Huostaanotetun Leon äiti: Yksi turvallinen aikuinen ei riitä lapselle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun yh-äiti antoi aikanaan tällaisia haastatteluja. Ihan meni kylmät väreet. Hyvästä perheestä ja rakastavalta äidiltä huostaanotettiin pahasti oireilevat lapset. Minä olin itsetuhoinen, veli päihdeaddikti. Äiti selitti juuri noin, suvussa alkoholismia ja mt-ongelmia, jotka nyt sitten periytyivät meille lapsille, ja opettajakin vaihtui tiuhaan. Äidillä oli omakotitalo, asuntolaina, työpaikka eikä minkäänlaisia päihdeongelmia. Meillä oli tavallinen perhe.

Mitä nyt äiti oli narsisti ja ajoi isän itsemurhaan kiusaamalla häntä kymmenen vuotta erittäin julmasti. Me lapset yritimme paeta omiin maailmoihimme, veli viinaan ja minä oman vereni vuodattamiseen. Muistan edelleen sen euforian tunteen, lukkojen takana vessassa, miten kuuma veri virtaa käsivarsista lavuaariin ja tuntuu nousuhumalalta. Paha katoaa hetkeksi. Se oli ainoa keino selvitä. Äiti vihasi meitä.

Minua hämmentää syvästi, miten Hesarin kaltainen lehti on noin naiivi ja typerä. Ei hyvää kotia määritellä noin. Hyvä koti on lasta aidosti kunnioittava, kuunteleva ja rakastava. Jutun äiti kertoo, miten hänellä on hyvät väliit lapsiinsa, aivan kuin omanikin. Meillä on nykyäänkin hyvät välit, 15 vuotta täyttä hiljaisuutta ja 600 km. Lapsiani en antanut hänen enää tuhota, yritti kyllä. Arvet ympäri kroppaa muistuttavat joka päivä, joskus meinaan unohtaa.

Suhtautukaa näihin tarinoihin erittäin suurella varovaisuudessa. Myöhemmässä elämässä tietämilläni huostaanotetuilla lapsilla ei ole yhdelläkään oikeasti hyvää kotia.

Minä tiedän huostaanotettuja lapsia, joilla on oikeasti hyvä koti. Joissa välitetään, rakastetaan, kuunnellaan, haetaan apua ja muilla lapsilla on hyvä olla. Taikasana näissä on nepsy. Liian moni adhd/asperger tms. vanhempi päätyy vastentahtoaan siihen, että toteaa, että nyt ei pysty enempää. Yhteiskunnan tietämys ja tuki nepsyasioissa on vielä lapsen kengissä.

Näinhän se on vammaisten lasten kohdalla. Joskus rakkaus ei riitä siihen, että lapsi voisi elää kotona. Toiset vaan tarvitsevat enemmän tukea ja hoivaa kuin mitä kotiolosuhteissa voidaan antaa. Laitoksessa tulee aina uusi levännyt ihminen vuoroon joka kahdeksas tunti. Kotona on aina se sama, jonka tarvitsee välillä levätäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hesari joskus voisi tehdä jutun niistä neuvolaterkkareista, päiväkodin hoitajista, opettajista, lastensuojelusossuista, laitosten pätkätyöllistetyistä hoitajista ym. joiden elämää tämä jatkuvasti kasvava ”Leojen” joukko kuormittaa. Puhumattakaan muista lapsista samassa hoitoryhmässä tai koululuokassa tällaisen väkivaltaisen persoonallisuushäiriöisen uhrina päivästä toiseen. Näitä ”Leoja” saattaa olla siellä samassa luokassa useampikin. Kaikkien muiden pitää vaan sietää ja joustaa loputtomiin, ja kiitokseksi Leon mamma on sitä mieltä, että kaikista erityisluokkapaikoista, erityissairaanhoidosta ja laitospaikoista huolimatta ”kukaan ei tehnyt mitään”, sillä Leosta ei tullut normaalia. Ei juu kukaan pysty tekemään tällaisestä tyypistä normaalia, miksi sen sanominen ääneen on tabu?

Tabu on myös myöntää, että on heikkolahjaisia ihmisiä, jotka eivät opi, vaikka heille palkattaisiin oma erityisope jokaiselle. Tai että on kulttuureja, joista tulleet ihmiset eivät ikinä sopeudu suomalaiseen yhteiskuntaan, sillä he haluavat pitää kiinni omasta keskiaikaisesta kulttuuristaan, mitä he pitävät parempana ja oikeana. Me ollaan menossa sellaista vauhtia kohti hyvinvointivaltion tuhoa, että harva sen tajuaa. Kuka halua olla töissä päiväkodissa, lastenkodissa tai koulussa? Entä terveysasemalla, poliisissa tai Kelassa? Aivan, eipä juuri kukaan.

