Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Muita jotka eivät saaneet olla lapsena/teininä hetkeäkään rauhassa, aina olisi pitänyt olla tekemässä jotakin
Olisi ollut niin ihanaa esimerkiksi nukkua viikonloppuisin pidempään. Mutta ei, isä laittoi radion täysille klo 6.00 ja 10 minuutin sisään oli oltava aamiaisella tai jäi ilman. Olin intohimoinen lukija, mutta sekin suunnilleen demonisoitiin. Kun luin Neiti etsivää säkkituolissani, isän naama oli oven välissä "Ei päivisin lojuta, mene katsomaan tarvitseeko äiti apua keittiössä, jos ei, kerää risut pihalta"
Aina piti olla tekemässä jotain. Joskus sujautin kirjan paidan alle ja livahdin latoon lukemaan. Veljet saivat kyllä lorvia pitkin päivää.
Kommentit (1299)
Vierailija kirjoitti:
vm88 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vm88 kirjoitti:
Meillä sai onneksi viikonloppunakin nukkua pitkään ja arkenakin äiti kävi pari kertaa ovella patistelemassa ennen kuin piti nousta. Äiti oli lempeä vaikka kavereideni mielestä oli jyrkkä kun ei antanut kaivaa kuoppia nurmikolle. Konsolipelejä sai pelata ja luin paljon kirjoja ja leikin naapurin lasten kanssa. Läksyt tein ennen nukkumaan menoa ja veli aamulla ennen kouluun lähtöä kun vanhemmat eivät pahemmin valvoneet sitä. Ihan hyvin koulussa pärjättiin.
Ongelmana oli isän etäisyys. Hän oli koko ajan töissä ja kun oli kotona rakensi tai korjasi jotain. Tehtiin ulkona yhdessä asioita mutta isän kanssa ei koskaan puhuttu läheisesti. Isä ei myöskään koskaan tullut lohduttamaan vaan aina äiti. Nyt iskä on alkoholisti ja välttelee edelleen vaikeammista asioista puhumista ja kieltää ongelmansa..
Omille lapsilleni en toivoisi samanlaista isää.Ihan kuin olisin itse kirjoittanut tämän, paitsi että olen syntynyt 1987.
Ei meilläkään ikinä läksyjen tekemisestä vanhemmat kantaneet huolta. Kerran kysyin äidiltä miksi eivät koskaan kysy läksyistä, niin äiti vastasi jotenkin, että luottavat että hyvänä oppilaana hoidan kyllä kouluni itse.Isäni on alkoholisti, mutta ei ole koskaan ollut väkivaltainen tai mitenkään ilkeä. Hän ei vain ole ikinä ollut meille lapsille läsnä. Mistään tärkeistä ja vakavista asioista ei ole koskaan puhuttu. Edes allekirjoitusta ei voinut laittaa lapsen koepaperiin, kehotti vain viemään kokeen äidin allekirjoitettavaksi.
Mieheni perheessä halaillaan perheenjäseniä tavatessa. Mies käy jopa halaamassa isäänsä, kun menee pitkästä aikaa kylään. Minä en ole koskaan halannut ketään perheenjäsentäni, paitsi äitiä lapsena. En voisi kuvitellakaan, että näin yli kolmekymppisenä menisin halaamaan vanhempiani tai sisaruksiani. Meillä ei ikinä kotona kosketettu. En ole koskaan nähnyt edes vanhempieni halaavan toisiaan tai osoittavan toisilleen mitään lämpimiä tunteita.
Minulla on nyt aikuisena isoja vaikeuksia parisuhteessa, kun en osaa antaa enkä vastaanottaa läheisyyttä tai rakkautta toiselta ihmiseltä. Kissat ja koirat ovat aina lapsuuden perheessä olleet ne, joita on paijattu ja hellitty, heille on osoitettu rakkautta, ei ihmisille.
Samaistun myös kertomaasi. Meilläkään ei koskaan halattu tai koskettu, paitsi sen muistan että äiti luki iltasatuja niin että oltiin vierekkäin sängyllä. Kiintymystä ei osoitettu sanoin eikä kosketuksella. Ehkä sitten lahjoilla ja rahalla, joita ei paljoa tullut muutenkaan. Tämä oli minun normaali lapsuus ja luulin silloin että kaikilla on ainakin lähes samanlaista. Ei siis mikään kauhea mutta ei kovin rakastavakaan. Ehkä tämä on se neutraali niinkuin joku aiemmin sanoi. Ja olen varma että isäni oli alkoholisti jo silloin kun asuin kotona, mutta ei koskaan lasten nähden juonut kännejä. Isä ei koskaan vihastutti tai itkenyt tai no 1-2 kertaa koko lapsuuteni aikana. Koska en ollut tottunut siihen niin aloin itkeä pelkästä järkytyksestä että isälläkin on yhtäkkiä tunteet. Niin ja nyt aikuisena minulla on olemattomat suhteet sisaruksiini. En osaa osoittaa heitä kohtaan kiintymystä enkä edes osaa olla kunnolla täti sisarusten lapsille.
Suosittelen lukemaan Tunne Lukkosi -kirjan ja tekemään testin tunnelukoista. Kirja käsittelee juuri lapsuuden kokemusten vaikutuksia aikuisuuteen.
Tunne lukkosi (ja jatko-osa) ovat aika hyödyttömiä. Ne kertovat mikä se lukko tai lukot on, mutta mitään ohjeita ei ole miten niistä pääsee eroon.
Jokaisen täytyy löytää tavat ja ratkaisut itse. Kuten terapiassa. Toinen voi ohjeistaa anteeksiantamisesta, meditaatiosta, puhumisesta, liikunnasta, mistä vaan. Ei niitä pysty eikä halua ottaa vastaan, eikä kenellekään ole mitään kaavaa, että teet näin ja lukot aukeaa. Jokainen löytää polkunsa ja oivalluksensa itse. Ne mitkä itselle sopii
Vertaistukikaan ei paranna. Se helpottaa ja surettaa, ja suututtaa kun on muita saman kokeneita. Voi tulla katkeruutta kun jollain muulla oli paremmin, ja iloa siitä, että joku asia oli hyvin, jos oli.
