Lue keskustelun säännöt.
Kuinka kauan pitää pienten lasten takia jaksaa ja kestää huonoa parisuhdetta?
19.04.2021 |
Kaikki ovat minua neuvoneet, että pikkulapsiaikana ei saa erota vaan pitää odottaa, että lapset kasvaa ja että tilanne parisuhteessa voi muuttua paremmaksi silloin tai sitten jos on erottava niin lapsien kannalta se on parempi erota vasta kun lapset ovat selvästi isompia.
Alan olla aika masentunut ja ahdistunut huonon parisuhteen takia eli parisuhde selvästi vaikuttaa ainakin minun hyvinvointiin ja jaksamiseen. Ehkä puolisonkin, mutta hän ei kuulemma halua erota vaikka on kyllä osin samaa mieltä ongelmistamme, ei kuitenkaan ole valmis itse tekemään mitään konkreettista tilannetta muuttaakseen. Mistään pettämisistä, väkivallasta tai alkoholismista ei ole kyse vaan kylmyydestä, etääntymisestä, rakkauden loppumisesta, kiinnostumattomuudesta, epätasaisesta vastuun jakautumisesta, jopa inhosta.
Joten mikä oikeasti on lasten kannalta paras?
Kommentit (72)
Kuinka vanhoja lapset ovat? Omat vanhempani erosivat vasta silloin, kun pikkusiskoni oli 18-vuotias ja minä 20. Kun he ilmoittivat meille erosta, niin totesimme molemmat, että olisittepa eronneet jo 10 vuotta sitten.
Oli ilmiselvää, etteivät vanhempamme halunneet olla yhdessä enää, eivät olleet halunneet vuosikausiin. Kyllä lapsetkin sen aistivat ja huomaavat. Olimme lähinnä helpottuneita, että vanhemmat vihdoinkin uskalsivat erota. He elävät nyt molemmat onnellisempaa elämää kuin elivät yhdessä. Se tekee minutkin iloiseksi.
Ei kannata olla yhdessä vain lasten takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oman kokemuksen perusteella ei kannata odotella asioiden paranemista tai lasten kasvua. Ellei puheyhteyttä löydy ja asiat muutu heti. Pettäviä tai sitä yrittäviä varattuja miehiä on omassa tuttavapiirissä niin oksettavan paljon etten ikinä halua parisuhteeseen. Hyi saasta. Se että vaimo nalkuttaa tai ei miellytä miestä tai miestä vaikka vain kyllästyttää oikeuttaa hänet miehen mielestä hakemaan lohdutusta muualta. Tämä on kuultu niin monta kertaa. "Kun se elämä ei ole niin mustavalkoista". Jep jep.
Vierailija kirjoitti:
Kun olin lapsi, vanhempani selvästi inhosivat toisiaan. Äitini tuhahteli, piikitteli ja kulki kulmat kurtussa, ja isäni mutisi marttyyrina ja antoi sanattomasti ymmärtää että häntä ei arvosteta eikä ymmärretä. Erosivat sitten kun olin jo täysi-ikäinen ja muuttanut pois kotoa. Olen joutunut tekemään aika paljon töitä oppiakseni terveemmän tavan olla parisuhteessa, kun tuo oli se malli jonka kotoa sain. Ja vieläkin konfliktitilanteissa joskus nuo kotoa opitut tuhoisat käyttäytymismallit nostavat päätään, mutta onneksi olen oppinut tunnistamaan ne ajoissa.
En tajua sitä neuvoa, että lapsille muka olisi parempi katsella myrkyllistä parisuhdetta.
Neuvo perustuu osin siihen että pienten lasten ri ole hyvä olla paljoa erossa vanhemmastaan ja eron jälkeen näin käy. Lisäksi reissaaminen kahden kodin välillä on raskasta lapsille, uusperhekuviot ka uudet puolisot on lapsille raskaita monesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huonoa suhdetta ei tarvitse kestää yhtään. Tosin suotavaa olisi kokeilla yhteistä elämää sen verran pitkään että parisuhteen ongelmat paljastuu jo ennen lisääntymisvaiheen koittamista.
Oltiin viisi vuotta yhdessä ennen lapsia. Kuinka monta vuotta oikein pitäisi olla...? Ei olla mitään kovin nuoria enää. Ap
10 vuotta.