t. Väsynyt ope

Jos lapsi onnistuu pääsemään noin laaja-alaisen tuen pariin, on hän todella onnekkaassa asemassa! Tiedät opettajana varmasti, että näin ei läheskään aina ole. Lasta ja perhettä pompotellaan paikasta toiseen. Ylipäänsä ajan saaminen voi kestää puoli vuotta, nyt koronan aikaan jopa enemmän. Jopa kouluterkkari voi olla niin työllistetty, ettei sinnekään pääse matalalla kynnyksellä. Ongelmat ehtivät kasautua. Lopulta kukaan ei enää tiedä, että miten hoitaa lasta, jos esimerkiksi kunnollista tutkimuksia ei ole tehty. Sen sijaan, että syyllistäisi lasta tai suoraan vanhempiakaan, pitäisi katsoa rakenteellisia ongelma. Jos lapsi on noinkin laajan avun piirissä niin silloin vanhemmat lienevät hakeneet apua? Suurempi ongelma on lapsijoukko, josta ei vanhemmat, koulu tai kukaan ota oppia. Yksi iso ongelma on myös esimerkiksi nepsyhaasteet. Niiden asioiden tietotaito on ihan retuperällä. Yleisesti ottaen esimerkiksi opettajilla ei ole mitään tietoa aiheesta elleivät ole jostain syystä itse opiskelleet aiheesta. Kyllä, tämä ON huolestuttavaa, mutta tuskinpa kaikki "Leot" on persoonallisuushäiriöisiä sekopäitä, joiden eteen ei voi tehdä mitään.

Pointti onkin siinä, että näitä syystä tai toisesta erityisiä palveluja läpi elämän tarvitsevia ihmisiä on niin valtavan suuri ja koko ajan kasvava joukko, että meillä ei yhteiskuntana ole varaa eikä mitään mahdollisuuksia hankkia jokaiselle omaa koutsia elämässä pärjäämiseen. Me juuri ja juuri pystymme toistaiseksi elättämään tämän porukan.

Itselläni ei ole mitään aikomusta opiskella omalla ajallani ja omalla kustannuksellani nepsyoppilaiden opettajaksi, sillä olen jo täystyöllistetty ja korkeakoulutettu aineenopettaja. Minun työni on opettaa sitä biologiaa ja maantietietoa 250 teinille viikossa. Tapaan näitä oppilaita 25 oppilaan ryhminä kaksi kertaa viikossa 45 minuutin ajan. Joukossa on kaikenlaista persoonaa, oiretta ja käytöshäiriötä. Ajatus siitä, että miettisin jokaiselle erityisesti juuri hänen yksilöllisille taipumuksilleen sopivia ratkaisuja on täysin mahdoton ja absurdi.

Mutta minä olenkin jo miettimässä muita töitä, niin kuin aika mini kollegakin.

t. Väsynyt ope

Mitä ratkaisuja sinä esittäisit? Pointtina ei ollutkaan se, että sinä ryhtyisit nepsyopettajaksi vaan se, että jo opettajilla sisältyisi esimerkiksi koulutukseen opetusta nepsylasten tunnistamisesta niin se voisi auttaa jokaista tahoa, kun nämä pääsisivät avun piiriin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Koskee toki myös muitakin haasteita kuin nepsyjä.

Itsellä kolme nyt jo aikuista lasta. Mieheni kuoli vähän ennen kolmannen lapsen syntymää eli olin yksinhuoltaja. Turvaverkostoa ei paria vanhaa, sairadta tätiä lukuunottamatta ollut. Kaikki kolme lasta ovat hyvin elämässään menestyneitä.

Suhtautukaa näihin tarinoihin erittäin suurella varovaisuudessa. Myöhemmässä elämässä tietämilläni huostaanotetuilla lapsilla ei ole yhdelläkään oikeasti hyvää kotia.[/quote] Et ole itse ollut huostassa ja silti puhut meidän huostaanoton kokeneiden puolesta. Shut the yap! Olet sosiaalialalla ja valmis uhraamaan meidät systeemille.

Maailman nuorimmaksi naispääministeriksi pääsee, kun isä on alkoholisti ja vanhemmat eronneet. Lisämausteena äiti olikin bi, ja pääministerin lapsuutta ja nuoruutta sävytti äidin uusi suhde naisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Suhtautukaa näihin tarinoihin erittäin suurella varovaisuudessa. Myöhemmässä elämässä tietämilläni huostaanotetuilla lapsilla ei ole yhdelläkään oikeasti hyvää kotia.

Et ole itse ollut huostassa ja silti puhut meidän huostaanoton kokeneiden puolesta. Shut the yap! Olet sosiaalialalla ja valmis uhraamaan meidät systeemille.

Käy Specsaversilla ja lue viestini uudelleen. En ole sosiaalialalla, ajattelen sen liian raskaaksi alaksi tällä taustalla. Ja kyllä, olen kokenut huostaanotot kiireellisestä pysyvään. Ei, en usko uhrilahjoihin.

- se jolle vastasit

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen yh-äidin kasvattama enkä jaa näkemystä. Ihmisillä vaan on tarve keksiä asioille selityksiä.

Luulen myös että äidillä on muitakin ongelmia ollut kasvatuksessa kuin puolison puute. 

Vieläkö joku kuvittelee että on ongelmia kasvatuksessa jos lapsella on adhd? 

Oma lapseni oli aurinkoinen lapsi, mutta teini-iässä meni kaikki penkin alle. Impulssikontrolli katosi tyystin eikä ollut moneen vuoteen mitään muuta kuin ongelmia. Nyt hän on 23v, opiskelee, ja käy töissä, eikä ole enää sellainen kuin oli teininä. Ei siinä ollut mitään kasvatusongelmaa, vaan adhd-ongelma, ja tilanne parani kun teiniydestä päästiin. Veikkaan että Leollakin saattaisi löytyä adhd, jutusta ei käynyt selväksi MITEN sitä oli tutkittu. Huomautan että omalta lapselatni adhd löytyi mustetahratestistä. Niin vaikea hänen oli dg saada. Harmi että Suomessa ollaan eriarvoisia hoidon suhteen. 

