Lue keskustelun säännöt.
Millainen teidän asperger-aviomies (tai piirteinen) on tunnetasolla? Auttakaa :(
15.04.2021 |
Nyt tulee tilitystä.
Mulla on mies jolla on selviä autismikirjon piirteitä( Ei puhu tai näytä tunteitaan mutta loukkaantuu herkästi jos häntä kohdellaan hänen itsensä mukaan huonosti, ei näe syy-seuraussuhteita, ajattelee ensimmäisenä itseään ja omasta vankasta näkökulmastaan, ei ole empatiaa paljon muita kuin kissoja kohtaan, ei ole hyvä missään muussa kuin mopojen korjaamisessa mutta suurempia ei ala opettelemaan).
Ollaan oltu 15 vuotta naimisissa ja meillä on kaksi poikaa joista toisella on Asperger. Poika on selkeästi perinyt sen isältään ja ukiltaan. MIes ei vain millään halua myöntää tätä asiaa vaikka hän itse ja poika ovat kuin kaksi marjaa. Näiden kahden ei voi mitenkään olettaa saavan selkoa mistään asiasta jos toisen täytyy selittää toiselle jotain muuta kuin teknistä faktoihin perustuvaa asiaa. MIes ei myöskään suostu huolehtimaan pojan asioista ja aina kuuluu mankuminen ettei osaa, eikä halua opetella. Mentaliteetti on "jos siitä ei puhuta, sitä ei ole olemassa". Eli pojalla ei ole aspergeria, mitään kelan lappuja hän ei täytä koska ei osaa ja ei halua opetella. Mitään pojan arkea tukevaa uutta entisistä rutiineista poikkeavaa ei opetella koska isä ei halua, joten muidenkaan ei tarvitse. Ei tarvitse mitään parisuhdeasioita puhua koska sitä ei ole, naimisiinmeno on vain rituaali kun anoppi halusi sitä. Huh ja huoh :( Mutta silti minä en saisi hänen mukaan juosta vieraissa (no en oikeasti) koska me ollaan yhdessä. Hän saa olla yhteyksissä entisiin koska ei se mulle kuulu. MInä en saisi koska se on pettämistä. Mutta avioliiton kukkaa ei tarvitse kastella, se on paperilla merkitty ihan virastossa mutta ei se tarkoita käytännössä mitään hänelle.
Mies on kohta 40v ja minä olen hänen äitinsä ja kusitolppansa. Mies on omalla tavallaan hoitanut vain hänen mielestään miehille kuuluvat hommat koska hänellä on mustavalkoinen jako miesten ja naisten töihin. Tasan ne jotka hän osaa, kyllä emäntä hoitaa kaiken muun. KAIKEN muun.
Onko muilla tällaista yhtä tunteetonta menoa? Tiedän, ei se mitään auttaisi jos mies menisi testeihin ja saisi lapun jossa lukee diagnoosi. Mutta kun hän ei ymmärrä että maailma ei pyöri hänen ympärillään. Ja hänen käytös on suoraan yhteydessä myös poikiensa elämään ja kehitykseen. Mun panos ei riitä kun minä olen vain 50% vanhemmista.
Voisiko joku muu kertoa millaista teidän arki on asperger-piirteisen kanssa?
Pitää nyt vähän kehua miestä, hän kuitenkin on ihan ok puoliso. Kestettävissä oleva autettava hönö. En vaihtaisi vaikka välillä vähän ketuttaa. Häneen tätä ei kannata purkaa koska ahdistuu vaan. Ja kertoo anopille :(
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Ei asperger tule ihmiseen kuin salama kirkkaalta taivaalta, vaan se on olemassa jo syntyessään. Tästä syystä ihmettelen että miksi on tehty aspergeriksi diagnosoidun miehen kanssa lapsia. Jos taas ei ole diagnoosia, niin ei sitä voi ittuuntunut vaimo yhtäkkiä antaa.
Entisessä avioliitossaan mieheni silloinen vaimo juoksutti miestä kaikenmaaliman testeissä, milloin oli adhd, milloin joku autismi, mutta ei löytynyt mitään, vaan täysin terve ja normaali mies. Hänellä on omat luonteenpiirteensä, piirteet jotka löytyvät myös sekä miehen isältä että pojalta. Me ollaan kaikki erilaisia, ja geenit siirtävät tiettyjä samanlaisuuksia jälkikasvuun.
