Lue keskustelun säännöt.
Riita 11 v pojan kanssa
21.04.2021 |
Poika tuli kotiin n. klo 19.30. Olin kasaamassa tramppaa ja poika tuli innoissaan auttamaan. Saatiin hänen kanssaan kehikko pystyyn. Kehuin ja kiitin, koska yksin en olisi pärjännyt. Olin jo aiemmin kasannut toiset puutarhakalusteet ja siksi trampan kassaaminen jäi myöhäiseksi. Päätin jo etukäteen, että kasaan vain kehikon ja loput myöhemmin.
Kehikko oli muuten kasassa mutta yksi kohta jumitti, eikä saatu sitä paikoilleen. Sanoin, että iskä saa laittaa kun tulee ja loput jätetään huomiselle. Poika alkaa inttämään, että laitetaan vielä matto ja jouset ym ym.
Minä: ei enää. Kello on paljon, sinä et ole syönyt iltaruokaa. Pitää laittaa pikkuveli nukkumaan. Laitetaan loput huomenna
Poika: ei käy. Laitetaan nyt. Laitetaan vaan jouset ja matto.
Minä: ei. Kehikko ei ole valmis, eikä saada sitä kuntoon. Ja olin jo kasaamisen alussa päättänyt, että ei ehditä tekemään loppuun. Loput tehdään huomenna.
Poika: ei. Tehdään nyt. En tuu sisään. Mä kasaan tän yksin.
Minä: (alan ärtymään ja toistan aiemmin sanomaani). Lisäksi kerron, että mä olen näin päättänyt niin ei auta muu kuin totella.
Poika: väittää edelleen vastaan
Minä: totean että sun on nyt vaan toteltava ja lähden sisään.
Poika tulee 5 min päästä perässä. Todella kiukkuisena. Marssii huoneeseensa. Riita jatkuu. Poika kuvittelee, että oli vaihtoehto jäädä tekemään tramppaa. Mä sanon, että selkeästi kerron mitä piti tehdä ja ei ollut vaihtoehtoja. Poika jatkaa vihoittelua. Ei suostu iltatoimiin, kiukuttelee, vihoittelee, ei enää suostu mihinkään. Olen jo uhkaillut ja sanonut, että jos ei tottele, tietää että tulee rangaistus.
Lopputulemana pojalta puhelimesta käyttöaika pois ja arestia.
Tämä ei ollut ensimmäinen äärimmäiseen riitaan johtanut pieni erimielisyys. Useimmiten riidat saa alkunsa siitä, kun pojan pitäisi tehdä jotain, johon ei suostu.
Nyt mietin, olisinko kuitenkin voinut tehdä toisin, että riidalta olisi vältytty. Jatkaa trampan kasaamista? Olla välittämättä ensin sanomastani, että loput tehdään huomenna. Ärsyttää siis vaan tällaiset aivan turhasta äärimmilleen menevät tilanteet. Ja poikahan ei siis anna periksi. Kiristys/uhkailu ei tuossa tilanteessa todellakaan auta. Päin vastoin.
Vinkkejä kaipailen... mitä itse olisitte tehneet? Miten voisin tehdä toisin?
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Ap hanki apua! Jos et pysty hyväksymään sitä että lapsellasi on paha mieli vaan pidät sitä niskoitteluna ja huonona käytöksenä, olet ihan kujalla! Lapsesi tulee vihaamaan sinua jos ei vihaa jo. Hän on LAPSI ja hän opettelee tunteiden ilmaisemista. Mutta hän ei voi oppia sitä jos TUOMITSET hänen tunteensa. Oikeasti, hae apua!!!
Hei vähän yli hilseen menee nyt tämäkin. Mielipahaa on totta kai täysin on tuntea, mutta ei lapsi sen mielipahaa varjolla voi esimerkiksi huutaa tai laukoa suustaan mitä haluaa. Tai paiskoa esimerkiksi ovia tai tavaroita. En tietenkään tiedä millaista pojan kiukuttelu on ollut. Jos on ollut pelkkää murjottamista, niin ap kyllä hieman ylireagoi. Jos kiukutteluun taas kuului huutoa ja paiskimista joka ei ap useista varoituksista huolimatta loppunut, niin en näkisi ap toimintaa kovin vääränä.