Mitä tarkoitat mustetahratestillä? En siis missään nimessä halua vähätellä kokemaasi, mutta adhd ei ole sellainen ominaisuus, että se tulee vasta teini-iässä ja sitten lähtee pois. On totta, että ahdh on alidiagnosoitu etenkin tyttöjen osalta ja perhe voi tukea nepsyä niin, että hän pärjää paremmin plus vielä teini-ikä saa oireet kärjistymään, mutta tietyt ominaispiirteet ovat pysyviä ja näkyvät jo pikkulapsena.

Tarkoitan mustetahratestillä tietenkin mustetahratestiä. Jos et ole koskaan kuullut, voit googlettaa. Osoitatko kohdan jossa sanoin että lapsellani ei ollut adhdta lapsena, vaan se puhkesi teininä ja meni sitten pois? Adhdn paheneminen teininä ja helpottaminen aikuisena ei mitenkään sulje pois sitä etteikö hän olisi voinut olla lapsena aurinkoinen. Tiedoksesi että lapseni on myös hyvin älykäs, vaikka hänellä on adhd. Tämäkin on mahdollista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hesari joskus voisi tehdä jutun niistä neuvolaterkkareista, päiväkodin hoitajista, opettajista, lastensuojelusossuista, laitosten pätkätyöllistetyistä hoitajista ym. joiden elämää tämä jatkuvasti kasvava ”Leojen” joukko kuormittaa. Puhumattakaan muista lapsista samassa hoitoryhmässä tai koululuokassa tällaisen väkivaltaisen persoonallisuushäiriöisen uhrina päivästä toiseen. Näitä ”Leoja” saattaa olla siellä samassa luokassa useampikin. Kaikkien muiden pitää vaan sietää ja joustaa loputtomiin, ja kiitokseksi Leon mamma on sitä mieltä, että kaikista erityisluokkapaikoista, erityissairaanhoidosta ja laitospaikoista huolimatta ”kukaan ei tehnyt mitään”, sillä Leosta ei tullut normaalia. Ei juu kukaan pysty tekemään tällaisestä tyypistä normaalia, miksi sen sanominen ääneen on tabu?

Tabu on myös myöntää, että on heikkolahjaisia ihmisiä, jotka eivät opi, vaikka heille palkattaisiin oma erityisope jokaiselle. Tai että on kulttuureja, joista tulleet ihmiset eivät ikinä sopeudu suomalaiseen yhteiskuntaan, sillä he haluavat pitää kiinni omasta keskiaikaisesta kulttuuristaan, mitä he pitävät parempana ja oikeana. Me ollaan menossa sellaista vauhtia kohti hyvinvointivaltion tuhoa, että harva sen tajuaa. Kuka halua olla töissä päiväkodissa, lastenkodissa tai koulussa? Entä terveysasemalla, poliisissa tai Kelassa? Aivan, eipä juuri kukaan.

t. Väsynyt ope

Jos lapsi onnistuu pääsemään noin laaja-alaisen tuen pariin, on hän todella onnekkaassa asemassa! Tiedät opettajana varmasti, että näin ei läheskään aina ole. Lasta ja perhettä pompotellaan paikasta toiseen. Ylipäänsä ajan saaminen voi kestää puoli vuotta, nyt koronan aikaan jopa enemmän. Jopa kouluterkkari voi olla niin työllistetty, ettei sinnekään pääse matalalla kynnyksellä. Ongelmat ehtivät kasautua. Lopulta kukaan ei enää tiedä, että miten hoitaa lasta, jos esimerkiksi kunnollista tutkimuksia ei ole tehty. Sen sijaan, että syyllistäisi lasta tai suoraan vanhempiakaan, pitäisi katsoa rakenteellisia ongelma. Jos lapsi on noinkin laajan avun piirissä niin silloin vanhemmat lienevät hakeneet apua? Suurempi ongelma on lapsijoukko, josta ei vanhemmat, koulu tai kukaan ota oppia. Yksi iso ongelma on myös esimerkiksi nepsyhaasteet. Niiden asioiden tietotaito on ihan retuperällä. Yleisesti ottaen esimerkiksi opettajilla ei ole mitään tietoa aiheesta elleivät ole jostain syystä itse opiskelleet aiheesta. Kyllä, tämä ON huolestuttavaa, mutta tuskinpa kaikki "Leot" on persoonallisuushäiriöisiä sekopäitä, joiden eteen ei voi tehdä mitään.

Pointti onkin siinä, että näitä syystä tai toisesta erityisiä palveluja läpi elämän tarvitsevia ihmisiä on niin valtavan suuri ja koko ajan kasvava joukko, että meillä ei yhteiskuntana ole varaa eikä mitään mahdollisuuksia hankkia jokaiselle omaa koutsia elämässä pärjäämiseen. Me juuri ja juuri pystymme toistaiseksi elättämään tämän porukan.