Me olimme reilut 10 vuotta yhdessä ennen lapsen syntymää. Kun lapsi syntyi, mies oli sille mustasukkainen huomiostani. Huomion toki miestäkin edelleen, mutta pakkohan lapselle on myös huomiota antaa ja aika paljonkin. Yritin kaikkeni jotta mies innostuisi lapsen kanssa olemisesta, ehdotin mm että menen töihin ja hän jää lapsen kanssa kotiin. Mistään ei tullut mitään, en olisi arvannut
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huonoa suhdetta ei tarvitse kestää yhtään. Tosin suotavaa olisi kokeilla yhteistä elämää sen verran pitkään että parisuhteen ongelmat paljastuu jo ennen lisääntymisvaiheen koittamista.
Oltiin viisi vuotta yhdessä ennen lapsia. Kuinka monta vuotta oikein pitäisi olla...? Ei olla mitään kovin nuoria enää. Ap
10 vuotta.
Me oltiin 10 vuotta yhdessä ennen lasta ja nyt ollaan eroamassa lapsen ollessa 2v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuinka vanhoja lapset ovat? Omat vanhempani erosivat vasta silloin, kun pikkusiskoni oli 18-vuotias ja minä 20. Kun he ilmoittivat meille erosta, niin totesimme molemmat, että olisittepa eronneet jo 10 vuotta sitten.
Oli ilmiselvää, etteivät vanhempamme halunneet olla yhdessä enää, eivät olleet halunneet vuosikausiin. Kyllä lapsetkin sen aistivat ja huomaavat. Olimme lähinnä helpottuneita, että vanhemmat vihdoinkin uskalsivat erota. He elävät nyt molemmat onnellisempaa elämää kuin elivät yhdessä. Se tekee minutkin iloiseksi.
Ei kannata olla yhdessä vain lasten takia.
Tämä. Lapset kyllä huomaa että heidät takia kituutettu yhdessä ja sepä sitten onkin kiva painolasti kantaa.
Vierailija kirjoitti:
Oman kokemuksen perusteella ei kannata odotella asioiden paranemista tai lasten kasvua. Ellei puheyhteyttä löydy ja asiat muutu heti. Pettäviä tai sitä yrittäviä varattuja miehiä on omassa tuttavapiirissä niin oksettavan paljon etten ikinä halua parisuhteeseen. Hyi saasta. Se että vaimo nalkuttaa tai ei miellytä miestä tai miestä vaikka vain kyllästyttää oikeuttaa hänet miehen mielestä hakemaan lohdutusta muualta. Tämä on kuultu niin monta kertaa. "Kun se elämä ei ole niin mustavalkoista". Jep jep.
No ihan samalla tavalla on kuule pettäviä naisiakin! Älä ole kaksinaismoralisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olin lapsi, vanhempani selvästi inhosivat toisiaan. Äitini tuhahteli, piikitteli ja kulki kulmat kurtussa, ja isäni mutisi marttyyrina ja antoi sanattomasti ymmärtää että häntä ei arvosteta eikä ymmärretä. Erosivat sitten kun olin jo täysi-ikäinen ja muuttanut pois kotoa. Olen joutunut tekemään aika paljon töitä oppiakseni terveemmän tavan olla parisuhteessa, kun tuo oli se malli jonka kotoa sain. Ja vieläkin konfliktitilanteissa joskus nuo kotoa opitut tuhoisat käyttäytymismallit nostavat päätään, mutta onneksi olen oppinut tunnistamaan ne ajoissa.
En tajua sitä neuvoa, että lapsille muka olisi parempi katsella myrkyllistä parisuhdetta.
Neuvo perustuu osin siihen että pienten lasten ri ole hyvä olla paljoa erossa vanhemmastaan ja eron jälkeen näin käy. Lisäksi reissaaminen kahden kodin välillä on raskasta lapsille, uusperhekuviot ka uudet puolisot on lapsille raskaita monesti.
Meillä lapsi 2v ja kumpikin vanhempi haluaa viikko-viikko vuorot, mutta asuttaisiin eri kaupungeissa ja kumpikin käy töissä niissä kaupungeissa johon muuttaisi. En ole löytänyt ulospääsyä tilanteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka vanhoja lapset ovat? Omat vanhempani erosivat vasta silloin, kun pikkusiskoni oli 18-vuotias ja minä 20. Kun he ilmoittivat meille erosta, niin totesimme molemmat, että olisittepa eronneet jo 10 vuotta sitten.
