Jos joku ystävänne täyttää 40 ja hän on yhä lapseton, ajatteletteko, että hän pääsi pälkähästä kun ei saanut lapsia?

Kyllä.

Surullista. Tulee tajuamaan virheensä vasta kun on liian myöhäistä. :(

Kyllä ja tähtään itse samaan. Tuntuu, että voitin elämässä kun tajusin ettei ole mikään pakko hankkia lapsia vain siksi "täytymisen" vuoksi.

Ajattelen ihan sen mukaan, mitä hän itse haluaa. Jos olisi halunnut lapsia, muttei saanut, niin olisin pahoillaan hänen puolestaan. Jos hän esim. olisi velvollisuudentuntoinen ihminen, joka pitää huolta omista ikääntyvistä vanhemmistaan (tai vaikka sairastuneesta kumppanistaan), niin miksi ihmeessä hehkuttaisin ääneen, kuinka hänen elämänsä on huoletonta?

Täällä on kyllä lapsellisia kommentoijia, jos ajatus siitä, että lapsettomuus tarkoittaa automaattisesti huoletonta elämää. Ehkä se viittaa itsekkäisiin ihmisiin, jotka eivät välitä vanhemmistaan tai kenestäkään muusta kuin itsestään. 

Oma valinta. Ite yli 40v ja vielä noin 7v vuotta kun nuorinkin on 18v. Kyllä odotan jo sitä aikaa, että saa elää elämäänsä vapaammin ja vailla jatkuvia ohjattavia, wilam viestejä, teiniangstia.

Säälin niitä, jotak tekee lapset 40v korvilla. Varsinkin niitä, jotka on uusintakierroksella, uudessa suhteessa ja alottaa kaiken alusta. Puistattava ajatus.

Ei, lähinnä tunnen sääliä heidän puolestaan. Varsinkin kun en tunne ketään kuka sisimmässään olisi halunnut jäädä perheettömäksi,

Miksi lapsettomuus tarkoittaisi automaattisesti vapautta ja huolettomuutta. Ihmisillä on kaikenlaisia velvollisuuksia ja murheita vaikka ei olisi lapsia. Lapset toki tuo lisää vastuuta ja välillä huolta, mutta yleensä myös iloa ja merkitystä elämään. Harva katuu lapsiaan.

Vierailija kirjoitti:

Surullista. Tulee tajuamaan virheensä vasta kun on liian myöhäistä. :(

75-v. lapseton "mummi" täällä. Ei ole koskaan kaduttanut. Lapsettomia ystäviänikään ei ole kaduttanut. Onko tuo kaduttaminen vähän urbaanilegenda?

Jos olisi tehnyt lapset esim. 25 maissa, olisi suurelta osin jo päässyt pälkähästä ja saanut suuren rikkauden. Edessä lapseton ja perheetön vanhuus, vaikea onnitella. Toivottavasti on kuitenkin läheisiä.

Voihan niitä lapsia tehdä vaikka 7kymppisenä.

En. Surettaa hieman hänen e. ts.  yhden 40 vuotta täyttäneen ystäväni puolesta. - Hän on unelmoinut ja  halunnut ja yrittänyt saada eri tavoin oman lapsen, kauemmin kuin jaksan muistaa. - Olemme aikanaan tutustuneet esikoulussa, eli aika kauan sitten. - Olen vakuuttunut, että hänesä olisi ainesta huolehtivaksi ja vastuuntuntoiseksi vanhemmaksi.  Pientä lohtua hän saa, tai niin ainakin haluan uskoa, että hän saa siitä, että hänellä on useampi kummilapsi.   

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surullista. Tulee tajuamaan virheensä vasta kun on liian myöhäistä. :(

75-v. lapseton "mummi" täällä. Ei ole koskaan kaduttanut. Lapsettomia ystäviänikään ei ole kaduttanut. Onko tuo kaduttaminen vähän urbaanilegenda?

Oisko ~30 v lapseton "ämmmä" kuitenkin kirjoitustyylistä päätellen. Aikun "eipä tietenkään, lapsettomuus on pitänyt minut nuorekkaan aina tähän ikään", juupa juu, satutätivela...

Vierailija kirjoitti:

Jos olisi tehnyt lapset esim. 25 maissa, olisi suurelta osin jo päässyt pälkähästä ja saanut suuren rikkauden. Edessä lapseton ja perheetön vanhuus, vaikea onnitella. Toivottavasti on kuitenkin läheisiä.