Itselläni ei ole mitään aikomusta opiskella omalla ajallani ja omalla kustannuksellani nepsyoppilaiden opettajaksi, sillä olen jo täystyöllistetty ja korkeakoulutettu aineenopettaja. Minun työni on opettaa sitä biologiaa ja maantietietoa 250 teinille viikossa. Tapaan näitä oppilaita 25 oppilaan ryhminä kaksi kertaa viikossa 45 minuutin ajan. Joukossa on kaikenlaista persoonaa, oiretta ja käytöshäiriötä. Ajatus siitä, että miettisin jokaiselle erityisesti juuri hänen yksilöllisille taipumuksilleen sopivia ratkaisuja on täysin mahdoton ja absurdi.

Mutta minä olenkin jo miettimässä muita töitä, niin kuin aika mini kollegakin.

t. Väsynyt ope

Nyt alkoi kiinnostaa mitä sinun mielestäsi sitten näille ihmisille tulisi tehdä jotka tarvitsevat jatkuvaa koutsaamista läpi elämänsä, ja johon nyt ei mielestäsi ole enää varaa? Poistetaanko heidät tästä  maailmasta? Tiedätkö että näiden ihmisten asema on huonontunut sinunlaistesi ihmisten takia? Ennen oli levottomillakin lapsilla paikkansa, he olivat niitä jotka lähtivät kotoa merille, kun veri ei antanut pysyä paikoillaan. Ei ennen edhd haitannut mitään, päinvastoin, oli monesti hyödyksi, ja hyödytti myös niitä käsien päällä istujia. Nykyään näitä piirteitä ei yhteiskunnassa enää arvosteta, vaan heistä on tehty ongelma. Ei adhd ole ongelma henkilölle itselleen, se on teidän muiden ihmisten ongelma. 

Millähän ajatuskuviolla "opettaja" on päätynyt siihen lopputulpokseen että adhd(ja muut neuronkirjon"häiriöt") ovat niitä jotka tässä apua vailla ovat, ja jatkuvaa koutsaamista, eikä niin päin että te olette tehneet koulunkäynnistä niin persehommaa, ja vaaditte aivan typeriä juttuja lapsilta, ja ne jotka eivät siihen muottiin mene ovat hylkiöitä ja typeriä jotka tarvitsevat hoitoa ja mikään raha ei riitä heidän yhteiskuntakelpoisiksi tekemiseen? Näinkö päin siksi kun et itse edes kouluja käyneenä ymmärrä miten viturallaan koko kuvio on?

Minusta vääristellään totuutta, kun sanotaan että tilastojen mukaan yh:n lapsilla on enemmän ongelmia ja suoriutuvat huonommin elämässä jne. Oikeasti tulisi sanoa, että lapsilla jotka toinen vanhempi on hylännyt, on enemmän ongelmia ja suoriutuvat huonommin elämässä. Jos on suunnitellusti yh eli hankkinut lapsen yksin tai jos on jäänyt leskeksi, ensin mainittu väittämö ei päde. Ongelmia tulee kun lapsi kokee hylkäämisen toisen vanhemman taholta. Vanhempien erokaan ei ole ratkaiseva jos molemmat vanhemmat pysyvät hyvissö väleissä ha osallistuvat aktiivisesti lapsen elämään. Syyttävää sormea ei kannatta heilutella sen yh:n suuntaan vaan sen vanhemman, joka hylkäsi lapsen.

Ainahan näissä huostaanottojutuissa on se sama tulokulma, että ihan normaali turvallinen koti jne. ja ihan puun takaa tuli kaikki nuoren vaikeudet.

Joopa joo. Olipa yh-perhe, eroperhe, köyhyyttä, neuroepätyypillisyyttä tms., USEIMMITEN niissä kuitenkin jollain tavalla pärjätään, ilman huostaanottoja ja sijoituksia. Se on sitä normaalia.

Lehtijutuissa on ongelmallista se, että ikinä ei päästä kuulemaan viranomaisten ja auttavan tahojen näkökulmaa vaan ollaan täysin sen varassa mitä vanhempi kertoo ja jättää kertomatta. Juttu on harvoin koko totuus vaan sen vanhemman kokemus ja tarina, jolla myös yrittää pitää itsensä kasassa.

Veikkaan, että tuossakin on muutakin mitä ei kerrottu, onko äiti oikeasti ollut turvallinen aikuinen jne. Ja tilanne, jossa isä häipyi, on voinut olla tosi hc.

Vierailija kirjoitti:

Minusta vääristellään totuutta, kun sanotaan että tilastojen mukaan yh:n lapsilla on enemmän ongelmia ja suoriutuvat huonommin elämässä jne. Oikeasti tulisi sanoa, että lapsilla jotka toinen vanhempi on hylännyt, on enemmän ongelmia ja suoriutuvat huonommin elämässä. Jos on suunnitellusti yh eli hankkinut lapsen yksin tai jos on jäänyt leskeksi, ensin mainittu väittämö ei päde. Ongelmia tulee kun lapsi kokee hylkäämisen toisen vanhemman taholta. Vanhempien erokaan ei ole ratkaiseva jos molemmat vanhemmat pysyvät hyvissö väleissä ha osallistuvat aktiivisesti lapsen elämään. Syyttävää sormea ei kannatta heilutella sen yh:n suuntaan vaan sen vanhemman, joka hylkäsi lapsen.

