Lue keskustelun säännöt.
Kaveri jättää asioita kertomatta
21.04.2021 |
En nyt väitäkään, että kaverin pitäisi kertoa minulle kaikki. Mutta hän jättää suurempiakin asioita kertomatta. Ei tule vaikkapa vuoteen maininneeksi, että aloitti uuden harrastuksen. Ja kun jutellaan harrastuksista, niin ei tule edelleenkään maininneeksi. Tai jos on aloittanut seurustelun, niin ei tule kertoneeksi siitä.
Kuitenkin juttelemme paljon, ettei ole siitäkään kyse, ettei olisi tilaisuuksia yllin kyllin. Eikä siitä, ettei haluaisi kertoa, sillä sanoo itse, että ei ymmärrä miksei kerro, kun haluaisi, mutta jostain syystä ei kerro asioita. Juttelemme myös ihan kaikesta mahdollisesta, eli olemme melko läheisiä. Mutta tällaista outoa "salaamista" on.
Kuka osaisi kertoa, että mistä tuo järjestelmällinen puhumattomuus joidenkin aiheiden kohdalla johtuu? Kun sitten toisaalta kertoo omista vaikeistakin asioista kuitenkin minulle kyllä.
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli ystävä, joka myös teki asioita minulle kertomatta mutta tuli sitten jälkikäteen kertomaan uutisen: Olen aloittanut uuden harrastuksen! Olen aloittanut opiskelun oppilaitoksessa x! Lähden kuukaudeksi ulkomaille, huomenna!
Todella outoa, kun muuten kuitenkin useamman kerran viikossa juteltiin niitä näitä, ja tosiaan syvällisiäkin asioita.
Mutta jotenkin tykkäsi tulla kertomaan "suuria uutisia", mielummin kuin että olisi jakanut asian ystävän kanssa jo suunnitteluvaiheessa.
Tuli olo, että jaankohan itse liikaa suunnitelmiani ja kerroin sitten uuden lemmikin hankinnasta vasta kun olin lähdössä lemmikkiä noutamaan. Pyysin häntä mukaan noutokeikalle. Tästä kaveri loukkaantui kamalasti, että miksei HÄNELLE ole kerrottu. Vaikka juurihan kerroin ja pyysin vielä mukaankin. Jälkikäteenkin muisteli, miten loukkaavaa oli, että hänet oli jätetty ulkopuolelle.
Jotkut ne vaan arvioivat omaa käytöstään täysin eri lähtökohdista kuin kavereiden käytöstä.
Minäkin olen tuollainen jälkikäteen kertoja. Miksi? No, herkästi innostuvana sählääjänä suunnittelen aina kaikenlaista. Todellisuudessa vain murto-osa noista suunnitelmista toteutuu. Muut ihmiset tuntuvat ottavan ne liiankin vakavasti jos niistä kertoo heti. Se että pyörittelen päässäni muuttoa, alanvaihtoa tai vaikka akvaarion hankkimista kuukausia ei ole vielä minkäänlainen takuu siitä että se suunnitelma oikeasti toteutuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Loukkaantuiko hän varmasti siitä lemmikkiasiasta? Vai parahdi vaan leikillään että voi et oo kertonut?! Silleen innoissaan.
Kyllä varmasti loukkaantui. Ehkä aluksi yritti kevyemmin kommentoida, mutta jälkikäteen kahteen otteeseen otti puheeksi, miten pettynyt ja ihmeissään oli, etten ollut kertonut asiaa, vaikka hänestä olemme läheisiä ystäviä.
Minä kerron valikoivasti asioita eri ystävilleni. Olen yli 40v ja ystävien kanssa on melko erilaisia elämäntilanteita. Esimerkiksi lapsettomalle sinkku ystävälle en puhu lapsistani; en iloista enkä suruista, joita lapsiin liittyen on. Koen ettei hän joko halua kuulla niitä tai ymmärrä niitä. Köyhemmälle ystävälle en kerro raha-asioista. Ystävälle, joka ei käy töissä, en puhu työasioista.
En tiedä, kuinka he kokevat tämän kertomattomuuden. Itse kuitenkin joskus toivon, että jotkut ystäväni toimisivat samoin minua kohtaan. En esimerkiksi ole kovin kiinnostunut yhden ystäväni intohimoisesta harrastuksesta, kun en siitä mitään ymmärrä. En myöskään yksityiskohtaisista työasioista niiden kanssa, joiden kanssa olen täysin eri alalla.