Oli ilmiselvää, etteivät vanhempamme halunneet olla yhdessä enää, eivät olleet halunneet vuosikausiin. Kyllä lapsetkin sen aistivat ja huomaavat. Olimme lähinnä helpottuneita, että vanhemmat vihdoinkin uskalsivat erota. He elävät nyt molemmat onnellisempaa elämää kuin elivät yhdessä. Se tekee minutkin iloiseksi.
Ei kannata olla yhdessä vain lasten takia.
Sinulla ei olekaan sitä pienen erolapsen kokemusta. Helppohan se on huudella. Ja ei välttämättä noin onnellista loppua ole odotettavissa, sekin on hyvä muistaa. Tarkastelkaa eroperheitä. Monet eroaa yhä uudelleen ja uudelleen ja osa jää yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei sekuntiakaan.
Lapsille on aina parempi elää vaikka vuoroviikoin onnellisten ja tasapainoisten vanhempien luona kuin traumatisoitua ja saada huonot ihmissuhdemallit keskenään toimeen tulemattomien vanhempien yhteisessä kodissa. Aina.
Jos lapsi traumatisoituu jo sekunnin huonosta parisuhteesta, niin taatusti hänellä on aikuisiällä itsellään sellainen malli, ettei minkäänlaisista vastoinkäymisistä selvitä yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka vanhoja lapset ovat? Omat vanhempani erosivat vasta silloin, kun pikkusiskoni oli 18-vuotias ja minä 20. Kun he ilmoittivat meille erosta, niin totesimme molemmat, että olisittepa eronneet jo 10 vuotta sitten.
Oli ilmiselvää, etteivät vanhempamme halunneet olla yhdessä enää, eivät olleet halunneet vuosikausiin. Kyllä lapsetkin sen aistivat ja huomaavat. Olimme lähinnä helpottuneita, että vanhemmat vihdoinkin uskalsivat erota. He elävät nyt molemmat onnellisempaa elämää kuin elivät yhdessä. Se tekee minutkin iloiseksi.
Ei kannata olla yhdessä vain lasten takia.
Ap puhui pienistä lapsista. Jos yrittää vaikka 2-3 vuotta korjata tilannetta ja antaa ajan kulua/lasten kasvaa, se on ihan eri asia kuin kituuttaa huonossa suhteessa 18 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun vanhemmat ei ole eronneet vieläkään vaikka ovat yli 60 mutta olen pienestä asti toivonut, että olisivat. Parisuhde oli lähinnä kiukuttelua ja mykkäkoulua ja mitään romanttista en heidän välillään nähnyt. Jos äiti esim. halasi isää niin isä työnsi inhoten tämän pois. Myöhemmin on selvinnyt, että molemmat ovat pettäneet toisiaan. Talon takia kuulemma ovat enää yhdessä, kumpikaan ei halua luopua kivalla paikalla olevasta ok-talosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olin lapsi, vanhempani selvästi inhosivat toisiaan. Äitini tuhahteli, piikitteli ja kulki kulmat kurtussa, ja isäni mutisi marttyyrina ja antoi sanattomasti ymmärtää että häntä ei arvosteta eikä ymmärretä. Erosivat sitten kun olin jo täysi-ikäinen ja muuttanut pois kotoa. Olen joutunut tekemään aika paljon töitä oppiakseni terveemmän tavan olla parisuhteessa, kun tuo oli se malli jonka kotoa sain. Ja vieläkin konfliktitilanteissa joskus nuo kotoa opitut tuhoisat käyttäytymismallit nostavat päätään, mutta onneksi olen oppinut tunnistamaan ne ajoissa.
En tajua sitä neuvoa, että lapsille muka olisi parempi katsella myrkyllistä parisuhdetta.
Neuvo perustuu osin siihen että pienten lasten ri ole hyvä olla paljoa erossa vanhemmastaan ja eron jälkeen näin käy. Lisäksi reissaaminen kahden kodin välillä on raskasta lapsille, uusperhekuviot ka uudet puolisot on lapsille raskaita monesti.
