Sotakirjeissä ei saanut lietsoa tappiomielialaa. Huomasiko väitöskirjan tekijä sen. Linkki

Sotakaverit lisäksi polttivat yleensä kaatuneen aseveljen vieraalta naiselta saadut kirjeet, ennen viimeistä matkaa kotimultiin. Sensuuria sekin, jossa ajateltiin leskeä.

Tuo väitöskirjan tarkoitus ei ole tarkastella sitä, miten taisteluista kerrottiin - osin siksi, että niistä ei saanut kertoa, ja osin siksi, että väitöskirjssa tarkastellaan jotqin paljon mielenkiintisempaa, eli sitä, miten ihmissuhteita ja ”normaaliin paluun mahdollisuutta” ylläpidettiin sotakriisin aikana.

Se, ett toimittaja on poiminut väitöstiedotteesta jonkun sivulauseen ja ap ymmärtänyt tämän väärin, ei tarkoita, että väittelijä ei olisi tajunnut, mistä sotasensuurissa on kyse. Eikä se tee sotasensuurista väitöskirjan kannalta kovin oleellista kysymystäkään. Pointti on siinä, miten läheisiä suhteita ylläpidettiin sensuurista huolimatta.

Kokonaan toinen juttu, jonka kuka tahansa sotakirjeitq koskaan lukenut huomaa nopeasti, on se, että sostasensuuri kyllä yritti estää ikävistä asioista kirjoittamisen, mutta ei onnistunut siinä kovin hyvin. Kirjeissä rintamalta kotiin on mukana paljonkin ikäviä asioita, kuolemaa, kurjuutta ja väkivaltaa, joskus myös epätoivoa ja häviömielialaa, eikä sotasensuuri ole poiminut näitä pois. Toki joka kirjeen alussa ja lopussa on joku isänmaallinen klisee, mutta sinne väliin on päässyt ja jäänyt kaikenlaista muutakin, sodan eri vaiheiden mielialaa kuvaavaa tekstiä. Sotasensuuri toimi tehokkaasti oikeastaan vain paikannimien ja joukkojen liikkeiden suhteen. Silleen varsin ymmärrettävää, että sensuuria hoitivat inhimilliset ihmiset, jotka joutuivat silmäilemään kirjeet läpi aika nopeasti ja siinä missä paikannimet on helppo havaita tekstistä, jonkun kuolemasta kirjoittamisen sävy on paljon vaikeampi havaita ja harkinnanvaraisempi määritellä sensuroitavaksi. Siksi niitä on mennyt sensuurista läpi aika paljon - ja on tosiaan mahdollista nähdä, kenelle niistä on kirjoitettu ja milloin.

Vierailija kirjoitti:

Tuo väitöskirjan tarkoitus ei ole tarkastella sitä, miten taisteluista kerrottiin - osin siksi, että niistä ei saanut kertoa, ja osin siksi, että väitöskirjssa tarkastellaan jotqin paljon mielenkiintisempaa, eli sitä, miten ihmissuhteita ja ”normaaliin paluun mahdollisuutta” ylläpidettiin sotakriisin aikana.

Se, ett toimittaja on poiminut väitöstiedotteesta jonkun sivulauseen ja ap ymmärtänyt tämän väärin, ei tarkoita, että väittelijä ei olisi tajunnut, mistä sotasensuurissa on kyse. Eikä se tee sotasensuurista väitöskirjan kannalta kovin oleellista kysymystäkään. Pointti on siinä, miten läheisiä suhteita ylläpidettiin sensuurista huolimatta.

Kokonaan toinen juttu, jonka kuka tahansa sotakirjeitq koskaan lukenut huomaa nopeasti, on se, että sostasensuuri kyllä yritti estää ikävistä asioista kirjoittamisen, mutta ei onnistunut siinä kovin hyvin. Kirjeissä rintamalta kotiin on mukana paljonkin ikäviä asioita, kuolemaa, kurjuutta ja väkivaltaa, joskus myös epätoivoa ja häviömielialaa, eikä sotasensuuri ole poiminut näitä pois. Toki joka kirjeen alussa ja lopussa on joku isänmaallinen klisee, mutta sinne väliin on päässyt ja jäänyt kaikenlaista muutakin, sodan eri vaiheiden mielialaa kuvaavaa tekstiä. Sotasensuuri toimi tehokkaasti oikeastaan vain paikannimien ja joukkojen liikkeiden suhteen. Silleen varsin ymmärrettävää, että sensuuria hoitivat inhimilliset ihmiset, jotka joutuivat silmäilemään kirjeet läpi aika nopeasti ja siinä missä paikannimet on helppo havaita tekstistä, jonkun kuolemasta kirjoittamisen sävy on paljon vaikeampi havaita ja harkinnanvaraisempi määritellä sensuroitavaksi. Siksi niitä on mennyt sensuurista läpi aika paljon - ja on tosiaan mahdollista nähdä, kenelle niistä on kirjoitettu ja milloin.

Kyllä sen kaikki ymmärsi kotonakin ettei siellä rintamalla ole mitään herkkua. Siitä millaisia miehiä sieltä kotona lomilla kävi, sekä siitä että iso osa palasi puupalttoo yllään kotikylän kirkon multiin. Joten sen märehtiminen kirjeissä ei edesauttanut kenenkään asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Tuon jutun perusteella väitöskirjan tekijä ei ollut ottanut huomioon lainkaan sotasensuuria.

(ei voi tietää, onko ottanut huomioon, mutta tuo lehtijuttu vaikuttaa siltä, että sitä ei oltu huomioitu. Ihmeteltiin vaan, että kirjeissä ei puhuttu vaikeuksista)

Myöhemmin uutisessa kerrottiin kuinka: ”Veljilleen ja kavereilleen sotilaat kuitenkin kertoivat hyvinkin yksityiskohtaisesti ja innokkaasti taistelukentän tapahtumista.”

