Ikisinkun tuskat

Olin elänyt ikisinkkuna koko elämäni, kunnes törmäsin ihmiseen, jonka kanssa oli lyhyehkö muutaman kuukauden, hmmm, no "romanssi". Siinä tunteet kävi kuumana ja laidasta laitaan. Se sitten päättyi vähän ikävänlaisesti ja sen jälkeen minulla oli ainakin kuukauden verran kauheat henkiset tuskat. Halusin sen romanssin tavallaan takaisin ja epätoivoisesti sitten yritin etsiä uutta kaikenmaailman deiteistä siinä onnistumatta. Siinä välissä oli joku lyhyt toiveikas vaihe, että jos kerran tärppäsi, niin kyllä varmaan toisenkin kerran, minulla on toivoa. Mutta sen jälkeen taas tuli tämä ilmeisesti lopullinen tila, missä tajuttuani realiteetit olen lievästi pettynyt ja jotenkin omaksunut sen ajatuksen, että tämä oli ainutkertainen tapaus, enkä välttämättä tule kokemaan enää koskaan sitä uudelleen. Olinhan jo keski-ikäinen kun löysin tämän ensimmäisen jonkinsortin suhteen. Helpostikos siinä vierähtää sitten toinen puoliskokin niin, ettei välttämättä löydy ketään. Loppujenlopuksihan tuntuu olevan täydellisesti puhtaasta tuurista kiinni, jos sattuu törmäämään sellaiseen ihmiseen jonka kanssa löytyy edellytykset parisuhteeseen, vaikka sitä aktiivisesti etsisikin. Onko muita ikisinkkuja, jotka kokeneet samanlaista?