Miksi lapsettoman pitäisi käyttäytyä eri tavalla

kuin sellaisen, joka on normaalilla yrittämisellä saanut lapsia?



Kuulee usein sanottavan, että lapsettomien pitäisi adoptoida eikä mennä luonnottomiin hoitoihin. Tekopyhää sanon minä. Hankkisivat itse lapselliset adoptiolapset ja lahjoittasivat omat lapset vaikka lapsettomille. Minkä takia lapsettoman täytyisi olla yhtään nöyrempi tai kunnollisempi kuin lapsellisen?



Ja minkä takia yleensä sairaan, vammaisen, lapsettoman ihmisen täytyisi kunniottaa elämää yhtään sen enempää kuin ihmisen, joka ei mitään kolhuja ole elämässään kokenut? Ja missä menee se hyvä ja pahan raja, luonnollisen ja luonnottoman? Kuka sanoo kenen pitäisi olla haluamatta elää täysipainoista, hyvän itsekästä elämää. Yhtään täysin epäitsekästä ihmistä ei täällä maapallolla ole olemassakaan, on vain vähemmän ja enemmän itsekkäitä. Ja mihinköhän lokeroon lapselliset ja lapsettomat kuuluvat?



Mietityttää vain.