Takapakkia vaipattamuudessa - miten pitäisi suhtautua?!
Eli pian kaksi vvuotta täyttävä poika on ollut koko kesän kuivana ja vahinkoja on sattunut harvoin viime aikoina ei ollenkaan.
Mutta viime lauantaina vahinkoja tuli viisi, sunnuntai kuiva päivä välissä eilen kaksi vahinkoa ja tänäänkin jo yksi. Käynyt myös potalla ainakin pyydettäessä. Kakat tulleet jo pisemmämpään aian pottaan ja nytkin sinne kakannut
Meillä nyt viisi viikkoa vanha vauva ja mustasukkaisuudella saattaa olla osuutta asiaan.
Mutta kuinka noihin vahinkoihin sitten pitäisi suhtautua? Itse ei ole pahoillaan sanoo vaan että uudet housut.
Vaippoihin en enää haluaisi palata.
neuvoton Mari ja pojat 1v 11kk ja 5 viikkoa
Kommentit (6)
kyllä se siitä. Kyllähän se välillä harmittaa, mutta kannattaa muistaa, että joillain on vaipat paljon pidempään eli ei oo mikään ihme, vaikka vahinkoja tulee. Ja mustasukkaisuudella on varmasti vaikutusta.
Eli kuivaa ylle vaan ja muistutus, että olisit vaan mennyt potalle, kun niiin hienosti jo osaat (tai jotain)
Nimimerkillä kokemusta on ja oon kyllä välillä suuttunutkin, mutta siitä ei kyllä oo apua, päin vastoin
T@hti ja lapset 02/00, 05/02, 09/04 ja n. 6vko
Jos poika ei kerran itse ole vahingoista pahoillaan (etkä sinäkään ole - ainakaan niin, että poika sitä huomaisi), miksi palata vaippoihin ?
" Taantumusta" voi tulla vielä montakin kertaa - vielä jos poika on alle 2 v, mutta itse en siihen suurta huomiota kiinnittäisi. Eri asia, jos poikaa itseään alkaa vahingot vaivata ja itse pyytäisi saada vaippaa takaisin. (Osannee puhua sen verran, että osaa pyytää vaippaa, mikäli sellaista kaipaa ?))
Lapsi taanttuu, kun vauva syntyy. Lapsi hakee huomiota tuollaisella ja kun huomaa, ettei saa sitä, yleensä aika pian käy taas potalla. Meillä pissaaminen alkoi kun perhepäivähoitoon tuli 1v poika. kuukauden tyttö pissasi housuihin. Välillä meni pari päivää ok, mutta sitten saattoi pissata housuihin 5-6 kertaakin. Itse pyrin vain hyvin vähäeleisesti vaihtamaan kuivat housut.
Mutta huomion hakua varmasti on. Olen kovasti yrittänyt poikaa ehtimisen ja jaksamisen mukaan huomioida muuten.
Mutta juuri tuo että kun vahinko tulee pitäisikö olla vihainen vai niin kuin ei huomaisikaan. Eilen yritin selittää että äidille tulee paha mieli....
Periaatteessa lapsi tietää tehneensä vähän väärin pissittyään housuunsa, joten ei siitä meteliä kannata nostaa. Nätisti ehdottelet pottaan tekemistä ja mielestäni voit kyllä kysyä, laitetaanko vaippa. Meillä esikoinen 2,5 ikäisenä ja aiemminkin teki harvakseltaan muutaman päivän taantuman ja saattaa innoissaan joskus tehdä vieläkin lirut housuun, vaikka ikää on 3,3 v. Pikkusisko on reilut 1 v ja pottailua ollaan aloittamassa hänelläkin.
Eilen ei tullut lisää vahinkoja eikä tänäänkään. Jotenkin vaan harmittaa niin kovasti tuo juttu.
Juttelin äitini kanssa ja tulimme siihen tulokseen etttä tilanteen laukaisi ilmeisesti se kun serkkuni kaksospojat olivat käymässä ja heillä vaipat ja tutit vielä käytössä myös. Eli meidän pojan " täytyikin" yhtäkkiä olla tosi iso kun kun oli niin monta pienempää.
Vaipan laitosta olen kysynyt ja sanoi että haluaa että vaippa laitetaan, mutta en siis kyllä halua takaisin vaippoihin palata, yritetään vain jotenkin luovia tämä vaihe ohi ellei nytihan hulvattomaksi mene.