Totta toinen puoli. Itse sivustaseuraan juuri nyt tässä rumaa eroa, jossa molemmat vanhemmat haukkuvat lapsille toista vanhempaa. Äiti väittää lapsille ettei isä teistä välitä. Voi varmaan arvata mitä tuollainen tekee lapsen psyykeelle. Älkää haukkuko ja vieraannuttako sitä lasten toista vanhempaa lapsista. 

Vierailija kirjoitti:

Ainahan näissä huostaanottojutuissa on se sama tulokulma, että ihan normaali turvallinen koti jne. ja ihan puun takaa tuli kaikki nuoren vaikeudet.

Joopa joo. Olipa yh-perhe, eroperhe, köyhyyttä, neuroepätyypillisyyttä tms., USEIMMITEN niissä kuitenkin jollain tavalla pärjätään, ilman huostaanottoja ja sijoituksia. Se on sitä normaalia.

Lehtijutuissa on ongelmallista se, että ikinä ei päästä kuulemaan viranomaisten ja auttavan tahojen näkökulmaa vaan ollaan täysin sen varassa mitä vanhempi kertoo ja jättää kertomatta. Juttu on harvoin koko totuus vaan sen vanhemman kokemus ja tarina, jolla myös yrittää pitää itsensä kasassa.

Veikkaan, että tuossakin on muutakin mitä ei kerrottu, onko äiti oikeasti ollut turvallinen aikuinen jne. Ja tilanne, jossa isä häipyi, on voinut olla tosi hc.

Aika paljon on perheitä joista ne lapset olisi pitänyt sijoittaa, mutta kun kulissit oli kunnossa niin lapsia voitiin kaikessa hiljaisuudessa kääriä mattoon...  On älyllistä epärehellisyyttä väittää että väliaikaisesti sijoitettujen lasten vanhemmat olisivat aina syypäitä sijoitukseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka sen miten yrittää kääntää, niin kyllä se että toinen vanhempi hylkää varhaisella iällä, jättää jäljen ja voi haitata persoonallisuuden kehittymistä.

Juuri näin. Kannattaa erittäin huolellisesti miettiä, kenet valitsee lastensa isäksi.

Hetkinen..mitähän ihmettä varten minä maksan aivan hel*tisti veroja?? Jos ei siksi, että edes ne lapset, joilla on syystä tai toisesta joku heikompi lähtökohta elämään saisi matkan varrella apua?

Tulen aivan loputtoman vihaiseksi tällaisista kommenteista! Minusta tuo kirjoitus oli paras kirjoitus pitkästä aikaa. Ja tervetullut muistutus meille, kenellä kaikki menee toistaiseksi aivan putkeen, että tilanne voi muuttua, muustakin kuin omasta syystä.

Mulle tuli tuosta tarinasta mieleen lähinnä se, että tämä voisi tapahtua minun pojalle. Korkeasti koulutettujen hyvätuloisten vanhempien lapselle, jolla läheiset suhteet laajennettuun perheeseen. Aivan normaali poika, harrastaa, huolehtii koulustaan, on kavereita. Mutta on myös oppimishaastetta, jota en tässä ala erittelemään, mutta joka tuo erilaisuuden tunteen ja vaikuttaa valitettavasti itsetuntoon. Meidän kunnassa tällaisiin ongelmiin on saanut toistaiseksi ainakin hyvin tukea. Mielenterveysongelmien hoidossa valitettavasti näin ei ole! Nämä nuoret jää väliinputoajiksi lastensuojelun toimien ja terveydenhuollon palveluiden väliin, saamatta kummastakaan tarvitsemaansa apua.

Hävetkää ylimieliset, paremmat, pienet ihmiset. Oksennus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hesari joskus voisi tehdä jutun niistä neuvolaterkkareista, päiväkodin hoitajista, opettajista, lastensuojelusossuista, laitosten pätkätyöllistetyistä hoitajista ym. joiden elämää tämä jatkuvasti kasvava ”Leojen” joukko kuormittaa. Puhumattakaan muista lapsista samassa hoitoryhmässä tai koululuokassa tällaisen väkivaltaisen persoonallisuushäiriöisen uhrina päivästä toiseen. Näitä ”Leoja” saattaa olla siellä samassa luokassa useampikin. Kaikkien muiden pitää vaan sietää ja joustaa loputtomiin, ja kiitokseksi Leon mamma on sitä mieltä, että kaikista erityisluokkapaikoista, erityissairaanhoidosta ja laitospaikoista huolimatta ”kukaan ei tehnyt mitään”, sillä Leosta ei tullut normaalia. Ei juu kukaan pysty tekemään tällaisestä tyypistä normaalia, miksi sen sanominen ääneen on tabu?

