Lue keskustelun säännöt.
Onko muita kenen elämää määrittää häpeä?
16.04.2021 |
Olen oppinut lapsesta saakka häpeämään. Häpeän lapsuuden perhettäni, ulkonäköäni, luonnettani, persoonaani, liikkumistani. Esim. lapsena en kehdannut kunnolla leikkiä tai kävellä vanhempieni nähden. Se ominaisuus on jatkunut aikuisena niin etten kehtaa puhua puhelimessa muiden kuullen ja häpeän itseäni kaduilla kävellessä. Luikin seiniä pitkin.
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Mistä ihmeestä tuollainen voi johtua? Sun pitää mennä terapiaan.
No lapsuuden perheessäni on hävetty kaikkea, sieltä sen olen oppinut. Kouluttamattomat duunarivanhemmat maaseudulta todennäköisesti hävenneet itseään kaupungissa ja siirtäneet sen häpeän meihin lapsiin. Opin jo lapsena että kaikki ovat meitä parempia, aivan kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On. Monia meitä kiusattuja yhdistää häpeä. Jos kiusaaminen on vielä lähtenyt jostain sellaisesta asiasta, jonka kiusattu itsekin kokee vaikeaksi, niin häpeä voi jäädä vaikeaksi osaksi elämää. Koulukiusaamisen lisäksi myös aikuiset osaavat kiusata. Jos kiusaaja näkee heikon kohdan ihmisessä esim häpeän aikaansaaman reaktion kautta, hän käyttää sitä hyväkseen murskatakseen ihmisen ja kiusaaja saa yleensä myös muun lauman liikkeelle. Kuin hyeenat saaliin kimpussa. Niin raaka ihminen on toista ihmistä kohtaan. Minulta on mennyt koko elämä häpeän vuoksi.
Sama täällä. Paitsi, että omat vanhemmat esiintyivät pöyhkeän itseriittoisesti ulospäin.
Äitini varsinkin oli oppinut jonkun ihme roolin jota veti.
En oikein tiedä tarkalleen mistä oma häpeä kumpuaa.
Vierailija kirjoitti:
On. Monia meitä kiusattuja yhdistää häpeä. Jos kiusaaminen on vielä lähtenyt jostain sellaisesta asiasta, jonka kiusattu itsekin kokee vaikeaksi, niin häpeä voi jäädä vaikeaksi osaksi elämää. Koulukiusaamisen lisäksi myös aikuiset osaavat kiusata. Jos kiusaaja näkee heikon kohdan ihmisessä esim häpeän aikaansaaman reaktion kautta, hän käyttää sitä hyväkseen murskatakseen ihmisen ja kiusaaja saa yleensä myös muun lauman liikkeelle. Kuin hyeenat saaliin kimpussa. Niin raaka ihminen on toista ihmistä kohtaan. Minulta on mennyt koko elämä häpeän vuoksi.
Onko se vaikuttanut ammatinvalintaan? Pariutumiseen? Lapsentekoon?
Itseäni hävetti ajatus olla raskaana vanhempieni nähden. Kuinka sairasta, mutta ensimmäinen ajatus oli että nyt hävettää kun tietävät mitä olen tehnyt..
Toisaalta hävetti myös synnyttää. Tuntui aivan sairaalta ajatukselta olla alapää paljaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsena minä häpesin omaa perhettäni enemmän kuin mitään muuta. Silloin en ymmärtänyt, että muut eivät tiedä, millaista meillä kotona oli. Oltiin "uskovaisia ulospäin", kotona ainainen helvetti.
Yhtäkään kaveria en koskaan kutsunut meille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En sentään noin voimakasta häpeää tunne kuin aloittaja. Välillä häpeän ulkonäköäni. En halua paljastaa syvimpiä tunteitani, ja minua kiusaannuttaa esim rakkaudesta puhuminen tai heikkouden näyttäminen. Töissä häpeän itseäni jatkuvasti, koska en koe osaavani mitään tai tekeväni tarpeeksi. Sellainen jatkuva alemmuudentunne. Pelkään myös jatkuvasti, että käy ilmi, että olen tehnyt virheen, tai että en osaa ratkaista jotakin asiaa. Stressaan työstäni runsaasti, ja sunnuntaina olen jo ahdistunut tulevasta työviikosta.
