Palavereissa esittäytymiset

Miksi olet tuolla alalla jos et kykene kertomaan nimeäsi ja vastuualuettasi?

Hei, olen Minna, vastaan lääkkeitteisi laskemisesta. 

Onnistunee jopa hoitsulta, ihan livenä.

En pidä esittelykierroksista, eikä mieleeni todellakaan jää kierroksella esittäytyneet vieraat henkilöt. Parempi systeemi on, jos porukkaa on paljon ja eri paikoista, että ensimmäisen oman puheenvuoron alussa kertoo kuka on ja mistä. Ja jos ei puhu, eikä pukahda kokouksessa ei tarvitse myöskään itseään esitellä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä yksi tyyppi aloitti esittelyn, olen syntynyt vuonna sejase ja sitten kävi läpi koko kouluhistorian. Kesti vajaa puoli tuntia. ”Ristosta” tuli heti eitoivottu työkaveri.

haha, mä tunnen sen Riston.

Ilman lainausmerkkejä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä esimies totesi, että jos ei kykene itkemättä kertomaan omaan nimeään palaverissa, niin siirretään avustaviin töihin pienemmällä palkalla. Ei tämä ole hiekkalaatikko, jossa on pakko olla leikissä mukana, sitä voi jäädä pihan reunaan yksikseen nyhjäämään ilman verkostoa, mutta se näkyy palkassa.

Voi voi. Siinäpä vasta empaattinen ja mahtava ihminen.

Ensinnäkin kirjoitin, että itkin yksin palaverin oltua ohi, koska on kurjaa jännittää niin lujaa että sydän hakkaa ja ääni värisee. Meillä on palavereita viikkotasolla 5-10 kpl. Minä jännitän sitä itsensä esittelyä, en työasioista puhumista. Surullista, että jollain on noin löyhällä tasolla ymmärrys että pitää tehdä pilkkaa toisen sairaudesta.

Oletko hakenut apua tuohon? Enkä tarkoita pahalla vaan olen oikeasti vähän huolissani, olisi kamalaa jos vaikka olisit oma työkaverini ja voisit tuolla tavalla pahoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on väärin että joudun työajalla tekemään kaikenlaisia työtehtäviä. Se on nöyryyttävää, kamalaa ja pelkään ja itken aina koko yön valveilla maaten. Haluaisin että pomo tekisi hommat joista en välitä...

Eikun... Jos aikuinen ihminen ei ihan oikeasti kestä niin pientä asiaa kuin itsensä esittely, on syytä hakea apua, ja tämä ei nyt ollut kettuilua. Tuon tasoinen sosiaalisten tilanteiden jännittäminen ei ole normaalia.

Eihän se olekaan, mutta olen sairastanut paniikkihäiriötä 17-vuotiaasta saakka ja nyt 4-kymppinen. Kyllä minä olen tästä huolimatta pärjännyt työelämässä, vaikka nuo itsensä esittelyt ovat vaikeita.

Joskus sitä toivoisi kaikille yhden paniikkikokemuksen. Ehkäpä sen jälkeen voisi ymmärtää miltä sellaisesta ihmisestä tuntuu, joka sitä sairastaa. Ap

Aika monella on ollut jonkinlainen paniikkikokemus, ja kokee sympatiaa oireilevia kohtaan. Minusta on silti epäreilua että syytät normaalia esittäytymiskäytäntöä pelisilmän puutteeksi, kun sinun tarpeesi on kuitenkin hyvin poikkeava. Ehkä voit jutella pomon kanssa etukäteen siitä millä ongelmaa voisi lieventää. Olisiko helpointa esim. esittäytyä ensimmäisenä tai muuten ihan alkupäässä? Sanot sen ulkoa opetellun tai paperille kirjoitetun "Moi mä oon Minna taloushallinnosta", ja sen jälkeen voit olla hiljaa. Omat sosiaaliset pelkoni helpottivat yhtäkkiä, kun tajusin että jokainen keskittyy siihen omaan jännitykseensä eikä toisten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis mitä mä just luin!?

