Kenellä teistä on ollut hyvä lapsuus?

Ja kertokaa vielä, tuliko teistä teininä jännä- vai kilttityttöjä?

Minulla oli ihan hyvä lapsuus, mitä nyt isäni oli fundamentalistiuskovainen. Sain kuitenkin meikata ja näyttäytyä normaalilta muiden silmissä.

Minusta tuli kilttityttö, mutta kasvoin siitä ulos avioeroni myötä. Olen kuitenkin vahva ihminen.

Kaikki me kuitenkin olemme kotivammaisia, vaikka on ollut ns. Hyvä lapsuus. Toiset vain tiedostavat asian paremmin kuin toiset.

Oli hyvä lapsuus. Tosi turvallinen ja matkusteltiinkin ympäri maailmaa.

Vierailija kirjoitti:

Oli hyvä lapsuus. Tosi turvallinen ja matkusteltiinkin ympäri maailmaa.

Tuli kilttis. Välillä ihan ok.

Mies joskus riidan yhteydessä sanoo, että "kyl huomaa, et oot saanut vapaan kasvatuksen." Lie mitä sitten tarkoittaa.

Olen melko boheemi, rento, käytännön läheinen, jalat maassa oleva ihmistyyppi. En hätkähdä juuri mistään.

Mielestäni vanhemmat tekivät hyvän työn.

Välillä mietin juuri tuota lausetta, mitä täällä viljellään, että" siinä näkee taas vapaan kasvatuksen tuloksen", jos vaikkapa lasten ongelmista tai ongelmakäyttäytymisestä puhutaan. Tuskin siinä on syy. Ongelma tuntuu olevan pikemminkin liiassa kurissa. Voin kyllä olla ihan hakoteilläkin..

Ap

Minäkin olen syntynyt -80 ja lapsuuteni oli hyvä. Isäni joi myös paljon, mutta räyhännyt, vaan se oli juuri sitä jankkaamista. Leikittiin kavereiden kanssa ulkona todella paljon ja kotiin mentiin illalla syömään sitten, kun tuli nälkä. Pikkukaupungissa sai mennä ja tulla miten vain, eikä mikään paikka tuntunut pelottavalta.

Usein voi vain mennä ulos "pihoille" ja sieltä löytyi heti kavereita. Erilaisia "villityksiä" oli välillä: kiiltokuvat ja myöhemmin tarrat, twist-naru, vesi-ilmapallot. Sellaisia halpoja juttuja, joihin oli kaikilla varaa. Tai jos jollain ei ollut, niin muut auttoivat.

Lomamatkoja tehtiin kotimaassa, usein mentiin sukulaisten luo maalle. Ruotsiin mentiin useina kesinä. Kerran olimme viikon Lanzarotella ja muistan, miten epämukavaksi vanhempani tunsivat siellä itsensä. Äiti oli lentokoneessa selvästi paniikissa ja isä valitteli paikallisia ruokia. Kotona ruoka oli usein makaronilaatikkoa, perunaa ja jauhelihakastiketta tms. perusjuttuja.

Lapsuuteni oli niin onnellinen, että kaipaan sinne takaisin. Aikuisuus tuntuu sietämättömän vaikealta ja ahdistavalta.

Ja muistan, että meitä teini-ikäisiä kuskattiin paikalliseen diskoon ja haettiin sieltä aamuyöllä kun meni kiinni klo 02. Eikä haitannut, että oltiin juotu. Myös kavereiden vanhemmat oli tosi kivoja. Kaikki olivat jotenkin niin rentoja. Mitä ihmettä nykyvanhemmille on käynyt?

Ap

Vanhempien ja kodin puolesta oli hyvä lapsuus.

Koulukiusaaminen tosin teki siitä vähemmän hyvän, sekä monet pelot.

Vierailija kirjoitti:

Mies joskus riidan yhteydessä sanoo, että "kyl huomaa, et oot saanut vapaan kasvatuksen." Lie mitä sitten tarkoittaa.

Olen melko boheemi, rento, käytännön läheinen, jalat maassa oleva ihmistyyppi. En hätkähdä juuri mistään.

Mielestäni vanhemmat tekivät hyvän työn.

Välillä mietin juuri tuota lausetta, mitä täällä viljellään, että" siinä näkee taas vapaan kasvatuksen tuloksen", jos vaikkapa lasten ongelmista tai ongelmakäyttäytymisestä puhutaan. Tuskin siinä on syy. Ongelma tuntuu olevan pikemminkin liiassa kurissa. Voin kyllä olla ihan hakoteilläkin..

