Muita jotka eivät saaneet olla lapsena/teininä hetkeäkään rauhassa, aina olisi pitänyt olla tekemässä jotakin

Minun isäni on sitä mieltä, että opiskelut hoituu siinä sivussa, vaikka yöaikaan. Yritin yläasteen ja lukion tahkota näin ja ensimmäisen burnoutin koin jo silloin. Päivät koulun jälkeen pihatöissä yms ja illalla kirjat käteen. Vielä yliopistoaikoinakin hän totesi, ettei se opiskelu ole mitään työtä, joten sen joutaa tehdä, kun muut nukkuvat. Ja päälle kehut, että ei hän ainakaan nuorena tarvinnut kuin pari tuntia unta, nykysukupolvet on outoja, kun pitää 8 tuntiakin saada nukkua.

Tietokone on myös isälleni yhtä kuin internet ja mieheni sekä siskoni ja hänen miehensä etätyöt ovatkin saaneet isäni usein ärsyyntymään: " Istuvat vain netissä päivät pitkät, kun muut käyvät töissä" (siis me ei etätöitä tekevät). Sukupolvien kuilu tuntuu välillä melkoisen syvältä.

Minäkin jouduin erityisesti teininä osallistumaan paljon töihin ja olemaan muutenkin lähes aina niin, että vanhemmat tiesivät, että missä olen ja mitä teen. Kyllä minä siitä valvomisesta ja ajoittaisista vihjailevista puheista ymmärsin tärkeimmän syyn miksi vanhemmat pitivät minua aina tekemässä jotain heidän mielestään hyödyllistä. Syynä oli itsetyydytyksen pelko, 1940-luvun alussa syntyneille vanhemmille se oli jotain mikä oli sopimatonta. Jos nyt ei sentään pahenevia tauteja aiheuttava synti niin kuitenkin jotain mitä oli sopimatonta tehdä. Siksi kai en saanut omaa huonettakaan vaikka sille olisi ollut tilaa vaan nukuin vanhempien kanssa samassa huoneessa kunnes muutin kotoa pois.

Oliko muilla tätä että perheen isä oli se joka otti ensin ruokaa, ja muut sai vasta sitten ottaa? Ja isä usein vielä valikoi itselleen parhaat palat tai kaikki lihapalat ja lapset söi sitten vaan perunaa ja kastikkeen ”lientä” (jossa ei ollut ”sattumi” enää).

Kiitän onneani etten joutunut elämään tuollaista lapsuutta.

Entä minä ihmeenä ihmiset pitää elämää jos kaiken pitää aina olla pelkkää hampaat irvessä töiden suorittamista, vaikka ei olisi pakko. Mitä siitä hyötyy jos se ei ole palkitsevaa vaan työtä tehdään työn vuoksi, eikä koskaan saa mistään nauttia? Kuulostaa todella turhalta elämältä.

Tässä ketjussa monta kertaa käynyt ilmi että ne suurten ikäluokkien vanhemmat ihan tietoisesti k0sti omille lapsilleen. Ei vahingossa. Vaan tietoisesti päättäen ja valiten.

Tuo sukupolvi on läpimätä. Normaali vanhempi haluaa lapselleen helpomman ja kevyemmän elämän, kuten nyt vaikka minä omilleni. Mulla oli just tällainen orja/väkivalta-lapsuus ja en ole sitä todellakaan omille lapsilleni siirtänyt.

Mutta oma isä sanoi ihan päin naamaa että hän pitää huolen siitä että teillä on vielä paljon kurjempaa kuin mitä hänellä itsellään oli lapsena!

Eikö ketään suututa että nuo rääkkääjävanhemmat pääsi kuin koira veräjästä? Tekivät satoja RIKOKSIA (pahoinpitelyt, lapsen kiusaaminen) ja mitään seurauksia ei tullut. Tyytyväisinä porskuttavat ja vielä pätevät että kyllä me oltiin sitten hyviä vanhempia!