Tabu on myös myöntää, että on heikkolahjaisia ihmisiä, jotka eivät opi, vaikka heille palkattaisiin oma erityisope jokaiselle. Tai että on kulttuureja, joista tulleet ihmiset eivät ikinä sopeudu suomalaiseen yhteiskuntaan, sillä he haluavat pitää kiinni omasta keskiaikaisesta kulttuuristaan, mitä he pitävät parempana ja oikeana. Me ollaan menossa sellaista vauhtia kohti hyvinvointivaltion tuhoa, että harva sen tajuaa. Kuka halua olla töissä päiväkodissa, lastenkodissa tai koulussa? Entä terveysasemalla, poliisissa tai Kelassa? Aivan, eipä juuri kukaan.

t. Väsynyt ope

Jos lapsi onnistuu pääsemään noin laaja-alaisen tuen pariin, on hän todella onnekkaassa asemassa! Tiedät opettajana varmasti, että näin ei läheskään aina ole. Lasta ja perhettä pompotellaan paikasta toiseen. Ylipäänsä ajan saaminen voi kestää puoli vuotta, nyt koronan aikaan jopa enemmän. Jopa kouluterkkari voi olla niin työllistetty, ettei sinnekään pääse matalalla kynnyksellä. Ongelmat ehtivät kasautua. Lopulta kukaan ei enää tiedä, että miten hoitaa lasta, jos esimerkiksi kunnollista tutkimuksia ei ole tehty. Sen sijaan, että syyllistäisi lasta tai suoraan vanhempiakaan, pitäisi katsoa rakenteellisia ongelma. Jos lapsi on noinkin laajan avun piirissä niin silloin vanhemmat lienevät hakeneet apua? Suurempi ongelma on lapsijoukko, josta ei vanhemmat, koulu tai kukaan ota oppia. Yksi iso ongelma on myös esimerkiksi nepsyhaasteet. Niiden asioiden tietotaito on ihan retuperällä. Yleisesti ottaen esimerkiksi opettajilla ei ole mitään tietoa aiheesta elleivät ole jostain syystä itse opiskelleet aiheesta. Kyllä, tämä ON huolestuttavaa, mutta tuskinpa kaikki "Leot" on persoonallisuushäiriöisiä sekopäitä, joiden eteen ei voi tehdä mitään.

Pointti onkin siinä, että näitä syystä tai toisesta erityisiä palveluja läpi elämän tarvitsevia ihmisiä on niin valtavan suuri ja koko ajan kasvava joukko, että meillä ei yhteiskuntana ole varaa eikä mitään mahdollisuuksia hankkia jokaiselle omaa koutsia elämässä pärjäämiseen. Me juuri ja juuri pystymme toistaiseksi elättämään tämän porukan.

Itselläni ei ole mitään aikomusta opiskella omalla ajallani ja omalla kustannuksellani nepsyoppilaiden opettajaksi, sillä olen jo täystyöllistetty ja korkeakoulutettu aineenopettaja. Minun työni on opettaa sitä biologiaa ja maantietietoa 250 teinille viikossa. Tapaan näitä oppilaita 25 oppilaan ryhminä kaksi kertaa viikossa 45 minuutin ajan. Joukossa on kaikenlaista persoonaa, oiretta ja käytöshäiriötä. Ajatus siitä, että miettisin jokaiselle erityisesti juuri hänen yksilöllisille taipumuksilleen sopivia ratkaisuja on täysin mahdoton ja absurdi.

Mutta minä olenkin jo miettimässä muita töitä, niin kuin aika mini kollegakin.

t. Väsynyt ope

Ja sehän on luonnollisesti näiden lasten ja heidän vanhempiensa vika, että erityisluokista/ryhmistä on käytännössä luovuttu?

Totta on, että näitä ongelmia on lisääntyvässä määrin. Johtuuko diagnoosien edistymisestä, kun tieto on lisääntynyt kuten kaikkialla muuallakin lääketieteen alalla. Vai mahdollisuuksista jokaisen yksilön toteuttaa yksilöllisyyttään aiempaa enemmän, huonolla tavalla myös. Vai ympäristötekijöistä, joita tutkimuksissa on esitetty useita mahdollisina syinä. 

Kuitenkin, mitä ehdotat että tälle joukolle ihmisiä tehtäisi? Muinoin ei ollut yhteisössä taakkaa, mm kehitysvammaiset lapset heitettiin kalliolta alas.

Ihanasti osoitat nykyisen opettajakunnan sivistystä, kiitos herätyksestä.

Vierailija kirjoitti:

Tuossa jutussakin todettiin, että alle neljäsosa huostaanotetuista on kasvanut kahden vanhemman ydinperheissä. Kyllä sekin jotain kertoo. 

Kertoo kaiken oleellisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen yh-äidin kasvattama enkä jaa näkemystä. Ihmisillä vaan on tarve keksiä asioille selityksiä.

Luulen myös että äidillä on muitakin ongelmia ollut kasvatuksessa kuin puolison puute. 

Vieläkö joku kuvittelee että on ongelmia kasvatuksessa jos lapsella on adhd? 

Oma lapseni oli aurinkoinen lapsi, mutta teini-iässä meni kaikki penkin alle. Impulssikontrolli katosi tyystin eikä ollut moneen vuoteen mitään muuta kuin ongelmia. Nyt hän on 23v, opiskelee, ja käy töissä, eikä ole enää sellainen kuin oli teininä. Ei siinä ollut mitään kasvatusongelmaa, vaan adhd-ongelma, ja tilanne parani kun teiniydestä päästiin. Veikkaan että Leollakin saattaisi löytyä adhd, jutusta ei käynyt selväksi MITEN sitä oli tutkittu. Huomautan että omalta lapselatni adhd löytyi mustetahratestistä. Niin vaikea hänen oli dg saada. Harmi että Suomessa ollaan eriarvoisia hoidon suhteen. 