Joskus voi katsoa ulkopuolelta (kun ihan sama ei ole itse koettu tai tunnettu) ja voi saada ajatuksia tai uusia näkökulmia. Ja ne voi auttaa eteenpäin. Joku muu kokee ja näkee eri tavalla, me ollaan kaikki erilaisia.
Kun itse luin sen kirjan, huomasin että minulla on paljon tunnelukkoja. Osan olin avannut ja osasta ei ollut aavistustakaan. En keksinyt mitään uusia lukkoja, mutta huomasin että jotkut tunteet tai ongelmat johtuvat jostakin mitä olen lukinnut. Ja sitten yritin ymmärtää mitä ne minun kohdalla tarkoitti ja miten voin soveltaa.
Jos se, joka suositteli kirjaa, olisi avannut miten hän pääsi jostain lapsuuden tunnelukosta ja neuvonut, se olisi helposti tulkittu pätemiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kotityöt kuului tehdä koulun jälkeen ja käydä kaupassa tyhjentää kissan hiekka ulos roskiin vaihtaa uusi viedä roskat ja keittää perunat.Läksyihin ei jäänyt aikaa koulumatkalla aamulle osa tehtyä osa tunnin alussa kiireesti. Eipä ihme että lapset näyttää luurangoilta ja haamuilta.Mihin vaan meni koulukavereille ne oli pesemässä lattiaa tai hakemassa perunoita kellarista tai laittamassa pyykkejä. Maaseudulla ne ruokki lehmiä.
Tunnelukosta ei pääse eroon sillä että ”päätää itse”. Moni tarvisi siihen ulkopuolista apua, mutta sitä ei ole saatavilla. Erittäin moni törmää siihen että terapiaa ei saa, jos ei ole masennusdiagnoosia.
Mutta onhan se toki hyvä että tiedotaa ne lukot ja sitä kautta ymmärtää mistä moni asia omassa toiminnassa johtuu. Mutta tosiaan tuo jatko-osa tuosta kirjasta oli mielestäni aivan hyödytön, samoja testejä ja lomakkeita muttei mitään käytännön ohjeita tai muuta apua asian korjaamiseksi. Jos kiinostaa tuo kirja niin se ykkösosa on se hyödyllisempi ja kakkososa mielestäni turha.
maaseudulta kaupunkiin -massamuutto silloin 70-luvun alussa on selkeästi yksi altistava tekijä. Eli sadistiset vanhemmat hakivat jotain sisäisen turvan tunnetta vieraassa ympäristössä ”larppaamalla” maaseutua. Lapset laitettiin jatkuviin maaseudun orjatöihin ja raadettiin kellon ympäri, vaikka asuttiinkin kaupungissa pienessä ok-talossa pienellä tontilla, jossa vähempi olisi todellakin riittänyt.
Voisko joku kertoo et Jeesus on opettanut rakkaudesta että mitä se on. Kuten huolenpitoa mutta myös armoa ,kärsivällisyyttä ja ettei tee pahaa toisille.Rakkautta kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä sekä mun omat vanhemmat on orjuuttajasadistit, että miehen vanhemmat on orjuuttajat (ei ihan niin väkivaltaiset kuin mun).
Ja molemmilla just tuo sama että maalta muutettu kaupunkiin 70-luvun alussa.
Ja monella muullakin tutulla joilla tämä sama kaltoinkohtelu ja orjuutus taustalla, on aika lailla sama maaseudulta kaupunkiin -tausta.
Sen sijaan ne tutut jotka asuivat maalla (siis oikeasti koko ajan maalla) ovat saneet keskimäärin hyvän lapsuuden, koska tilan jatkuminen on kiinni siitä onko vanhemmalla sukupolvella hyvät välit lapseensa ja haluaako lapsi jatkaa tilan pitoa.
Muistetaan hyviä asioita kirjoitti:
Voisko joku kertoo et Jeesus on opettanut rakkaudesta että mitä se on. Kuten huolenpitoa mutta myös armoa ,kärsivällisyyttä ja ettei tee pahaa toisille.Rakkautta kaikille.
Joo, voisiko joku kerto sen niille hakkaajavanhemmille?
Vai ajattelit syyllistää meitä mukiloituja lapsia siitä että olemme ”kiittämättömiä” lapsuudestamme vanhemmillemme?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Osa isovanhemmista yrittää paikata raivokkaasti omia kasvatusvirheitään puuttumalla ja sekaantumalla jatkuvasti aikuisten lastensa parisuhteeseen ja perhe-elämään. Isovanhemmat yrittävät epätoivoisesti paikata omia kasvatusvirheitään puuttumalla myös lastenlasten hoitoon ja kasvatukseen. Valitettavasti se juna meni jo! Lastenhoito ja lastenkasvatus on vanhempien työtä ja vanhempien vastuulla. Isovanhempien ei tule määräillä, komennella ja besserwisseröidä aikuisten lastensa perheissä! Isovanhempien narsistinen ja rajaton käytös aiheuttaa paljon perheriitoja ja pahaa mieltä lapsiperheissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättävää. Minunkin sodankokeneet isovanhempani (-17 ja -25) olivat rakastavia ja lempeitä. Olen aina ihmetellyt, miksi äitini oli sellainen kiusaaja, vaikka oli niin ihanat vanhemmat. Ilmeisesti, koska isäni oli täysverinen persoonallisuushäiriöinen kusipää tyranni, joka rääkkäsi kaikkia. Äiti sitten kiusasi vuorostaan minua, esikoista. On sen itsekin myöntänyt. Tuttu psykologinen ilmiö. Jos joutuu yhdelle alistumaan, kiusaa itseään heikompaa. Ja lapsi potkaisee koiraa.