Ihmiset ovat hyvin erilaisia ja ajattelevat eri tavoin. (Jos kiinnostaa, lukase vaikka MBTI-tyypeistä). Osa ihmisistä ajattelee paljon konkreettisia käytännön asioita: mitä teen, mihin meen, mitä tapahtui. Näitä he pitävät tärkeinä ja merkityksellisinä. Osa ihmisistä taasen ajattelee käsitteiden tasoilla: miten vaikuttaa, miltä tuntuu, miksi jotain tapahtuu. Tällaiset ihmiset eivät pidä tärkeinä listata tekemisiään. Jos olette molemmat eri yllä mainittuja tyyppejä, voi ongelmat kommunikoinnissa olla juurikin mainitsemiasi. Itse olen jälkimmäinen, eli käsitteellinen. En edes ajattelisi oman uuden harrastuksen mainitsemista keskustelussa jossa puhutaan ko aiheesta. Se ei vaan tuntuisi tärkeältä mainita.
Siihen on ollut aina syy, miksi en joillekkin kavereille ole kertonut kaikkea.
Osa juoruilee ja lörpöttää. Osa latistaa ja lannistaa. Osa puhuu vain itsestään. Ja oikeastaan enää harvoin kerronkaan sitten kenellekkään mitään. Ihmiset tykkää enemmän puhua itsestään, kuin kuunnella toisia, joten nykyään pidän asiat itselläni ja kuuntelen muita.
Odotuksesta en kertonut eräälle, joka asui kaukana minusta. Siihenkin oli syy. Oli aika piikikäs ja ilkeä ja en halunnut lapsen odotusta pilata pahalla mielellä, minkä varmaan olisin saanut, jos hänelle olisin kertonut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli ystävä, joka myös teki asioita minulle kertomatta mutta tuli sitten jälkikäteen kertomaan uutisen: Olen aloittanut uuden harrastuksen! Olen aloittanut opiskelun oppilaitoksessa x! Lähden kuukaudeksi ulkomaille, huomenna!
Todella outoa, kun muuten kuitenkin useamman kerran viikossa juteltiin niitä näitä, ja tosiaan syvällisiäkin asioita.
Mutta jotenkin tykkäsi tulla kertomaan "suuria uutisia", mielummin kuin että olisi jakanut asian ystävän kanssa jo suunnitteluvaiheessa.
Tuli olo, että jaankohan itse liikaa suunnitelmiani ja kerroin sitten uuden lemmikin hankinnasta vasta kun olin lähdössä lemmikkiä noutamaan. Pyysin häntä mukaan noutokeikalle. Tästä kaveri loukkaantui kamalasti, että miksei HÄNELLE ole kerrottu. Vaikka juurihan kerroin ja pyysin vielä mukaankin. Jälkikäteenkin muisteli, miten loukkaavaa oli, että hänet oli jätetty ulkopuolelle.
Jotkut ne vaan arvioivat omaa käytöstään täysin eri lähtökohdista kuin kavereiden käytöstä.
Miten olisit reagoinut, jos ystäväsi olisi kertonut opiskelusuunnitelmistaan? Miten olisit reagoinut, jos hän ei olisi päässyt sisään? Entäpä, jos hän olisi päässyt sisään? Ehkäpä vastapuolen reaktiot ovatkin se tekijä, miksi epävarmoista tai vakiintumattomista asioista ei haluta puhua. Ehkäpä opiskeluun liittyvät kysymykset lisäävät ystäväsi painetta päästä sisään? Ja entäs jos en pääse? Olenko "epäonnistunut" jos en pääse opiskelemaan? Miten kauan jaksan ottaa sitä sääliä vastaan? "No voi harmi, ensi kerralla parempi tuuri." Harmitus on riittävän suuri ilman, että joku toinen (tai yleensä useampikin) sen sanoo ääneen.
Itselläni on ainakin vastaavia kokemuksia, kun opiskelupaikkaa jouduin hakemaan monta kertaa. Joka kevät sama rumba. "No, koskas on koe?" "Tsemppiä, kyllä sä pääset ihan varmasti" "No voi kurjuus, onneksi olet nuori ja ehdit vielä hakea uudestaan." Niin. Sano mitä sanot. Silti en saanut sitä paikkaa mitä halusin.
Tai kun kerroin katselevani kesämökkejä. "Oi ihana, voidaan sit viettää ihania kesäiltoja sun mökillä." No juu kiva, että nautit minun haaveestani puolestani ja kutsut jo itseäsi kuvitteelliselle mökilleni, jota minulla ei ole. Katsellaan sitten, kun olen itse päässyt ensin nauttimaan haaveeni toteutumisesta ja viettämään itse niitä ihania kesäiltoja mökilläni.
