Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ystävät suuttuivat kun löysin miehen ja laihduin

Vierailija
01.05.2021 |

Meillä on 4 naisen ystäväporukka joka on ollut koossa jo 20 vuotta. Asutaan samalla paikkakunnalla ja pidetään yhteyttä melkein päivittäin. Kaikki oltiin pitkään sinkkuna mutta itse olen seurustellut nyt reilun 6kk. Tapasin miehen joka on urheilullinen ja hän on saanut tartutettua liikunnan ilon minuunkin. Samalla olen laihtunut melkein 20kg ja olen nyt normaalipainossa.

Eilen selvisi että kolme ystävääni ovat ärsyyntyneet siitä että en ole enää sinkku ja olen myös laihtunut. Olivat olleet eilen piknikillä mutta minua ei oltu kutsuttu vaikka yleensä olemme viettäneet vapun yhdessä. Koko viikon on puhuttu että koronan takia ei nyt kokoonnuta. Yksi ystäväni laittoi eilen viestiä pienessä maistissa että ovatkin piknikillä ja syyt miksi minua ei otettu mukaan on että en oikein enää "sovi" porukkaan kun tilanteeni on muuttunut.

Piknikistä viis veisaan mutta olen todella surullinen ja järkyttynyt että minut nyt potkittiin pois 20 vuotta kestäneistä ystävyyssuhteista. Ja syyt ovat aivan käsittämättömät. Minusta ei ole tullut mitään urheiluhullua salaatinsyöjää joka paasaa muille asiasta. Kaikessa rauhassa olen lisännyt liikuntaa, syönyt terveellisemmin ja laihtunut. En ole hehkuttanut asiaa sen enempää. Ystäviäni kuulema ärsyttää myös se etten ole enää sinkku. En ole siitäkään tehnyt numeroa tai unohtanut ystäviäni. Ystäväni ovat tavanneet miesystäväni ja ovat sanoneet pitävänsä hänestä ja ovat iloisia puolestani. Mutta eilisen perusteella asia ei olekaan niin :( Olen surullinen mutta myös vihainen. Olemme 35-40v. emmekä mitään teinejä joten olen aivan ihmeissäni tästä.

Kommentit (68)

Vierailija
61/68 |
01.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Parisuhde yleensä maksaa pari ystävyyssuhdetta. Suhteet kun yleensä sidotaan tiettyyn elämän tilanteeseen ja vaiheeseen ja kun se elämän tilanne muuttuu motiivit ei täyty ja sitä kutsutaan ihan vaan elämäksi.

Minä kutsuisin tuota käytöstä aiheettomaksi ilkeydeksi.

Vierailija
62/68 |
01.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis joku neljän ylipainoisen naisen ikisinkkuklubi meni rikki, kun yksi löysikin miehen ja laihtui? Tai siis nyt se on kolmen lihavan ikisinkkuklubi....huoh näitä juttuja.

Hyvää vappua hei kuitenkin av!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/68 |
01.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Te kirjoitatte liian tunnistettavasti nämä, siksi kukaan ei usko. Hyvä provo vaatii taitoa.

Vierailija
64/68 |
01.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

20 vuotta sinkkuina?

Kaikki neljä🤣

Niinpä😂😂

Vierailija
65/68 |
01.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos sinut aloittaja olisi kutsuttu, olisitko mennyt? Ja nyt tärkeä kysymys: olisitteko menneetkin miehen kanssa ”vähän piipahtamaan” piknikillä? Kaikki eivät tykkää siitä, jos otetaan mies mukaan, se muuttaa keskustelua kun mukana on yksi, jota muut eivät niin tunne.

Ei sekään ehkä ole hyvä, jos olisit mennyt ja mennyt ilman miestä. Jos porukka on ollut 20 vuotta päivittäin tekemisissä ja kaikki koko ajan sinkkuja, siinä porukassa on jo itsessään jotain, mikä estää muodostamasta parisuhdetta. Siitä on varmaan pakkokin irrottautua, jos haluaa rakentaa hyvän ja kestävän suhteen.

Vierailija
66/68 |
01.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko porukassa sellainen topakka "johtajaläski". Tympeä vittumainen ihminen, joka pitää muita alamaisinaan. Tämä läski on sanellut säännöt etkä ole enää tervetullut. Koko kaveripiiri perustuu tämän läskin liehittelyyn ja muut tuntevat olevansa tärkeitä kun saavat kuulua tuohon ryhmään. Tämä siis puhumattomana totuutena näennäisesti normaalien aktiviteettien taustalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/68 |
01.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Raahaatko sitä miestä joka paikkaan mukaan nykyään?

Vierailija
68/68 |
01.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Te kirjoitatte liian tunnistettavasti nämä, siksi kukaan ei usko. Hyvä provo vaatii taitoa.

Just tämä. Jos olisi totta, niin miten tosiaan kirjoittaa näin yksityiskohtaisesti ja tunnistettavasti? 

Täällä kuitenkin pyörii tosi paljon porukkaa, jopa niitä omia kavereita. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kaksi viisi