Se että puoliso ärsyttää omine ominaisuuksineen on tietysti ikävää, mutta ei se tee kenestäkään vielä vammaista. Ja niitä omia diagnooseja voisi myös itsekseen miettiä, sinulla voi olla ihan yhtä ärsyttäviä juttuja, mutta puoliso ei ole leimaamassa ja vaatimassa jotain diagnoosia sille ettei itse tahdo sinua aina jaksaa.
Kukaan ei puhunut vammaisista sanaakaan koko ketjussa ennen tätä kommentoijaa.
Aika monet aikuisen ikään ehtineet autismin kirjolla enemmän tai vähemmän olevat ihmiset ovat ilman virallista diagnoosia.
Jo lähetteen saaminen neuropsykiatrian puolelle tutkimuksiin voi olla kiven takana.
Toisinaan taas henkilö, joka voisi tutkimuksista hyötyä ja sinne pääsisi ei sitä halua. Ja sehän on tietysti kyseisen henkilön päätettävissä.
Ja toisinaan henkilö on kirjolla, mutta virallisia kriteerejä ei aivan täytä.
Nämä ovat monitahoisia juttuja, ja sekin puoli on asiassa, että autismin kirjon henkilö on jossain vaiheessa kasvuaan oppinut peittelemään oireitaan tai taipumuksiaan. Tämä ns. masking voi olla käytössä esim seurusteluaikana, mutta jossain vaiheessa kirjolaisen taipumukset tulevat esiin. Aika usein pettyneet ja väsyneet puolisot viittavat tähän kertoessaan esim lasten tultua kuvioon kuinka toinen muuttui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille kommenteista, sain nyt voimaa jatkaa hetken aikaa eteenpäin. Olen ollut niin yksin tämän asian kanssa ja aina olen saanut tyttökavereilta kommentteja tyyliin "jätä se ääliö, sä ansaitset parempaa". Joo, varmasti joku muu kohtelisi minua paremmin mutta en halua lähteä mihinkään, haluan vain purkaa nämä negatiiviset tunteet koska raju riiteleminen ja itku kummankin puolelta ei palvele ketään. Olen ehkä typerä ja itsepäinen kun pysyn tässä, mutta minä haluan lapsilleni parempaa kuin itselleni. Minulta he saavat sen mitä isä ei pysty antamaan ja olen isän ja lasten välissä. Mutta se on niin raskasta välillä. Ja yksinäistä. En oikein ole osannut keskustella missään tukiryhmissäkään näistä parisuhdeasioista kun niissä puhutaan enemmän lapsista.
AP
Haluat lapsillesi parempaa kuin itsellesi mutta onko teidän tämänhetkinen elämänne sitä "parempaa"? Jos mieheltä riittää kiintymystä ja empatiaa lähinnä perheen kissalle mutta omiin lapsiinsa suhtautuu välinpitämättömästi, ei se ole hyväksi heille. Olet vaarassa uupua itsekin, kun joudut sekä kasvattamaan poikianne että hyysäämään aikuista miestä. Aspergerin piikkiin ei voi laittaa kaikkea, ei mitään asiatonta käytöstä voi puolustella yhtään millään oireyhtymällä. En tunne miestäsi tai perhettänne ylipäätään mutta rivien välistä sain sen vaikutelman, että miestä ei lapsuudenperheessään ole juurikaan "sosiaalistettu" eikä hänellä vaikuta itselläänkään olevan liiemmin mielenkiintoa vuorovaikutustaitojensa kehittämiseen.
Nuo vertaistukiryhmät voivat tosiaan olla siitä hankalia, että niissä ei välttämättä saa otettua luontevasti puheeksi aspergerin/autismin kirjon oireyhtymän vaikutusta parisuhteeseen. Parisuhdeterapia voisi olla yksi mahdollisuus mutta silloinkin terapeutin pitäisi olla hyvin perillä autismin kirjosta. Siihen erikoistuneita ja perehtyneitä parisuhdeterapeutteja ei käsittääkseni ole kovin paljoa.