Mua suututtaa tässä orjuutetun lapsen asemassa että mitään oikeutta en tule koskaan saamaan.

Vierailija kirjoitti:

Miettikää heitä jotka olivat/ovat olleet sotaaikana lapsia.🤔

Olen sitä mieltä, että mitä enemmän teet lapsena nuorena töitä sitä paremmin pääset työpaikkoihin. Työn tekoon ihminen on tarkoitettukin.

Mikä on tarkoittanut ihmisen työntekoon? Luulin, että työllä pitäisi olla joku tarkoitus. Siis että jos haluaa jotain niin sen eteen tehdään sen verran työtä kuin on tarpeen ja sitä työtä tehdään niin fiksusti kuin voidaan, eikä tuhlata siihen yhtään aikaa turhaan. Päämäärä on voida tehdä elämässä sitä mitä haluaa eikä elää tieten tahtoen ankeudessa kunnes kuolee pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miettikää heitä jotka olivat/ovat olleet sotaaikana lapsia.🤔

Olen sitä mieltä, että mitä enemmän teet lapsena nuorena töitä sitä paremmin pääset työpaikkoihin. Työn tekoon ihminen on tarkoitettukin.

Mikä on tarkoittanut ihmisen työntekoon? Luulin, että työllä pitäisi olla joku tarkoitus. Siis että jos haluaa jotain niin sen eteen tehdään sen verran työtä kuin on tarpeen ja sitä työtä tehdään niin fiksusti kuin voidaan, eikä tuhlata siihen yhtään aikaa turhaan. Päämäärä on voida tehdä elämässä sitä mitä haluaa eikä elää tieten tahtoen ankeudessa kunnes kuolee pois.

Nimenomaan. On ok jos työtä tehdään tarpeeseen. Mutta tässä ketjussa puhutaan sadistivanhemmista jotka teetättää jatkuvasti turhaa työtä, ihan vaan lapsia kiusatakseen.

Kyllä. Meillä onneksi toimi poissa silmistä, poissa mielestä. Kävin kotona lähinnä syömässä ja nukkumassa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Meillä onneksi toimi poissa silmistä, poissa mielestä. Kävin kotona lähinnä syömässä ja nukkumassa.

Meillä sai onneksi urheilla. Siis urheilu oli ainoa pätevä syy olla hetken jossain muualla kuin orjaleirillä. Niinpä sitten hiihdin ja juoksin paljon. Mihinkään maksettuun harrastukseen ei kuitenkaan saanut mennä, ne olivat turhuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oman lapsen mielestä koko ajan kyselen ja vaadin jotain vaikka joutuu viemään roskat pari kertaa viikossa ja koneen tyhjentää nuristen... Mutta uskon kyllä että jollain teistä on ollut ihan hirveä meininki kotona. Itse sain kyllä enimmäkseen kotona olla ja tein vapaaehtoisesti ruokaa ainakin. Mutta aina välillä isä sai päähänpiston, että nyt on marjoja poimittava, tai tultava heti heittelemään halkoja. Ei ihan parasta metodi innostaa teini ikäisiä, että komentaa tulemaan äkkiä, ja työ on oikeasti joku millä ei ole mikään kiire.

Öööö... Heittelemään halkoja???

Niin, ensin tehdään klapit ja sitten ne halot pitää heitellä sisälle, että kuivuvat. Et kai sinä niitä märkänä takkaan laita?

Halko ja klapi ovat eri asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on aina hyvä kysymys, miksi vanhemmat ovat toimineet näin! Siihen kun vaan joskus saisi vastauksen. 

Niin yleisiä nämä jutut ja täälläkin monta kertojaa, että jotain on pakko liittyä myös silloiseen yhteiskuntaan ja arvoihin. Ja helppo vastaus tietysti on se sota, se sota. Niin niin.