Joo, on vaikeaa, kyllä minä sen ymmärrän. Mutta jos se vaihtoehto on myrkyllinen parisuhde, niin se myrkyttää myös ne lapset. Lapsi oppii kotoa, miten ihmisten kanssa eletään, miten parisuhteessa ollaan, miten tunteita ilmaistaan ja miten riidat ratkaistaan. Jos nämä asiat oppii aivan päin helvettiä, niin niistä pois oppiminen on pahimmillaan elämän mittainen projekti.
Jos se ero ei jostain syystä muka ole mahdollinen, niin sitten vaaditaan vanhemmilta selkärankaa oikeasti lopettaa vihanpito ja elää vaikka omaa elämäänsä kämppiksinä. Lapset kyllä huomaavat, vaikka vanhemmat kuinka kuvittelisivat pystyvänsä pitämään toisiaan kohtaan tuntemansa vihan ja halveksunnan piilossa heiltä. Eivät pysty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jokainen tuntee sen oman lapsensa parhaiten ja tietää mikä on näille parasta.
Ero on aina parasta. Kysy vaikka vauvapalstalta.
Palstalta opittua: kylmyys ja inho vuosiakin parisuhteessa on ihan normaalia ja ok eikä sen takia saa erota kun on lapsia, mutta kertapettämisestä pitääkin laittaa lusikat jakoon heti tai on aisuri tossu.
Olen erolapsi. Jos olisin saanut valita olisin mieluummin elänyt riitaisassa kodissa vanhempien pysyessä yhdessä kuin kahdessa riitaisassa uusperhekodissa, niin että kumpikaan uusista puolisoista ei pidä minusta. Jälkimmäisen lapsuuden ja nuoruuden sain ja olen siitä yhä katkera.
Vierailija kirjoitti:
Kun olin lapsi, vanhempani selvästi inhosivat toisiaan. Äitini tuhahteli, piikitteli ja kulki kulmat kurtussa, ja isäni mutisi marttyyrina ja antoi sanattomasti ymmärtää että häntä ei arvosteta eikä ymmärretä. Erosivat sitten kun olin jo täysi-ikäinen ja muuttanut pois kotoa. Olen joutunut tekemään aika paljon töitä oppiakseni terveemmän tavan olla parisuhteessa, kun tuo oli se malli jonka kotoa sain. Ja vieläkin konfliktitilanteissa joskus nuo kotoa opitut tuhoisat käyttäytymismallit nostavat päätään, mutta onneksi olen oppinut tunnistamaan ne ajoissa.
En tajua sitä neuvoa, että lapsille muka olisi parempi katsella myrkyllistä parisuhdetta.
TÄMÄ! En ole nähnyt koskaan vanhempieni osoittavan hellyyttä toisilleen ja usein puhuivat juuri noin tiuskimalla ja kuittailemalla. Se oli todella ahdistavaa lapsena ja vielä enemmän joskus teininä, kun oli jo kyllin vanha ymmärtämään, ettei kavereiden vanhemmat puhuneet toisilleen noin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sekuntiakaan.
Lapsille on aina parempi elää vaikka vuoroviikoin onnellisten ja tasapainoisten vanhempien luona kuin traumatisoitua ja saada huonot ihmissuhdemallit keskenään toimeen tulemattomien vanhempien yhteisessä kodissa. Aina.
Jos lapsi traumatisoituu jo sekunnin huonosta parisuhteesta, niin taatusti hänellä on aikuisiällä itsellään sellainen malli, ettei minkäänlaisista vastoinkäymisistä selvitä yhdessä.
Tai saa ikävän käsityksen parisuhteesta.
Entinen mies on perheestä, jossa nainen on työkone ja mies puhuu naiselle tosi rumasti.
Ajatteli, että niin ollaan minunkin kanssa.
Ei tarvitse kestää lainkaan, meillä vanhemmat mätki toisiaan ja lapsia ja kaikki kärsi siitä jatkuvasta riitelystä myös.
Niinpä, kuinka kauan? Harmittaa tuollainen viisastelu.
Itse olin 7 vuotta ennenkuin tehtiin lapsi ja ostettiin talo. Nyt viiden vuoden kuluttua ero edessä.
Kun ei sitä kaikkea näe etukäteen..
Toki tässä vaiheessa sitä huomaa jo alkuaikojen varoitusmerkit. Joita ei silloin huomannut, koska ei ollut tätä viisautta mikä nyt on.
Helpompi se on olla oikeasti yh, kuin yh parisuhteessa.