miesystäväni ei ole kovinkaan älykäs ja se häiritsee
Mies on mukava ja kiltti, mutta kaipaan parempia keskusteluja.
Olen tuonut tämän esille ja lopputuloksena on, että hän puhuu puuta heinää asioista, joista ei ymmärrä mitään ja käyttää sanoja, joiden merkitystä ei ymmärrä. Esimerkkinä kun puheenaiheena oli tuloerot "kyllä kommunismi on syyllinen suuriin tuloeroihin".
Nyt opiskelee ja on saanut siitä itsetunnon nostatusta, mikä on hyvä.
Kuitenkin lieveilmiönä yrittää sitten päteä toistamalla ulkoa lauseita, joita opettaja on sanonut. Tämän huomaa jo siitäkin, kun koko puhetyyli ja ääni muuttuu hänen näitä lauseita toistellessaan. Ihan normaalia käytöstä ensimmäisen vuoden opiskelijalta, mutta kun kyseessä on aikuinen ihminen. Pahinta on että kun näemme yhdessä muita ihmisiä, kokee tarvetta ujuttaa mihin tahansa keskusteluun näitä lausahduksia, ja ihmiset kummastelevat että miksi hän oikein puhuu tuollaisia.
Samaten sujuvasti nykyisin "opettaa" minua oman alani asioissa, vaikka tietämystä ei oikeastaan ole. Näissä tilanteissa mumisen ja ynähtelen vain jotain vastaukseksi.
Onko tämä nyt minun syyni kun halusin "parempaa" keskustelua?
Kommentit (72)
Mikähän aloittajalla on oikeasti purkauksensa taustalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
naisen ei kannata ottaa itseään tyhmempää miestä, eihän sitä kestä kukaan
Tämä on hyvin vaikea toteuttaa, koska älykkäämpiä miehiä nyt vain ei ole. Lasken laskuista pois uraorientoituneet, koska itse olen vapaa-aikaorientoitunut. En tee mitään älykkäällä ja keskustelukykyisellä, minua edes 50% asioista paremmin tietävällä miehellä jonka kanssa en pääse näistä nauttimaan hänen ollessa jatkuvasti töissä. Muutamia vapaa-aikaorientoituneita minua älykkäämpiä miehiä tiedän, mutta heillä on sitten puutteet luonteessa muutoin. Minua ei haittaa vaikkapa miehen puhe tai liikuntavammakaan, mieluummin sellainen kuin urheiluhullu, mutta itsetunnon tulee olla kohdallaan eikä madella kuin maanmatonen. Rahaa on hyvä olla omiksi tarpeiksi, joten rikaskaan ei tarvitse olla, hoidan kyllä itseni elättämisen. Eipä vain löytynyt tällaista, joten olen itsekin nyt kuudetta vuotta palikan kanssa, joka valittiin muilla kriteereillä sitten. mm. ulkonäkö, vakavaraisuus, suht terve, äärimmäisen kiltti ja sopeutuva, sänkytaidot. PArhaan valitsin niistä miktä kerkesi vastaan tulla.
Olet itse aivan helvetin palikka.
Vierailija kirjoitti:
onko tässä nyt ongelmana äly vai keskustelu
Taitaa olla molemmat ja myös se, että.ap häpeää miestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älykkyydellä ja koulutuksella on loppujen lopuksi aika vähän tekemistä toistensa kanssa.Monet älykkäät kouluttautuvat mikä tietenkin johdattaa ymmärtämättömät kuvittelemaan sen olevan sama asia
Monesta koulutuksesta ei valmistu ellei ole keskivertoa älykkäämpi, DI hyvä esimerkki tästä. Siellä ei lukemalla/muistamalla pärjää (ei juuri olekaan luettavaa) vaan vaatii ihan oikeasti korkeahkon ÄOn.
Mistä tiedät? Et mistään. Sinulla tuskin on edes yhtä koulutusta, saatikka monta, jotta voisit kertoa aiheesta edes omaan kokemukseen perustuen.
Tuo on yksi syy sille miksi tällainen vaatimattomalla koulumenestyksellä "siunattu" työmies pidättäytyy mielummin naisissa jotka ovat enemmän omaa kastia, toki osa vasemmistolaisistakin naisista on jo niin kouluttautuneita, että ei niille enää oikein tavan työmies kelpaa kuin puheissa. Olisi myös todella kiusallista joutua muutoin kuin ehkä sukupuoliyhdynnän tasolla integroitumaan porvarisakkojen tai muun eliitin maailmaan.
annakko kiuiteki banskuu, keskustelu?
kyllä sitä näkee rajoittunut korvien väliä monellakin suunnalla, ihan sellaisia jotka ovat ehkä fokusoituneet johonkin mutta häiriintyneet jankuttamaan kuin pystybambumetsästa ilman järjen hiventä, sitä tulee aikuiseltakin ei vain päivittäin vaan tunneittain.
tätä sitten pyöritellään porukkapiirissä ja somessa. tolkutonta vaikka esitetään tolkullista.