Omat kokemukseni ovat aikalailla samaa luokkaa kuin muillakin pois lukien aivan silmitön pahoinpitely. Voin tietysti puhua vain omista vanhemmistani, mutta sanoisin näin: kyllä, he olivat kasvaneet kovissa oloissa, pienillä maatiloilla, joilla oli pakko lapsesta asti tehdä töitä, jotta leipä suussa maistui edes joskus. He siis olivat kasvaneet pakolla ahkeruuteen.

Sieltä sitten aikanaan perustivat perheen ja muuttivat normaaliin 1970-luvun omakotitaloon, jossa pakollisia töitä ei ollut samoin kuin ennen. Ja nyt seuraa se mielenkiintoinen kohta: ei anneta sen haitata lasten kasvatusta! Jos ei ole pakko pellolle lähteä, niin voikukkia riittää nypittäväksi, porkkanamaan voi kitkeä pari kertaa viikossa, saksilla ruohoa leikata pensaita ympäriltä, kyllä kuulkaa tekevälle töitä riittää!

Äitini inhosi kotitöitä ja keksikin todella varhaisessa vaiheessa, että hänellähän kaksi näppärää tyttölasta. 

Sanottiin, kun kuusivuotiaana valitin, että en ylety kunnolla tiskikaappiin nostamaan astioita, että kyllä se oli hänenkin aikanaan konsti keksittävä. Siinä sitten vaapuin märät tiskit käsissä keittiöjakkaralta toiselta.

Toisin sanoen: sieltä tölleistä tuotiin mukana se mentaliteetti, että kun minun oli pakko tehdä, niin teet sinäkin. 

Å

Lukeminen todellakin oli ärsytys, taas sitä ollaan nenä kirjassa. Toisaalta se oli kieltämättä "ystävättärille" kerskuttu ominaisuus, kun tuo meidän tyttö on niin kova lukemaan. Aivan, olisi pitänyt olla kova lukemaan, kun vaan ei olisi lukenut.

Kirjoitin jo aiemmin ketjuun mielivaltaisesta ja väkivaltaisesta isästäni.

Ja juuri näinhän se oli, kuten lainaamani kirjoittaja analysoi.

Isäni kuten jo ketjussa kerroin, kasvoi Lapissa ihan tosi korvessa pientilalla. Ymmärtäkseni elämä on ollut oikeasti raakaa ja kurjaa. Oma isänsä oli vielä sotaveteraani, joka ei kokemuksistaan toipunut, vaan lääkitsi pahan olonsa juomisella ja pahoinpitelemällä vaimoaan ja lapsiaan.

Ja kaikki tämä siirrettiin sitten suoraan siihen 70,-ja 80-luvun tiilitaloon tehdaskaupungissa. Isäni ei sopeutunut kaupunkiin eikä tehdastyöhön, eikä omannut kykyjä tai taitoja muuttaa elämänsä suuntaa.

Eli elin lapsuuteni ja nuoruuteni turhissa risusavotoissa ja perunamaalla ja marjastusurakoissa nyrkkiä ja haukkumista peläten. Tavallaan elimme koko perhe vielä siellä Lapin korvessa ja pientilalla, vaikka fyysisesti olimme kaupungissa ja tiilitalossa pienellä tontinpläntillä.

Ja kyllä minäkin olen vaappunut ihan pienestä asti keittiöjakkaroilla tiskaamassa ja lukeminen oli ihan s-tanasta itsestään.

Aikahypyltä tämä suorastaan vaikuttaa, yhdessä sukupolvessa kehitysmaaoloista nykyajan kaupunkielämään.

Silti se ei oikeuta ja selitä pois kaltoinkohtelua ja väkivaltaa.

Raskaan taakan kaikki tuo on jättänyt minulle ja sisaruksilleni kannettavaksi. Mutta omat lapseni eivät enää elä siellä Lapin korvessa.