En halua kuitenkaan tyrkyttää mitään ratkaisua sinulle, koska kuten todettua, en tunne perhettänne ja tilannettanne niin hyvin. Pisti vain silmään tuo, että haluat lapsillesi parempaa, vaikka tunnekylmän ja aitoon yhteyteen kykenemättömän isän kanssa kasvaminen voi olla heillekin raskasta. Ainakin neurotyypilliselle lapsellesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille kommenteista, sain nyt voimaa jatkaa hetken aikaa eteenpäin. Olen ollut niin yksin tämän asian kanssa ja aina olen saanut tyttökavereilta kommentteja tyyliin "jätä se ääliö, sä ansaitset parempaa". Joo, varmasti joku muu kohtelisi minua paremmin mutta en halua lähteä mihinkään, haluan vain purkaa nämä negatiiviset tunteet koska raju riiteleminen ja itku kummankin puolelta ei palvele ketään. Olen ehkä typerä ja itsepäinen kun pysyn tässä, mutta minä haluan lapsilleni parempaa kuin itselleni. Minulta he saavat sen mitä isä ei pysty antamaan ja olen isän ja lasten välissä. Mutta se on niin raskasta välillä. Ja yksinäistä. En oikein ole osannut keskustella missään tukiryhmissäkään näistä parisuhdeasioista kun niissä puhutaan enemmän lapsista.
AP
Haluat lapsillesi parempaa kuin itsellesi mutta onko teidän tämänhetkinen elämänne sitä "parempaa"? Jos mieheltä riittää kiintymystä ja empatiaa lähinnä perheen kissalle mutta omiin lapsiinsa suhtautuu välinpitämättömästi, ei se ole hyväksi heille. Olet vaarassa uupua itsekin, kun joudut sekä kasvattamaan poikianne että hyysäämään aikuista miestä. Aspergerin piikkiin ei voi laittaa kaikkea, ei mitään asiatonta käytöstä voi puolustella yhtään millään oireyhtymällä. En tunne miestäsi tai perhettänne ylipäätään mutta rivien välistä sain sen vaikutelman, että miestä ei lapsuudenperheessään ole juurikaan "sosiaalistettu" eikä hänellä vaikuta itselläänkään olevan liiemmin mielenkiintoa vuorovaikutustaitojensa kehittämiseen.
Nuo vertaistukiryhmät voivat tosiaan olla siitä hankalia, että niissä ei välttämättä saa otettua luontevasti puheeksi aspergerin/autismin kirjon oireyhtymän vaikutusta parisuhteeseen. Parisuhdeterapia voisi olla yksi mahdollisuus mutta silloinkin terapeutin pitäisi olla hyvin perillä autismin kirjosta. Siihen erikoistuneita ja perehtyneitä parisuhdeterapeutteja ei käsittääkseni ole kovin paljoa.
En halua kuitenkaan tyrkyttää mitään ratkaisua sinulle, koska kuten todettua, en tunne perhettänne ja tilannettanne niin hyvin. Pisti vain silmään tuo, että haluat lapsillesi parempaa, vaikka tunnekylmän ja aitoon yhteyteen kykenemättömän isän kanssa kasvaminen voi olla heillekin raskasta. Ainakin neurotyypilliselle lapsellesi.
Juuri tämä että on raskasta hoitaa lapsia ja miestä. Hyvin kiteytit mun ajatuksia. Mies ei ole läpeensä paha, on vain aika kova töksäyttelemään lapsille ja vaatii ikötasoon nähden liikaa. Minä sitten selitän lapsille ja miehelle joka on raskasta. Hän rakastaa ja välittää lapsista mutta kömpelösti. Jos erottaisiin, lapset eivät kävisi isällään ollenkaan. Hän ei ota yhteyttä ja pyri olemaan lasten kanssa koska ei osaa, lasten kanssa ei voi ryypätä eikä ajella.
Ap
Tunnistan myös ap:n miehen piirteitä omasta miehestäni. Välillä raskasta mutta onneksi hän on hyväsydäminen ja yrittää parhaansa.
Mä olen asperger äiti jolla as poika . Keskenään meillä menee loistavasti, mutta miesystäväni on välillä vaikeaa ymmärtää meitä ja varsinkin suhteen alku oli haastava . Nyt hän on jo tottunut paremmin outouksiimme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun ex-miehellä ei ollut lainkaan empatiakykyä. Esim. nauroi, kun isäni kuoli ja itkin. Nauroi silloinkin, kun ilmoitin jättäväni hänet. Suhteen alussa osasi kyllä hurmata ja esittää tunteellista.
