Miksi ero tuntuu pahalta?

Vierailija kirjoitti:

Tottakai ero tuntuu pahalta, vaikka olisikin tuhoon tuomittu suhde. Minullakin oli ihan selvää oikeastaan alusta asti, että olemme täysin väärät ihmiset toisillemme, mutta kyllähän me silti kiinnyttiin toisiimme sen kolmen vuoden aikana. Itse asiassa minä sain tehtyä sen eropäätöksen lopulta, molemmat sitä oltiin varmasti mietitty aina ja mulle siitä tulikin romahdus, koska sukulaiset ja kaverit sai minusta sitten sen syntipukin eroon. Sain kuulla kuinka olen paha ihminen kun jätin mieheni, vaikka meillä oli muka täydellinen suhde ja hän oli täydellinen mies minulle, ihan kuin ihmiset tietäisivät toisten parisuhteista yhtään mitään! Meillä ei todellakaan koskaan ollut täydellinen suhde vaikka ulospäin siltä näyttikin. Olimme nuoria ja kokemattomia, sekä täysin vääriä ihmisiä toisillemme. Molemmille oli helpotus päästä eroon toisistamme, mutta se sattui silti ihan saakelisti. Varsinkin minuun koska sain kaikilta haukut niskaani.

Ero voi oikeasti olla sille eron "ottaneelle" paljon traumatisoituvampi asia kuin jätetylle. Hänestä tehdään se pahis, vaikka hän on vain se joka lopetti sairaan kuvion jossa molemmat kärsi. 

Kiitos kokemuksen jakamisesta. Ikävää tuollainen, että sukulaiset syyllistivät. Siinähän ei pitäisi mitään erityisen ihmeellistä olla, että nuorena solmitut suhteet päättyvät jossain vaiheessa. Toivottavasti sinulla menee nykyään hyvin.

- ap

Monenlaisia oivalluksia on tullut tässä parin päivän aikana. Kiitos ketjuun kirjoittaneille! :)

- ap

Yhtä asiaa olen miettinyt. Kysyisin teiltä kanssaihmisiltä, miten tulisi suhtautua seuraavanlaiseen: seurustelukumppani loukkasi minua vähän väliä tilanteeseen sopimattomilla suorasukaisilla möläytyksillään. Kun pahoitin mieleni, hän vetosi siihen, ettei ollut tarkoitus loukata. Varmaan hän oli ihan tosissaan eli ei halunnut tarkoituksella loukata, mutta silti pahoitin mieleni monet kerrat. Mitä tuosta pitäisi ajatella? Onko reilua, että toinen vetoaa esim. huumoriin, luonteenpiirteisiinsä tai muistamattomuuteen? Onko reilua, että samoista asioista joudutaan keskustelemaan useaan kertaan? Suhde on nyt siis loppunut, ja kaikki tämä on menneisyyttä. Silti mietityttää, että ylireagoinko. Mietin omaa osuuttani tuossa kaikessa.

- ap

Erottiin samasta syystä ja eksän kanssa on nykyään hyvät kaverivälit. Olen todella onnellisessa suhteessa ja rakastan nykyistä kumppaniani ihan eri tavallakuin ketään aiemmin. Silti vuosien jälkeenkin välillä käy mielessä ajatus, miksi ei saatu hommaa toimimaan.

Avioliitossa luvataan, joten tuntuu pahalta ettei vaan pystynyt. Ja ehjä perhe on varmasti jokaisen toive, surettaa lasten puolesta, vaikka hyvin he ovat lopulta sopeutuneet.

Minä erosin 20 aviovuoden jälkeen miehen sivusuhteen vuoksi. Pahalta tuntuminen oli kerroksellista. Kun yhden syyn löysi, niin sitten nousi uusi syy pinnalle. 

Päällimmäisenä oli hylätyksi tulemisen tunne, vaikka minä olin aktiivinen osapuoli eroa tehdessä. Ja kelpaamattomuuden tunne; tuo toinen on parempi kuin minä. Sen jälkeen tuli häpeä epäonnistumisesta; olenko huono vaimo. Syvällä pinnan alla olivat vanhempien välittämät arvot; ero on pahasta. Sitten se otti itsetuntoon; miksi en osannut toimia oikein. Sitten taas häpeä; mikä minussa on vialla, kun en riittänyt.

Sanotaan, että tämän hetken kivusta vain 20 % johtuu siitä, mitä juuri nyt tapahtuu. 80 % tulee lapsuuden kokemuksista. Eli siksi se ero tuntui niin pahalta; tuo takaumia menneistä hylkäämiskokemuksista, häpeästä ja riittämättömyyden tunteista. Siksi sanotaan, että ensimmäinen ero ei ole pahin, vaan se toinen ero, jolloin ensimmäisen eron kokemukset nousevat uudelleen pintaan. 

Vierailija kirjoitti:

Yhtä asiaa olen miettinyt. Kysyisin teiltä kanssaihmisiltä, miten tulisi suhtautua seuraavanlaiseen: seurustelukumppani loukkasi minua vähän väliä tilanteeseen sopimattomilla suorasukaisilla möläytyksillään. Kun pahoitin mieleni, hän vetosi siihen, ettei ollut tarkoitus loukata. Varmaan hän oli ihan tosissaan eli ei halunnut tarkoituksella loukata, mutta silti pahoitin mieleni monet kerrat. Mitä tuosta pitäisi ajatella? Onko reilua, että toinen vetoaa esim. huumoriin, luonteenpiirteisiinsä tai muistamattomuuteen? Onko reilua, että samoista asioista joudutaan keskustelemaan useaan kertaan? Suhde on nyt siis loppunut, ja kaikki tämä on menneisyyttä. Silti mietityttää, että ylireagoinko. Mietin omaa osuuttani tuossa kaikessa.

- ap

Ei tuosta voi päätellä mitään. On mahdollista, että toinen piikitteli tietoisesti tai tiedostamattaan, tai on mahdollista, että sinä olet mielensäpahoittaja. Ja kaikkea näiden kahden väliltä, tilanteista riippuen. 

Yleensä kuitenkin ihminen oppii. Jos toinen on mielensäpahoittaja, niin toinen oppii ajan kuluessa olemaan möläyttämättä, tai ainakin möläyttämään vähemmän. Jopa kävelemään munankuorilla, mikä taas ei ole hyvä asia. Se ei ole normaalia, että tekee 20 kertaa samoja virheitä. Silloin ei edes halua oppia huomaavaisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhtä asiaa olen miettinyt. Kysyisin teiltä kanssaihmisiltä, miten tulisi suhtautua seuraavanlaiseen: seurustelukumppani loukkasi minua vähän väliä tilanteeseen sopimattomilla suorasukaisilla möläytyksillään. Kun pahoitin mieleni, hän vetosi siihen, ettei ollut tarkoitus loukata. Varmaan hän oli ihan tosissaan eli ei halunnut tarkoituksella loukata, mutta silti pahoitin mieleni monet kerrat. Mitä tuosta pitäisi ajatella? Onko reilua, että toinen vetoaa esim. huumoriin, luonteenpiirteisiinsä tai muistamattomuuteen? Onko reilua, että samoista asioista joudutaan keskustelemaan useaan kertaan? Suhde on nyt siis loppunut, ja kaikki tämä on menneisyyttä. Silti mietityttää, että ylireagoinko. Mietin omaa osuuttani tuossa kaikessa.