Plus en kyllä itsekkään olisi jaksanut enää klo 19:30 jälkeen koota mitään tramppaa. Enkä välttämättä olisi antanut 11-vuotiaan pojan jäädä yksinkään, kun se todennäköisesti olisi johtanut vain siihen että poika olisi ollut pihalla vaikka kuinka myöhään. Ja 11-vuotiaan kuitenkin kuuluu vielä rauhoittua ajoissa seuraavaa päivää varten. Ei 11-vuotias poika ole lähellekään teini. Saman ikäinen tyttö saattaa jo olla, mutta pojat alkavat jotenkin aikuistua vasta siinä 14-15-vuotiaina. Ehkä aikaisintaan 13-vuotiaina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet ap ihana kun mietit ja reflektoit toimintaasi vanhempana :) kuulostaa että pojallesi on vaikeaa sietää pettymyksiä ja ehkä käsitellä niiden herättämää vihan tunnetta. Voisitko auttaa häntä siinä? Voisitteko yhdessä keksiä vihanpurku- ja mielenparannuskeinoja pettymyksen hetkellä? Itse joskus lapseni kanssa keksimme omia sadatteluita kiukun purkamiseen. Ne on usein aika hassujakin ("Voi kekkulin kikkeli!") joten ne auttavat myös siihen mielen parantamiseen. :D tämän ikäiset pojat voi olla aika hukassa tunnekuohujen kanssa, ja tunnetaitojahan ihan tutkitusti opetetaan enemmän tyttärille kuin pojille. Tsemppiä!
Tuo olisi voinut olla muutama vuosi sitten meidän perheestä. Eräiden sattumusten kautta päädyin tunnetaitojen kurssille ja mun silmät aukeni todella monelle asialla.
Ylempänä jo joku sanoi tämän saman eli sen sijaan että jankkaat tosiasioita, niin pitää älytä ottaa huomioon lapsen tunteet ja hyväksyä ne (validoida). Eli näin ”ymmärrän, että sua harmittaa kun odotit jo kovasti pääseväsi hyppimään. Ja saakin harmittaa, ei ole kivaa että mukava juttu jää kesken, varsinkin kun meillä oli kivaa koota tätä yhdessä. Mutta huomenna jatketaan... ja tähän perään ne muut tosiasiat.
Meillä kääntyi moni kiukku tuon jälkeen kun ensin sanoin, että huomaan tai ymmärrän miksi asia harmittaa. Toimii siis ihan todella syvällä teini-iässä olevienkin kanssa. Vaikka ne tosiasiat on edelleen tosiasioita, niin tunteet pitää ottaa huomioon!
Opin kyseiseltä kurssilta todella paljon ja olen sitä mieltä, että tuollainen kurssi kuuluisi käydä ihan jokaisen, varsinkin vanhempien.
Vierailija kirjoitti:
Johan menee kommentit tuomitseviksi 😁
Kouluaamu huomenna, hyvä että ap sentään pitää rytmistä huolta ja lapsen iltapalasta.Riidat on harmillisia, mutta jospa tuosta juttelette sitten jälkeenpäin, että mikä meni pieleen pojalla ja sinulla, ja sovitte sääntöjä.
Iltapalan syöminen on ihan silkkaa mädätystä ja sairautta. Normaalisti syövä ihminen ei välttämättä tarvitse mitään iltapalaa vaan pärjää ihan hyvin ilman. Se on tietysti eri asia, jos syödään ravinneköyhää saastaa.
Mä en niin kuin yhtään ihmettele, miksi tässä maassa on niin paljon huonosti käyttäytyvää nuorisoa. Toivon oikeasti, että tää on pelkkää provoamista joka toiselta tunteiden kieltämisestä mussuttavalta.
Tramppaa ei koota ja ruoka syödään, jos äiti käskee. Elämä on.
AP, tasan olisin tehnyt niin kuin sinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin melkoisen itsepäinen lapsi enkä yhtään tykännyt siitä jos mua käskettiin tekemään jotain. En varsinkaan tykännyt siitä että käskettiin ilman selitystä siitä, miksi näin pitäisi toimia.