Oletko aloittaja koskaan saanut mitään ammattiapua tuohon asiaan? Kysyn siis ihan hyvällä, ei sinun kuulu joutua tuntemaan häpeää ihan tavallisista asioista, kuten kävely.
Nyt on paras etsiä apua terapiasta. Jokaisella on jotakin mitä he häpeävät. Useimmiten jotakin pientä ja muille täysin merkityksetöntä. Itse häpesin lapsena korviani, joista minua kiusattiin. Olivat kuulema isot ja vähän ulkonevat. Nyt vanhempana tunne on poistunut. Koulun jälkeen kukaan ei ole niistä huomauttanut. Luulen että eivät ole edes isot, kunhan oli joku tekosyy kiusata minua.
Minulla on oikeitakin asioita mitä häpeän, mutta ne ovat asioita, joita olen nuoruudessani ymmärtämättömyyttäni tehnyt. Välillä tunne nousee pintaan, mutta kerron itselleni että ihminen on kokemustensa summa ja häpeä on moraalinen kompassi. Käytän sitä varmistamaan etten enää koskaan tee mitään toista vahingoittavaa verbaalisesti tai muuten, eli se on auttanut minua kasvamaan ihmisenä.
Koskaan en häpeä sitä mikä olen. Pyrin kulkemaan pystypäin, oppimaan virheistäni ja olemaan säädyllinen ihminen. Suosittelen ehdottomasti terapiaan menemistä, sillä turha ja tarpeeton häpeä lannistaa ja tekee elämästä helvetin. Älä elä helvetissä. Sinä et sitä ansaitse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan tuota samanlaista häpeilyä itsessänikin. Minäkin häpesin lapsena perhettämme, taloamme, autoamme. En halunnut sen vuoksi kavereitani kylään. Murrosikäisenä aloin häpeämään ulkonäköäni,koska koin mustapäiden olevan niin rumia. Ja taas sen vuoksi viihdyin paremmin yksin. Nyt aikuisempana minulla on vielä tuollainen puhelimessa puhumisen kammo. Pelkään että minulta kysytään jotain sellaista mihin en osaa vastata tai en halua vastata. Ap:lle haluan sanoa, että ymmärrän sinua. Toivon että löydät itseluottamuksen. Koska olet sen arvoinen.
Täällä 🖐 N58 ja aina saan hävetä itseäni. Opin sen jo lapsena äidiltäni. Koskaan en tee, enkä sano, mitään oikein 😔
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En sentään noin voimakasta häpeää tunne kuin aloittaja. Välillä häpeän ulkonäköäni. En halua paljastaa syvimpiä tunteitani, ja minua kiusaannuttaa esim rakkaudesta puhuminen tai heikkouden näyttäminen. Töissä häpeän itseäni jatkuvasti, koska en koe osaavani mitään tai tekeväni tarpeeksi. Sellainen jatkuva alemmuudentunne. Pelkään myös jatkuvasti, että käy ilmi, että olen tehnyt virheen, tai että en osaa ratkaista jotakin asiaa. Stressaan työstäni runsaasti, ja sunnuntaina olen jo ahdistunut tulevasta työviikosta.
Oletko aloittaja koskaan saanut mitään ammattiapua tuohon asiaan? Kysyn siis ihan hyvällä, ei sinun kuulu joutua tuntemaan häpeää ihan tavallisista asioista, kuten kävely.