- ap

Ei tuosta voi päätellä mitään. On mahdollista, että toinen piikitteli tietoisesti tai tiedostamattaan, tai on mahdollista, että sinä olet mielensäpahoittaja. Ja kaikkea näiden kahden väliltä, tilanteista riippuen. 

Yleensä kuitenkin ihminen oppii. Jos toinen on mielensäpahoittaja, niin toinen oppii ajan kuluessa olemaan möläyttämättä, tai ainakin möläyttämään vähemmän. Jopa kävelemään munankuorilla, mikä taas ei ole hyvä asia. Se ei ole normaalia, että tekee 20 kertaa samoja virheitä. Silloin ei edes halua oppia huomaavaisuutta.

Kaikki on toki mahdollista. On varmasti niin, että usein pahoitan mieleni liiankin herkästi.

Valaisen asiaa esimerkillä. Mies käytti minusta hellittelynimeä, josta en pitänyt yhtään. Pyysin häntä olemaan käyttämättä sitä ja perustelin, miksi en pidä nimestä. Nimi kuitenkin lipsahti mieheltä aina silloin tällöin... ja joka ikinen kerta minua ärsytti. Hän kyllä vaikutti vilpittömän rehelliseltä sanoessaan, että se oli vahinko. Silti ihmettelen kovasti, miten tuollainen asia voi unohtua. 

Oli myös sellaisia tilanteita, että mies ajoi autoa ja halusi pussata minua ajaessaan. Kielsin häntä tekemästä niin, koska halusin hänen keskittyvän ajamiseen. Tilanne toistui monta kertaa, ja lopulta siitä saatiin aikaiseksi kunnon riita. Hän luuli minun arvostelevan hänen ajotaitoaan, vaikka siitä ei ollut kyse.

Nämä ovat pikkujuttuja, ja olen varmaan liian nipo monissa asioissa mutta ihmettelen silti...

- ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhtä asiaa olen miettinyt. Kysyisin teiltä kanssaihmisiltä, miten tulisi suhtautua seuraavanlaiseen: seurustelukumppani loukkasi minua vähän väliä tilanteeseen sopimattomilla suorasukaisilla möläytyksillään. Kun pahoitin mieleni, hän vetosi siihen, ettei ollut tarkoitus loukata. Varmaan hän oli ihan tosissaan eli ei halunnut tarkoituksella loukata, mutta silti pahoitin mieleni monet kerrat. Mitä tuosta pitäisi ajatella? Onko reilua, että toinen vetoaa esim. huumoriin, luonteenpiirteisiinsä tai muistamattomuuteen? Onko reilua, että samoista asioista joudutaan keskustelemaan useaan kertaan? Suhde on nyt siis loppunut, ja kaikki tämä on menneisyyttä. Silti mietityttää, että ylireagoinko. Mietin omaa osuuttani tuossa kaikessa.

- ap

Ei tuosta voi päätellä mitään. On mahdollista, että toinen piikitteli tietoisesti tai tiedostamattaan, tai on mahdollista, että sinä olet mielensäpahoittaja. Ja kaikkea näiden kahden väliltä, tilanteista riippuen. 

Yleensä kuitenkin ihminen oppii. Jos toinen on mielensäpahoittaja, niin toinen oppii ajan kuluessa olemaan möläyttämättä, tai ainakin möläyttämään vähemmän. Jopa kävelemään munankuorilla, mikä taas ei ole hyvä asia. Se ei ole normaalia, että tekee 20 kertaa samoja virheitä. Silloin ei edes halua oppia huomaavaisuutta.

Kaikki on toki mahdollista. On varmasti niin, että usein pahoitan mieleni liiankin herkästi.

Valaisen asiaa esimerkillä. Mies käytti minusta hellittelynimeä, josta en pitänyt yhtään. Pyysin häntä olemaan käyttämättä sitä ja perustelin, miksi en pidä nimestä. Nimi kuitenkin lipsahti mieheltä aina silloin tällöin... ja joka ikinen kerta minua ärsytti. Hän kyllä vaikutti vilpittömän rehelliseltä sanoessaan, että se oli vahinko. Silti ihmettelen kovasti, miten tuollainen asia voi unohtua. 

Oli myös sellaisia tilanteita, että mies ajoi autoa ja halusi pussata minua ajaessaan. Kielsin häntä tekemästä niin, koska halusin hänen keskittyvän ajamiseen. Tilanne toistui monta kertaa, ja lopulta siitä saatiin aikaiseksi kunnon riita. Hän luuli minun arvostelevan hänen ajotaitoaan, vaikka siitä ei ollut kyse.

Nämä ovat pikkujuttuja, ja olen varmaan liian nipo monissa asioissa mutta ihmettelen silti...

- ap

Kyllä sinä olet näissä esimerkeissä oikeassa. Tuo on rajattomuutta, toinen ei kunnioita toisen toiveita. 

sama

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhtä asiaa olen miettinyt. Kysyisin teiltä kanssaihmisiltä, miten tulisi suhtautua seuraavanlaiseen: seurustelukumppani loukkasi minua vähän väliä tilanteeseen sopimattomilla suorasukaisilla möläytyksillään. Kun pahoitin mieleni, hän vetosi siihen, ettei ollut tarkoitus loukata. Varmaan hän oli ihan tosissaan eli ei halunnut tarkoituksella loukata, mutta silti pahoitin mieleni monet kerrat. Mitä tuosta pitäisi ajatella? Onko reilua, että toinen vetoaa esim. huumoriin, luonteenpiirteisiinsä tai muistamattomuuteen? Onko reilua, että samoista asioista joudutaan keskustelemaan useaan kertaan? Suhde on nyt siis loppunut, ja kaikki tämä on menneisyyttä. Silti mietityttää, että ylireagoinko. Mietin omaa osuuttani tuossa kaikessa.

- ap

Ei tuosta voi päätellä mitään. On mahdollista, että toinen piikitteli tietoisesti tai tiedostamattaan, tai on mahdollista, että sinä olet mielensäpahoittaja. Ja kaikkea näiden kahden väliltä, tilanteista riippuen. 