Mutta että muillakin on sama kokemus: sodankäyneet olivat lapsenlapsille rakastavia. Mutta olivatkohan lapsilleen??
Eivät välttämättä olleet. Omat vanhempani ovat rakastavia ja välittäviä vanhempia (syntyneet 50-luvulla). Isäni on kuitenkin välillä vähän kiihkeä, vaatii koulumenestystä, ja hermostuu todella helposti(+kaikki suihku kyttäämiset jne). Saattaa myös välillä mököttää. Hänellä on myös selvää ahdistuneisuutta, joka ilmenee jatkuvalla työnteolla, koko ajan pitää olla tekemässä jotain.
No isänisä taas oli mitä paras vaari, rauhallinen ja antoi aikaa sekä osteli meille lahjoja. Kuitenkin kun isäni oli pieni, vaari oli kuulemma todella ankara isälle, ei olisi halunnut lasten harrastavan vaikka siinä menestyivät (tämän vuoksi yritti saada meitä lapsia urheiluharrastuksiin), eikä muutenkaan ollu välittävä isä. Siis täydellinen vastakohta meille lapsenlapsille.
Vaari sitten kokee tästä huonoa omatuntoa, jonka vuoksi yrittää sitten hyvittää tämän meille lapsenlapsille. Tästä isä on isälleen sitten katkera, koska häntä ei rakastettu samalla tavalla.
Olen jutellut muutaman vanhemman mummoikäisen kanssa lapsista ja lapsenlapsista. Jotkut, oikeastaan suurin osa, ovat sanoneet, että se lapsenlapsiaika on ollut heille elämän parasta aikaa. Nuoruus meni hankkiessa leipää pöytään, lasten kanssa ei ehtinyt olla ja oli rahapulaa ja muita huolia.
Lastenlasten kanssa oli / oli ollut erilaista. Paljon aikaa, voi nauttia, ei tarvitse komentaa, ei huolehtia toimeentulosta ja saa hemmotella. Ei ole vastuuta eikä kiirettä. Jotkut sanovat myös tuosa että on huono omatunto, kun ei ehtinyt / saanut / osannut olla omien lasten kanssa.
Vaarien kanssa en ole jutellut, mutta ehkä heillä joillakin on ensimmäinen tilaisuus viettää aikaa lasten kanssa. Ehkä aiemmin on ollut työkiireet, ja vaimo hoitanut lapset. Eikä tunteista ole puhuttu, tuntuu että se on nykyäänkin miehille vaikeaa. On tosi surullista, että he eivät pysty sanomaan aikuisille lapsilleen, jos rakastavat heitä.
Olen nainen ja minulle tunteiden ilmaisu on ollut aina vaikeaa. Olen joutunut opettelemaan halaamisesta alkaen silmiin ja ilmeisiin. En vieläkään osaa kunnolla puhua tunteista. Silti tunnen ja rakastan. Joskus se pitää vaan sanoa ääneen, vaikka tuntuisi miten oudolta.
Totta puhut. Vanhemmilla on vastuu lastensa kasvatuksesta. Parisuhteeseen ja perhe-elämään ei saa kukaan sekaantua. Aikuiset lapset tekee omat päätöksensä.
Onnellinen on sellainen suku ja perhe, jossa välitetään toisista, keskustellaan ja sovitaan asioista ja kuunnellaan toisia. Eikä sanota mitään että "hyväähän minä vaan tarkoitin", jos aikuinen lapsi kertoo rajansa, vaan uskotaan se. Näin ainakin itse haluaisin toimia.
Toisaalta: Yhteen asiaan puutun, jos tarvitsee, lasten kohteluun. Jos lapsia kohdellaan huonosti, siihen pitää puuttua. Kaikkien. Lapsia ei saa lyödä, heitä ei saa mitätöidä eikä heille saa huutaa jatkuvasti tai rankaista asioista, joille he eivät voi mitään. Heiltä ei saa vaatia sellaista, mikä ei kuulu heidän ikäänsä tai kehitystasoonsa.
Voi kun minulla olisi sitten vielä viisautta erottaa, mikä on oleellista. Vanhemmilla on oikeus päättää monesta asiasta, missä voin olla eri mieltä, mutta se minun pitää hyväksyä. Neuvoja ei saa antaa pyytämättä, mutta ajattelen että voi kysyä, saako sanoa mitä jostain tuli mieleen.
Ihaninta ja parasta olisi, jos välit olisivat niin hyvät, että kaikki voivat kuunnella toisiaan ja arvostaisivat toistensa mielipiteitä tasaveroisina aikuisina, rakkaudella. ❤
Vierailija kirjoitti:
Hämmentävää miten hulluja vanhempia on olemassa. Omani olivat alkoholismista huolimatta siltikin näemmä siedettäviä.
Muakin aina ihmetyttää kun huonon lapsuuden ”esimerkki” on aina alkoholistivanhemmat. Ei ne ole pahimmasta päästä ollenkaan! Ovat monesti lempeitä ja rakastavia, haluavat hyvää, mutta pullon henki vain määrää liikaa.
Sen sijaan luonnevikaiset sadistit ovat usein ihan vesiselviä ja eivät käytä alkoholia, keskittyvät sen sijaan lapsensa tuhoamiseen ja nujertamiseen koko ajan.
Alkoholisti tekee ehkä vahingossa ja tahattomasti pahaa. Sadistinen vanhempi tekee kaiken tietoisesti ja suunnitelmallisesti.