Ja olen itsekin as-nainen. Voi olla, että mieheni kyvyttömyys tuntea empatiaa ei johtunut autismista. Toisaalta näitä tarinoita tunteettomista as-miehistä kuulee paljon myös kirjolaisten naisten piireissä. Itse olen liiankin empaattinen ja murehdin, mitä toiset ajattelevat minusta.
Anyways, en suosittele kenellekään asperger-miehen puolisoksi ryhtymistä.
Vierailija kirjoitti:
Mun ex-miehellä ei ollut lainkaan empatiakykyä. Esim. nauroi, kun isäni kuoli ja itkin. Nauroi silloinkin, kun ilmoitin jättäväni hänet. Suhteen alussa osasi kyllä hurmata ja esittää tunteellista.
Ja olen itsekin as-nainen. Voi olla, että mieheni kyvyttömyys tuntea empatiaa ei johtunut autismista. Toisaalta näitä tarinoita tunteettomista as-miehistä kuulee paljon myös kirjolaisten naisten piireissä. Itse olen liiankin empaattinen ja murehdin, mitä toiset ajattelevat minusta.
Anyways, en suosittele kenellekään asperger-miehen puolisoksi ryhtymistä.
Itse olen as-mies ja olen liiankin tunteellinen. Siis niin tunteellinen, että se haittaa välillä arjessa toimimista, kun saatan yhtäkkiä alkaa itkemään kaupassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on itselläni asperger. Se ei tee hyväksyttävää huonosta käytöksestä ja itsekkyydestä. On vaikeaa joskus tajuta mitä toiset haluaa, mutta pitäisi edes yrittää ottaa muutkin huomioon.
Asperger-naisena ja 2-3 asperger/autistilapsen äitinä en kyllä tunnista tuollaista käyttäytymistä asperger/autismipiirteiksi. Ihan kusipä1syydeksi tuon näkisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksa lukea nyt noin pitkää tekstiä. Itselläni on ADHD ja miehelleni Asperger. Mies on hyvin sulkeutunut. Saattaa kuitenkin ottaa nokkiinsa jostain asiasta ihan yllättäen. Joskus alkaa syyttelemään minua asioista, jotka eivät pidä paikkaansa. En muka huomioi häntä, vaikka kiitän, kehun, kosketan. Oikeasti hän ei itse tee noita asioita minulle.
Ihan mahdoton ihminen suoraan sanottuna, vaikka rakas onkin. Ajattelee asioista hyvin mustavalkoisesti. On itsepäinen. Ei pysty käymään keskustelua, ellei jutella jostain hänen asiastaan tai hänen mielenkiintoihinsa kuuluvasta aiheesta. Tiivistettynä - joko puhumme hänen jutuistaan tai hän on uppoutunut omiin ajatuksiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun ex-miehellä ei ollut lainkaan empatiakykyä. Esim. nauroi, kun isäni kuoli ja itkin. Nauroi silloinkin, kun ilmoitin jättäväni hänet. Suhteen alussa osasi kyllä hurmata ja esittää tunteellista.
Ja olen itsekin as-nainen. Voi olla, että mieheni kyvyttömyys tuntea empatiaa ei johtunut autismista. Toisaalta näitä tarinoita tunteettomista as-miehistä kuulee paljon myös kirjolaisten naisten piireissä. Itse olen liiankin empaattinen ja murehdin, mitä toiset ajattelevat minusta.
Anyways, en suosittele kenellekään asperger-miehen puolisoksi ryhtymistä.
Itse olen as-mies ja olen liiankin tunteellinen. Siis niin tunteellinen, että se haittaa välillä arjessa toimimista, kun saatan yhtäkkiä alkaa itkemään kaupassa.
Mutta itketkö omien juttujesi takia vai osaatko itkeä empatiasta silloin kun toinen ihminen on surullinen? Osaatko lohduttaa toista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun ex-mieheni on narsistinen tai kusipäinen. Turhaan yritin miettiä diagnoosia naimisissa ollessani. Hän löysi toisen naisen, onneksi, koska jumittaisin siinä varmaan vieläkin.
