Koiranpennun saaminen kasvattajalta on mahdotonta!
Alkaa jo epätoivo iskeä. Perheemme on yrittänyt puoli vuotta löytää koiranpennun perheenjäseneksi ja lenkkikaveriksi, mutta kaikilla kasvattajilla tuntuu olevan varauslistat täynnä. Rotu on ihan tavallinen, ei mikään harvinainen. Onko muilla samoja kokemuksia, saisiko vertaistukea ja vinkkejä, miten erottua joukosta?
Kommentit (80)
Tällä hetkellä kysyntää on nin paljon, että kasvattajat voivat kuoria pennunostajien kerman päältä eli valita ne ostajat, joilla on eniten aikaa ja mahdollisuuksia sitoutua tarjoamaan koiralle se paras elämä. Tälläisiä ovat paikat, joissa koira ei joudu olemaan pitkiä aikoja yksin päivittäin, omistajat ovat liikunnallisia ja heillä on mielellään jo kokemusta saman rotuisesta koirasta. He sitoutuvat kouluttamaan koirasta yhteiskuntakelpoisen ja heillä on talous kunnossa, joten pystyvät tarjoamaan mahdollisimman hyvän ruokinnan ja terveydenhoidon. Lisäksi he asuvat mahdollisimman lähellä kasvattajaa ja ovat kiinostuneita osallistumaan näyttelyihin ja rodunomaisiin kokeisiin. Myös henkilökemia on tärkeä, sillä useimmat kasvattajat toivovat, että pennunostajat ovat yhteydessä kasvattajaan myös tulevaisuudessa. Turkkiroduissa toivotaan myös sitoutumista koiran säännölliseen turkin hoitoon. Lisäksi monilla pitkänlinjan kasvattajilla on niitä pennunostajia, joilla on ollut jo aiemmin saman kasvattajan pentu. Nämä kiilaavaat helposti listan kärkeen.
Kasvatan suosittua rotua ja kyselyitä pentuetta kohden tulee 40-50. Keskimääräinen pentuekoko on 5. Varmasti tämä herättää epätoivoa monissa.
Itse kiinnostun niistä perheistä, joilla on perusteltu syy tiedustella pentua juuri minun pentueestani ja se myös näkyy kirjoitetussa pentutiedustelussa. Kaikille kasvattajille saman kopioidun viestin lähettävät eivät ole vahvoilla, jos kyselyjä tulee 20 yhtä pentua kohden.
6kk on kyllä aika lyhyt aika. Me pelkästään pohdititin koiran ottamista vuosi ja vasta sen jälkeen lähdittiin etsimään sitä koiraa. Kaksi eri rotua oli, joita mietittiin ja loppujen lopuksi 6kk sisällä olisi saatu pentu kummastakin rodusta. Haluttiin poikakoira ja ne näköjään on helpompia saada kuin nartut.
Kannattaa olla tosi ajoissa liikkeellä. Kaveri tutki kasvattajien sivustoja ja facebookia ja otti yhteyttä kahteen kasvattajaan jo siinä vaiheessa, kun pentuja vasta odotettiin. Toinen vastasi ja varasi hänelle pennun. Luovutusikä joskus kesällä. Silloin, kun pennut on jo syntyneet, niin niitä on turha enää kysellä.
Vierailija kirjoitti:
6kk on kyllä aika lyhyt aika. Me pelkästään pohdititin koiran ottamista vuosi ja vasta sen jälkeen lähdittiin etsimään sitä koiraa. Kaksi eri rotua oli, joita mietittiin ja loppujen lopuksi 6kk sisällä olisi saatu pentu kummastakin rodusta. Haluttiin poikakoira ja ne näköjään on helpompia saada kuin nartut.
Missä tuosta lukee kuinka kauan ap on pohtinut koiranottamista? Mistä tiedät onko pohtinut vaikka vuosia? Pentua etsitty puoli vuotta,
Millainen "myyntipuhe" sulla on kun soitat kasvattajalle? Se ei ihan vakuuta, jos sanot että no olis kiva saada lenkkikaveri... Kaikki jutut mitä kasvattaja haluaa kuulla kannattaa tuoda ilmi, tietysti totuudenmukaisesti! Kävisikö teille sekarotuinen tai kodinvaihtaja? Katsoppas apula-palsta.
