Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ystävät suuttuivat kun löysin miehen ja laihduin

Vierailija
01.05.2021 |

Meillä on 4 naisen ystäväporukka joka on ollut koossa jo 20 vuotta. Asutaan samalla paikkakunnalla ja pidetään yhteyttä melkein päivittäin. Kaikki oltiin pitkään sinkkuna mutta itse olen seurustellut nyt reilun 6kk. Tapasin miehen joka on urheilullinen ja hän on saanut tartutettua liikunnan ilon minuunkin. Samalla olen laihtunut melkein 20kg ja olen nyt normaalipainossa.

Eilen selvisi että kolme ystävääni ovat ärsyyntyneet siitä että en ole enää sinkku ja olen myös laihtunut. Olivat olleet eilen piknikillä mutta minua ei oltu kutsuttu vaikka yleensä olemme viettäneet vapun yhdessä. Koko viikon on puhuttu että koronan takia ei nyt kokoonnuta. Yksi ystäväni laittoi eilen viestiä pienessä maistissa että ovatkin piknikillä ja syyt miksi minua ei otettu mukaan on että en oikein enää "sovi" porukkaan kun tilanteeni on muuttunut.

Piknikistä viis veisaan mutta olen todella surullinen ja järkyttynyt että minut nyt potkittiin pois 20 vuotta kestäneistä ystävyyssuhteista. Ja syyt ovat aivan käsittämättömät. Minusta ei ole tullut mitään urheiluhullua salaatinsyöjää joka paasaa muille asiasta. Kaikessa rauhassa olen lisännyt liikuntaa, syönyt terveellisemmin ja laihtunut. En ole hehkuttanut asiaa sen enempää. Ystäviäni kuulema ärsyttää myös se etten ole enää sinkku. En ole siitäkään tehnyt numeroa tai unohtanut ystäviäni. Ystäväni ovat tavanneet miesystäväni ja ovat sanoneet pitävänsä hänestä ja ovat iloisia puolestani. Mutta eilisen perusteella asia ei olekaan niin :( Olen surullinen mutta myös vihainen. Olemme 35-40v. emmekä mitään teinejä joten olen aivan ihmeissäni tästä.

Kommentit (68)

Vierailija
1/68 |
01.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

0/5

Vierailija
2/68 |
01.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ok

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/68 |
01.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

0/5

Eli ei kannata lukea?

Vierailija
4/68 |
01.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

0/5

Eli ei kannata lukea?

Ei. Ihan scheebaa. Tän trollin tyylin tunnistaa 100 km päähän.

Vierailija
5/68 |
01.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kateus on seitsemästä kuolemansynnistä se kaikkein mahtavin.

Vierailija
6/68 |
01.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Parisuhde yleensä maksaa pari ystävyyssuhdetta. Suhteet kun yleensä sidotaan tiettyyn elämän tilanteeseen ja vaiheeseen ja kun se elämän tilanne muuttuu motiivit ei täyty ja sitä kutsutaan ihan vaan elämäksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/68 |
01.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ole iloinen että " ystävyys" loppui. Saat parempia , oikeita ystäviä ihan varmasti. Tuttua on minullekin , kun sinut laitetaan siihen "sinkkuläski" rooliin se on joillekin pikkusieluille kova pala kun muutut. Hyvää Wappua ja onnea elämääsi!

Vierailija
8/68 |
01.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kateus on seitsemästä kuolemansynnistä se kaikkein mahtavin.

Ap ei ole itse yhtään muuttunut? Hän ei esim katso ystäviään lempeästi hymyillen nenän varttaa pitkin kuinka ystävät on katkeroituneita ylipainoisia sinkkuja?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/68 |
01.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Paavo sitä ja Paavo tätä. Minä ja minun uusi elämä.

Vierailija
10/68 |
01.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Todennäköisesti puhut koko ajan miehestä ja laihtumisesta joten ovat kyllästyneet. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/68 |
01.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä hätäile. Kun suhteestasi haihtuu alkuhuuma, palaat pian normimittoihisi ja kelpaat taas kaveriporukkaasi. Varma tieto.

Vierailija
12/68 |
01.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Paavo sitä ja Paavo tätä. Minä ja minun uusi elämä.

Rakastunut harvoin tunnistaa itsestään kyseistä käytöstä. En minä, mutta muut...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/68 |
01.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ne sanat vaan ne ilmeet. Kahvilla kaverin naamasta näkee sen halveksunnan kun kahvin kanssa sen kakun palan ottaa. Ja joka toinen lause tosiaan alkaa kuinka me Paavon kanssa...

Vierailija
14/68 |
01.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Naiset ovat erittäin kilpailuhenkisiä, ja naisilla on myös tarkka hierarkia tai ainakin roolijako ystäväpiireissä. Et sovi enää rooliin, joka sinulla aiemmin oli, ja olet nostanut tasoasi ystäviä ylemmäs, joten se herättää hiljaista kateutta ja katkeruutta.

Naisen tason määrittää onko hänellä mies vai ei?🤣

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/68 |
01.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinkkuporukka on sinkkuporukka.

Vierailija
16/68 |
01.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Naiset ovat erittäin kilpailuhenkisiä, ja naisilla on myös tarkka hierarkia tai ainakin roolijako ystäväpiireissä. Et sovi enää rooliin, joka sinulla aiemmin oli, ja olet nostanut tasoasi ystäviä ylemmäs, joten se herättää hiljaista kateutta ja katkeruutta.

Tässä nyt ikään kuin allekirjoitettiin jo aiemmin viesteissä sanottu. Pariutuneen mielestä sinkut on niitä nollia ja itse ollaan muita parempia ihmisiä. Ei kun ap alkaa nyt vaan hakeutumaan parempaa seuraan.

Vierailija
17/68 |
01.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ole iloinen, että kehopositiivisuus ei ole sinulle enää ykkösasia ja vanhat, itsesäälissä rypevät, kaverisi saavat riutua omissa liemissään.

Ovat vain kateellisia hyvälle tuurillesi, kun sait aikaan elämänmuutoksen, josta sinulle pääosin, ilmeisesti, on vain hyötyä. Seura tekee kaltaisekseen - vanha sanonta joka ilmeisesti pitää paikkansa, tässäkin tapauksessa?

Ja ei mene aikaakaan kun ap on kateellinen näille sinkuille heidän vapaasta elämän tavasta. Ja kun tuohon suhteeseen tulee lapsia. Kaikki vapaus meni ja kilot tuli korkoineen takaisin. Kaikki on väliaikasta.

Vierailija
18/68 |
01.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse vastaavassa tilanteessa kysyisin kultakin ystävältä erikseen, että onko tilanne tosiaan näin ja kertoisin miltä tuntuu.

Ei olisi eka kerta että porukasta yksi ihminen yrittää kateuksissaan aiheuttaa tuollaista.

Vierailija
19/68 |
01.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ootko Oulusta? Ollaanko samaa "kaveriporukkaa". Toisen puolen näkemys on ettei kukaan jaksa kuunnella "v sitä ja v tätä" juttua :D

Vierailija
20/68 |
01.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kateus on seitsemästä kuolemansynnistä se kaikkein mahtavin.

Kyl se on muistaakseni ylpeys.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi neljä viisi