Se on se suurin ero, ja siksi juuri narsisti/psykopaatti/sosiopatti/passiivis-aggressiivinen vanhempi on se kaikista kamalin ja vaarallisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa isovanhemmista yrittää paikata raivokkaasti omia kasvatusvirheitään puuttumalla ja sekaantumalla jatkuvasti aikuisten lastensa parisuhteeseen ja perhe-elämään. Isovanhemmat yrittävät epätoivoisesti paikata omia kasvatusvirheitään puuttumalla myös lastenlasten hoitoon ja kasvatukseen. Valitettavasti se juna meni jo! Lastenhoito ja lastenkasvatus on vanhempien työtä ja vanhempien vastuulla. Isovanhempien ei tule määräillä, komennella ja besserwisseröidä aikuisten lastensa perheissä! Isovanhempien narsistinen ja rajaton käytös aiheuttaa paljon perheriitoja ja pahaa mieltä lapsiperheissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättävää. Minunkin sodankokeneet isovanhempani (-17 ja -25) olivat rakastavia ja lempeitä. Olen aina ihmetellyt, miksi äitini oli sellainen kiusaaja, vaikka oli niin ihanat vanhemmat. Ilmeisesti, koska isäni oli täysverinen persoonallisuushäiriöinen kusipää tyranni, joka rääkkäsi kaikkia. Äiti sitten kiusasi vuorostaan minua, esikoista. On sen itsekin myöntänyt. Tuttu psykologinen ilmiö. Jos joutuu yhdelle alistumaan, kiusaa itseään heikompaa. Ja lapsi potkaisee koiraa.
Mutta että muillakin on sama kokemus: sodankäyneet olivat lapsenlapsille rakastavia. Mutta olivatkohan lapsilleen??
Eivät välttämättä olleet. Omat vanhempani ovat rakastavia ja välittäviä vanhempia (syntyneet 50-luvulla). Isäni on kuitenkin välillä vähän kiihkeä, vaatii koulumenestystä, ja hermostuu todella helposti(+kaikki suihku kyttäämiset jne). Saattaa myös välillä mököttää. Hänellä on myös selvää ahdistuneisuutta, joka ilmenee jatkuvalla työnteolla, koko ajan pitää olla tekemässä jotain.
No isänisä taas oli mitä paras vaari, rauhallinen ja antoi aikaa sekä osteli meille lahjoja. Kuitenkin kun isäni oli pieni, vaari oli kuulemma todella ankara isälle, ei olisi halunnut lasten harrastavan vaikka siinä menestyivät (tämän vuoksi yritti saada meitä lapsia urheiluharrastuksiin), eikä muutenkaan ollu välittävä isä. Siis täydellinen vastakohta meille lapsenlapsille.
Vaari sitten kokee tästä huonoa omatuntoa, jonka vuoksi yrittää sitten hyvittää tämän meille lapsenlapsille. Tästä isä on isälleen sitten katkera, koska häntä ei rakastettu samalla tavalla.
Olen jutellut muutaman vanhemman mummoikäisen kanssa lapsista ja lapsenlapsista. Jotkut, oikeastaan suurin osa, ovat sanoneet, että se lapsenlapsiaika on ollut heille elämän parasta aikaa. Nuoruus meni hankkiessa leipää pöytään, lasten kanssa ei ehtinyt olla ja oli rahapulaa ja muita huolia.
Lastenlasten kanssa oli / oli ollut erilaista. Paljon aikaa, voi nauttia, ei tarvitse komentaa, ei huolehtia toimeentulosta ja saa hemmotella. Ei ole vastuuta eikä kiirettä. Jotkut sanovat myös tuosa että on huono omatunto, kun ei ehtinyt / saanut / osannut olla omien lasten kanssa.
Vaarien kanssa en ole jutellut, mutta ehkä heillä joillakin on ensimmäinen tilaisuus viettää aikaa lasten kanssa. Ehkä aiemmin on ollut työkiireet, ja vaimo hoitanut lapset. Eikä tunteista ole puhuttu, tuntuu että se on nykyäänkin miehille vaikeaa. On tosi surullista, että he eivät pysty sanomaan aikuisille lapsilleen, jos rakastavat heitä.
Olen nainen ja minulle tunteiden ilmaisu on ollut aina vaikeaa. Olen joutunut opettelemaan halaamisesta alkaen silmiin ja ilmeisiin. En vieläkään osaa kunnolla puhua tunteista. Silti tunnen ja rakastan. Joskus se pitää vaan sanoa ääneen, vaikka tuntuisi miten oudolta.
Totta puhut. Vanhemmilla on vastuu lastensa kasvatuksesta. Parisuhteeseen ja perhe-elämään ei saa kukaan sekaantua. Aikuiset lapset tekee omat päätöksensä.
Onnellinen on sellainen suku ja perhe, jossa välitetään toisista, keskustellaan ja sovitaan asioista ja kuunnellaan toisia. Eikä sanota mitään että "hyväähän minä vaan tarkoitin", jos aikuinen lapsi kertoo rajansa, vaan uskotaan se. Näin ainakin itse haluaisin toimia.
Toisaalta: Yhteen asiaan puutun, jos tarvitsee, lasten kohteluun. Jos lapsia kohdellaan huonosti, siihen pitää puuttua. Kaikkien. Lapsia ei saa lyödä, heitä ei saa mitätöidä eikä heille saa huutaa jatkuvasti tai rankaista asioista, joille he eivät voi mitään. Heiltä ei saa vaatia sellaista, mikä ei kuulu heidän ikäänsä tai kehitystasoonsa.
Voi kun minulla olisi sitten vielä viisautta erottaa, mikä on oleellista. Vanhemmilla on oikeus päättää monesta asiasta, missä voin olla eri mieltä, mutta se minun pitää hyväksyä. Neuvoja ei saa antaa pyytämättä, mutta ajattelen että voi kysyä, saako sanoa mitä jostain tuli mieleen.
Ihaninta ja parasta olisi, jos välit olisivat niin hyvät, että kaikki voivat kuunnella toisiaan ja arvostaisivat toistensa mielipiteitä tasaveroisina aikuisina, rakkaudella. ❤
Tiedän, että noita puuttujia, määrääjiä ja käskyttäjiäkin isovanhempina on, mutta väitän edelleen että huomattavasti yleisempää on se että julmat orjuttajavanhemmat ovat luokattoman huonoja isovanhempia, siis siksi että eivät halua lainkaan tavata lapsenlapsiaan.