Meitä on monenlaisia. Eksä ei voinut tilata pizzaa, koska olisi pitänyt soittaa tuntemattomalle. Jännitti liikaa puhelimessa vieraalle ihmiselle puhuminen. Työelämä sitten opetti, kun oli pakkokin hoitaa erilaisia asioita.

Jos ei tosiaan saa omaa nimeään ja titteliään sanotuksi ilman itkua, on varmaan parempi irtisanoutua ihan samantien. Miten tää porukka uskaltaa katsoa peiliin, kun siellähän joku tuijottaa sua?

Vierailija kirjoitti:

Kerro jotain itsestäsi.

Tää on kyllä sellainen takuuvarma tilanteen ankeuttaja. Minulla ei ole ihan hirveästi asioita, mitä haluaisin kertoa itsestäni työporukalle. Toiset taas avautuvat ihan huolella, harrastan sitä ja tätä, minulla on niitä ja näitä lemmikkejä, olen asunut siellä ja täällä ja lapset on 5 ja 6 ja vaimo ei ole työelämässä, harrastaa kutomista ja virkkausta tv:n katselun lomassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on väärin että joudun työajalla tekemään kaikenlaisia työtehtäviä. Se on nöyryyttävää, kamalaa ja pelkään ja itken aina koko yön valveilla maaten. Haluaisin että pomo tekisi hommat joista en välitä...

Eikun... Jos aikuinen ihminen ei ihan oikeasti kestä niin pientä asiaa kuin itsensä esittely, on syytä hakea apua, ja tämä ei nyt ollut kettuilua. Tuon tasoinen sosiaalisten tilanteiden jännittäminen ei ole normaalia.

Eihän se olekaan, mutta olen sairastanut paniikkihäiriötä 17-vuotiaasta saakka ja nyt 4-kymppinen. Kyllä minä olen tästä huolimatta pärjännyt työelämässä, vaikka nuo itsensä esittelyt ovat vaikeita.

Joskus sitä toivoisi kaikille yhden paniikkikokemuksen. Ehkäpä sen jälkeen voisi ymmärtää miltä sellaisesta ihmisestä tuntuu, joka sitä sairastaa. Ap

Aika monella on ollut jonkinlainen paniikkikokemus, ja kokee sympatiaa oireilevia kohtaan. Minusta on silti epäreilua että syytät normaalia esittäytymiskäytäntöä pelisilmän puutteeksi, kun sinun tarpeesi on kuitenkin hyvin poikkeava. Ehkä voit jutella pomon kanssa etukäteen siitä millä ongelmaa voisi lieventää. Olisiko helpointa esim. esittäytyä ensimmäisenä tai muuten ihan alkupäässä? Sanot sen ulkoa opetellun tai paperille kirjoitetun "Moi mä oon Minna taloushallinnosta", ja sen jälkeen voit olla hiljaa. Omat sosiaaliset pelkoni helpottivat yhtäkkiä, kun tajusin että jokainen keskittyy siihen omaan jännitykseensä eikä toisten.

Kasvamalla aikuiseksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä esimies totesi, että jos ei kykene itkemättä kertomaan omaan nimeään palaverissa, niin siirretään avustaviin töihin pienemmällä palkalla. Ei tämä ole hiekkalaatikko, jossa on pakko olla leikissä mukana, sitä voi jäädä pihan reunaan yksikseen nyhjäämään ilman verkostoa, mutta se näkyy palkassa.

Voi voi. Siinäpä vasta empaattinen ja mahtava ihminen.

Ensinnäkin kirjoitin, että itkin yksin palaverin oltua ohi, koska on kurjaa jännittää niin lujaa että sydän hakkaa ja ääni värisee. Meillä on palavereita viikkotasolla 5-10 kpl. Minä jännitän sitä itsensä esittelyä, en työasioista puhumista. Surullista, että jollain on noin löyhällä tasolla ymmärrys että pitää tehdä pilkkaa toisen sairaudesta.