Jatkan vielä omaa viestiäni luettuani muiden vastauksia. Myös minulla takana, ei nyt sentään varsinaista kiusaamista, vaan ulkopuolelle jääminen teini-iässä. Tätä olen aina hävennyt: Mikä vika minussa oli? En ole tämän jälkeen 100 % luottanut siihen, että kukaan oikeasti pitäisi minusta. Masennuin, ja myös masennus on siitä lähtien seurannut mukana. Välillä se hellittää, mutta palaa aina jossain vaiheessa.
Voi miten ihania viestejä, kiitos. Surullista sinänsä, mutta toki lohduttavaa että muitakin häpeästä kärsiviä löytyy. Itsellä on tosiaa häpeä määrittänyt ihan jokaista elämän osa-aluetta. Nuorempana en esim. kehdannut puhua ääneen julkisissa liikennevälineissä kun pelkäsin kuulostavani tyhmältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan tilanteesi täsmälleen. Häpeä on rikkonut kaikki ihmissuhteeni ja pilannut ison osan elämästäni. Kadulla kävellessä olen läski, kotona en pysty katsomaan itseäni peilistä jne. Uskon vain ne väitteet, kun minun ulkonäöstäni kuittaillaan vähänkin... Olen +30v mies ja 183 cm / 72kg.
80-luvulla syntyneistä ja vanhemmista melkein kaikilla on varmaan häpeä.
Äitini häpesi kaikkea. Puhui herroista ja vähätteli ns tavallisia ja itseään tietysti. Viimeiseen asti veti roolia. Oli aina jännittynyt ja mietti mitä naapurit ajattelee. Surkeaa.
Häpeä on pilannut elämäni kokonaan, sen vuoksi olen myös menettänyt lähes kaiken, aivan liikaa. Nyt vihdoin viisikymppisenä olen sen ymmärtänyt kaiken alullepanijaksi, tuhon voimaksi, ja olen alkanut työstämään asiaa. Terapiaankin olen pääsemässä. Aion päästä häpeästä eroon!
Vierailija kirjoitti:
Äitini häpesi kaikkea. Puhui herroista ja vähätteli ns tavallisia ja itseään tietysti. Viimeiseen asti veti roolia. Oli aina jännittynyt ja mietti mitä naapurit ajattelee. Surkeaa.
Meillä sama. Herrat vie kaiken ja nyt on herroilla hyvä olla jne. Mitäs me maan matoset, meillä ei ole mitään, herroilla on kaikki. Niin uuvuttavaa kuunneltavaa...
Vierailija kirjoitti:
Nyt on paras etsiä apua terapiasta. Jokaisella on jotakin mitä he häpeävät. Useimmiten jotakin pientä ja muille täysin merkityksetöntä. Itse häpesin lapsena korviani, joista minua kiusattiin. Olivat kuulema isot ja vähän ulkonevat. Nyt vanhempana tunne on poistunut. Koulun jälkeen kukaan ei ole niistä huomauttanut. Luulen että eivät ole edes isot, kunhan oli joku tekosyy kiusata minua.
Minulla on oikeitakin asioita mitä häpeän, mutta ne ovat asioita, joita olen nuoruudessani ymmärtämättömyyttäni tehnyt. Välillä tunne nousee pintaan, mutta kerron itselleni että ihminen on kokemustensa summa ja häpeä on moraalinen kompassi. Käytän sitä varmistamaan etten enää koskaan tee mitään toista vahingoittavaa verbaalisesti tai muuten, eli se on auttanut minua kasvamaan ihmisenä.
Koskaan en häpeä sitä mikä olen. Pyrin kulkemaan pystypäin, oppimaan virheistäni ja olemaan säädyllinen ihminen. Suosittelen ehdottomasti terapiaan menemistä, sillä turha ja tarpeeton häpeä lannistaa ja tekee elämästä helvetin. Älä elä helvetissä. Sinä et sitä ansaitse.
Minäkin häpeän myös tiettyjä nuorempana tekemiäni asioita, niitä on kyllä syytäkin hävetä. Välillä tuntuu raskaalta kantaa tuo häpeä. 9
Mistä ihmeestä tuollainen voi johtua? Sun pitää mennä terapiaan.