Juuri tätä minäkin hain! Ja meillä tosiaankin vielä siten, että vanhemmat, etenkin äiti, kyllä tiedostivat, että he eivät halua enää sitä elämää, ei yhtään huvittanut joka syksyiset marjasouvit mehunkeittoineen, mutta kun PITÄÄ.

He eivät kuitenkaan  uskaltaneet sitä itselleenkään, eikä suurin surmin, pyssyllä uhaten, kenellekään toiselle. Niinpä asiaan löytyi kätevä ratkaisu, tyttölapset. Ne kulissit, jossa mattoja tampataan ulkona kello kuus lauantaiaamuna oli pakko pitää yllä vaikka miten hampaat irvessä.

Isäähän tämä ongelma toisaalta ei kyllä ollenkaan koskettanutkaan, sillä ne hommat, joita hän hommaili, olivat hänelle mieleisiä. Hän tykkäsi puuhata puutarhassa tai autotallissa. Pskat kotihommat, jota minut opetettiin vihaamaan, eivät tietenkään häntä hetkauttaneet, riitti, kun ohimennessään huikkasi, että keitäs XX kahvit. Hyvä hänenkin siis oli odottaa, että sitä töllielämää eletään!

Sekin epäoikeudenmukaisuus on ottanut päähän ja olen AIVAN varma, että jos meillä olisi ollut poikia, eivät he olisi keittiöjakkaroilla tiskaamassa keikkuneet.

Sairaita kuvauksia täällä. Ei ihme, että Suomi täynnä masentuneita ja loppuunpalaneita työnarkomaaneja. Onneksi omassa lapsuudenkodissa sai olla reippaasti jouten. Ainoa mitä en tajua, oli se jokaviikonloppuinen lauantai-stressi siivouksesta jolloin kuurattiin lattioita myöden. Sen olisin jättänyt välistä ja nyt aikuisena jätänkin, siivoojan käynti 2krt/kk riittää. Helpottaa kun osaa päästää kaikesta pakollisesta tekemisestä irti ja menee sieltä missä aita matalin. Muuten olen kyllä elämässä tavoite-orientoitunut ja aikaansaava.

Vierailija kirjoitti:

Saiko teille muille tulla kaverit leikkimään tai kylään?

Meille ei.

No ei todellakaan saanut. Ehkä koko lapsuusaikana meillä kävi kavereita 2 kertaa koulun jälkeen. Muuten ei ketään saanut tulla, koska "ei nyt jakseta mitään muita mukuloita täällä". Sitten jos olin itse jossain kylässä koulun jälkeen niin suurinpiirtein 30 minuutin päästä tultiin hakemaan takaisin kotiin, koska "ei se rikkaruoho itse itseään sieltä poista ja läksytkin täytyy tehdä."

Se että vanhemmat varsinkin aiemmissa polvissa pakottivat lapset töihin, ei johdu mistään muusta kuin siitä, että agraariyhteiskunnassa leivän leveys johtui perhekunnan ahkeruudesta. Laiskuus ei ollut vain synti, mutta myös mahdottomuus, varma tapa kärsiä myöhemmin kun ruoka ei riittänytkään seuraavana talvena. Käsitystä vapaa-ajasta ei oikeastaan ollut.

Kun kaupungillistuminen ja teollistuminen syntyi, yritettiin samaa "tehdäänpä non-stoppina töitä" soveltaa tehdastyöhön huonoin lopputuloksin.

Mainittakoon että non-stop työ kuitenkin agraari-yhteiskunnassakaan ei ollut loputonta raatamista, vaan työtä tehtiin kausittain ja päivisin oli myös lepohetkiä.