Mullakin on se tilanne että _kummatkaan_ isovanhemmat ei ole koskaan nähneet kahta nuorinta lastani eikä heitä ole ollut yhdenkään lapseni ristiäisissä. Ristiäisten aikaan on aina pitänyt poimia marjoja, siivota terassi, tai muuta supertärkeää joka ajaa ristiäisten edelle.
Meillä siis kahdet tällaiset isovanhemmat, ja kun keskustelee samanlaisen lapsuuden kokeneiden tuttujen kanssa, niin heilläkin isovanhemmat loistaa poissaolollaan. Täydellisesti.
Tekopyhää ja turhaa selittelyä isovanhemmilta! "Mummot" eivät ole ehtineet, saaneet tai osanneet olla omien lastensa kanssa? Mihin te entisajan äidit olette kuluttaneet aikanne? Työhön, kodinhoitoon, harrastuksiin, television katseluun vai hömppään? On arvovalinta, meneekö äiti töihin lapsen ollessa hyvin pieni vai haluaako äiti hoitaa lapsensa kotona.
Myös "vaareilla" on ollut mahdollisuus hoitaa omia lapsiaan niin paljon kun he ovat halunneet. Kukaan ei ole kieltänyt entisajan isiltä lastenhoitoa. On ollut kyseisten isien oma arvovalinta, että omat lapset eivät ole kiinnostaneet heitä tippaakaan! Entisajan isät ovat tehneet arvovalinnan kuluttaa aikansa töissä, harrastuksissa, kesämökillä, laiskottelemassa, sanomalehden ja television parissa.
Isovanhemmilla on ollut mahdollisuus hoitaa omia lapsiaan. Toki on ollut arvovalinta hoidattaa lapset päivähoidossa, mummoloissa ja sukulaisilla. Jotkut isovanhemmat ovat matkustelleet etelänmatkoilla joka vuosi ja pienet lapset on jätetty kahdeksi viikoksi sukulaisille hoitoon. On oma arvovalinta, haluaako viettää aikaa lastensa kanssa vai kuskaako lapset hoitoon pois silmistä ja pois mielestä.
Väite "lasten kanssa ei ehtinyt olla" on täyttä hölynpölyä! Maalaistalossa lapset olivat mukana kodin ja maalaistalon töissä pienestä pitäen. Lapsuudessani 1960- ja 1970-luvulla suurin osa äideistä oli kotiäitejä. Maaseudulla alle kouluikäisiä lapsia ei viety päivähoitoon vaan lapset saivat olla kotihoidossa. Lapset kävivät seurakunnan päiväkerhossa, jos päiväkerhoja oli kotipaikkakunnalla. Myös koululaisilla oli äiti kotona eikä lasten tarvinnut olla yksin kotona.
Me nykyajan äidit ja isät haluamme ja osaamme olla läsnä lastemme kanssa. Elämme perheemme kanssa ihan tavallista arkea, harrastamme ja vietämme lastemme kanssa aikaa yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitähän meistä kirjoitetaan 40 vuoden päästä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tekopyhää ja turhaa selittelyä isovanhemmilta! "Mummot" eivät ole ehtineet, saaneet tai osanneet olla omien lastensa kanssa? Mihin te entisajan äidit olette kuluttaneet aikanne? Työhön, kodinhoitoon, harrastuksiin, television katseluun vai hömppään? On arvovalinta, meneekö äiti töihin lapsen ollessa hyvin pieni vai haluaako äiti hoitaa lapsensa kotona.
Myös "vaareilla" on ollut mahdollisuus hoitaa omia lapsiaan niin paljon kun he ovat halunneet. Kukaan ei ole kieltänyt entisajan isiltä lastenhoitoa. On ollut kyseisten isien oma arvovalinta, että omat lapset eivät ole kiinnostaneet heitä tippaakaan! Entisajan isät ovat tehneet arvovalinnan kuluttaa aikansa töissä, harrastuksissa, kesämökillä, laiskottelemassa, sanomalehden ja television parissa.
Isovanhemmilla on ollut mahdollisuus hoitaa omia lapsiaan. Toki on ollut arvovalinta hoidattaa lapset päivähoidossa, mummoloissa ja sukulaisilla. Jotkut isovanhemmat ovat matkustelleet etelänmatkoilla joka vuosi ja pienet lapset on jätetty kahdeksi viikoksi sukulaisille hoitoon. On oma arvovalinta, haluaako viettää aikaa lastensa kanssa vai kuskaako lapset hoitoon pois silmistä ja pois mielestä.
Väite "lasten kanssa ei ehtinyt olla" on täyttä hölynpölyä! Maalaistalossa lapset olivat mukana kodin ja maalaistalon töissä pienestä pitäen. Lapsuudessani 1960- ja 1970-luvulla suurin osa äideistä oli kotiäitejä. Maaseudulla alle kouluikäisiä lapsia ei viety päivähoitoon vaan lapset saivat olla kotihoidossa. Lapset kävivät seurakunnan päiväkerhossa, jos päiväkerhoja oli kotipaikkakunnalla. Myös koululaisilla oli äiti kotona eikä lasten tarvinnut olla yksin kotona.
Me nykyajan äidit ja isät haluamme ja osaamme olla läsnä lastemme kanssa. Elämme perheemme kanssa ihan tavallista arkea, harrastamme ja vietämme lastemme kanssa aikaa yhdessä.