Rintamalta kirjoittavat olivat useimmiten jo alunperin tietoisia siitä minkälaisia sisältöjä voivat kirjoitaa kotiin ja sensuuri perkasi loput.

En usko, että väitös ei olisi edennyt tarkistusvaiheeseen, ellei väittelijä olisi huomioinut ja tuonut esille sotasensuurin vaikutusta sisältöihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo väitöskirjan tarkoitus ei ole tarkastella sitä, miten taisteluista kerrottiin - osin siksi, että niistä ei saanut kertoa, ja osin siksi, että väitöskirjssa tarkastellaan jotqin paljon mielenkiintisempaa, eli sitä, miten ihmissuhteita ja ”normaaliin paluun mahdollisuutta” ylläpidettiin sotakriisin aikana.

Se, ett toimittaja on poiminut väitöstiedotteesta jonkun sivulauseen ja ap ymmärtänyt tämän väärin, ei tarkoita, että väittelijä ei olisi tajunnut, mistä sotasensuurissa on kyse. Eikä se tee sotasensuurista väitöskirjan kannalta kovin oleellista kysymystäkään. Pointti on siinä, miten läheisiä suhteita ylläpidettiin sensuurista huolimatta.

Kokonaan toinen juttu, jonka kuka tahansa sotakirjeitq koskaan lukenut huomaa nopeasti, on se, että sostasensuuri kyllä yritti estää ikävistä asioista kirjoittamisen, mutta ei onnistunut siinä kovin hyvin. Kirjeissä rintamalta kotiin on mukana paljonkin ikäviä asioita, kuolemaa, kurjuutta ja väkivaltaa, joskus myös epätoivoa ja häviömielialaa, eikä sotasensuuri ole poiminut näitä pois. Toki joka kirjeen alussa ja lopussa on joku isänmaallinen klisee, mutta sinne väliin on päässyt ja jäänyt kaikenlaista muutakin, sodan eri vaiheiden mielialaa kuvaavaa tekstiä. Sotasensuuri toimi tehokkaasti oikeastaan vain paikannimien ja joukkojen liikkeiden suhteen. Silleen varsin ymmärrettävää, että sensuuria hoitivat inhimilliset ihmiset, jotka joutuivat silmäilemään kirjeet läpi aika nopeasti ja siinä missä paikannimet on helppo havaita tekstistä, jonkun kuolemasta kirjoittamisen sävy on paljon vaikeampi havaita ja harkinnanvaraisempi määritellä sensuroitavaksi. Siksi niitä on mennyt sensuurista läpi aika paljon - ja on tosiaan mahdollista nähdä, kenelle niistä on kirjoitettu ja milloin.

Kyllä sen kaikki ymmärsi kotonakin ettei siellä rintamalla ole mitään herkkua. Siitä millaisia miehiä sieltä kotona lomilla kävi, sekä siitä että iso osa palasi puupalttoo yllään kotikylän kirkon multiin. Joten sen märehtiminen kirjeissä ei edesauttanut kenenkään asiaa.

Tuota. Ajatuksesi voisi pitää paikkansa, jos oletettaisiin, että sotakirjeiden tarkoitus oli jokin tiedon välittäminen. Mutta kun ei ollut. Niiden tarkoitus oli ihmissuhteiden ylläpitäminen. Siihen kuuluu se, että kerrotaan omista ajatuksista, ei pelkästään yleisistä tiedoista.

Toinen asia on se, että historiassa (tai tuossa väitöskirjassakaan) ei edes ole tarkoitus pohtia sitä ”auttoiko jonkun asian märehtiminen ketään”, eikä varsinkaan tämän perusteella oleteta mitään siitä, ”märehtivätkö” ihmiset sitä vai eivät. Historiassa katsotaan, että kas ne kirjoittivat tätä ja tuosta - ja sitten yritetään selvittää, miksi ja mitä siitä seurasi. Näiden kysymysten selvittämisksi sitten tutkitaan lisää, että kenelle ne kirjoittivat, miksi juuri heille, ja milloin ja miten?

Vierailija kirjoitti:

Naurattaa kyllä, kun kaikki kirjeet rintamalta kävi läpi sotasensuurin. Jos kirjeessä kirjoitti negatiivista, se sensuroitiin mustalla värillä ennen kuin kirje saavutti vastaanottajan.

Voiko todella väitöskirjan aiheesta tehdä tajuamatta, mitä on sotasensuuri?

Itse asiassa olet tuossa väärässä ja olet se kuuluisa tyhjännauraja, joka naureskelee tajuamatta mitään koko asiasta. Niissä kirjeissä on paljonkin valitusta esim. olosuhteiden vaikeuksista, taisteluiden vaikeuksista, rintamaelämästä jne. yms., sillä ei se sellainen negativiinen sotasensuurin hampaisiin jäänyt. Ei sieltä Suomen sensuurissa suinkaan poistettu kaikkea negatiivista vaan sieltä poistettiin vain sellainen, mikä olisi voinut vaikuttaa merkittävästi mielialaan (eli esim. tiedot suurista kuolleiden määristä yms. tai paljastaa jotain olennaista esim. rintamatilanteesta, mutta ei todellakaan kaikkea negatiivista. Ota ihmeessä asioista selvää ennen kommentointia.

Ja ei kai kukaan nyt muutenkaan oikeasti ole niin umpityperä, että kuvittelee, ettei tuollaista asiaa kuin sensuuri olisi tarkistetussa väitöksessä huomioitu?