Myös kilpailunäkökohdan voi ottaa huomioon. Myös tänä päivänä ne jotka tekevät enemmän työtä myös todennäköisemmin tulevat paremmin toimeen, eli saavat enemmän rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Se että vanhemmat varsinkin aiemmissa polvissa pakottivat lapset töihin, ei johdu mistään muusta kuin siitä, että agraariyhteiskunnassa leivän leveys johtui perhekunnan ahkeruudesta. Laiskuus ei ollut vain synti, mutta myös mahdottomuus, varma tapa kärsiä myöhemmin kun ruoka ei riittänytkään seuraavana talvena. Käsitystä vapaa-ajasta ei oikeastaan ollut.

Kun kaupungillistuminen ja teollistuminen syntyi, yritettiin samaa "tehdäänpä non-stoppina töitä" soveltaa tehdastyöhön huonoin lopputuloksin.

Mainittakoon että non-stop työ kuitenkin agraari-yhteiskunnassakaan ei ollut loputonta raatamista, vaan työtä tehtiin kausittain ja päivisin oli myös lepohetkiä.

Myös kilpailunäkökohdan voi ottaa huomioon. Myös tänä päivänä ne jotka tekevät enemmän työtä myös todennäköisemmin tulevat paremmin toimeen, eli saavat enemmän rahaa.

Tuo viimeinen pointti ei enää pidä paikkaansa nykymaailmassa. Siivooja tekee 6 päivää viikossa töitä ja koko ajan on kiire, mutta palkka on alle 2000. Toimari tekee saman määrän työtä ja saa ties miten monta tonnia kuussa siitä. 

Aika pitkälle palkka on kiinni siitä, onko juuri sellaiset taidot ja koulutus mitä tällä hetkellä tarvitaan, ja miten paljon on tuuria/suhteita, että saa tietyn paikan ja pääsee ylenemään.  

Totta kai se oletus on edelleen, että kovaa palkkaa saava on sen omalla työllä ansainnut, mutta todellisuus ei aina vastaa sitä käsitystä.

Vierailija kirjoitti:

Se että vanhemmat varsinkin aiemmissa polvissa pakottivat lapset töihin, ei johdu mistään muusta kuin siitä, että agraariyhteiskunnassa leivän leveys johtui perhekunnan ahkeruudesta. Laiskuus ei ollut vain synti, mutta myös mahdottomuus, varma tapa kärsiä myöhemmin kun ruoka ei riittänytkään seuraavana talvena. Käsitystä vapaa-ajasta ei oikeastaan ollut.

Kun kaupungillistuminen ja teollistuminen syntyi, yritettiin samaa "tehdäänpä non-stoppina töitä" soveltaa tehdastyöhön huonoin lopputuloksin.

Mainittakoon että non-stop työ kuitenkin agraari-yhteiskunnassakaan ei ollut loputonta raatamista, vaan työtä tehtiin kausittain ja päivisin oli myös lepohetkiä.

Myös kilpailunäkökohdan voi ottaa huomioon. Myös tänä päivänä ne jotka tekevät enemmän työtä myös todennäköisemmin tulevat paremmin toimeen, eli saavat enemmän rahaa.

Meillä se lepohetki oli lounaan jälkeen kun isä otti ruokalevon, että jaksettiin sitten perata kukkapenkkiä tai leikata nurmikkoa seuraavat 5 tuntia.

Seitsemältä oli herätys, kahdeksalta piti kaikkien olla ulkona odottamassa työnjakoa, että äiti sai raivosiivota talon. Noin kello 11.30 oli ruokailu ja isä otti ruokalevon 12-13. Kello 13 piti kaikkien olla taas ulkona työnjaossa tai jatkamassa töitä. Sisälle sai mennä vain äkkiä vessaan, mutta piti ottaa ulkovaatteet pois, koska äiti oli 4 tuntia siivonnut. Työnteko loppui sitten joskus 17-18 tai kun isä tuli navetasta tai pellolta. Sitten mentiin saunaan tai pesulle ja Napakympin jälkeen heti nukkumaan, koska huomenna on sunnuntai ja pitäisi ajaa 100 km yhteen suuntaan isovanhempien luokse kahville.