Yritä ennakoida tilanteita pojan kanssa ja kertoa mitä tehdään ja miksi - ennen kuin riitatilanne syntyy. Jos mulla ehti syttyä riitatilanne vanhempien kanssa niin en periaatteestakaan antanut periksi, vaikka järki olisi sanonut muuta. Rangaistuksetkaan eivät erityisemmin auttaneet, koska kyse ei ole pelkästä kiukuttelusta, vaan luonteenpiirteestä. Periksiantamattomuus voi olla vahvuus pojallesi kunhan hän oppii sitä hallitsemaan.
Minusta olit nyt liian tiukka, ap. Tuossa tilanteessa on normaalia pahoittaa mieli (sekä sinun että pojan) mutta miksi siitä pitää rangaista erikseen? Tässä teit kyllä ylilyönnin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi et sanonut sille pojalle, että "Äiti ei nyt jaksa jatkaa trampoliinin kokoamista". Sen sijaan aloit pätemään ja jankkaamaan päättömästi pojallesi, eivätkä sinun juttusi käyneet hänen järkeensä varmaan millään tavalla. Olet kieltäjähullu ja äitiys on mennyt sinulle ilmiselvästi jotenkin hattuun.
Turha varmaan enää kirjoittaa mitään: ap on taatusti nyt syönyt iltaruuan, pessyt hampaansa ja mennyt nukkumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en niin kuin yhtään ihmettele, miksi tässä maassa on niin paljon huonosti käyttäytyvää nuorisoa. Toivon oikeasti, että tää on pelkkää provoamista joka toiselta tunteiden kieltämisestä mussuttavalta.
Tramppaa ei koota ja ruoka syödään, jos äiti käskee. Elämä on.
AP, tasan olisin tehnyt niin kuin sinä.
Sinulla ei toivottavasti ole lapsia. Tai jos on, niin he lienevät suljetulla ennen 14 vuoden ikää.
Osalta taisi mennä ohi kun ap:n ekassa viestissä kerrottiin, että kehikkoa ei saatu valmiiksi, koska joku osa jumitti. En alkaisi itsekään laittamaan mattoa ja jousia paikoilleen tuossa tilanteessa, voisi tulla melko vaarallinen tilanne, jos kehikko pettäisi kesken pomppimisen. Ap:lla oli siis nähfäkseni hyvä syy, miksi poika ei voinut itsekään jatkaa kokoamista, asia mitä jotkut kommentoivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jospa se poika ei olisi saanut sitä trampoliinin osaa paikoilleen ja alkanut kiukutella siitä(kin)? Ja kun ei olisi päässytkään hyppimään ja/tai saanut koottua sen trampoliinin ja ensimmäisen hypyn jälkeen hajonnut ja poika loukannut itsensä?
Aivan. Ja iltahommat venyneet ja uni jäänyt liian vähäiseksi, huomenna sitten koulussa voikin väsyneenä rageta lisää.
Ihan hyvin ap toimi, rangaistuksen sijaan toki olisi kannattanut yrittää keskustella ja olla empaattinen.
Mutta kukaan vanhempi ei ole aina täydellinen ja tämän ketjun kivenheittäjät ovat kaukana siitä - olisipa mielenkiintoista nähdä omaa vanhemmuuttanne, vai lapsettomatko täällä taas parhaiten tietää.
Vierailija kirjoitti:
Ap, en nyt jaksanut lukea kaikkien muiden kommentteja, mutta tuossa tilanteessa poikasi varmasti pettyi kovasti kun trampan kokoaminen ei johtanutkaan trampalla hyppimiseen. Siihen päälle väsy ja nälkä niin kiukku on valmis. En olisi sinuna jatkanut kokoamista mutta olisin myötäelänyt pojan tunnetta. "Vitsi miten harmittaa että joudutaan jättämään kesken kun nähtiin niin paljon vaivaa! Ymmärrän että sua harmittaa mutta kurjaa kun tälle ei nyt voi mitään. Huomenna sitten hypitään vaikka kolme tuntia. Otetaanko lohdutukseksi jätskit iltapalalla?"
Minä toimisin muuten samoin, mutta en kyllä opettaisi lohduttautumaan herkuilla. Tunnesyömisestä voi olla todella vaikea irrottautua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap tässä. Kiitos aktiivisesta keskustelusta! Tausta tosiaan taisi jäädä osalta ymmärtämättä. Trampan kasaamista ei voinut jatkaa, koska yksi kohta kehikossa oli huonosti. Tällöin sanoin, että kello on jo paljon, poika tullut koulusta kotiin siis 19.30 eli kaikki hommat hoitamatta, eli klo 20 aikoihin oli oikeasti mentävä tekemään iltatoimet ja läksyt ym.