Yleensä kuitenkin ihminen oppii. Jos toinen on mielensäpahoittaja, niin toinen oppii ajan kuluessa olemaan möläyttämättä, tai ainakin möläyttämään vähemmän. Jopa kävelemään munankuorilla, mikä taas ei ole hyvä asia. Se ei ole normaalia, että tekee 20 kertaa samoja virheitä. Silloin ei edes halua oppia huomaavaisuutta.

Kaikki on toki mahdollista. On varmasti niin, että usein pahoitan mieleni liiankin herkästi.

Valaisen asiaa esimerkillä. Mies käytti minusta hellittelynimeä, josta en pitänyt yhtään. Pyysin häntä olemaan käyttämättä sitä ja perustelin, miksi en pidä nimestä. Nimi kuitenkin lipsahti mieheltä aina silloin tällöin... ja joka ikinen kerta minua ärsytti. Hän kyllä vaikutti vilpittömän rehelliseltä sanoessaan, että se oli vahinko. Silti ihmettelen kovasti, miten tuollainen asia voi unohtua. 

Oli myös sellaisia tilanteita, että mies ajoi autoa ja halusi pussata minua ajaessaan. Kielsin häntä tekemästä niin, koska halusin hänen keskittyvän ajamiseen. Tilanne toistui monta kertaa, ja lopulta siitä saatiin aikaiseksi kunnon riita. Hän luuli minun arvostelevan hänen ajotaitoaan, vaikka siitä ei ollut kyse.

Nämä ovat pikkujuttuja, ja olen varmaan liian nipo monissa asioissa mutta ihmettelen silti...

- ap

Kyllä sinä olet näissä esimerkeissä oikeassa. Tuo on rajattomuutta, toinen ei kunnioita toisen toiveita. 

sama

Kiitos vastauksesta. 

Autoesimerkistä jouduin vääntämään pitkään. Asia meni perille vasta, kun sain ilmaistua, että minua pelottaa hänen kyydissään.

- ap

Onhan se usein pettymys tajuta, ettei suhteesta tule mitään. Ensin ollut toivoa ja rakastumisen vaihe. Ehkä jo yhteisiä tulevaisuuden haaveitakin.

Ehkä se sattuu, että menettää ne haaveet ja toivon. Siis ainakin hetkellisesti.

Yksinjääminen voi pelottaa. Mitä ellen ikinä löydä ketään? Miksi minä en "onnistu" vaikka haluaisin jakaa elämän jonkun kanssa?

Onhan siinä pelkoja ja pettymystä, vaikka olisi oma päätöskin. Ne pitää vain käsitellä ja jatkaa elämäänsä..

Vierailija kirjoitti:

Onhan se usein pettymys tajuta, ettei suhteesta tule mitään. Ensin ollut toivoa ja rakastumisen vaihe. Ehkä jo yhteisiä tulevaisuuden haaveitakin.

Ehkä se sattuu, että menettää ne haaveet ja toivon. Siis ainakin hetkellisesti.

Yksinjääminen voi pelottaa. Mitä ellen ikinä löydä ketään? Miksi minä en "onnistu" vaikka haluaisin jakaa elämän jonkun kanssa?

Onhan siinä pelkoja ja pettymystä, vaikka olisi oma päätöskin. Ne pitää vain käsitellä ja jatkaa elämäänsä..

Näinhän se on. Pettymyksen tunne on vahva, samoin epäonnistumisen. Yksinjääminen kyllä pelottaa jostain syystä, vaikkei se minulle mitään uusi olotila olekaan. 

Onneksi on töitä, tekemistä, suunnitelmia ja muutama ystävä. Nämä kaikki auttavat jaksamaan. Kaikkea hyvää sinulle! :)

- ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhtä asiaa olen miettinyt. Kysyisin teiltä kanssaihmisiltä, miten tulisi suhtautua seuraavanlaiseen: seurustelukumppani loukkasi minua vähän väliä tilanteeseen sopimattomilla suorasukaisilla möläytyksillään. Kun pahoitin mieleni, hän vetosi siihen, ettei ollut tarkoitus loukata. Varmaan hän oli ihan tosissaan eli ei halunnut tarkoituksella loukata, mutta silti pahoitin mieleni monet kerrat. Mitä tuosta pitäisi ajatella? Onko reilua, että toinen vetoaa esim. huumoriin, luonteenpiirteisiinsä tai muistamattomuuteen? Onko reilua, että samoista asioista joudutaan keskustelemaan useaan kertaan? Suhde on nyt siis loppunut, ja kaikki tämä on menneisyyttä. Silti mietityttää, että ylireagoinko. Mietin omaa osuuttani tuossa kaikessa.

- ap

Ei tuosta voi päätellä mitään. On mahdollista, että toinen piikitteli tietoisesti tai tiedostamattaan, tai on mahdollista, että sinä olet mielensäpahoittaja. Ja kaikkea näiden kahden väliltä, tilanteista riippuen. 

Yleensä kuitenkin ihminen oppii. Jos toinen on mielensäpahoittaja, niin toinen oppii ajan kuluessa olemaan möläyttämättä, tai ainakin möläyttämään vähemmän. Jopa kävelemään munankuorilla, mikä taas ei ole hyvä asia. Se ei ole normaalia, että tekee 20 kertaa samoja virheitä. Silloin ei edes halua oppia huomaavaisuutta.

Kaikki on toki mahdollista. On varmasti niin, että usein pahoitan mieleni liiankin herkästi.

Valaisen asiaa esimerkillä. Mies käytti minusta hellittelynimeä, josta en pitänyt yhtään. Pyysin häntä olemaan käyttämättä sitä ja perustelin, miksi en pidä nimestä. Nimi kuitenkin lipsahti mieheltä aina silloin tällöin... ja joka ikinen kerta minua ärsytti. Hän kyllä vaikutti vilpittömän rehelliseltä sanoessaan, että se oli vahinko. Silti ihmettelen kovasti, miten tuollainen asia voi unohtua. 

Oli myös sellaisia tilanteita, että mies ajoi autoa ja halusi pussata minua ajaessaan. Kielsin häntä tekemästä niin, koska halusin hänen keskittyvän ajamiseen. Tilanne toistui monta kertaa, ja lopulta siitä saatiin aikaiseksi kunnon riita. Hän luuli minun arvostelevan hänen ajotaitoaan, vaikka siitä ei ollut kyse.

Nämä ovat pikkujuttuja, ja olen varmaan liian nipo monissa asioissa mutta ihmettelen silti...

- ap

Kyllä sinä olet näissä esimerkeissä oikeassa. Tuo on rajattomuutta, toinen ei kunnioita toisen toiveita. 

sama

Osaatko sanoa, mistä tuollainen rajattomuus johtuu? Tiedän, että mies joutui usein ongelmatilanteisiin ajattelemattomuutensa ja möläyttelyidensä takia. Joskus hän oli aivan ymmällään ja loukkaantunut, kun joku oli antanut negatiivista palautetta hänen sanomisistaan tai käytöksestään. Itse useimmiten ymmärsin myös sitä toista osapuolta. Mikä ihme saa aikuisen ihmisen käyttäytymään noin?

- ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhtä asiaa olen miettinyt. Kysyisin teiltä kanssaihmisiltä, miten tulisi suhtautua seuraavanlaiseen: seurustelukumppani loukkasi minua vähän väliä tilanteeseen sopimattomilla suorasukaisilla möläytyksillään. Kun pahoitin mieleni, hän vetosi siihen, ettei ollut tarkoitus loukata. Varmaan hän oli ihan tosissaan eli ei halunnut tarkoituksella loukata, mutta silti pahoitin mieleni monet kerrat. Mitä tuosta pitäisi ajatella? Onko reilua, että toinen vetoaa esim. huumoriin, luonteenpiirteisiinsä tai muistamattomuuteen? Onko reilua, että samoista asioista joudutaan keskustelemaan useaan kertaan? Suhde on nyt siis loppunut, ja kaikki tämä on menneisyyttä. Silti mietityttää, että ylireagoinko. Mietin omaa osuuttani tuossa kaikessa.

- ap

Ei tuosta voi päätellä mitään. On mahdollista, että toinen piikitteli tietoisesti tai tiedostamattaan, tai on mahdollista, että sinä olet mielensäpahoittaja. Ja kaikkea näiden kahden väliltä, tilanteista riippuen. 

Yleensä kuitenkin ihminen oppii. Jos toinen on mielensäpahoittaja, niin toinen oppii ajan kuluessa olemaan möläyttämättä, tai ainakin möläyttämään vähemmän. Jopa kävelemään munankuorilla, mikä taas ei ole hyvä asia. Se ei ole normaalia, että tekee 20 kertaa samoja virheitä. Silloin ei edes halua oppia huomaavaisuutta.

Kaikki on toki mahdollista. On varmasti niin, että usein pahoitan mieleni liiankin herkästi.

Valaisen asiaa esimerkillä. Mies käytti minusta hellittelynimeä, josta en pitänyt yhtään. Pyysin häntä olemaan käyttämättä sitä ja perustelin, miksi en pidä nimestä. Nimi kuitenkin lipsahti mieheltä aina silloin tällöin... ja joka ikinen kerta minua ärsytti. Hän kyllä vaikutti vilpittömän rehelliseltä sanoessaan, että se oli vahinko. Silti ihmettelen kovasti, miten tuollainen asia voi unohtua. 

Oli myös sellaisia tilanteita, että mies ajoi autoa ja halusi pussata minua ajaessaan. Kielsin häntä tekemästä niin, koska halusin hänen keskittyvän ajamiseen. Tilanne toistui monta kertaa, ja lopulta siitä saatiin aikaiseksi kunnon riita. Hän luuli minun arvostelevan hänen ajotaitoaan, vaikka siitä ei ollut kyse.

Nämä ovat pikkujuttuja, ja olen varmaan liian nipo monissa asioissa mutta ihmettelen silti...

- ap

Kyllä sinä olet näissä esimerkeissä oikeassa. Tuo on rajattomuutta, toinen ei kunnioita toisen toiveita. 

sama

Osaatko sanoa, mistä tuollainen rajattomuus johtuu? Tiedän, että mies joutui usein ongelmatilanteisiin ajattelemattomuutensa ja möläyttelyidensä takia. Joskus hän oli aivan ymmällään ja loukkaantunut, kun joku oli antanut negatiivista palautetta hänen sanomisistaan tai käytöksestään. Itse useimmiten ymmärsin myös sitä toista osapuolta. Mikä ihme saa aikuisen ihmisen käyttäytymään noin?

- ap

Kotoa saatu malli, empaattisuuden puute, narsistisuus, läheisriippuvuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhtä asiaa olen miettinyt. Kysyisin teiltä kanssaihmisiltä, miten tulisi suhtautua seuraavanlaiseen: seurustelukumppani loukkasi minua vähän väliä tilanteeseen sopimattomilla suorasukaisilla möläytyksillään. Kun pahoitin mieleni, hän vetosi siihen, ettei ollut tarkoitus loukata. Varmaan hän oli ihan tosissaan eli ei halunnut tarkoituksella loukata, mutta silti pahoitin mieleni monet kerrat. Mitä tuosta pitäisi ajatella? Onko reilua, että toinen vetoaa esim. huumoriin, luonteenpiirteisiinsä tai muistamattomuuteen? Onko reilua, että samoista asioista joudutaan keskustelemaan useaan kertaan? Suhde on nyt siis loppunut, ja kaikki tämä on menneisyyttä. Silti mietityttää, että ylireagoinko. Mietin omaa osuuttani tuossa kaikessa.

- ap

Ei tuosta voi päätellä mitään. On mahdollista, että toinen piikitteli tietoisesti tai tiedostamattaan, tai on mahdollista, että sinä olet mielensäpahoittaja. Ja kaikkea näiden kahden väliltä, tilanteista riippuen. 

Yleensä kuitenkin ihminen oppii. Jos toinen on mielensäpahoittaja, niin toinen oppii ajan kuluessa olemaan möläyttämättä, tai ainakin möläyttämään vähemmän. Jopa kävelemään munankuorilla, mikä taas ei ole hyvä asia. Se ei ole normaalia, että tekee 20 kertaa samoja virheitä. Silloin ei edes halua oppia huomaavaisuutta.

Kaikki on toki mahdollista. On varmasti niin, että usein pahoitan mieleni liiankin herkästi.

Valaisen asiaa esimerkillä. Mies käytti minusta hellittelynimeä, josta en pitänyt yhtään. Pyysin häntä olemaan käyttämättä sitä ja perustelin, miksi en pidä nimestä. Nimi kuitenkin lipsahti mieheltä aina silloin tällöin... ja joka ikinen kerta minua ärsytti. Hän kyllä vaikutti vilpittömän rehelliseltä sanoessaan, että se oli vahinko. Silti ihmettelen kovasti, miten tuollainen asia voi unohtua. 

Oli myös sellaisia tilanteita, että mies ajoi autoa ja halusi pussata minua ajaessaan. Kielsin häntä tekemästä niin, koska halusin hänen keskittyvän ajamiseen. Tilanne toistui monta kertaa, ja lopulta siitä saatiin aikaiseksi kunnon riita. Hän luuli minun arvostelevan hänen ajotaitoaan, vaikka siitä ei ollut kyse.

Nämä ovat pikkujuttuja, ja olen varmaan liian nipo monissa asioissa mutta ihmettelen silti...