Isovanhempien luona piti sitten istua kiltisti lasten pöydässä eikä saanut missään nimessä sanoa mitään tai pyytää mummolta vaikka limpparia. 

Vierailija kirjoitti:

Te suurten ikäluokkien ( vuonna 45 - 50) syntyneet lapset, jotka kenties olette 40 - 55 vuotiaita unohtakaa menneet. Takaisin ette lapsuuttanne saa. Ihmettelen kun olette niin katkeria heille, joilla on ollut normaali lapsuus. Moni kieltää jopa, että kenelläkään tai vain harvalla olisi ollut täyspäiset vanhemmat.

Iloitkaa uudesta sukupolvesta. Ei ole työvelvoitteita ja nukkua saavat vapaapäivänä vaikka koko päivän. Saavat lukea ja opiskella ilman häpeää ja saavat rohkaisua ja kannustusta vanhemmiltaan. Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus.

No eipä se lapsuus koskaan täysin unohdu, vaan sieltä opitut mallit ja kärsityt traumat vaikuttavat myöhempään elämään. Menneisyys ei katoa sillä, että sitä ei ajattele. 

Ihmettelen välillä sitä, miksi joka ketjuun tulee joku sanomaan, että älkää keskustelko tästä asiasta. Älä itse lue, jos ei kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa monta kertaa käynyt ilmi että ne suurten ikäluokkien vanhemmat ihan tietoisesti k0sti omille lapsilleen. Ei vahingossa. Vaan tietoisesti päättäen ja valiten.

Tuo sukupolvi on läpimätä. Normaali vanhempi haluaa lapselleen helpomman ja kevyemmän elämän, kuten nyt vaikka minä omilleni. Mulla oli just tällainen orja/väkivalta-lapsuus ja en ole sitä todellakaan omille lapsilleni siirtänyt.

Mutta oma isä sanoi ihan päin naamaa että hän pitää huolen siitä että teillä on vielä paljon kurjempaa kuin mitä hänellä itsellään oli lapsena!

Tätä en vain voi käsittää. Miten pienisieluinen voi ihminen olla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille tässä ketjussa vastanneille; lukekaa ihmeessä palstan ketju ”70-luvulla syntyneiden äidit, oliko muilla samanlaista”.

Siinä on TUHANSIA vastauksia ja kirjotuksia tästä samasta aiheesta, ja ihan täysin tätä samaa asiaa.

Tämä on niin valtavan laaja ja iso ilmiö, että en voi kuin hämmästellä että miten tämä voidaan painaa villaisella? Miten voidaan lakaista maton alle? Ja KYLLÄ, nimenomaan suuret ikäluokat eli 40-50 luvuilla syntyneet on tämän julman vanhemmuden noudattajia. On niitä muissakin luokissa varmaan, mutta tuolla ikäluokalla se oli se valtavirta.

Nuo samat suuret ikäluokat on suomen rikkain väestönosa. Vaikutusvaltaisin myös (suurin äänestäjäryhmä). Kaikki pelkää niitä ja varoo niitä ja niiden mieltä ei uskalleta pahoittaa. Siksi tämä järkyttävän laaja, systemaattinen ja raju lasten kaltoinkohtelu ja väkivallalla ja nöyryyttämisellä kasvatus on vaiettu ja lakaistu maton alle.

Haluan että saisimme oikeutta. Meitä on satoja tuhansia.

Saamme sitä vasta sitten kun tuo ikäluokka on poistunut keskuudestamme. Tai siis oikeutta emme saa koskaan, mutta siinä vaiheessa voidaan ehkä tunnustaa että monella on ollut tuollainen lapsuus ja siitä voidaan jo julkisesti keskustella. Huomaathan ettei edes iltapäivälehti joka muuten hanakasti siteeraa Vauva-keskusteluja ole tarttunut tähän aiheeseen. Eivät uskalla.

