Kertomishuolia...
Heippa vaan kaikille !
Ihana lukea noita teidän juttuja ja huomata, että ei sitä tosiaankaan yksin tässä tilanteessa olla !
Täällä mennään viikoilla 10 + 1 ja sairaslomalla ollaan tuon oksentamisen takia ja kerran jo tipassakin käyty.
Ultra-aika tuli tänään, 31.8. päästään katsomaan mitä siellä massussa oikein on.
Mulla mieltä painaa minun vanhemmille kertominen..... Aioitaan kertoa vasta ultran jälkeen mutta pelottaa aivan hulluna. Sillä kun aloimme odottaa ensimmäistä lasta ja kerroimme siitä niin vanhempani tai siis lähinnä äitini katkaisi välit meihin täysin. Esikoisemme syntymän jälkeen soitti sitten sairaalaan niinkuin mitään ei olisi tapahtunut.
Syy tähän järjettömään käytökseen löytyy siitä, että äitini mielestä minun olisi pitänyt tehdä lapset vasta sitten, kun olen valmistunut ja ollut uraputkessa tyyliin vähintään 10 vuotta.
Äitiyslomani loputtua äitini on tasaisin väliajoin muistutellut ja patistanut opintojen pariin ja olemme ottaneet asian tiimoilta yhteen oikein tosissaan monta kertaa. Äitini mielestä olen täysi nolla, kun en ole vielä valmis ja ikääkin on jo hurjat 27 v. Vakityö minulla on ja mieheni valmistuu ensi keväänä ja hänelläkin on tällä hetkellä vakityö, joten me tullaan kyllä toimeen ihan hyvin. (tähän valiin siitä asumisesta: asustelemme omassa/pankin rivarineliössä oikein tyytyväisinä, joskin olemme harkinneet rakentamista lähitulevaisuudessa)
Opintoja olen tehnyt satunnaisesti mutta taas tänä syksynä ja ensi keväänä niin pitkään kuin mahdollista niin pakerran oikein kunnolla.
Olen itse ajatellut asian niin, että haluan tehdä lapset nyt ja sitten kun mieheni valmistuu minä alan intensiivisesti opiskella loppuun en siis mene äikkäriltä enää töihin. Tämänhetkinen työni ei ole sen alan työtä mitä opiskelen.
Enkös ole työnhakijana ihan hyvässä asemessa, kun olen vastavalmistunut ja kuitenkin aika mittava työhistoria jo takana monenlaisista töistä ja lapset on tehty.
Esikoisemme takia olisi todella surullista jos sama toistuisi taas ja he katkaisisivat välit kokonaan. Ja olisi minusta mukava jakaa oman äitini kanssa tähän odotukseen liittyviä asioita, ensimmäisessä raskaudessa kun en voinut häneen tukeutua ja tunsin välillä olevani aika yksin. Ei minulla ole kuin yksi äiti. Ja vaikka anoppi onkin aivan mahtava niin ei hän äitiäni voi korvata.
Voi tätä vuodatusta mutta en vain voi sille mitään, että joka päivä tämä asia vaivaa mieltäni ja olen tosi ahdistunut. Ollaan mietitty miten kerrotaan jos sillä ois jotain vaikutusta.
Oisko teillä vinkkejä miten tämä uutinen olisi parasta heille kertoa? Kasvokkain se ei onnistu - välimatka.
Onko kenelläkään vastaavaa tilannetta?
Nyt alkaa taas kaivattaa sillä lailla tuolla massussa, että lähden katselemaan valkoista posliinia vähän lähemmin !
Palataan !
Kommentit (10)
Kokemuksesta tiedän, että raskausaika ei välttämättä todellakaan lähennä välejä oman äidin kanssa. Itselläni kävi juuri päin vastoin. Pitkän aikaa jaksoin pahoittaa mieleni äitini sanomisista ja kommenteista. Minun olisi pitänyt olla kaiken jaksava ja kestävä kotitalouskone (lapsilla ikäeroa 1 vuosi) kahden vaipatettavan ja syötettävän kanssa. Apuaan ei ikinä tarjonnut ja minä en sitä toki pyytänyt kuin viimmeisessä hädässä. Pikku hiljaa olen alkanut " iratautua" äidistäni. En odota myötätuntoa, avuntarjouksia jne. Äiti on se mikä on, eipä tuo näytä muuksi muuttuvan. Siksipä seikka, josta oli apua, oli oman asenteeni muuttaminen äitiäni kohtaan.
Itse olet ilmiselvästi tyytyväinen omaan tilanteeseesi, kerroit, että omalla perheelläsi on kaikki hyvin. Ja sehän on pääasia. Itse et voi eikä onneksi tarvitsekaan alkaa elää äitisi elämätöntä elämää. Saatika elää äitisi toiveiden mukaan. Jos äitisi on niin katkaisee välit sinuun ja perheeseesi taas, kuten edellisen raskauden yhteydessä, sehän on ainoastaan hänen oma häpeänsä ja menetyksensä. Ehkäpä äitisikin " on kasvanut" mummouden myötä eikä enää ajattele asioita niin mustavalkoisesti.
Tapa, jolla kerrotte iloisen perheuutisenne, ei muuta äitisi reaktiota. Kerrotte niin kuin kerrotte, teidän ei tarvitse ottaa vastuuta aikuisen ihmisen tunnereaktioista. Asetu tilanteen yläpuolelle, ole ylpeä siitä mitä sinulla on!
Toivottavasti tilanne äitisi kanssa tasaantuu ajan myötä. Ihanaa odotusta!
