Pahinta mitä oma äitisi on sulle sanonut?

"Älä tule siihen visertämään" :)

Et ole ainoa, siitä ei vain julkisesti kauheasti huudella. Tabu monella tapaa ja ajatus että eihän niin voi tehdä.  "Hänhän on kuitenkin äitisi"

Minulta hävisi suurin osa sukulaisista ja painostus ja syyllistäminen oli melkoista. Vieläkin täsmäiskuja tulee mutta harvemmin.

Elämäni paras päätös mutta erittäin vaikea. 

Nro.39

"Älä nyt viitsi, ei sillä ole väliä" keskenmenon jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Minulla epäiltiin syöpää ja äitini oli sitä mieltä, että se on ihan oikein, elämä opettaa vähän nöyryyttä.

Miten kukaan voi sanoa toiselle noin! Täytyy olla todella kylmä ja empatiakyvytön ihminen! Ja sanoa vielä noin omalle lapselleen! Tuo on jo syy katkaista välit. Ei ole normaalia tuollaista laukoa toiselle.

- Jos sinulla ei olisi noin paljon leluja, asuttaisiin jo omakotitalossa (n. 6v lapselle)

- Tälle rahalle olisi parempaakin käyttöä (koiranpentua maksettaessa, 8v lapselle)

- Olet hullu/mielenvikainen kuin isäsi (10v-)

- Monenko kanssa olet h**rannut (14v neitsyelle)

Jne jne jne

Nyt aikuisena olen miettinyt että millaisessa mielentilassa pitää olla että tuollaisia haluaa sanoa lapselleen. En osaa yhtään samaistua tai löytää mielentilaa joissa noiden sanominen tulisi edes mieleen. Miksi pitää hankkia lapsia jos niitä vain vihaa?

Törkein taisi olla saa***an h***a, mutta sellaista nälvimistä ja ärsyttämistä sain kuunnella koko lapsuuden ja nuoruuden ajan ja vielä aikuisenakin. Lisäksi äidin ihan lempijuttu oli hiuksista repiminen mutta turpaankin on lapsena tullut.

Isä sai satunnaisesti raivokohtauksia, välillä täysin yllättäen. Yleensä muutaman kerran vuodessa saatiin kaikki kyytiä. Fyysinen väkivalta meitä lapsia kohtaan väheni sitä myötä kun itse kasvoimme isommiksi. Molemmat oli/on aika tuulellakäyviä. Ja nyt aikuisena itketään pitkin kyliä, kun lapset ovat heidät hylänneet, tietenkin täysin syyttä!

Uusi mies muutti meille asumaan, kun olin 17 vuotias. Äiti ilmoitti, että sinulla ei ole sitten enää huonetta meillä. Ja kun kysyin, että mihin sitten menisin, niin äiti huusi minulle, että "painu helvettiin täältä asumasta!" Luojan kiitos sain muuttaa poikaystäväni luokse, kiitos hänen kultaisen äitinsä. Äitini on myös sanonut vihaavansa lapsia.

Älä tee ikinä lapsia, ei niistä ole muuta kuin vaivaa. 

Ei mitenkään pahaa mutta ihan mielenkiintoinen ja hauska. uutisissa oli ollut että joku huumeveikko oli ajellut Rovaniemellä tms poliisia karkuun, aiheuttanut vaaratilanteita ja lopulta uhkaillut poliisia aseella. Mutsi soitti mulle heti vihaisena että mitä mä olen taas mennyt riehumaan. :)

Kun en aina riitänyt äitinä 24h/ 5 päivää viikossa ,  eikä   rahani riitänyt häneen ja hänen lapsiin,enää 8v.jälkeen.Raivosi huusi haukku.Puldokki naama kanan perse tukka ymm.päälekin kerran oli tulla,soffa pöytä välissä,onneksi!Raivos meitä et ikinä näe,otto ja lähti kuin annikki tähti lopulisesti!.(silti jaksoi levitellä profiilistani tietoa, sairastin ja todella olin laiha,kertoili juon,ymm).kiitos!

Mitä ihmettä tuollaisia vanhoja vatkaamaan.

Olette kuin eräiden alueiden ihmiset, jotka jatkaa tuhatvuotisia vihanpitojaan tuhoten kaiken, sen sijaan että yrittäisivät päästä yli asioista.

Ettekö muka koskaan ole sanoneet pahasti kenellekään? Varsinaisia pyhimyksiä.

Sanoi mua teininä lehmäksi ja totesi myös, ettei kukaan mies tule ikinä haluamaan mua. Syynä se, että mulla on isommat rinnat kun hänellä. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä tuollaisia vanhoja vatkaamaan.

Olette kuin eräiden alueiden ihmiset, jotka jatkaa tuhatvuotisia vihanpitojaan tuhoten kaiken, sen sijaan että yrittäisivät päästä yli asioista.

Ettekö muka koskaan ole sanoneet pahasti kenellekään? Varsinaisia pyhimyksiä.

Ei niitä sen enempää tarvitse vatkata, mutta kai ap:n kysymykseen voi vastata? Monikin täällä ilmoitti katkaisseensa välit äitiinsä eli asia on käsitelty ja eteenpäin menty. Miksi tämä asia sinua ahdistaa?

Varmasti meistä monikin ellei kaikki, on sanonut jollekin jotain loukkaavaa, mutta millainen ihminen loukkaa omaa lastaan? Toistuvasti?