Mitä tarkoitat mustetahratestillä? En siis missään nimessä halua vähätellä kokemaasi, mutta adhd ei ole sellainen ominaisuus, että se tulee vasta teini-iässä ja sitten lähtee pois. On totta, että ahdh on alidiagnosoitu etenkin tyttöjen osalta ja perhe voi tukea nepsyä niin, että hän pärjää paremmin plus vielä teini-ikä saa oireet kärjistymään, mutta tietyt ominaispiirteet ovat pysyviä ja näkyvät jo pikkulapsena.

Tarkoitan mustetahratestillä tietenkin mustetahratestiä. Jos et ole koskaan kuullut, voit googlettaa. Osoitatko kohdan jossa sanoin että lapsellani ei ollut adhdta lapsena, vaan se puhkesi teininä ja meni sitten pois? Adhdn paheneminen teininä ja helpottaminen aikuisena ei mitenkään sulje pois sitä etteikö hän olisi voinut olla lapsena aurinkoinen. Tiedoksesi että lapseni on myös hyvin älykäs, vaikka hänellä on adhd. Tämäkin on mahdollista. 

Kysyin siksi, että tavallisesti adhd:ta ei seulota mustetahratestillä, ellet sitten tarkoittanut sillä psykologisia testejä yleisesti. Adhd ei tietenkään sulje pois aurinkoisuutta, mutta adhd ei myöskään toimi niin, että lapsi on pienenä pelkkää aurinkoa, teini-iässä vaikea ja sitten oireet lievenevät. Lievässä adhd:ssa toki ongelmat voivat olla pienempiä ja esimerkiksi ylivilkkaus vähenee usein iän myötä, mutta yleisesti ottaen adhd:ssa on usein monia hankaluuksia. Eihän sitä muuten tutkittaisi ja lääkittäisi. Tiedän myös sen, että adhd voi olla älykäs. Onhan minullakin itsellänikin diagnoosi :)

Vierailija kirjoitti:

Ainahan näissä huostaanottojutuissa on se sama tulokulma, että ihan normaali turvallinen koti jne. ja ihan puun takaa tuli kaikki nuoren vaikeudet.

Joopa joo. Olipa yh-perhe, eroperhe, köyhyyttä, neuroepätyypillisyyttä tms., USEIMMITEN niissä kuitenkin jollain tavalla pärjätään, ilman huostaanottoja ja sijoituksia. Se on sitä normaalia.

Lehtijutuissa on ongelmallista se, että ikinä ei päästä kuulemaan viranomaisten ja auttavan tahojen näkökulmaa vaan ollaan täysin sen varassa mitä vanhempi kertoo ja jättää kertomatta. Juttu on harvoin koko totuus vaan sen vanhemman kokemus ja tarina, jolla myös yrittää pitää itsensä kasassa.

Veikkaan, että tuossakin on muutakin mitä ei kerrottu, onko äiti oikeasti ollut turvallinen aikuinen jne. Ja tilanne, jossa isä häipyi, on voinut olla tosi hc.

Itse asiassa nepsylapset valitettavasti edustavat suurimmissa määrin sitä joukkoa, joka huostaanotetaan. On aika lailla tuurista ja vanhempien aktiivisuudesta kiinni, että pääseekö perhe avun piiriin ja millaista apua saa. 

Tästä oli myös juttua Iltalehdessä pari päivää sitten. Alla lainaus artikkelista ja linkki.

Yleisesti kyse on monesti siitä, että useampi läsnä oleva, rakastava ja tasapainoinen aikuinen pystyvät tarjoamaan lapsen kehitykselle paremman tuen kuin yksi vanhempi varsinkin, jos lapsen suhde toiseen vanhempaan on etäinen ja siihen liittyy paljon täyttymättä jääneitä toiveita.

– Sitoutunut isä vähentää lapsen häiriökäyttäytymistä ja tunne-elämän ongelmia. Minulle on jäänyt erityisesti mieleen keskustelu erään poliisin kanssa. Hän sanoi, että nuoria rikoksentekijöitä yhdistää kolme asiaa: kesken jäänyt koulu, päihdeongelma ja se, että perheestä puuttuu isä, Tikka kertoo.

https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/3c879d70-60ca-483e-b277-e808…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen yh-äidin kasvattama enkä jaa näkemystä. Ihmisillä vaan on tarve keksiä asioille selityksiä.

Luulen myös että äidillä on muitakin ongelmia ollut kasvatuksessa kuin puolison puute. 

Vieläkö joku kuvittelee että on ongelmia kasvatuksessa jos lapsella on adhd? 

Oma lapseni oli aurinkoinen lapsi, mutta teini-iässä meni kaikki penkin alle. Impulssikontrolli katosi tyystin eikä ollut moneen vuoteen mitään muuta kuin ongelmia. Nyt hän on 23v, opiskelee, ja käy töissä, eikä ole enää sellainen kuin oli teininä. Ei siinä ollut mitään kasvatusongelmaa, vaan adhd-ongelma, ja tilanne parani kun teiniydestä päästiin. Veikkaan että Leollakin saattaisi löytyä adhd, jutusta ei käynyt selväksi MITEN sitä oli tutkittu. Huomautan että omalta lapselatni adhd löytyi mustetahratestistä. Niin vaikea hänen oli dg saada. Harmi että Suomessa ollaan eriarvoisia hoidon suhteen. 