Etsi kasvattajia teidän läheltä, ja kysy pentuesuunnitelmista vaikkeivät olisi mitään julkaisseetkaan. Kysy, saako tulevaan emään tulla tutustumaan. Ole valmis ottamaan sijoitusnarttu, jos sellaista tarjotaan.
Itse kasvatin juuri pentueen ja kyselijöitä oli noin 30. Pentuja syntyi 8 eli aika moni jäi ilman. Valitsin kivan kuuloisia ihmisiä, jotka asuivat lähellä, olivat kiinnostuneita harrastamaan ja mielellään sellaisia, joilla oli ennen ollut koira.
En tiedä koirien kasvattajista, kun itselläni on kissoja, mutta aikanaan, kun ensimmäistä kissaani kasvattajalta hankin, kirjoitin todella yksityiskohtaisen viestin, jossa kerroin, miten kauan olin suunnitellut kissan hankintaa ja millä perustein olin kartoittanut omaan tilanteeseeni sopivaa rotua ja miksi päätynyt juuri tähän rotuun. Lisäksi kerroin tarkasti, mitä voisin kissalle tarjota ja mitä kaikkea olin jo ennakoinut ja laskeskellut. Eli kävin läpi esim. asumismuotoni, asunnon koon, kissalle tarjolla olevan oman tilan mahdollisuudet, valvotun uloilun mahdollisuudet, tarvittavan tilapäishoitopaikan olemassaolon jne. Kuten joku tuolla edellä sanoinkin, niin varmaan pelkästään se, että olisi kiva saada lenkkikaveri ja lapsetkin tykkäisivät, ei koirienkaan kohdalla riitä, vaan kannattaa tuoda todella selkeästi ilmi, että olette oikeasti ottaneet koiran fyysiset ja psyykiset tarpeet huomioon ja olette myös huomioineet sen, että esim. korona-aika ei jatku ikuisesti, vaan joudutte jossain vaiheessa palaamaan lähemmäs normaaliarkea, jolloin koira todennäköisesti joutuu olemaan enemmän yksin.
Tällä hetkellä koiranpentujen hinnat ovat tuplat siitä, mitä ne oli ennen koronaa.
Itse olen etsiskellyt koiraa useamman vuoden, ja taidan toistaiseksi vielä jatkaa etsimistä, jotta tilanne normalisoituu.
(en tosin normaalisti etsisi koiranpentua useampaa vuotta, mutta itselleni tuli elämänmuutos tähän väliin. Nyt alkaa elämä jälleen olla sillä mallilla, että koira voisi olla tervetullut.)
"Tällä hetkellä koiranpentujen hinnat ovat tuplat siitä, mitä ne oli ennen koronaa."
Kasvattamassani rodussa hinnat eivät ole nousseet vuosiin. T: 3
Vierailija kirjoitti:
"Tällä hetkellä koiranpentujen hinnat ovat tuplat siitä, mitä ne oli ennen koronaa."
Kasvattamassani rodussa hinnat eivät ole nousseet vuosiin. T: 3
Samaa mieltä, en ole nähnyt mitään hinnannousua ja itsekin pyysin pennuista ihan rodun tyypillisen hinnan. 8
Nyt on kasvattajien markkinat ja pystyvät valitsemaan oikeasti hyvät kodit. Toivottavasti myös tekevät niin. Tällä hetkellä kasvattajiin täytyy olla yhteydessä jo ennen astutusta, jos pentua mielii.
Surettaa kyllä miettiä aikaa koronan jälkeen, koiria on varmaan yli tarjonnan silloin.
