasto , kasvisto ja eläimistö siirtyy tänne. Mitä pahaa siinä on? Näen pelkästään hyviä puolia. Elinolot jokaisella osa-alueella paranevat.
Vierailija kirjoitti:
Tarkoittaa lisää sairauksia. Malaria, hietasääsket, leishmania, babesia, giardia, salmonella..
Jenkeistä todennäköisesti leviää punkki, jonka puraisun jälkeen ihmisestä tulee allerginen lihalle.
Mutta hyvähän se on.
Mutta kun meillä on nyt arktisena maana paljon enemmän ikäviä hyönteisiä kuin lämpimämmässä Keski-Euroopassa. Hyttyset, mäkäräiset, paarmat ja hirvikärpäset ovat tuolla melko tuntemattomia, punkkeja sentään on sekä siellä että täällä.
Vierailija kirjoitti:
Ap, me elämme globaalissa maailmassa, jossa ilmaston lämpeneminen ei rajoitu kivasti tänne koleisiin maihin.
Mitä ajattelit tehdä, kun aavikoituminen laajenee kääntöpiirien välillä ja jopa Etelä-Euroopassa maanviljely käy mahdottomaksi ja sadat miljoonat ihmiset lähtevät ennen pitkää etsimään asumiskelpoisempia alueita? Eivät kaikki kerralla, mutta usean vuoden aikana kumminkin.
Ja entä mitä ajattelet lajikadosta tai siitä, että koska auringonvalon määrä ei täällä lisäänny vaikka lämpö lisääntyykin, kasvukausia ei tule lisää. Kasvitaudit ja tuhohyönteiset leviävät tännekin laajasti, koska talvipakkaset vähenevät, eivätkä enää tuhoa niiden kantoja talvisin.
Vaikka tyhmän näkökulmasta saattaakin olla kiva, että kevätlämpö alkaa aikaisemmin, talvet muuttuvat silloin räntäisiksi ja mustiksi, lunta olisi jatkossa huomattavasti harvemmin maassa.
Ei kiitos.
Minäpä vastaan:
1. Pakolaisongelma
Ihmiset saattavat liikehtiä, mutta se on Suomen kannalta helposti hallittavissa. Merta kahteen suuntaan ja Venäjää vasten rajavyöhyke. Venäjä on myös ilmastonmuutoksen hyötyjä joten ei sieltä ketään tule. Eikä pohjoisesta. Sitäpaitsi Keski-Eurooppa, joka saa välimerenilmaston, blokkaa tulijat. Maksavia turisteja voidaan toki lennättää Suomeen lomalle.
2. Lajikato ym.
Ilmaston lämmetessä muuttuu lajisto ilmastoa vastaavaksi. Siis Keski-Euroopan kavillisuusvyöhyke siirtyy hiljalleen Suomeen. Se on ihan hieno kokonaisuus sekin. Eivät he näytä Saksassa nyt kärsivän luonnostansa.
Jos eteläisemmät maat kerrankin kokisivat esimerkiksi Lapin jokivarsien räkän tai rannikkosuomen punkki-invaasion niin olisivat loppuelämänsä hiljaa omista hyönteisongelmistaan.
Ilmaston lämpeneminen, Plussat:
+ Suojaavan pukeutumisen tarve vähenee
+ Paleltumat ja hypotermiat vähenee
+ Reumaoireet vähenee
+ Rakennusten lämmityskustannukset vähenevät
+ Rakennusten ym routasuojaustarve vähenee
+ Rakennusten eristystarve vähenee
+ Koneiden ja laitteiden kylmäongelmat vähenvät
+ Viljelymahdollisuudet ja -tehokkuus kasvaa
+ Metsänkasvu kasvaa
+ Talvinen väylänhoitotarve vähenee
+ Lumityöt vähenevät ennen pitkää
+ Sulan maan harrastusmahdollisuudet paranevat
+ Turismi kasvaa
Eivät kaikki pidä lämpimästä. On myös ihmisiä jotka kokevat kesäiset lämpötilat tukalaksi. Helteellä kotona ilmastointi päällä. Silloin kaikki kuntoliikkuminen ulkona mahdotonta kun keho kuumenee liikaa ja ei jäähdy.
Ilmaston lämpeneminen parikin astetta on katastrofaalista ja tarkoittaa miljardien (ei miljoonien) ihmisten kuolemista, ei suinkaan, että meillä on mukavat 30 asteen helteet tai palmupuita Espalla. Ilmaston lämmetessä 7 astetta kuolee maapalloltakin 99 % elämästä.