Oletko hakenut apua tuohon? Enkä tarkoita pahalla vaan olen oikeasti vähän huolissani, olisi kamalaa jos vaikka olisit oma työkaverini ja voisit tuolla tavalla pahoin.

Kyllä mulla täsmälääkkeet on olemassa. Ei ne lääkkeetkään kuitenkaan mikään autuaaksi tekevä ratkaisu tähän ole. Olen tehnyt aiemmin esim. myyntiedustajan töitä, siinä ei tarvinnut jännittää yhtään. Kuten kirjoitin, olen sosiaalinen, puhelias. En jännitä ihmisiä lainkaan ns. normitilanteissa. Ehkä alan vaihto voisi olla hyvä, niin ei tarvitsisi kiusata itseään noilla palavereilla. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä esimies totesi, että jos ei kykene itkemättä kertomaan omaan nimeään palaverissa, niin siirretään avustaviin töihin pienemmällä palkalla. Ei tämä ole hiekkalaatikko, jossa on pakko olla leikissä mukana, sitä voi jäädä pihan reunaan yksikseen nyhjäämään ilman verkostoa, mutta se näkyy palkassa.

Voi voi. Siinäpä vasta empaattinen ja mahtava ihminen.

Ensinnäkin kirjoitin, että itkin yksin palaverin oltua ohi, koska on kurjaa jännittää niin lujaa että sydän hakkaa ja ääni värisee. Meillä on palavereita viikkotasolla 5-10 kpl. Minä jännitän sitä itsensä esittelyä, en työasioista puhumista. Surullista, että jollain on noin löyhällä tasolla ymmärrys että pitää tehdä pilkkaa toisen sairaudesta.

Oletko hakenut apua tuohon? Enkä tarkoita pahalla vaan olen oikeasti vähän huolissani, olisi kamalaa jos vaikka olisit oma työkaverini ja voisit tuolla tavalla pahoin.

Kyllä mulla täsmälääkkeet on olemassa. Ei ne lääkkeetkään kuitenkaan mikään autuaaksi tekevä ratkaisu tähän ole. Olen tehnyt aiemmin esim. myyntiedustajan töitä, siinä ei tarvinnut jännittää yhtään. Kuten kirjoitin, olen sosiaalinen, puhelias. En jännitä ihmisiä lainkaan ns. normitilanteissa. Ehkä alan vaihto voisi olla hyvä, niin ei tarvitsisi kiusata itseään noilla palavereilla. Ap

Oletko kokeillut beetasalpaajaa? Minulle pelastus hankalissa tilanteissa.

Minullakin on sosiaalisten tilanteiden pelko ja paniikkihäiriö. Olen töissä, jossa ei ole palavereita tai seminaareja. Kerran tai pari kertaa vuodessa on kokous tai joku palaveri. Onneksi siellä ei ole esittäytymisiä tai pakko puhua. Minulla on lääkitys, mutta vihaan niitä silti. Jos pitää esittäytyä, sanon pelkän nimeni. Hakeudun myös esimiehen viereen istumaan. He tietävät, että olen tällainen. Esimies toistaa sanomiseni, jos joku karjuu, että "EI KUULU MITÄÄN".

Suosittelen hakemaan apua lääkäristä, jos sinulla ei ole vielä lääkitystä vaivaasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä esimies totesi, että jos ei kykene itkemättä kertomaan omaan nimeään palaverissa, niin siirretään avustaviin töihin pienemmällä palkalla. Ei tämä ole hiekkalaatikko, jossa on pakko olla leikissä mukana, sitä voi jäädä pihan reunaan yksikseen nyhjäämään ilman verkostoa, mutta se näkyy palkassa.

Voi voi. Siinäpä vasta empaattinen ja mahtava ihminen.

Ensinnäkin kirjoitin, että itkin yksin palaverin oltua ohi, koska on kurjaa jännittää niin lujaa että sydän hakkaa ja ääni värisee. Meillä on palavereita viikkotasolla 5-10 kpl. Minä jännitän sitä itsensä esittelyä, en työasioista puhumista. Surullista, että jollain on noin löyhällä tasolla ymmärrys että pitää tehdä pilkkaa toisen sairaudesta.