Ap

Liiallinen kuri johtaa siihen, ettei lapsi opi itse asettamaan itselleen rajoja. Minä olen saanut ns. vapaan kasvatuksen, mikä tarkoittaa sitä, että vanhempani eivät olleet koko ajan katsomassa perääni. Käyttäydyin hyvin, parhaani mukaan, koska tiesin jo ennen kouluikää, että olen itse vastuussa teoistani. Lisäksi kasvatuksessa oli selvästi läsnä ajatus, että hyvä käytös ja hyvät teot ovat tärkeitä siksi, että ne tekevät maailmasta paremman paikan. Käytöstavat eivät siis perustuneet mihinkään ulkoiseen rangaistuksen pelkoon, vaan sisäiseen motivaatioon.

Teini-iässä olin aika villi, mutta lukion jälkeen rauhoituin taas ja hoidin yliopisto-opinnot hyvin.

Arvostan vanhempiani todella paljon. Nykyään keskustelemme kuin ystävät ja välillä väittelemme hyvässä hengessä tärkeäksi kokemistamme asioista.

Mulla oli hyvä lapsuus. Meillä oli läheiset välit sukulaisiin ja vietettiin paljon aikaa yhdessä. Kesät sain olla maalla isovanhempien luona, se oli ihanaa. Edelleen on läheiset välit mun vanhempiini.

1968 olen syntynyt.

Kyllä mä sanoisin, että mulla oli hyvä lapsuus. Vaikka oli kotona outouksiakin, esim. vanhemmat puuttui aika voimaakkaasti ulkonäköön (hiukset, pukeutuminen) eikä muutenkaan tuntunut siltä että kotona sai olla rauhassa oma itsensä. Ja toinen vanhempi pisti välit omalta osaltaan poikki kaikkiin isovanhempiin kun olin ala-asteella mutta asiasta ei koskaan puhuttu mitään.

Minulla. Olen syntynyt 60-luvun puolivälissä. Meillä oli valtava, aidattu tontti, jossa minä, kaksi veljeäni ja isot koirat saimme temmeltää sydämemme kyllyydestä. Tontin ulkopuolella oli metsää ja peltoa, jos tila loppui. Lauantai-iltaisin keräännyimme isän ja äidin sänkyyn katsomaan telkkaria ja syömään jäätelöä. Välillä havahduin siihen, että esimerkiksi sadesunnuntaina jokainen istui omassa sohvannurkassaan lukemassa. Kotoisaa. Kun olin ihan pieni, isä teki päivisin töitä ja opiskeli yöt. Isä ja minä olimme kilpaurheilijoita (minä kymmenvuotiaasta lähtien), joten yhteistä aikaa riitti. Koulussa oli kiva käydä. Naapuristossa oli aika vähän leikkikavereita, joten osasimme leikkiä oman porukan kesken ja jokainen meistä myös itsekseen. Isäkin osasi kaikki lastenhoidon niksit, mutta äiti teki maailman parasta ruokaa ja tekee edelleen.

Yritin muistella harmin aiheita, mutta ei niitä oikein ollut. Se harmitti, kun isä ei suostunut täyttämään uima-allasta enempää kuin polviin asti. Ja se, että työkaluihin ei saanut koskea ilman valvontaa. Ja isän työpöydälle ei saanut mennä räpeltämään, vaikka siellä oli laskutikkuja ja kaikenlaista tosi kummallista. Ja se harmitti, että pitkä tukka meni helposti takkuun. Ja soramontulla riehumisesta sai kuulla kunniansa, kun palasi yötä päältä hiekassa kotiin. Eivät olleet suuret murheenaiheet.

Jollei ketjussa olisi mainittu alkoholia, en mainitsisi minäkään. Minulla ei ollut siihen pienenä mitään suhdetta, koska meillä ei koskaan ollut alkoholia. Meillä vain elettiin niin terveesti, ettei sitä tai muitakaan päihteitä käytetty.

Saisinpa aloittaa kaiken alusta.

Näin se varmasti on. Tiesin itsekin mikä on oikein ja väärin. Silti varmasti omina kapina-aikoina koettelin vanhempieni hermoja. Jäin mm kiinni näpistyksestä. Tiesin, että se oli väärin, mutta se oli sitä jännityksen tunnetta juuri teininä. Tästä sitten kerroin vanhemmille, koska tiesin, etteivät he minua hakkaa tai huuda tai muuta. Uskalsin siis kertoa. Vanhempani olivat tietysti pettyneitä, mutta ei siitä isoa numeroa tehty, eikä siitä puhuttu kuin sen kerran. Enkä muuten varastanut enää ikinä mitään.

Ja nyt vanhempana huomaan, ettei mulla ole mitään tunnelukkoja tai traumoja mistään, mitä tuntuu niin monella olevan. Kun sitä tiesi, että vanhemmille voi kertoa mitä vaan, eikä mitään pahaa tapahdu.

Ap

Lapsuuteni oli niin onnellinen, että ikävöin sinne takaisin.