Tai kun aloitin uuden harrastuken. "Hei, jes mehän voitais käydä samalla salilla." "Mennäänkö samalle ryhmäliikuntatunnille?" Kiva, mutta kun tämä oli minun oma juttuni. Jos haluaisin salikaverin, olisin varmasti pyytänyt sitä.
Tai kun kerron suunnittelevani pitempää ulkomaanreissua. "Eikä, älä lähde, mun tulee ikävä sua" ja "Sun pitää sit soittaa mulle videopuheluita sieltä." Tai voisinko vain lähteä hyvillä mielin ja tehdä asioita, joita haluan ilman, että siihen liittyy painetta olla ystävän saatavilla myös reissussa. Toki näillä tarkoitetaan hyvää, mutta vähän niissä on syyllistävä kaiku. Emme ole muutenkaan yhteyksissä joka viikko, miksi ystävän pitäisi kaivata minua yhtään sen enenpää reissuni aikana.
Vastaavat kokemukset ovat saaneet itseni miettimään, mitkä asiat ovat kertomisen arvoisia jo "suunnitteluvaiheessa" ja mistä voin mainita toteutettuani suunnitelmani. Näin en anna muiden sanomisten tai reagointien vaikuttaa omaan suhtautumiseeni uusista asioista, vaan nautin niistä just niin paljon kuin itse haluan.
Enkä tarkoita syyllistää. Luonteita on monia. Mutta ehkäpä pohtimisen aihetta meille jokaiselle. Valitettavasti monilla ihmisillä on taipumus muodostaa oman pään sisälle ajatus siitä, miten toinen reagoi kertomaamme. Ja jos toinen ei reagoikaan tavalla, jota odotimme, aiheuttaa se pettymystä, turhautumista, ehkä jopa suuttumusta tai häpeää. Siksi mielestäni jokaiselle pitäisi sallia päätösvalta siitä mitä kertoo, milloin kertoo ja mitä jättää kertomatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tarkkaan hänen pitäisi asioitaan sinulle selvittää? Jos kerran isot jutut kertoo, niin miksi pitäisi selittää ummet ja lammet jostain uusista harrastuksista?
Ap kirjoitti:
"En nyt väitäkään, että kaverin pitäisi kertoa minulle kaikki. Mutta hän jättää suurempiakin asioita kertomatta. Ei tule vaikkapa vuoteen maininneeksi, että aloitti uuden harrastuksen. Ja kun jutellaan harrastuksista, niin ei tule edelleenkään maininneeksi."
Jättää siis isotkin jutut kertomatta. Eikä ap missään vaatinut selittämään ummet ja lammet, vaan että miten ei tule maininneeksi, kun esim. harrastuksista on muutenkin puhe.
Oletteko tosi nuoria, kun kerran harrastukset ovat iso asia? Minusta iso juttu on uusi työpaikka, ihmissuhde, avoliitto, läheisen kuolema jne. Harrastuksista kertominen on rinnastettavissa siihen, mitä kukin katsoo tv:stä.
Olen 40 ja kyllä minulle harrastukset ovat merkityksellisiä asioita. Niihin suhtaudutaan intohimolla, hankitaan tietoa, verkostoidutaan muiden harrastajien kanssa, saadaan elämään virtaa ja sisältöä. Jos alan vaikkapa treenata lajia joka vie kolme iltaa viikossa, niin vaikuttaahan se jo ajankäyttöön kavereiden kanssa ja sinänsä kiinnostavaa heillekin. Jos harrastukset taas on tuota telkkarin katsomista niin sitten ymmärrän ettei siitä kiinnosta puhua ystäville.
Tuollainen on varmaan hyvin symbioottinen ystävyys, jossa tavataan monta kertaa viikossa ja pitää selitellä, jos ei voi tavata. Me tapaamme muutenkin harvemmin, joten ei tarvitse selitellä jokaista iltamenoaan.
Eli, kun tulee puheeksi, mihin opiskeleva nuori muuttaa kotoa, niin mitä vastaisit? Ylimalkaisesti vaan kaupunginosan? Valehtelisit, et vuokralle. Vai mitä? Sitä tässä juuri olen tuumaillut...ja kaksi ystävistäni on pienituloisia, joilla aina pula rahasta ja en vaan "raaski" paljastaa totuutta. Toisaalta ärsyttää, että en voi iloita, kun löydettiin tosi ihana asunto nuorelle. En voi siis täysipainoisesti jakaa elämääni, kun pitäisi samalla kertoa ns liikaa taloudellisista asioista.