Ei ongelma yleensä poistu mihinkään, vaan malli jatkuu sukupolvelta toiselle ja tuskin suuret ikäluokat ovat sen itse keksineet, vaan malli on tullut jo edellisiltä sukupolvilta ja jatkuu edelleen monessa kodissa. Monen suurten ikäluokkien oma lapsuuskin on ollut kauhea.

Ja kyllähän tälläkin palstalla monet nykyvanhemmat sallivat ruumiilisen kurituksen, kotitöiden teettämisen jne.

Alistava kasvatus ja huono vanhemmuus yms. poistuu vain, jos ihmisellä on ymmärrystä ja voimavaroja katkaista sukupolvien kierre ja kasvattaa lapsensa toisin, kuin edelliset sukupolvet. Ja se on helpompi sanottu, kuin tehty.

Kyllä se meillä ainakin on lieventynyt sukupuolvesta seuraavaan. Vanhempani ovat syntyneet -50 ja kun ollaan menneistä juteltu niin heillä oli vielä hyvinkin tiukka ja muodollinen kuri. Meille lapsille sitten, jotka synnyimme 70-80 -lukujen taitteessa, oli vielä jonkinlaista fyysistä rangaistusta jos teimme jotain pahuuksia tai vanhemmilta meni hermot, luunappia ja tukkapöllyä ja vähän remmiäkin saattoi tulla mutta ilmapiiri muuten oli ihan hyvä ja normaali eikä mitenkään alistava. Sitten taas meidän lapset ovat olleet ihan täysin fyysisesti koskemattomia, emme usko sellaiseen eikä sille ole ollut mitään tarvetta, puhumalla selviää kaikki. Mutta kyllä se varmaan vaatii jokaiselta sen henkilökohtaisen päätöksen, että minä sain remmiä mutta itse en vanhempana aio fyysista kuritusta käyttää. Toivon, että monessa perheessä saadaan näitä ketjuja katkeamaan ja ymmärretään, ettei ikäviä asioita ole pakko siirtää eteenpäin.

Näin se menee, pääpiirteittäin. Mutta ei ole helppoa olla se ensimmäinen joka alkaa tätä loiventamaan tai lopettamaan.

Mua on rääkätty ja orjuutettu ja hakattu (olen vastannut ketjussa aiemmin) ja omia lapsia en ole kurittanut ollenkaan, en siis pienimmässäkään määrin, enkä ole orjuuttanut vaan hellinyt ja hoivannut ja rakastanut.

Ja jestas että saan koko ajan arvostelua ja haukkua miten lapset on ”pilattu”, miten lapsellinen olen kun en hakkaa lapsia, miten ”väärin” kasvatan lapset kun en alista ja nujerra, miten niistä tulee ”uppiniskaisia nulikoita” kun eivät nyt pelkää ja ole kauhuissaan.

Välit ovat aika lailla jäätyneet omiin vanhempiini. Heitä ei kiinnosta lapsenlapset, eivät halua mitenkään auttaa tai olla tukena, eivät välitä siis meistä lainkaan, mutta se ARVOSTELU ja haukkuminen, sättiminen, v*ttuilu ja ivaaminen kyllä kiinnostaa heitä.

Samaa pskaa mulla on jo reppu täynnä, sitä olen yli 40v tässä kuunnellut. Yritän lapsiani suojella tältä.

Ei tulisi pieneen mieleen koskaan viedä käymään lapsia vanhemmillani. Todennäköisesti ihan ”periaatteesta” piiskaisivat ja hakkaisivat luulot pois. Kun kerta minä en osaa kasvattaa.

No onpa teillä sitten loppuun asti mätä tuo tilanne. Oikeastaan teidän suvun tarina pääsee alkamaan vasta sinusta. Joudut nyt olemaan se, joka kärsii siinä kahden maailman portilla, koska olet päättänyt olla se joka muuttaa suunnan. Voimia sinne.