Oletko hakenut apua tuohon? Enkä tarkoita pahalla vaan olen oikeasti vähän huolissani, olisi kamalaa jos vaikka olisit oma työkaverini ja voisit tuolla tavalla pahoin.

Kyllä mulla täsmälääkkeet on olemassa. Ei ne lääkkeetkään kuitenkaan mikään autuaaksi tekevä ratkaisu tähän ole. Olen tehnyt aiemmin esim. myyntiedustajan töitä, siinä ei tarvinnut jännittää yhtään. Kuten kirjoitin, olen sosiaalinen, puhelias. En jännitä ihmisiä lainkaan ns. normitilanteissa. Ehkä alan vaihto voisi olla hyvä, niin ei tarvitsisi kiusata itseään noilla palavereilla. Ap

Oletko kokeillut beetasalpaajaa? Minulle pelastus hankalissa tilanteissa.

Jep. Niistä on kyllä apua. Pahinta kun on juuri se äänen vapina joka tulee sydämen hakkaamisesta. Ap

Kyllä normaalin ihmisen pitää sen verran kestää, että osaa esitellä itsensä nopeasti siltä osin kuin se on oleellista kyseisessä tilanteessa. Vaikka en minäkään tykkää mistään "jokainen kertoo jonkun hauskan jutun itsestään" -lässytyksestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä esimies totesi, että jos ei kykene itkemättä kertomaan omaan nimeään palaverissa, niin siirretään avustaviin töihin pienemmällä palkalla. Ei tämä ole hiekkalaatikko, jossa on pakko olla leikissä mukana, sitä voi jäädä pihan reunaan yksikseen nyhjäämään ilman verkostoa, mutta se näkyy palkassa.

Voi voi. Siinäpä vasta empaattinen ja mahtava ihminen.

Ensinnäkin kirjoitin, että itkin yksin palaverin oltua ohi, koska on kurjaa jännittää niin lujaa että sydän hakkaa ja ääni värisee. Meillä on palavereita viikkotasolla 5-10 kpl. Minä jännitän sitä itsensä esittelyä, en työasioista puhumista. Surullista, että jollain on noin löyhällä tasolla ymmärrys että pitää tehdä pilkkaa toisen sairaudesta.

Oletko hakenut apua tuohon? Enkä tarkoita pahalla vaan olen oikeasti vähän huolissani, olisi kamalaa jos vaikka olisit oma työkaverini ja voisit tuolla tavalla pahoin.

Kyllä mulla täsmälääkkeet on olemassa. Ei ne lääkkeetkään kuitenkaan mikään autuaaksi tekevä ratkaisu tähän ole. Olen tehnyt aiemmin esim. myyntiedustajan töitä, siinä ei tarvinnut jännittää yhtään. Kuten kirjoitin, olen sosiaalinen, puhelias. En jännitä ihmisiä lainkaan ns. normitilanteissa. Ehkä alan vaihto voisi olla hyvä, niin ei tarvitsisi kiusata itseään noilla palavereilla. Ap

❤️!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olet joku asperger-add tutkija niin esimies tietää kyllä sen ja hoitaa hommat.

Normi duuneissa kyllä pitää sanoa edes nimensä itkemättä..(poikkeuksena oikeasti dg omaavat ihmiset)

Me ADD:t osataan kyllä puhua, ja usein liiankin kanssa. Jopa me tutkijat.

Totta,mutta me ei haluta esitellä asioita toisille kun ei ne mitään ymmärrä .

Vierailija kirjoitti:

Kyllä työelämässä sen verran pitää pystyä suutaan avaamaan, että sanoo oman nimensä ja tehtävänsä. Ei siinä mitään esitelmää tarvitse pitää.