L, tammimassu
Joo, on täälläkin loukkaannuttu muutaman kerran kun äiti jaksaa aina valittaa, miten huonosti mun hiukset on (siis ihan kun kersalla, aina kampaamatta) ja viimeksi raskaana ollessa huomautteli painonnoususta yms...
Yritän muistuttaa itseäni, että ei se sitä pahallaan tee, on vaan unohtanut, että sen ei enää tarvitse Kasvattaa mua. Ja pitäis vielä 20 vuoden päästä muistaa, etten omille lapsilleni lauo samanlaisia kommentteja!
Kyllähän asia on juuri näin, että minä elän elämääni niinkuin haluan enkä äitini odotusten mukaisesti.
Toivon todella, että ehänen näkökanta olisi nyt muuttunut ensimmäisen lapsenlapsen myötä ja suhtautuminen olisi kypsempää...
Minulla ei ole ollut samanlaisia kokemuksia äitini kanssa. Osittain kyllä kuulosti tutulta, mutta meillä oli kyseessä anoppi. (on alkoholisoitunut) Anopista oli aivan kamalaa kun tulin raskaaksi, koska VEIN häneltä pojan, eli silloisen poikakaverini, nykyisen mieheni. Laitokselta tullessamme kävimme tarkoituksella ensin näyttämässä hänelle tyttöä, ettei tulisi sanomista, ja sitten menimme minun vanhemmilleni. Anoppi ei vain ollut kotona (oli kapakassa). Siitä tuli huuto kun olisi pitänyt etsiä hänet. Olimme n. 3kk puhumata. Sitten kun vielä teimme toisen melkein heti niin ei siitä hyvää seurannut. Nyt kun sanoimme odottavamme kolmatta (ensimmäinen on jo 10v), nii kyllä onnitteli, mut ei ole sanallakaan kysellyt miten jaksan tms. Siedän häntä mieheni takia kun on selvinpäin, mutta kun hän on humalassa niin siellä ei käy kukaan meistä, koska silloin minusta tulee hänen lapsensa (31v) viejä ja mieheni saa kuunnella että äitiä pitää kunnioittaa ja tehdä kaikkensa hänen eteensä kun hän on mieheni synnyttänyt.
Onneksi minulla on maailman paras äiti joka kyselee ja jaksaa kuunnella.
JAKSAMISTA sinulle ja koko perheelle. Paistaa se aurinko risukasaankin vaikka on vaikeaa!!!
Piti muuten tuohon lisätä et olin itse ensimmäisen saadessani niukin naukin 18v, koulut kesken, juuri muutettu yhteen ja vain miehellä työpaikka, eikä edes vakisellainen. Nyt minulla ei ole vakityötä, miehellä on. Jos odotan et saan vakipaikan niin olen jo liian vanha tekemään lapsia.
birgit rv 16+6 ikää 28v
..Aika kurja ajatusmalli äidilläsi, ei millään pahalla.
Oma äitini on saanut minut nuorena (17-vuotiaana) , eikä niin nuorena olisi hallunnutkaan minun saavan esikoista. Olin 22, kun aloin odottamaan esikoistamme, äitini oli tuolloin 40-vuotias, eikä tuntenut itseään oikein vielä mamma-ikäiseksi. Sulatteli tuolloin uutistani viikon ja palasi asiaan uudestaan positiivisemmalla latauksella. Sanoi olevansa vain huolestunut miten mun tradenomiopintojen käy, koska jäisivät vaavin myötä kesken. Sanoin, ettei hänen tarvinnut asiasta huolta kantaa, että hoidan varmasti itse asiani!
Niinpä tein paluun kouluun, kun esikoinen oli vuoden. Nuorekas on mamma meillä ja hyvin on jaksanut olla mukana menossamme :) Alkoi jo jossain vaiheessa kysellä, eikös lisää pukkaa ollenkaan. No sitä on kohta tulossa, kun esikoinenkin täyttää jo viisi ja opinnot tuli valmiiksi tuossa 3 vuotta sitten. Nyt on 3 vuotta oltu uran kimpussa ja paussi on poikaa. Itse olen nyt 28-vuotias. Olen aina sanonut, että teen lapseni alle 30-vuotiaana, jos luoja suo ;) Tsemppiä Sinulle!
Itselläni on aivan samanlainen kohtalo, äitini kanssa. Olen siis kokenut tämän neljä kertaa.... nyt odotan viidettä lastani ja taas kauhulla jännitän kertomista. Onneksi ystävät ovat kuunneellet kaikki huolet. Voimia sinulle!
Saltsu ja maha-asukki 17vk
Mieletön: ei ollenkaan tarvitse pahoitella, täysin järjetön tuo suhtautuminen on kaikkien täysjärkisten mielestä. Et uskokaan miten työtoverini, muut sukulaiset ja kaikki ystäväni päivittelivät äitini suhtautumista. Ja suoraan sanoen kyllä minulla hävettikin !
Saltsu: Onko äitisi suhtautunut samalla lailla kaikissa raskauksissasi? Minä oikeasti luulin, että meidän äiti on ainokainen koko hemmetin suomessa, joka osaa käyttäytyä näin moukkamaisesti mutta näköjään ei. Mielelläni lukisin tarkemmankin sepostuksen tilanteestasi ja kokemuksistasi.
minua että teen väärän ratkaisun ja voisinhan vielä tehdä abortin, kun sai tietää raskaudestani. Oli kiva kuunnella sellaista vuodatusta mitä siltä tuli. Ei se ollut onnellinen sillonkaan kun esikoista odotin.
Viesti piti mennä maaslimasuihin mutta eipä se tässäkään haittaa.....