- ap

Kyllä sinä olet näissä esimerkeissä oikeassa. Tuo on rajattomuutta, toinen ei kunnioita toisen toiveita. 

sama

Osaatko sanoa, mistä tuollainen rajattomuus johtuu? Tiedän, että mies joutui usein ongelmatilanteisiin ajattelemattomuutensa ja möläyttelyidensä takia. Joskus hän oli aivan ymmällään ja loukkaantunut, kun joku oli antanut negatiivista palautetta hänen sanomisistaan tai käytöksestään. Itse useimmiten ymmärsin myös sitä toista osapuolta. Mikä ihme saa aikuisen ihmisen käyttäytymään noin?

- ap

Kotoa saatu malli, empaattisuuden puute, narsistisuus, läheisriippuvuus.

Narsistisuuteen ja empatiakyvyttömyyteen en kyllä usko. Kyseessä oli enemmänkin ajattelemattomuus ja kenties sosiaalisten taitojen puute, ehkä myös pakonomainen tarve olla hauska. 

- ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhtä asiaa olen miettinyt. Kysyisin teiltä kanssaihmisiltä, miten tulisi suhtautua seuraavanlaiseen: seurustelukumppani loukkasi minua vähän väliä tilanteeseen sopimattomilla suorasukaisilla möläytyksillään. Kun pahoitin mieleni, hän vetosi siihen, ettei ollut tarkoitus loukata. Varmaan hän oli ihan tosissaan eli ei halunnut tarkoituksella loukata, mutta silti pahoitin mieleni monet kerrat. Mitä tuosta pitäisi ajatella? Onko reilua, että toinen vetoaa esim. huumoriin, luonteenpiirteisiinsä tai muistamattomuuteen? Onko reilua, että samoista asioista joudutaan keskustelemaan useaan kertaan? Suhde on nyt siis loppunut, ja kaikki tämä on menneisyyttä. Silti mietityttää, että ylireagoinko. Mietin omaa osuuttani tuossa kaikessa.

- ap

Ei tuosta voi päätellä mitään. On mahdollista, että toinen piikitteli tietoisesti tai tiedostamattaan, tai on mahdollista, että sinä olet mielensäpahoittaja. Ja kaikkea näiden kahden väliltä, tilanteista riippuen. 

Yleensä kuitenkin ihminen oppii. Jos toinen on mielensäpahoittaja, niin toinen oppii ajan kuluessa olemaan möläyttämättä, tai ainakin möläyttämään vähemmän. Jopa kävelemään munankuorilla, mikä taas ei ole hyvä asia. Se ei ole normaalia, että tekee 20 kertaa samoja virheitä. Silloin ei edes halua oppia huomaavaisuutta.

Kaikki on toki mahdollista. On varmasti niin, että usein pahoitan mieleni liiankin herkästi.

Valaisen asiaa esimerkillä. Mies käytti minusta hellittelynimeä, josta en pitänyt yhtään. Pyysin häntä olemaan käyttämättä sitä ja perustelin, miksi en pidä nimestä. Nimi kuitenkin lipsahti mieheltä aina silloin tällöin... ja joka ikinen kerta minua ärsytti. Hän kyllä vaikutti vilpittömän rehelliseltä sanoessaan, että se oli vahinko. Silti ihmettelen kovasti, miten tuollainen asia voi unohtua. 

Oli myös sellaisia tilanteita, että mies ajoi autoa ja halusi pussata minua ajaessaan. Kielsin häntä tekemästä niin, koska halusin hänen keskittyvän ajamiseen. Tilanne toistui monta kertaa, ja lopulta siitä saatiin aikaiseksi kunnon riita. Hän luuli minun arvostelevan hänen ajotaitoaan, vaikka siitä ei ollut kyse.

Nämä ovat pikkujuttuja, ja olen varmaan liian nipo monissa asioissa mutta ihmettelen silti...

- ap

Kyllä sinä olet näissä esimerkeissä oikeassa. Tuo on rajattomuutta, toinen ei kunnioita toisen toiveita. 

sama

Osaatko sanoa, mistä tuollainen rajattomuus johtuu? Tiedän, että mies joutui usein ongelmatilanteisiin ajattelemattomuutensa ja möläyttelyidensä takia. Joskus hän oli aivan ymmällään ja loukkaantunut, kun joku oli antanut negatiivista palautetta hänen sanomisistaan tai käytöksestään. Itse useimmiten ymmärsin myös sitä toista osapuolta. Mikä ihme saa aikuisen ihmisen käyttäytymään noin?

- ap

Kotoa saatu malli, empaattisuuden puute, narsistisuus, läheisriippuvuus.

Narsistisuuteen ja empatiakyvyttömyyteen en kyllä usko. Kyseessä oli enemmänkin ajattelemattomuus ja kenties sosiaalisten taitojen puute, ehkä myös pakonomainen tarve olla hauska. 

- ap

Vähän tyhmä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhtä asiaa olen miettinyt. Kysyisin teiltä kanssaihmisiltä, miten tulisi suhtautua seuraavanlaiseen: seurustelukumppani loukkasi minua vähän väliä tilanteeseen sopimattomilla suorasukaisilla möläytyksillään. Kun pahoitin mieleni, hän vetosi siihen, ettei ollut tarkoitus loukata. Varmaan hän oli ihan tosissaan eli ei halunnut tarkoituksella loukata, mutta silti pahoitin mieleni monet kerrat. Mitä tuosta pitäisi ajatella? Onko reilua, että toinen vetoaa esim. huumoriin, luonteenpiirteisiinsä tai muistamattomuuteen? Onko reilua, että samoista asioista joudutaan keskustelemaan useaan kertaan? Suhde on nyt siis loppunut, ja kaikki tämä on menneisyyttä. Silti mietityttää, että ylireagoinko. Mietin omaa osuuttani tuossa kaikessa.

- ap

Ei tuosta voi päätellä mitään. On mahdollista, että toinen piikitteli tietoisesti tai tiedostamattaan, tai on mahdollista, että sinä olet mielensäpahoittaja. Ja kaikkea näiden kahden väliltä, tilanteista riippuen. 

Yleensä kuitenkin ihminen oppii. Jos toinen on mielensäpahoittaja, niin toinen oppii ajan kuluessa olemaan möläyttämättä, tai ainakin möläyttämään vähemmän. Jopa kävelemään munankuorilla, mikä taas ei ole hyvä asia. Se ei ole normaalia, että tekee 20 kertaa samoja virheitä. Silloin ei edes halua oppia huomaavaisuutta.

Kaikki on toki mahdollista. On varmasti niin, että usein pahoitan mieleni liiankin herkästi.

Valaisen asiaa esimerkillä. Mies käytti minusta hellittelynimeä, josta en pitänyt yhtään. Pyysin häntä olemaan käyttämättä sitä ja perustelin, miksi en pidä nimestä. Nimi kuitenkin lipsahti mieheltä aina silloin tällöin... ja joka ikinen kerta minua ärsytti. Hän kyllä vaikutti vilpittömän rehelliseltä sanoessaan, että se oli vahinko. Silti ihmettelen kovasti, miten tuollainen asia voi unohtua. 