Mitä sinä hourit? Jos sinusta on oma valinta ollut 60-70 luvulla meneekö isä tai äiti töihin, niin mistä se raha olisi tullut, ettei ne lapset olisi kuollut nälkään. Nythän on asiat aivan päinvastoin. Vanhemmat vievät usein lomansa aikanakin lapset kunnalliseen päivähoitoon, jota ei ollut 60-70 luvuilla. Pieni vauva kun tulee, niin isompi lapsi viedään
päivähoitoon, kun äidillä on niin raskasta, vaikka on kaikki mukavuudet ja koneet, joita ei ollut 60-70 luvuilla. Kotirouvaksi ei pystynyt jäämään kuin rikkaissa perheissä. Peltoja laitettiin pakettiin. Nuoret muutti sankoin joukoin työn perässä Ruotsiin tai eteläisen Suomen kaupunkeihin. Toivottavasti tämä on provo. Minulla avainkaulalapsella on kuitenkin ollut ihan hyvä elämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekopyhää ja turhaa selittelyä isovanhemmilta! "Mummot" eivät ole ehtineet, saaneet tai osanneet olla omien lastensa kanssa? Mihin te entisajan äidit olette kuluttaneet aikanne? Työhön, kodinhoitoon, harrastuksiin, television katseluun vai hömppään? On arvovalinta, meneekö äiti töihin lapsen ollessa hyvin pieni vai haluaako äiti hoitaa lapsensa kotona.
Myös "vaareilla" on ollut mahdollisuus hoitaa omia lapsiaan niin paljon kun he ovat halunneet. Kukaan ei ole kieltänyt entisajan isiltä lastenhoitoa. On ollut kyseisten isien oma arvovalinta, että omat lapset eivät ole kiinnostaneet heitä tippaakaan! Entisajan isät ovat tehneet arvovalinnan kuluttaa aikansa töissä, harrastuksissa, kesämökillä, laiskottelemassa, sanomalehden ja television parissa.
Isovanhemmilla on ollut mahdollisuus hoitaa omia lapsiaan. Toki on ollut arvovalinta hoidattaa lapset päivähoidossa, mummoloissa ja sukulaisilla. Jotkut isovanhemmat ovat matkustelleet etelänmatkoilla joka vuosi ja pienet lapset on jätetty kahdeksi viikoksi sukulaisille hoitoon. On oma arvovalinta, haluaako viettää aikaa lastensa kanssa vai kuskaako lapset hoitoon pois silmistä ja pois mielestä.
Väite "lasten kanssa ei ehtinyt olla" on täyttä hölynpölyä! Maalaistalossa lapset olivat mukana kodin ja maalaistalon töissä pienestä pitäen. Lapsuudessani 1960- ja 1970-luvulla suurin osa äideistä oli kotiäitejä. Maaseudulla alle kouluikäisiä lapsia ei viety päivähoitoon vaan lapset saivat olla kotihoidossa. Lapset kävivät seurakunnan päiväkerhossa, jos päiväkerhoja oli kotipaikkakunnalla. Myös koululaisilla oli äiti kotona eikä lasten tarvinnut olla yksin kotona.
Me nykyajan äidit ja isät haluamme ja osaamme olla läsnä lastemme kanssa. Elämme perheemme kanssa ihan tavallista arkea, harrastamme ja vietämme lastemme kanssa aikaa yhdessä.
Mitä sinä hourit? Jos sinusta on oma valinta ollut 60-70 luvulla meneekö isä tai äiti töihin, niin mistä se raha olisi tullut, ettei ne lapset olisi kuollut nälkään. Nythän on asiat aivan päinvastoin. Vanhemmat vievät usein lomansa aikanakin lapset kunnalliseen päivähoitoon, jota ei ollut 60-70 luvuilla. Pieni vauva kun tulee, niin isompi lapsi viedään
päivähoitoon, kun äidillä on niin raskasta, vaikka on kaikki mukavuudet ja koneet, joita ei ollut 60-70 luvuilla. Kotirouvaksi ei pystynyt jäämään kuin rikkaissa perheissä. Peltoja laitettiin pakettiin. Nuoret muutti sankoin joukoin työn perässä Ruotsiin tai eteläisen Suomen kaupunkeihin. Toivottavasti tämä on provo. Minulla avainkaulalapsella on kuitenkin ollut ihan hyvä elämä.
Siis homma meni niin että suur-ikäluoklalaisten äitiys oli superhelppoa, heillä oli tukiverkot, mummolat hoiti lapset, saivat paljon suurempaa lapsilisää ostovoimaltaan, saivat kotisisaren soittamalla kotiin aina jos äiti sairastui.
Mun ikäluokan äitiys on vaikeampaa, mitään kotisisaria ei ole, lapsilisä surekean pieni, ne isovanhemmat kieltäytyi isovanhemmuudesta kokonaan (eivät edes käy tai soita) ja ihan yksin tässä saa pärjätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekopyhää ja turhaa selittelyä isovanhemmilta! "Mummot" eivät ole ehtineet, saaneet tai osanneet olla omien lastensa kanssa? Mihin te entisajan äidit olette kuluttaneet aikanne? Työhön, kodinhoitoon, harrastuksiin, television katseluun vai hömppään? On arvovalinta, meneekö äiti töihin lapsen ollessa hyvin pieni vai haluaako äiti hoitaa lapsensa kotona.
Myös "vaareilla" on ollut mahdollisuus hoitaa omia lapsiaan niin paljon kun he ovat halunneet. Kukaan ei ole kieltänyt entisajan isiltä lastenhoitoa. On ollut kyseisten isien oma arvovalinta, että omat lapset eivät ole kiinnostaneet heitä tippaakaan! Entisajan isät ovat tehneet arvovalinnan kuluttaa aikansa töissä, harrastuksissa, kesämökillä, laiskottelemassa, sanomalehden ja television parissa.