Oikeastaan se mikä tässä koko kuviossa jurppii eniten on suomalaisten kiristyvä verottaminen ilmaston varjolla, jotta koko maailma pelastuu. Muut maat vähät välittävät päästöistänsä, ottavat kyllä meidänkin maksamaa tukea vastaan, ja nauravat räkäisesti sille etteivät koskaan hyväksyisi sellaisia sääntöveroja mitä meillä on.
Vierailija kirjoitti:
Ilmaston lämpeneminen parikin astetta on katastrofaalista ja tarkoittaa miljardien (ei miljoonien) ihmisten kuolemista, ei suinkaan, että meillä on mukavat 30 asteen helteet tai palmupuita Espalla. Ilmaston lämmetessä 7 astetta kuolee maapalloltakin 99 % elämästä.
Vaikka tuo on täyttä höpöä, niin kysymys oli mitä haittaa siitä olisi mukavampien olojen Suomelle?
Kirjoitan tämän suoraan ja rehellisesti, jotkut ihmiset ovat vain niin tyhmiä ja itsekkäitä paskoja, jotka eivät näe miten negatiivinen vaikutus on maapallolle kaikella turhalla kulutuksella ja saastuttamisella.
Vierailija kirjoitti:
Kysymyksen asettelu on outo. Ei voi lämmittää vain paikallisesti jonkun maan ilmastoa vaan se lämpenee globaalisti ja siitä seuraa katastrofi mm. luonnonilmiöiden voimistuessa (esim. kuivuus, tulvat, tautien leviäminen, ruuan viljelyn kato, nälänhätä, sairaudet, eriarvoisuus ja sitä kautta turvallisuuden järkkyminen jne.)
En usko Suomessa kuivuuden lisääntyvän. Ruuan viljelykin tehostuu ja nälänhätä loittonee. Turvallisuus lisääntyy. Suomessa sairaudetkaan tuskin lisääntyvät jne. Kuulostaa eteläisempien maiden ongelmilta. Suomi on ilmaston lämpenemisessä voittaja kun kaikki vaikutukset ynnätään. Sitä tuntuu olevan vaikea tunnustaa. Toki globaalisti suuri osa maista on häviäjiä. Mutta on väärin että me olisimme etunenässä esimerkillämme suunnannäyttäjiä. Kyllä esimerkin täytyy käyttäytymisessä ensin lähteä maista, joita ongelma eniten koskettaa ja jotka asialle ovat vähiten mitään tehneet ja ovat suurimmaksi osaksi teoillaan tilanteen aiheuttaneet.
Lue Juha Kauppisen kirja Monimuotoisuus ja mieti asiaa uudestaan.
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitan tämän suoraan ja rehellisesti, jotkut ihmiset ovat vain niin tyhmiä ja itsekkäitä paskoja, jotka eivät näe miten negatiivinen vaikutus on maapallolle kaikella turhalla kulutuksella ja saastuttamisella.
Ilmastonmuutoksen keskiössä on hiilidioksidi päästöt.
Hiilidioksidipäästöjen keskiössä on fossiilisten polttaminen.
Fossiiliset polttoaineet ovat rajallisia ja pian ne on käytetty loppuun.
Ajattelitko että maailman valtiot yhdessä päättävät että jätetäänpä loput öljyt pumppaamatta? Väärin. Kaikki jäljellä oleva öljy käytetään joko nopeammin tai hitaammin. Sama määrä fossiilisista syntyviä kasvihuonekaasuja ilmakehään eri toimenpiteistä huolimatta.
Eliöstön monimuotoisuus on pohjimmiltaan eri asia. Siihen vaikuttavat voimakkaammin maankäyttö ym. Suomen kannattaisi keskittyä enemmän siihen oman tonttinsa osalta. Ilmastolle emme voi 0,1% esimerkillämme yhtikäs mitään. Enintään voimme olla suhteellisesti samanvaikutuksellisesti vmukana yhdessä suurten maiden (Kiina, Intia, Venäjä, Usa) mukaisissa toimissa.
Maksaako joku meille takaisin vesijättömaan lunastuksesta koituneet kulut? Hullua, että maan nousemisesta on joutunut maksamaan.
Entä, kun alkaakin käydä toisin päin. Kukas maksaa meille päin, kun maata häviää veden alle??!!
Tarkoituksenani oli kritisoida sitä hulluutta, että vesijättömaasta joutuu maksamaan.