Oli myös sellaisia tilanteita, että mies ajoi autoa ja halusi pussata minua ajaessaan. Kielsin häntä tekemästä niin, koska halusin hänen keskittyvän ajamiseen. Tilanne toistui monta kertaa, ja lopulta siitä saatiin aikaiseksi kunnon riita. Hän luuli minun arvostelevan hänen ajotaitoaan, vaikka siitä ei ollut kyse.

Nämä ovat pikkujuttuja, ja olen varmaan liian nipo monissa asioissa mutta ihmettelen silti...

- ap

Kyllä sinä olet näissä esimerkeissä oikeassa. Tuo on rajattomuutta, toinen ei kunnioita toisen toiveita. 

sama

Osaatko sanoa, mistä tuollainen rajattomuus johtuu? Tiedän, että mies joutui usein ongelmatilanteisiin ajattelemattomuutensa ja möläyttelyidensä takia. Joskus hän oli aivan ymmällään ja loukkaantunut, kun joku oli antanut negatiivista palautetta hänen sanomisistaan tai käytöksestään. Itse useimmiten ymmärsin myös sitä toista osapuolta. Mikä ihme saa aikuisen ihmisen käyttäytymään noin?

- ap

Kotoa saatu malli, empaattisuuden puute, narsistisuus, läheisriippuvuus.

Narsistisuuteen ja empatiakyvyttömyyteen en kyllä usko. Kyseessä oli enemmänkin ajattelemattomuus ja kenties sosiaalisten taitojen puute, ehkä myös pakonomainen tarve olla hauska. 

- ap

Vähän tyhmä?

Se on kyllä käynyt joskus mielessä. :( 

Toisaalta hän oli myös ymmärtäväinen, pohdiskeleva ja jollain tavalla sosiaalisesti fiksu. Välillä (tai usein) vain tuli noita tilanteita...

- ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhtä asiaa olen miettinyt. Kysyisin teiltä kanssaihmisiltä, miten tulisi suhtautua seuraavanlaiseen: seurustelukumppani loukkasi minua vähän väliä tilanteeseen sopimattomilla suorasukaisilla möläytyksillään. Kun pahoitin mieleni, hän vetosi siihen, ettei ollut tarkoitus loukata. Varmaan hän oli ihan tosissaan eli ei halunnut tarkoituksella loukata, mutta silti pahoitin mieleni monet kerrat. Mitä tuosta pitäisi ajatella? Onko reilua, että toinen vetoaa esim. huumoriin, luonteenpiirteisiinsä tai muistamattomuuteen? Onko reilua, että samoista asioista joudutaan keskustelemaan useaan kertaan? Suhde on nyt siis loppunut, ja kaikki tämä on menneisyyttä. Silti mietityttää, että ylireagoinko. Mietin omaa osuuttani tuossa kaikessa.

- ap

Ei tuosta voi päätellä mitään. On mahdollista, että toinen piikitteli tietoisesti tai tiedostamattaan, tai on mahdollista, että sinä olet mielensäpahoittaja. Ja kaikkea näiden kahden väliltä, tilanteista riippuen. 

Yleensä kuitenkin ihminen oppii. Jos toinen on mielensäpahoittaja, niin toinen oppii ajan kuluessa olemaan möläyttämättä, tai ainakin möläyttämään vähemmän. Jopa kävelemään munankuorilla, mikä taas ei ole hyvä asia. Se ei ole normaalia, että tekee 20 kertaa samoja virheitä. Silloin ei edes halua oppia huomaavaisuutta.

Kaikki on toki mahdollista. On varmasti niin, että usein pahoitan mieleni liiankin herkästi.

Valaisen asiaa esimerkillä. Mies käytti minusta hellittelynimeä, josta en pitänyt yhtään. Pyysin häntä olemaan käyttämättä sitä ja perustelin, miksi en pidä nimestä. Nimi kuitenkin lipsahti mieheltä aina silloin tällöin... ja joka ikinen kerta minua ärsytti. Hän kyllä vaikutti vilpittömän rehelliseltä sanoessaan, että se oli vahinko. Silti ihmettelen kovasti, miten tuollainen asia voi unohtua. 

Oli myös sellaisia tilanteita, että mies ajoi autoa ja halusi pussata minua ajaessaan. Kielsin häntä tekemästä niin, koska halusin hänen keskittyvän ajamiseen. Tilanne toistui monta kertaa, ja lopulta siitä saatiin aikaiseksi kunnon riita. Hän luuli minun arvostelevan hänen ajotaitoaan, vaikka siitä ei ollut kyse.

Nämä ovat pikkujuttuja, ja olen varmaan liian nipo monissa asioissa mutta ihmettelen silti...

- ap

Kyllä sinä olet näissä esimerkeissä oikeassa. Tuo on rajattomuutta, toinen ei kunnioita toisen toiveita. 

sama

Osaatko sanoa, mistä tuollainen rajattomuus johtuu? Tiedän, että mies joutui usein ongelmatilanteisiin ajattelemattomuutensa ja möläyttelyidensä takia. Joskus hän oli aivan ymmällään ja loukkaantunut, kun joku oli antanut negatiivista palautetta hänen sanomisistaan tai käytöksestään. Itse useimmiten ymmärsin myös sitä toista osapuolta. Mikä ihme saa aikuisen ihmisen käyttäytymään noin?

- ap

Syynä lienee ihan aito junttius. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhtä asiaa olen miettinyt. Kysyisin teiltä kanssaihmisiltä, miten tulisi suhtautua seuraavanlaiseen: seurustelukumppani loukkasi minua vähän väliä tilanteeseen sopimattomilla suorasukaisilla möläytyksillään. Kun pahoitin mieleni, hän vetosi siihen, ettei ollut tarkoitus loukata. Varmaan hän oli ihan tosissaan eli ei halunnut tarkoituksella loukata, mutta silti pahoitin mieleni monet kerrat. Mitä tuosta pitäisi ajatella? Onko reilua, että toinen vetoaa esim. huumoriin, luonteenpiirteisiinsä tai muistamattomuuteen? Onko reilua, että samoista asioista joudutaan keskustelemaan useaan kertaan? Suhde on nyt siis loppunut, ja kaikki tämä on menneisyyttä. Silti mietityttää, että ylireagoinko. Mietin omaa osuuttani tuossa kaikessa.

- ap

Ei tuosta voi päätellä mitään. On mahdollista, että toinen piikitteli tietoisesti tai tiedostamattaan, tai on mahdollista, että sinä olet mielensäpahoittaja. Ja kaikkea näiden kahden väliltä, tilanteista riippuen. 