Mitä tarkoitat mustetahratestillä? En siis missään nimessä halua vähätellä kokemaasi, mutta adhd ei ole sellainen ominaisuus, että se tulee vasta teini-iässä ja sitten lähtee pois. On totta, että ahdh on alidiagnosoitu etenkin tyttöjen osalta ja perhe voi tukea nepsyä niin, että hän pärjää paremmin plus vielä teini-ikä saa oireet kärjistymään, mutta tietyt ominaispiirteet ovat pysyviä ja näkyvät jo pikkulapsena.

Tarkoitan mustetahratestillä tietenkin mustetahratestiä. Jos et ole koskaan kuullut, voit googlettaa. Osoitatko kohdan jossa sanoin että lapsellani ei ollut adhdta lapsena, vaan se puhkesi teininä ja meni sitten pois? Adhdn paheneminen teininä ja helpottaminen aikuisena ei mitenkään sulje pois sitä etteikö hän olisi voinut olla lapsena aurinkoinen. Tiedoksesi että lapseni on myös hyvin älykäs, vaikka hänellä on adhd. Tämäkin on mahdollista. 

Kysyin siksi, että tavallisesti adhd:ta ei seulota mustetahratestillä, ellet sitten tarkoittanut sillä psykologisia testejä yleisesti. Adhd ei tietenkään sulje pois aurinkoisuutta, mutta adhd ei myöskään toimi niin, että lapsi on pienenä pelkkää aurinkoa, teini-iässä vaikea ja sitten oireet lievenevät. Lievässä adhd:ssa toki ongelmat voivat olla pienempiä ja esimerkiksi ylivilkkaus vähenee usein iän myötä, mutta yleisesti ottaen adhd:ssa on usein monia hankaluuksia. Eihän sitä muuten tutkittaisi ja lääkittäisi. Tiedän myös sen, että adhd voi olla älykäs. Onhan minullakin itsellänikin diagnoosi :)

Todellakin toimii myös noin, koska ihmiset ovat yksilöitä. Osoitatko kohdan jossa lukee että PELKKÄÄ aurinkoa? En nimittäin viitsi "keskustella" tyypin kansa joka mielikuvittelee ja keksii toisille sanomisia mitä ei missään vaiheessa ole sanottu. Siinä ei ole mitään järkeä, koska vastapuolen tarkoitus lienee vain trollata. 

  Taidat vain kuvitella olevasi älykäs, kun et ymmärrä edes sitä että ihmiset ovat erilaisia keskenään, jopa saman diagnoosin sisällä ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainahan näissä huostaanottojutuissa on se sama tulokulma, että ihan normaali turvallinen koti jne. ja ihan puun takaa tuli kaikki nuoren vaikeudet.

Joopa joo. Olipa yh-perhe, eroperhe, köyhyyttä, neuroepätyypillisyyttä tms., USEIMMITEN niissä kuitenkin jollain tavalla pärjätään, ilman huostaanottoja ja sijoituksia. Se on sitä normaalia.

Lehtijutuissa on ongelmallista se, että ikinä ei päästä kuulemaan viranomaisten ja auttavan tahojen näkökulmaa vaan ollaan täysin sen varassa mitä vanhempi kertoo ja jättää kertomatta. Juttu on harvoin koko totuus vaan sen vanhemman kokemus ja tarina, jolla myös yrittää pitää itsensä kasassa.

Veikkaan, että tuossakin on muutakin mitä ei kerrottu, onko äiti oikeasti ollut turvallinen aikuinen jne. Ja tilanne, jossa isä häipyi, on voinut olla tosi hc.

Itse asiassa nepsylapset valitettavasti edustavat suurimmissa määrin sitä joukkoa, joka huostaanotetaan. On aika lailla tuurista ja vanhempien aktiivisuudesta kiinni, että pääseekö perhe avun piiriin ja millaista apua saa. 

Oletko tietoinen että ADHD-lapsista sijoitetaan lyhytaikaisesti jopa 40% jossain vaiheessa? On täysin typerää tehdä hienoja tutkimuksia joissa toistellaan vain että yh:n lapset joutuvat useammin sijoitukseen, muttei ymmärretä sitten miksi näin on!

Esim. ADHD eroaa todennäköisemmin kumppanistaan(tai siis ADHD:sta erotaan, koska hän voi olla aika hankalaa suhdemateriaalia) ja ADHD myös periytyy hyvin vahvasti, jolloin ei ole ihme että sillä ADHD:n lapsellakin se ADHD saattaa olla. On  realiteeteista vieraantunutta väittää että ydinperheen lapset voivat paremmin koska heillä on ydinperhe, ja jättää huomiotta syyt, eli seesteisen ydinperheen vanhemmat ovat todennäköisesti neurologisesti normaaleja, ja niitä ovat myös heidän lapsensa joille periytyy tuo vanhempien neuronormaalius. 

Jos oikeasti haluttaisiin puuttua lasten ja nuorten ongelmiin, niin nämä asiat otettaisiin huomioon. Mutta koska halutaan vain erotella paremmat ja huonommat ihmiset toisistaan, niin päädytään hokemaan tutkimustuloksia ymmärtämättä tai haluamatta tuoda julki syitä siihen miksi tutkimus tällaista näyttää.