Isovanhemmilla on ollut mahdollisuus hoitaa omia lapsiaan. Toki on ollut arvovalinta hoidattaa lapset päivähoidossa, mummoloissa ja sukulaisilla. Jotkut isovanhemmat ovat matkustelleet etelänmatkoilla joka vuosi ja pienet lapset on jätetty kahdeksi viikoksi sukulaisille hoitoon. On oma arvovalinta, haluaako viettää aikaa lastensa kanssa vai kuskaako lapset hoitoon pois silmistä ja pois mielestä.
Väite "lasten kanssa ei ehtinyt olla" on täyttä hölynpölyä! Maalaistalossa lapset olivat mukana kodin ja maalaistalon töissä pienestä pitäen. Lapsuudessani 1960- ja 1970-luvulla suurin osa äideistä oli kotiäitejä. Maaseudulla alle kouluikäisiä lapsia ei viety päivähoitoon vaan lapset saivat olla kotihoidossa. Lapset kävivät seurakunnan päiväkerhossa, jos päiväkerhoja oli kotipaikkakunnalla. Myös koululaisilla oli äiti kotona eikä lasten tarvinnut olla yksin kotona.
Me nykyajan äidit ja isät haluamme ja osaamme olla läsnä lastemme kanssa. Elämme perheemme kanssa ihan tavallista arkea, harrastamme ja vietämme lastemme kanssa aikaa yhdessä.
Mitä sinä hourit? Jos sinusta on oma valinta ollut 60-70 luvulla meneekö isä tai äiti töihin, niin mistä se raha olisi tullut, ettei ne lapset olisi kuollut nälkään. Nythän on asiat aivan päinvastoin. Vanhemmat vievät usein lomansa aikanakin lapset kunnalliseen päivähoitoon, jota ei ollut 60-70 luvuilla. Pieni vauva kun tulee, niin isompi lapsi viedään
päivähoitoon, kun äidillä on niin raskasta, vaikka on kaikki mukavuudet ja koneet, joita ei ollut 60-70 luvuilla. Kotirouvaksi ei pystynyt jäämään kuin rikkaissa perheissä. Peltoja laitettiin pakettiin. Nuoret muutti sankoin joukoin työn perässä Ruotsiin tai eteläisen Suomen kaupunkeihin. Toivottavasti tämä on provo. Minulla avainkaulalapsella on kuitenkin ollut ihan hyvä elämä.
Tässä näette boomeri-kilahduksen! Se koira älähtää jne....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekopyhää ja turhaa selittelyä isovanhemmilta! "Mummot" eivät ole ehtineet, saaneet tai osanneet olla omien lastensa kanssa? Mihin te entisajan äidit olette kuluttaneet aikanne? Työhön, kodinhoitoon, harrastuksiin, television katseluun vai hömppään? On arvovalinta, meneekö äiti töihin lapsen ollessa hyvin pieni vai haluaako äiti hoitaa lapsensa kotona.
Myös "vaareilla" on ollut mahdollisuus hoitaa omia lapsiaan niin paljon kun he ovat halunneet. Kukaan ei ole kieltänyt entisajan isiltä lastenhoitoa. On ollut kyseisten isien oma arvovalinta, että omat lapset eivät ole kiinnostaneet heitä tippaakaan! Entisajan isät ovat tehneet arvovalinnan kuluttaa aikansa töissä, harrastuksissa, kesämökillä, laiskottelemassa, sanomalehden ja television parissa.
Isovanhemmilla on ollut mahdollisuus hoitaa omia lapsiaan. Toki on ollut arvovalinta hoidattaa lapset päivähoidossa, mummoloissa ja sukulaisilla. Jotkut isovanhemmat ovat matkustelleet etelänmatkoilla joka vuosi ja pienet lapset on jätetty kahdeksi viikoksi sukulaisille hoitoon. On oma arvovalinta, haluaako viettää aikaa lastensa kanssa vai kuskaako lapset hoitoon pois silmistä ja pois mielestä.
Väite "lasten kanssa ei ehtinyt olla" on täyttä hölynpölyä! Maalaistalossa lapset olivat mukana kodin ja maalaistalon töissä pienestä pitäen. Lapsuudessani 1960- ja 1970-luvulla suurin osa äideistä oli kotiäitejä. Maaseudulla alle kouluikäisiä lapsia ei viety päivähoitoon vaan lapset saivat olla kotihoidossa. Lapset kävivät seurakunnan päiväkerhossa, jos päiväkerhoja oli kotipaikkakunnalla. Myös koululaisilla oli äiti kotona eikä lasten tarvinnut olla yksin kotona.
Me nykyajan äidit ja isät haluamme ja osaamme olla läsnä lastemme kanssa. Elämme perheemme kanssa ihan tavallista arkea, harrastamme ja vietämme lastemme kanssa aikaa yhdessä.
Mitä sinä hourit? Jos sinusta on oma valinta ollut 60-70 luvulla meneekö isä tai äiti töihin, niin mistä se raha olisi tullut, ettei ne lapset olisi kuollut nälkään. Nythän on asiat aivan päinvastoin. Vanhemmat vievät usein lomansa aikanakin lapset kunnalliseen päivähoitoon, jota ei ollut 60-70 luvuilla. Pieni vauva kun tulee, niin isompi lapsi viedään
päivähoitoon, kun äidillä on niin raskasta, vaikka on kaikki mukavuudet ja koneet, joita ei ollut 60-70 luvuilla. Kotirouvaksi ei pystynyt jäämään kuin rikkaissa perheissä. Peltoja laitettiin pakettiin. Nuoret muutti sankoin joukoin työn perässä Ruotsiin tai eteläisen Suomen kaupunkeihin. Toivottavasti tämä on provo. Minulla avainkaulalapsella on kuitenkin ollut ihan hyvä elämä.Tässä näette boomeri-kilahduksen! Se koira älähtää jne....
En ole suurta ikäluokkaa eivätkä vanhempanikaan ole. En ole myöskään se, ketä kommentoit. Minusta sinä vaikutat pakkomielteiseltä, provosoivalta ja epä-älylliseltä. Jos harjoittelisit asiallista kommunikointia tämä palsta olisi miellyttävämpi paikka monille ihmisille.