Juuri näin. Mitä ihmettä sellainen ihminen edes tekee palaverissa, joka ei saa tarvittaessa suutaan auki? Juuri sehän palaverin tarkoitus on, että keskustellaan määritellystä asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä esimies totesi, että jos ei kykene itkemättä kertomaan omaan nimeään palaverissa, niin siirretään avustaviin töihin pienemmällä palkalla. Ei tämä ole hiekkalaatikko, jossa on pakko olla leikissä mukana, sitä voi jäädä pihan reunaan yksikseen nyhjäämään ilman verkostoa, mutta se näkyy palkassa.

Voi voi. Siinäpä vasta empaattinen ja mahtava ihminen.

Ensinnäkin kirjoitin, että itkin yksin palaverin oltua ohi, koska on kurjaa jännittää niin lujaa että sydän hakkaa ja ääni värisee. Meillä on palavereita viikkotasolla 5-10 kpl. Minä jännitän sitä itsensä esittelyä, en työasioista puhumista. Surullista, että jollain on noin löyhällä tasolla ymmärrys että pitää tehdä pilkkaa toisen sairaudesta.

Oletko hakenut apua tuohon? Enkä tarkoita pahalla vaan olen oikeasti vähän huolissani, olisi kamalaa jos vaikka olisit oma työkaverini ja voisit tuolla tavalla pahoin.

Kyllä mulla täsmälääkkeet on olemassa. Ei ne lääkkeetkään kuitenkaan mikään autuaaksi tekevä ratkaisu tähän ole. Olen tehnyt aiemmin esim. myyntiedustajan töitä, siinä ei tarvinnut jännittää yhtään. Kuten kirjoitin, olen sosiaalinen, puhelias. En jännitä ihmisiä lainkaan ns. normitilanteissa. Ehkä alan vaihto voisi olla hyvä, niin ei tarvitsisi kiusata itseään noilla palavereilla. Ap

Oletko kokeillut beetasalpaajaa? Minulle pelastus hankalissa tilanteissa.

Jep. Niistä on kyllä apua. Pahinta kun on juuri se äänen vapina joka tulee sydämen hakkaamisesta. Ap

Itse olen huomannut ettei ääni värise, kun puhuu hitaasti ja hengittää rauhallisesti.

Jossain vaiheessa puhuin nopeasti ja unohdin hengittää, silloin puhe katkeili ja ääni värisee. Halusin, että tilanne on äkkiä ohi. Tsemppiä. 🙂 Samojen ongelmien kanssa on painuttu/painitaan. Tätä sairautta ei ole helppo ymmärtää sellaisen joka ei tästä kärsi. Tiedän, että osa viesteistä tarkoittaa hyvää, mutta pelko ei poistu pelkällä järkipuheella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä työelämässä sen verran pitää pystyä suutaan avaamaan, että sanoo oman nimensä ja tehtävänsä. Ei siinä mitään esitelmää tarvitse pitää.

Juuri näin. Mitä ihmettä sellainen ihminen edes tekee palaverissa, joka ei saa tarvittaessa suutaan auki? Juuri sehän palaverin tarkoitus on, että keskustellaan määritellystä asiasta.

Sellainen ihminen joka on sairas, mutta yrittää kovasti.

Tuntuu, että nykyään on melkein töissä kun töissä kaikenmaailman palavereita, ja pitäisi olla sosiaalisesti taitava ja sanavalmis. On paniikkihäiriötä ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa ollut ihmisillä ennenkin, mutta silloin pystyivät paremmin hakeutumaan töihin, joissa ei tarvinnut palaveerata ison tuntemattoman joukon kanssa.

Sinä, kenelle tuo esittely-tilanne on vaikea, tee valmiiksi itsellesi vapaamuotoinen esittely ja opettele se ulkoa. Kun tiedät valmiiksi ja varmasti etukäteen mitä sanot niin se jännityskin vähenee. Näitä tilanteita tulee kuitenkin aina välillä eteen. Tai tee vaikka ranskalaisilla viivoilla listaus johonkin muistiinpanojen takasivulle josta voit sitten katsoa tms.

Kun pitää kertoa jostain asiasta niin silloin esiinnyt kaikista varmimmin kun osaat esitettävän asian. Pätee myös näinkin yksinkertaiseen kuin itsensä esittelyyn.