Pääseekö tästä ikinä yli ja miten - kadun että erosin edellisestä

Oltiin yhdessä n 2,5-3 vuotta, oli tosi vaikea uusperhekuvio, ja parisuhteessa ei toiminut moni asia. Oli oikeasti merkit ja ammattilaisavunkin mielestä, että huono kaikille... ja itsellä tuli mitta täyteen ja voin huonosti.

Mutta... pian tajusin miten paljon hän minulle merkitsi. Ja uskon että minä hänelle. Meillä oli jotain yhteistä kemiaa mitä en ole kokenut ennen, en jälkeen. Ja yhteisiä kiiinnostuksen kohteita jotka syvensivät suhdetta.

Otin uudelleen yhteyttä, tapailtiin joitain kuukausia, mutta huomasin että hän alkoi ottaa kuitenkin vähitellen etäisyyttä ja oli jotain muitakin naisvirityksiä.
Annoin sitten hiipua....

Mutta edelleen, vaikka varsinaisesta erosta jo 1,5 vuotta, ajattelen häntä jollain tapaa varmaan joka päivä. Toisinaan hän laittaa vieläkin jonkun viestin niitä näitä ystävätyyppistä.
Mietin että en samanlaista hullua rakastumista tunne enää kehenkään, vaikka olen tavannut monia.

Harmittaa miksi en vaan voinut yrittää ja olisiko se sittenkin voinut alkaa toimimaan jossain kohtaa normi uusperhealkuvaikeuksien jälkeen - vaikka järjellä ajatellen kuvio olikin sellainen että siinä ei ollut pelkät normaalit uusperhekuviot ongelmana vaan parisuhde. Mutta syytän siitäkin itseäni, olin ehkä liian tarvitseva parisuhteessa, kun toinen haluaa tuntea olevansa vapaa ja tietyllä tapaa sitoutumaton.

Niin että miten tästä nyt vaan pääsisi yli ...? Ja voisi aidosti antaa johonkin uuteen suhteeseen samaa ihanaa itseään kuin silloin, mikä olisi reilua uutta mahdollista kumppania kohtaan. Ei mikään juttu ala oikein syttyä kun en ole niin täysillä mukana kuin silloin.