Yleensä kuitenkin ihminen oppii. Jos toinen on mielensäpahoittaja, niin toinen oppii ajan kuluessa olemaan möläyttämättä, tai ainakin möläyttämään vähemmän. Jopa kävelemään munankuorilla, mikä taas ei ole hyvä asia. Se ei ole normaalia, että tekee 20 kertaa samoja virheitä. Silloin ei edes halua oppia huomaavaisuutta.

Kaikki on toki mahdollista. On varmasti niin, että usein pahoitan mieleni liiankin herkästi.

Valaisen asiaa esimerkillä. Mies käytti minusta hellittelynimeä, josta en pitänyt yhtään. Pyysin häntä olemaan käyttämättä sitä ja perustelin, miksi en pidä nimestä. Nimi kuitenkin lipsahti mieheltä aina silloin tällöin... ja joka ikinen kerta minua ärsytti. Hän kyllä vaikutti vilpittömän rehelliseltä sanoessaan, että se oli vahinko. Silti ihmettelen kovasti, miten tuollainen asia voi unohtua. 

Oli myös sellaisia tilanteita, että mies ajoi autoa ja halusi pussata minua ajaessaan. Kielsin häntä tekemästä niin, koska halusin hänen keskittyvän ajamiseen. Tilanne toistui monta kertaa, ja lopulta siitä saatiin aikaiseksi kunnon riita. Hän luuli minun arvostelevan hänen ajotaitoaan, vaikka siitä ei ollut kyse.

Nämä ovat pikkujuttuja, ja olen varmaan liian nipo monissa asioissa mutta ihmettelen silti...

- ap

Kyllä sinä olet näissä esimerkeissä oikeassa. Tuo on rajattomuutta, toinen ei kunnioita toisen toiveita. 

sama

Osaatko sanoa, mistä tuollainen rajattomuus johtuu? Tiedän, että mies joutui usein ongelmatilanteisiin ajattelemattomuutensa ja möläyttelyidensä takia. Joskus hän oli aivan ymmällään ja loukkaantunut, kun joku oli antanut negatiivista palautetta hänen sanomisistaan tai käytöksestään. Itse useimmiten ymmärsin myös sitä toista osapuolta. Mikä ihme saa aikuisen ihmisen käyttäytymään noin?

- ap

Syynä lienee ihan aito junttius. 

En tiedä... Olen ihan hämmentynyt nyt. Meillä oli paljon riitoja ja erimielisyyksiä. Joskus riidat alkoivat jostain hänen möläytyksestään, joskus taas minua arsytti muuten vain. Ei varmaan ole kovin hyvä lähtökohta suhteelle, jos toisessa lähes "kaikki" ärsyttää. Olen potenut huonoa omatuntoa, koska olen ajatellut, että useimmiten ylireagoin tai että riidat olivat minun vikani. Toki riidan aloittaminen tyhjästä ja vanhojen asioiden kaivelu onkin turhaa ja typerää, mutta oliko vika sittenkään aina minussa? Hän oli monesti ihan järkyttävän ajattelematon... 

Esimerkki: Olin pari päivää sairaalassa erään asian takia. Laihduin silloin jonkin verran, koska minulla oli ruokahaluttomuutta. Mies totesi minun laihtuneen ja jatkoi "syöhän enemmän, jotta tissit kasvaa". Pahoitin mieleni ja purskahdin itkuun. Olin todella kipeä, ruokahaluton ja myös masentunut, joten oma kroppa tuntui oudolta ja vieraalta. Kommentti oli kai olevinaan huumoria, mutta minusta se tuntui kamalalta. 

- ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhtä asiaa olen miettinyt. Kysyisin teiltä kanssaihmisiltä, miten tulisi suhtautua seuraavanlaiseen: seurustelukumppani loukkasi minua vähän väliä tilanteeseen sopimattomilla suorasukaisilla möläytyksillään. Kun pahoitin mieleni, hän vetosi siihen, ettei ollut tarkoitus loukata. Varmaan hän oli ihan tosissaan eli ei halunnut tarkoituksella loukata, mutta silti pahoitin mieleni monet kerrat. Mitä tuosta pitäisi ajatella? Onko reilua, että toinen vetoaa esim. huumoriin, luonteenpiirteisiinsä tai muistamattomuuteen? Onko reilua, että samoista asioista joudutaan keskustelemaan useaan kertaan? Suhde on nyt siis loppunut, ja kaikki tämä on menneisyyttä. Silti mietityttää, että ylireagoinko. Mietin omaa osuuttani tuossa kaikessa.

- ap

Ei tuosta voi päätellä mitään. On mahdollista, että toinen piikitteli tietoisesti tai tiedostamattaan, tai on mahdollista, että sinä olet mielensäpahoittaja. Ja kaikkea näiden kahden väliltä, tilanteista riippuen. 

Yleensä kuitenkin ihminen oppii. Jos toinen on mielensäpahoittaja, niin toinen oppii ajan kuluessa olemaan möläyttämättä, tai ainakin möläyttämään vähemmän. Jopa kävelemään munankuorilla, mikä taas ei ole hyvä asia. Se ei ole normaalia, että tekee 20 kertaa samoja virheitä. Silloin ei edes halua oppia huomaavaisuutta.

Kaikki on toki mahdollista. On varmasti niin, että usein pahoitan mieleni liiankin herkästi.

Valaisen asiaa esimerkillä. Mies käytti minusta hellittelynimeä, josta en pitänyt yhtään. Pyysin häntä olemaan käyttämättä sitä ja perustelin, miksi en pidä nimestä. Nimi kuitenkin lipsahti mieheltä aina silloin tällöin... ja joka ikinen kerta minua ärsytti. Hän kyllä vaikutti vilpittömän rehelliseltä sanoessaan, että se oli vahinko. Silti ihmettelen kovasti, miten tuollainen asia voi unohtua. 

Oli myös sellaisia tilanteita, että mies ajoi autoa ja halusi pussata minua ajaessaan. Kielsin häntä tekemästä niin, koska halusin hänen keskittyvän ajamiseen. Tilanne toistui monta kertaa, ja lopulta siitä saatiin aikaiseksi kunnon riita. Hän luuli minun arvostelevan hänen ajotaitoaan, vaikka siitä ei ollut kyse.

Nämä ovat pikkujuttuja, ja olen varmaan liian nipo monissa asioissa mutta ihmettelen silti...

- ap

Kyllä sinä olet näissä esimerkeissä oikeassa. Tuo on rajattomuutta, toinen ei kunnioita toisen toiveita. 

sama

Osaatko sanoa, mistä tuollainen rajattomuus johtuu? Tiedän, että mies joutui usein ongelmatilanteisiin ajattelemattomuutensa ja möläyttelyidensä takia. Joskus hän oli aivan ymmällään ja loukkaantunut, kun joku oli antanut negatiivista palautetta hänen sanomisistaan tai käytöksestään. Itse useimmiten ymmärsin myös sitä toista osapuolta. Mikä ihme saa aikuisen ihmisen käyttäytymään noin?