Tunteet on tosi syvällä. Ei tuo niitä esiin arkisissa tilanteissa machoilemisena tai omistahaluisuutena kuten jotkut muut mutta jos niitä loukataan tarpeeksi niin sitten ne nousevat pintaan tuhatkertaisina taviksiin verrattuna. Muodonmuutos on hämmentävän perustavanlaatuinen, koko olemus on kuin joku aivan toinen uusi mies.
Erittäin hankala yhtälö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun ex-miehellä ei ollut lainkaan empatiakykyä. Esim. nauroi, kun isäni kuoli ja itkin. Nauroi silloinkin, kun ilmoitin jättäväni hänet. Suhteen alussa osasi kyllä hurmata ja esittää tunteellista.
Ja olen itsekin as-nainen. Voi olla, että mieheni kyvyttömyys tuntea empatiaa ei johtunut autismista. Toisaalta näitä tarinoita tunteettomista as-miehistä kuulee paljon myös kirjolaisten naisten piireissä. Itse olen liiankin empaattinen ja murehdin, mitä toiset ajattelevat minusta.
Anyways, en suosittele kenellekään asperger-miehen puolisoksi ryhtymistä.
Itse olen as-mies ja olen liiankin tunteellinen. Siis niin tunteellinen, että se haittaa välillä arjessa toimimista, kun saatan yhtäkkiä alkaa itkemään kaupassa.
Mutta itketkö omien juttujesi takia vai osaatko itkeä e
Lohduttaa hakemalla ratkaisua tilanteeseen. Ei osaa ulkoaopeteltuja mietelauseita joita ehkä siinä tilanteessa kaipaisi.
Vierailija kirjoitti:
Mun ex-miehellä ei ollut lainkaan empatiakykyä. Esim. nauroi, kun isäni kuoli ja itkin. Nauroi silloinkin, kun ilmoitin jättäväni hänet. Suhteen alussa osasi kyllä hurmata ja esittää tunteellista.
Ja olen itsekin as-nainen. Voi olla, että mieheni kyvyttömyys tuntea empatiaa ei johtunut autismista. Toisaalta näitä tarinoita tunteettomista as-miehistä kuulee paljon myös kirjolaisten naisten piireissä. Itse olen liiankin empaattinen ja murehdin, mitä toiset ajattelevat minusta.
Anyways, en suosittele kenellekään asperger-miehen puolisoksi ryhtymistä.
Olisikohan tuossa jostakin pahemmasta kyse?
Ei kuulosta yhtään tutulta asperger-miehen käytökseksi, mutta ei tietenkään tarkoita, etteikö voisi olla sitäkin, me autistit kun ollaan kaikki yksilöitä.
Itse kun olen hyvin tunteellinen, niin ne aspergerit joiden kanssa olen päätynyt parisuhteeseen on tietysti olleet hyvin tunteellisia ja rakastavia.
Mielenkiintoinen keskustelu. Olisin voinut kirjoittaa aika monta näistä kommenteista itsekin, niin tuttua.
Onko muita? Vertaistukea on aikuisen kirjolaisen puolison vaikea löytää.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen keskustelu. Olisin voinut kirjoittaa aika monta näistä kommenteista itsekin, niin tuttua.
Onko muita? Vertaistukea on aikuisen kirjolaisen puolison vaikea löytää.
Toisessa ketjussa oli maininta että kyllä aspergerinkin kanssa on riitoja parisuhteessa mutta hän ei välttämättä osaa riidellä niitä oikein ja siksi vaikuttaa kuin riitoja ei olisi. Tämä koskee paljon muutakin kuin riitelyä. Sosiaaliset rituaalit ja toiminnan kaaren ymmärtäminen tuntuu puuttuvan. Turha toivoa että esittäisi sellaista kivaa mustasukkaisuutta kun olet lähdössä viihteelle kavereiden kanssa mutta saattaa tulla erittäin mustasukkaiseksi jos on vähänkään oikeaa aihetta siihen. Mikä tuntuu sitten hyvin ristiriitaiselta. Sekö tosiaan välittää musta noin kovasti, miksei se näyttänyt sitä ajoissa toisten edessä?
Sulla ei näemmä sisälukutaito oikein ole kehittynyt. Asperger tai autirmikirjonnhäiriöt eivät ole vammoja,eikä assit ole vammaisia.
Ap