Ketjussa on nyt pesiytyneenä kaksi kiusaajaa. Vähättelee ja mitätöi ja kaikin tavoin puolustelee sadistisia vanhempia.
Tämä hyvä osa ketjusta päättyi noin 2 sivua takaperin. Siihen asti hyvää vertaistukea. Kaikki narsistien ja sadistien lapset, kannattaa lopettaa tämä ketju ja jossain vaiheessa perustaa uusi. Uutta ketjua pystyy aina pari päivää pitämään ilman häiriötä, sitten kiusaajat löytää tiensä taas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekopyhää ja turhaa selittelyä isovanhemmilta! "Mummot" eivät ole ehtineet, saaneet tai osanneet olla omien lastensa kanssa? Mihin te entisajan äidit olette kuluttaneet aikanne? Työhön, kodinhoitoon, harrastuksiin, television katseluun vai hömppään? On arvovalinta, meneekö äiti töihin lapsen ollessa hyvin pieni vai haluaako äiti hoitaa lapsensa kotona.
Myös "vaareilla" on ollut mahdollisuus hoitaa omia lapsiaan niin paljon kun he ovat halunneet. Kukaan ei ole kieltänyt entisajan isiltä lastenhoitoa. On ollut kyseisten isien oma arvovalinta, että omat lapset eivät ole kiinnostaneet heitä tippaakaan! Entisajan isät ovat tehneet arvovalinnan kuluttaa aikansa töissä, harrastuksissa, kesämökillä, laiskottelemassa, sanomalehden ja television parissa.
Isovanhemmilla on ollut mahdollisuus hoitaa omia lapsiaan. Toki on ollut arvovalinta hoidattaa lapset päivähoidossa, mummoloissa ja sukulaisilla. Jotkut isovanhemmat ovat matkustelleet etelänmatkoilla joka vuosi ja pienet lapset on jätetty kahdeksi viikoksi sukulaisille hoitoon. On oma arvovalinta, haluaako viettää aikaa lastensa kanssa vai kuskaako lapset hoitoon pois silmistä ja pois mielestä.
Väite "lasten kanssa ei ehtinyt olla" on täyttä hölynpölyä! Maalaistalossa lapset olivat mukana kodin ja maalaistalon töissä pienestä pitäen. Lapsuudessani 1960- ja 1970-luvulla suurin osa äideistä oli kotiäitejä. Maaseudulla alle kouluikäisiä lapsia ei viety päivähoitoon vaan lapset saivat olla kotihoidossa. Lapset kävivät seurakunnan päiväkerhossa, jos päiväkerhoja oli kotipaikkakunnalla. Myös koululaisilla oli äiti kotona eikä lasten tarvinnut olla yksin kotona.
Me nykyajan äidit ja isät haluamme ja osaamme olla läsnä lastemme kanssa. Elämme perheemme kanssa ihan tavallista arkea, harrastamme ja vietämme lastemme kanssa aikaa yhdessä.
Mitä sinä hourit? Jos sinusta on oma valinta ollut 60-70 luvulla meneekö isä tai äiti töihin, niin mistä se raha olisi tullut, ettei ne lapset olisi kuollut nälkään. Nythän on asiat aivan päinvastoin. Vanhemmat vievät usein lomansa aikanakin lapset kunnalliseen päivähoitoon, jota ei ollut 60-70 luvuilla. Pieni vauva kun tulee, niin isompi lapsi viedään
päivähoitoon, kun äidillä on niin raskasta, vaikka on kaikki mukavuudet ja koneet, joita ei ollut 60-70 luvuilla. Kotirouvaksi ei pystynyt jäämään kuin rikkaissa perheissä. Peltoja laitettiin pakettiin. Nuoret muutti sankoin joukoin työn perässä Ruotsiin tai eteläisen Suomen kaupunkeihin. Toivottavasti tämä on provo. Minulla avainkaulalapsella on kuitenkin ollut ihan hyvä elämä.Siis homma meni niin että suur-ikäluoklalaisten äitiys oli superhelppoa, heillä oli tukiverkot, mummolat hoiti lapset, saivat paljon suurempaa lapsilisää ostovoimaltaan, saivat kotisisaren soittamalla kotiin aina jos äiti sairastui.
Mun ikäluokan äitiys on vaikeampaa, mitään kotisisaria ei ole, lapsilisä surekean pieni, ne isovanhemmat kieltäytyi isovanhemmuudesta kokonaan (eivät edes käy tai soita) ja ihan yksin tässä saa pärjätä.
Sinulta on kyllä joku kehitysvaihe jäänyt väliin koska et näy ymmärtävän että sinun kokemuksesi eivät ole universaali totuus. Se voi tietysti johtua äidistäsi (tai pitäisikö sanoa mummostasi ja kuntasi kotisisarista). Voisit kuitenkin yrittää ymmärtää että sinä ja sisaruksesi olette Suomen ainoita äitisi lapsia. On mielipuolista väittää että jonkun kokonaisen ikäluokan lapset on mummojen ja kotisisarten kavattamia.
Alue: Aihe vapaa
Osa isovanhemmista yrittää paikata raivokkaasti omia kasvatusvirheitään puuttumalla ja sekaantumalla jatkuvasti aikuisten lastensa parisuhteeseen ja perhe-elämään. Isovanhemmat yrittävät epätoivoisesti paikata omia kasvatusvirheitään puuttumalla myös lastenlasten hoitoon ja kasvatukseen. Valitettavasti se juna meni jo! Lastenhoito ja lastenkasvatus on vanhempien työtä ja vanhempien vastuulla. Isovanhempien ei tule määräillä, komennella ja besserwisseröidä aikuisten lastensa perheissä! Isovanhempien narsistinen ja rajaton käytös aiheuttaa paljon perheriitoja ja pahaa mieltä lapsiperheissä.