- ap

Syynä lienee ihan aito junttius. 

En tiedä... Olen ihan hämmentynyt nyt. Meillä oli paljon riitoja ja erimielisyyksiä. Joskus riidat alkoivat jostain hänen möläytyksestään, joskus taas minua arsytti muuten vain. Ei varmaan ole kovin hyvä lähtökohta suhteelle, jos toisessa lähes "kaikki" ärsyttää. Olen potenut huonoa omatuntoa, koska olen ajatellut, että useimmiten ylireagoin tai että riidat olivat minun vikani. Toki riidan aloittaminen tyhjästä ja vanhojen asioiden kaivelu onkin turhaa ja typerää, mutta oliko vika sittenkään aina minussa? Hän oli monesti ihan järkyttävän ajattelematon... 

Esimerkki: Olin pari päivää sairaalassa erään asian takia. Laihduin silloin jonkin verran, koska minulla oli ruokahaluttomuutta. Mies totesi minun laihtuneen ja jatkoi "syöhän enemmän, jotta tissit kasvaa". Pahoitin mieleni ja purskahdin itkuun. Olin todella kipeä, ruokahaluton ja myös masentunut, joten oma kroppa tuntui oudolta ja vieraalta. Kommentti oli kai olevinaan huumoria, mutta minusta se tuntui kamalalta. 

- ap

Onhan tuo aika moukkamainen kommentti. Etenkin, kun olit sairaana. 

Ehkä vikaa oli teissä molemmissa? Ehkä ette vain sopineet yhteen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhtä asiaa olen miettinyt. Kysyisin teiltä kanssaihmisiltä, miten tulisi suhtautua seuraavanlaiseen: seurustelukumppani loukkasi minua vähän väliä tilanteeseen sopimattomilla suorasukaisilla möläytyksillään. Kun pahoitin mieleni, hän vetosi siihen, ettei ollut tarkoitus loukata. Varmaan hän oli ihan tosissaan eli ei halunnut tarkoituksella loukata, mutta silti pahoitin mieleni monet kerrat. Mitä tuosta pitäisi ajatella? Onko reilua, että toinen vetoaa esim. huumoriin, luonteenpiirteisiinsä tai muistamattomuuteen? Onko reilua, että samoista asioista joudutaan keskustelemaan useaan kertaan? Suhde on nyt siis loppunut, ja kaikki tämä on menneisyyttä. Silti mietityttää, että ylireagoinko. Mietin omaa osuuttani tuossa kaikessa.

- ap

Ei tuosta voi päätellä mitään. On mahdollista, että toinen piikitteli tietoisesti tai tiedostamattaan, tai on mahdollista, että sinä olet mielensäpahoittaja. Ja kaikkea näiden kahden väliltä, tilanteista riippuen. 

Yleensä kuitenkin ihminen oppii. Jos toinen on mielensäpahoittaja, niin toinen oppii ajan kuluessa olemaan möläyttämättä, tai ainakin möläyttämään vähemmän. Jopa kävelemään munankuorilla, mikä taas ei ole hyvä asia. Se ei ole normaalia, että tekee 20 kertaa samoja virheitä. Silloin ei edes halua oppia huomaavaisuutta.

Kaikki on toki mahdollista. On varmasti niin, että usein pahoitan mieleni liiankin herkästi.

Valaisen asiaa esimerkillä. Mies käytti minusta hellittelynimeä, josta en pitänyt yhtään. Pyysin häntä olemaan käyttämättä sitä ja perustelin, miksi en pidä nimestä. Nimi kuitenkin lipsahti mieheltä aina silloin tällöin... ja joka ikinen kerta minua ärsytti. Hän kyllä vaikutti vilpittömän rehelliseltä sanoessaan, että se oli vahinko. Silti ihmettelen kovasti, miten tuollainen asia voi unohtua. 

Oli myös sellaisia tilanteita, että mies ajoi autoa ja halusi pussata minua ajaessaan. Kielsin häntä tekemästä niin, koska halusin hänen keskittyvän ajamiseen. Tilanne toistui monta kertaa, ja lopulta siitä saatiin aikaiseksi kunnon riita. Hän luuli minun arvostelevan hänen ajotaitoaan, vaikka siitä ei ollut kyse.

Nämä ovat pikkujuttuja, ja olen varmaan liian nipo monissa asioissa mutta ihmettelen silti...

- ap

Kyllä sinä olet näissä esimerkeissä oikeassa. Tuo on rajattomuutta, toinen ei kunnioita toisen toiveita. 

sama

Osaatko sanoa, mistä tuollainen rajattomuus johtuu? Tiedän, että mies joutui usein ongelmatilanteisiin ajattelemattomuutensa ja möläyttelyidensä takia. Joskus hän oli aivan ymmällään ja loukkaantunut, kun joku oli antanut negatiivista palautetta hänen sanomisistaan tai käytöksestään. Itse useimmiten ymmärsin myös sitä toista osapuolta. Mikä ihme saa aikuisen ihmisen käyttäytymään noin?

- ap

Syynä lienee ihan aito junttius. 

En tiedä... Olen ihan hämmentynyt nyt. Meillä oli paljon riitoja ja erimielisyyksiä. Joskus riidat alkoivat jostain hänen möläytyksestään, joskus taas minua arsytti muuten vain. Ei varmaan ole kovin hyvä lähtökohta suhteelle, jos toisessa lähes "kaikki" ärsyttää. Olen potenut huonoa omatuntoa, koska olen ajatellut, että useimmiten ylireagoin tai että riidat olivat minun vikani. Toki riidan aloittaminen tyhjästä ja vanhojen asioiden kaivelu onkin turhaa ja typerää, mutta oliko vika sittenkään aina minussa? Hän oli monesti ihan järkyttävän ajattelematon... 

Esimerkki: Olin pari päivää sairaalassa erään asian takia. Laihduin silloin jonkin verran, koska minulla oli ruokahaluttomuutta. Mies totesi minun laihtuneen ja jatkoi "syöhän enemmän, jotta tissit kasvaa". Pahoitin mieleni ja purskahdin itkuun. Olin todella kipeä, ruokahaluton ja myös masentunut, joten oma kroppa tuntui oudolta ja vieraalta. Kommentti oli kai olevinaan huumoria, mutta minusta se tuntui kamalalta. 

- ap

Sanoisin, että hyvä kun pääsit eroon tuosta juntista. On ihan sama, mikä oli möläytyksen syy - tuohan on todella asiaton ja järkyttävän mauton kommentti.