Niitä Korona-koiria hankkii nyt moni, kun on etätyöt ja kaikkea. :) Nyt vaan kasvattajille hyvämyyntipuhe, niin kuin työhakemusta tekisit. Kerro, että miksi JUURI SINÄ olisit se paras omistaja pennulle. Sijoitukseen kannattaa ,myös ottaa pentu. Kasvattajat sijoittavat usein sekä nartun, että uroksen pentueesta. Omalla kohdalla kävi niin, että rodun "jono" oli noin 1-1,5 vuotta, mutta sain uroksen sijoitukseen noin 2kk:ssa. Nyt koira tulee kahden vuoden ikään ja sille tulee kaveriksi toinen uros samalta kasvattajalta näillä näkymin syksyllä. :D
Vierailija kirjoitti:
Se on tämä korona-aika, kun kaikki haluavat koira. Älä huoli, jos ette nyt pentua saa. Vuoden kuluttua on niitä noin vuoden-kahden vanhoja koiria sitten pilvien pimein kodinvaihtajina tarjolla, kun ei olla mietitty loppuun asti sitä koiran hankitaan, kun on vain ajateltu, että sellainen karvakaveri olisi niin ihana tän kaiken kurjuuden keskellä, niin voitaisiin sitä lenkityttää ja rapsutella siinä etätyön ohessa. Sisäsiistejä ovat jo valmiiksi (ainakin osa), mutta muutamaakin käytöshäiriötä voitte joutua koulimaan pois.
Pahin virhe mitä perheessä voi tehdä on hankkia pentu lapsille/nuorille ja antaa kasvatus heidän vastuulleen. Todennäköisesti kaikki menee pieleen ja suloisesta pallerosta kasvaa kotia terrorisoiva häiriökäytöksinen maanvaiva.
Koronapentujen ruuhka ei onneksi niin paljon näy työkoirapuolella. Jo kun tieto astutuksesta leviää niin ihmiset ottaa yhteyttä ja kertoo miksi ovat kiinnostuneita juuri tästä yhdistelmästä ja mihin hommiin koira pääsisi. Lenkkikaveri etsiville totean vain että nämä ei lähde sohvan nurkkaan, eipä näitä ole kuin yksi tai kaksi kyselijää per pentue. Ja kun ei mainosta pentuvälityksissä eikä somessa niin oikeastaan vain kelvot saa toisilta harrastajilta tietoa että pentuja on tulossa.
Korona sen tekee. Odotusajat pidentyneet ja hinnat nousseet.
Oma rotu on keskikokoinen, terverakenteinen, joka tekee 5-8 pennun pentueita yleensä ilman eläinlääkärin apuja ja nyt hinnat ovat kivunneet 2000 euroon, mikä on kyllä jo riistoa. Ennen vain pieni pentueita tehkevät kääpiökoirat tai rodut joilla on paljon terveysongelmia olivat tuota hintaluokkaa (tai ylitse), mutta ei se ole hullu joka pyytää vaan hullu joka maksaa.
Meilläkin olisi koiran paikka auki, mutta odotamme rauhassa koronan poismenoa. Helpommin kouluttaa pentua kun ei tarvitse varoa muita ihmisiä ja voi vapaasti sosiaalistaa pentua. Ja hinnat kyllä tusota laskevat jonkin verran ja saatavuus parantuu parin vuoden päästä.
Mitä toi yksi höpisee, ihan samat hinnat on kuin ennen koronaakin. Taitaa olla tarkoitushakuista rotukoirien kasvattajien mollaamista.
Pentua on saanut jo aika kauan, aikaan jo ennen koronaa, odotella puolesta vuodesta vuoteen. Jos ihan tietystä yhdistelmästä tia kasvattajalta on pennun halunnut on se tarkoittanut jopa kahde vuoden odotusta. Eikä sittenkään välttämättä pentua tipu.
Jos ei ihan sitä omaa vuotavaa vinkulelua eli pikkupentua ole pakko saada niin suosittelen odottamaan kun koronasta päästään ja tilanne alkaa normalisoitua. Sitten alkaa koronakiimassa otettuja nuoria koiria tulvia ilmatteeksi joka suunnalta. Piskit on jätetty kouluttamatta edes perusasioitten osalta, kahdella kolmesta on eroahdistus jne.

Ottakaa kuitenkin huomioon, että tälläisen koiran yhteiskuntakelpoiseksi saattaminen vaatii kokemusta ja koiranlukutaitoa, jota ei yleensä ensimmäistä koiraa hankkivalla ole. Edessä saattaa olla melkoinen työmaa, joka vaatii myös sitkeyttä ja periksiantamattomuutta ja paljon aikaa. Itse en siihen ryhtyisi, vaikka kokemusta on kertynyt jo viiden koiran verran ja mielestäni olen kaikista saanut aikaiseksi kelpo koiria.