Ja aamulla asia puhuttiin pojan kanssa. Hän oli rauhoittunut ja ymmärsi missä kohtaa meni pieleen. Mitään riitaa ei olisi tullut, jos olisi vaan ymmärtänyt luovuttaa ja ymmärtänyt, että kasaamista jatketaan seuraavana päivänä. Itsekin myönsin ylireagoineeni ja pyysin anteeksi kohtuuttomia rangaistuksia. Rangaistuksia ei nyt jätetty voimaan mutta esim tänään saa tulla suoraan koulusta kotiin (huomenna koe).
Ihan alkuperäinen kysymykseni oli: kun lapsi ei tottele vaan jää jankkaamaan vastaan, miten te toimitte? Ei kai oikeasti ole sellaista vanhemmuutta, jossa lapsi saa aina tahtonsa läpi? Eli joka ikinen kerta kun lapsi haluaa tehdä tosin kuin aikuinen ohjaa/määrää/pyytää, te taivutte lapsen tahtoon?
Kyllä minäkin tilanteesta riippuen taivun ja usein annan esim vaihtoehtoja. Mutta nämä tilanteet (varsinkin jos lapsella joku muu taustalla esim nälkä, väsymys joku muu ärsytys) menevät välillä ihan överiksi. Juuri siksi, kun siinä kohtaa en syystä tai toisesta pysty taipumaan.
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä. Kiitos aktiivisesta keskustelusta! Tausta tosiaan taisi jäädä osalta ymmärtämättä. Trampan kasaamista ei voinut jatkaa, koska yksi kohta kehikossa oli huonosti. Tällöin sanoin, että kello on jo paljon, poika tullut koulusta kotiin siis 19.30 eli kaikki hommat hoitamatta, eli klo 20 aikoihin oli oikeasti mentävä tekemään iltatoimet ja läksyt ym.
Ja aamulla asia puhuttiin pojan kanssa. Hän oli rauhoittunut ja ymmärsi missä kohtaa meni pieleen. Mitään riitaa ei olisi tullut, jos olisi vaan ymmärtänyt luovuttaa ja ymmärtänyt, että kasaamista jatketaan seuraavana päivänä. Itsekin myönsin ylireagoineeni ja pyysin anteeksi kohtuuttomia rangaistuksia. Rangaistuksia ei nyt jätetty voimaan mutta esim tänään saa tulla suoraan koulusta kotiin (huomenna koe).
Ihan alkuperäinen kysymykseni oli: kun lapsi ei tottele vaan jää jankkaamaan vastaan, miten te toimitte? Ei kai oikeasti ole sellaista vanhemmuutta, jossa lapsi saa aina tahtonsa läpi? Eli joka ikinen kerta kun lapsi haluaa tehdä tosin kuin aikuinen ohjaa/määrää/pyytää, te taivutte lapsen tahtoon?
Kyllä minäkin tilanteesta riippuen taivun ja usein annan esim vaihtoehtoja. Mutta nämä tilanteet (varsinkin jos lapsella joku muu taustalla esim nälkä, väsymys joku muu ärsytys) menevät välillä ihan överiksi. Juuri siksi, kun siinä kohtaa en syystä tai toisesta pysty taipumaan.
Eli ei saa taipua vaan pitää ottaa vastaan hermostumatta ja empaattisesti lapsen pettymys. Kunhan lapsi ei satuta tai kohtele huonosti itseä tai muita, hän saa olla vihainen mitättömän tuntuisesta asiasta. Eli ainoa mitä mun mielestä olisit voinut tehdä toisin oli että olisit validoinut ja myötäelänyt lapsen tunteen. Ja sen jälkeen vaikka ehdottanut että voi mennä hetkeksi olemaan yksin jos haluaa tasata mieltä.
Taidat olla sellainen vätysäiti, joka haluaa opettaa pojalleen, että kaiken minkä voi, kannattaa jättää huomiselle, eikä tehdä asioita valmiiksi, kuten poika itse olisi tahtonut. Ihana esimerkki.