Oot säästynyt myös todella monelta stressaavalta asialta. Ei se perheenperustaminen oo sellasta ku elokuvissa. Se tuo mukanaan väsymystä, sairauksia, huonoa omaatuntoa, kiirettä, rahan menoa, oman ajan menoa, toisten tarpeien jatkuvaa huomioimista, oman itsensä kadottamista ym. Ei se mitään ilotulitusta ole. Parasta lapsissa on se, kun tulevat isoiksi ja muuttavat omilleen. Käyvät välillä katsomassa ja kaikilla on oma elämä. 

Kyllä tää lapsellisten vihainen katkeruus on aina yhtä huvittavaa luettavaa. Kuinka mahdotonta niille on hyväksyä, että joku voi olla onnellinen ilman lapsia. :D :D :D

En ajattele. Olen itse 40-vuotias, ja lapseni täyttää kohta 20 vuotta. Paras ystäväni yläasteelta asti on ollut sama tyyppi, nainen, joka ei koskaan halunnut lapsia. Aivan hyvin olemme pysyneet yli 25 vuotta parhaina kavereina ilman että kumpikaan on ollut toiselle kade hänen elämästään. En todellakaan haluaisi luopua omasta ihanasta täysi-ikäisestä lapsestani vaan hän on minulle äärimmäisen rakas, ja on ihanaa olla aikuisen lapsen äiti!

Nelikymppisiä on moneen junaan, niin kuin ehkä jokainen normiälyinen ymmärtää. On ihan eri asia olla vela kuin ihminen, joka on vielä lapseton tahattomasti ja toivoisi kovasti lasta.

Ulkopuolisen ei siis kannata heijastaa toiseen mitään omia tuntemuksiaan. Ei siis kannata hänen puolesta "tietää" hänen onneaan tai onnettomuuttaan, tai onko tuo lapsiasia hänen kohdalla näihin edes kytköksissä.

Kuten siis sanoin, ihmisiä on moneen junaan. Jos elää vain omassa kuplassaan ja heijastelee omia ajatuksiaan johonkin toiseen, niin ei se loppujen lopuksi kerro mitään hänestä vaan vain omista heijastuksitasi eli omista ajatuksistasi. (Eri asia sitten jos hän on sinulle ajatuksensa kertonut, mutta silloinkaan ei kannata lähteä enempää lähteä spekuloimaan toisen puolesta kuin mitä hän itse sanoo.)

Onhan se ihan epäreilua että joku saa elää koko elämänsä vapaana. Mutta pidän huolen etteivät ainakaan omat lapsettomat 35+ tutut koe olevansa henkisesti vapaita. Muistuttelen koko ajan äitiyteen liittyvistä asioista. Mm. siitä että nainen ei ole mitään, jos ei ole äiti eikä synnyttänyt. Tai että ihminen ei tiedä rakkaudesta mitään, kun ei ole omia lapsia. Muistuttelen myös siitä miten lapseton on vanhana kauhean yksin eikä kukaan pidä huolta eikä käy katsomassa. Sairauksiakaan ei hoideta, kun kukaan ei pidä puolta. Kuolee nuorempana. Olen varma etteivät lapsettomat yli nelikymppiset ole ainakaan onnellisia, kun he joutuvat miettimään koko ajan näitä asioita.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tää lapsellisten vihainen katkeruus on aina yhtä huvittavaa luettavaa. Kuinka mahdotonta niille on hyväksyä, että joku voi olla onnellinen ilman lapsia. :D :D :D

Kuka tahansa perheellinen ymmärtää, että ilman lapsia on helpompaa. Jos väittää muuta, valehtelee tai elää harhoissa. -perheellinen

En ajattele yhtään mitään. Hänen valintansa ovat hänen valintojaan, eivätkä kuulu minulle.

Voi myös olla, ettei lapsettomuutensa ole vapaaehtoista.

Niin, tai näin, minulla ei ole oikeutta loukata häntä utelemalla asiasta, eikä säälittelemällä häntä, kuinka hän nyt mahdollisesti menettää jotain, tai mahdollisesti katuu yms.

Mikä hitto teitä "ihmisiä" oikein vaivaa, kun aina täytyy päästä laukomaan mielipiteitään toisten ihmisten elämästä, ja/tai asioista .. tyytymättömyys omiin valintoihinne ???

Jos tämä tuttava ei ole minulle asiasta puhunut, mistä voin tietää, mitä hän ajattelee lapsettomuudestaan.... Mieheni pikkusisko oli nuorempana hyvin lapsikielteinen kaikin tavoin ja tästä syystä kuvittelin, että on vela. No, ollessaan 41-vuotias hän pienessä sievässä valitteli lapsettomuutta, että olisi ollut toiveissa jälkikasvu... Olin aika ihmeissäni totta puhuen.