"Tämä on hyvin vaikea toteuttaa, koska älykkäämpiä miehiä nyt vain ei ole. Lasken laskuista pois uraorientoituneet, koska itse olen vapaa-aikaorientoitunut. En tee mitään älykkäällä ja keskustelukykyisellä, minua edes 50% asioista paremmin tietävällä miehellä jonka kanssa en pääse näistä nauttimaan hänen ollessa jatkuvasti töissä. Muutamia vapaa-aikaorientoituneita minua älykkäämpiä miehiä tiedän, mutta heillä on sitten puutteet luonteessa muutoin. Minua ei haittaa vaikkapa miehen puhe tai liikuntavammakaan, mieluummin sellainen kuin urheiluhullu, mutta itsetunnon tulee olla kohdallaan eikä madella kuin maanmatonen. Rahaa on hyvä olla omiksi tarpeiksi, joten rikaskaan ei tarvitse olla, hoidan kyllä itseni elättämisen. Eipä vain löytynyt tällaista, joten olen itsekin nyt kuudetta vuotta palikan kanssa, joka valittiin muilla kriteereillä sitten. mm. ulkonäkö, vakavaraisuus, suht terve, äärimmäisen kiltti ja sopeutuva, sänkytaidot. PArhaan valitsin niistä miktä kerkesi vastaan tulla. "
olet todella hot tyty, tajuatko? ihan fingereissä kuumottaa jo!
Vierailija kirjoitti:
Onko miehesi usein kanssasi eri mieltä, eikä sen vuoksi ole älykäs? Onko teidän molempien älykkyysosamäärät mitattu?
Yhteenlaskettuna yli sata.
"Mun exä oli vähän tuon tyyppinen. Lopetti yliopisto-opinnot kolmen vuoden jälkeen ilman valmistumista - itsensä mukaan koska "kaipasi uusia haasteita" ja yliopisto oli liian jäykkä hänenlaiselleen nerolle. Tuon jälkeen ei opiskellut mitään. Hän äytti kaiken vapaa-aikansa tietokoneella ja katsoi youtubesta kaikenlaisia luentoja ja "asiavideoita", mikä on sinänsä ihan ok ja kiinnostavaakin, mutta kun hän sitten kuvitteli olevansa jokin yleisnero. Hän kutsui "opiskeluksi" sitä että katsoi youtubesta vidoita aiheista, jotka häntä sattuivat kiinnostamaan. Jutellessaan hän päti jatkuvasti kuin pitäisi jotain Ted-puhetta, oli omasta mielestään kaikkia fiksumpi, vaikka oikeasti oli vain joustamaton mielipiteissään ja varmasti kompensoi kesken jääneitä opintoja. Syystäkin ex...."
oletko nyt tuulesta stemmannut lainauksia?
näitä sivusta seuranneena on pantu merkille että jotkut käyttävät termiä "se kai luulee olevansa jokin [se ja se riippuen aihepiiristä]", vastaavia on humannut pikku lapsilla pihaleikeissään. kuulostaa siis että määrittelet omien otaksumien perusteella tätä henkilöä, onko vielä koskenkorva kierrossa?
kaksi henkilöätuli aikanaan toimeen erittäin hyvin vaikka ns. kolutuspohja oli tyystin eri"tasoista". mutta se arvoppohja ja luonne ominaisuudet. eikä tullut mitään besserweissen tilanteita.
dialogi ei ole sitä että toinen huutaajatkuvasti päälle, vaikka korttelin reunalta kirkuen seuraillessaan..
tässäkin ketjussa on tietämättömiä jotka referoivat sitten aö tä,ikään kuin se olisi metricsiä ketjussa mainitulle asialle.
Mun exä oli vähän tuon tyyppinen. Lopetti yliopisto-opinnot kolmen vuoden jälkeen ilman valmistumista - itsensä mukaan koska "kaipasi uusia haasteita" ja yliopisto oli liian jäykkä hänenlaiselleen nerolle. Tuon jälkeen ei opiskellut mitään. Hän äytti kaiken vapaa-aikansa tietokoneella ja katsoi youtubesta kaikenlaisia luentoja ja "asiavideoita", mikä on sinänsä ihan ok ja kiinnostavaakin, mutta kun hän sitten kuvitteli olevansa jokin yleisnero. Hän kutsui "opiskeluksi" sitä että katsoi youtubesta vidoita aiheista, jotka häntä sattuivat kiinnostamaan. Jutellessaan hän päti jatkuvasti kuin pitäisi jotain Ted-puhetta, oli omasta mielestään kaikkia fiksumpi, vaikka oikeasti oli vain joustamaton mielipiteissään ja varmasti kompensoi kesken jääneitä opintoja. Syystäkin ex....