Jos tämä asia tekee minusta pyhimyksen, otan nimityksen ilolla vastaan. Kiitos.

#14

-Mitä sitten, vaikka sut ois raiskattu....

-Tapa itses!! Tapa! Tapa! TAPA!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin sen pahimman äidin sanoman, mutta ei mennyt sensuurista läpi edes kolmennella kerralla sanoja muutellen.

Aikuisiällä pahiten koski puhelu, jossa kerroin äidilleni joutuvani isoon leikkaukseen. Kerroin lääkärin sanoneen, että jos tulee komplikaatioita, niin ne voidaan sitten korjata uudella leikkauksella tekemällä asia x. Äiti sanoi, että ei noin voida tehdä ja vastasin, että kyllä se on ihan mahdollista. Siihen äiti sanoi "ei ne sinulle rupea tuollaista tekemään". Leikkaus pelotti muutenkin ja minulta pääsi itku.

Kun näen telkkarista, miteen ihmisiä pelastetaan onnettomuusautoista palokunnan voimin ja ambulanssi vierellä odottaen, tulee mieleen, että tekisikö ne noin minunkin kohdalla. Entä jos ne sanoo, että ai tuolla on tuo, jätetään se sinne?

Minulla vähän tätä samaa. En muista, että minua olisi koskaan viety lääkäriin lapsena. Vieläkin minulla on sellainen olo, etten ”ansaitse” terveydenhoitoa. Nyt korona-aikanakin olen ajatellut, että minua ei varmaan laitettaisi hengityskoneeseen teholla, vaikka eihän se pidä paikkaansa. On vain niin voimakkaana se tunne, että kuka muu vaan ansaitsee sen hoidon ennemmin kuin minä.

Tosiaan, tuokin vielä. Kymmenisen vuotta sitten krooninen sairauteni paheni kovasti, jouduin sitten yli viikoksi sairaalaan. Siinä, missä mieheni ja teini-ikäiset lapseni tsemppasivat minua kovasti, äitini kyseli muutamaan otteeseen, että kuoletko sinä.

Ihan pienestä asti minulla on ollut ajatus, että äiti toivoisi olevan kuolleen lapsen äiti. Äiti kulkisi suoraryhtisenä, mutta silti surumielisenä ja ihmiset supisisivat, että katsokaa, tuolla menee nainen, jonka lapsi on menehtynyt, kylläpä hän kärsii urheasti.

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä tuollaisia vanhoja vatkaamaan.

Olette kuin eräiden alueiden ihmiset, jotka jatkaa tuhatvuotisia vihanpitojaan tuhoten kaiken, sen sijaan että yrittäisivät päästä yli asioista.

Ettekö muka koskaan ole sanoneet pahasti kenellekään? Varsinaisia pyhimyksiä.

Itse en ole sanonut kenellekään niin pahasti, mitä äitini on minulle sanonut. Äidin sanomiset eivät edes tapahtuneet missään raivon vallassa. Jos olen jotenkin loukannut toista, olen aidosti pyytänyt anteeksi. Kyllä se sattuu, kun ihminen, jonka luuli olevan läheinen ja josta oli riippuvainen, sanoo jotain niin pahaa, että sielu tuntui särkyvän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä tuollaisia vanhoja vatkaamaan.

Olette kuin eräiden alueiden ihmiset, jotka jatkaa tuhatvuotisia vihanpitojaan tuhoten kaiken, sen sijaan että yrittäisivät päästä yli asioista.

Ettekö muka koskaan ole sanoneet pahasti kenellekään? Varsinaisia pyhimyksiä.

Itse en ole sanonut kenellekään niin pahasti, mitä äitini on minulle sanonut. Äidin sanomiset eivät edes tapahtuneet missään raivon vallassa. Jos olen jotenkin loukannut toista, olen aidosti pyytänyt anteeksi. Kyllä se sattuu, kun ihminen, jonka luuli olevan läheinen ja josta oli riippuvainen, sanoo jotain niin pahaa, että sielu tuntui särkyvän.

Sama juttu. Vaikka olen kuinka raivoissani, en ole sanonut lähimainkaan kenellekään samoin, kuin äitini on mulle puhunut. Hyi.

Täysin mahdotonta valita äitini inhottavista kommenteista sitä pahinta, koska niitä on niin monta ja toinen toistaan ilkeämpiä ja loukkaavampia. Mutta selväksi on tullut, etten hänelle kelpaa minkäänlaisena. Minusta on surullista, että oma äiti käyttäytyy kuin olisin pahin vihollinen ja kilpailija, enkä suinkaan hänen oma lapsensa. Omaa ilkeyttään ja narsistista käytöstään ei mitä ilmeisemmin tiedosta, koska kehtaa vielä ihmetellä, miksen halua viettää aikaa hänen kanssaan.

Sinä et kuulu tähän perheeseen, poikaystäväsi on sinun perhe.

Oletko varma ettei sinussa ole se vika? Tämä kun kerroin, että minua kiusattiin koulussa.

Menimme mieheni kanssa kihloihin neljän viikon seurustelun jälkeen. Äitini kihisi raivosta (oltiin mieheni kanssa täysi-ikäisiä) ja huusi ettei tosta mitään tule. Vastasin, että omatpa on sydänsuruni, johon äitini huusi ettei tollasesta edes voi mitään sydänsuruja tulla!

Nyt 21 vuotta yhdessäoloa, yhteiset lapset, talo ja tulevaisuus. Eikä äitini kuulu tähän kuvioon mitenkään.