Onko lasten taso romahtanut?
Miesten sperman laatu on romahtanut, ei siis ainoastaan vähän laskenut vaan romahtanut.
Onko sama romahdus tapahtunut lapsissa vai mistä johtuu loputtoman tuen tarve? Onko kysymys vain diagnosoinnin kasvusta vai mistä, mutta tuntuu, että erityistarpeisten lasten määrä on nykyyän aivan huikea.
Vai onko kysymys vain siitä, että omana aikanani nämä lapset piilotettiin johonkin?
Onko kulttuurissamme tai ympäristössämme jotain, joka tekee lapsista oireilevia vai onko kysymys vain diagnosoinnin kasvusta ja kokemusharhasta?
Kommentit (48)
Nykyään lapsilla ei ole kuria, siitä diagnoosit johtuvat. Tällä en tarkoita sitä, että esim. adhd olisi jokin keksitty ongelma. Ei suinkaan, mutta käytöshäiriöinenkin lapsi tajuaa käyttäytyä kunnolla jos sitä vaaditaan. Nykyään ei vaadita. Ennen ujojenkin oli pidettävä esitelmiä koulussa vaikka kuinka jännitti. Nykyään ei tarvitse.
Lasten taso ei ole romahtanut vaan yhteiskunnan vaatimustaso on noussut niin suureksi, että erityisporukalle ei ole enää paikkaa. Ennen niistä sai sentään apumiehen apulaisia.
Curling-vanhemmuus ja toisaalta myös jatkuva laitteiden äärellä olo passivoi ns. normaaleitakin lapsia, ongelmanratkaisukeinot ja toiminnanohjaus eivät kehity normaaleiksi.
Vierailija kirjoitti:
Lasten taso ei ole romahtanut vaan yhteiskunnan vaatimustaso on noussut niin suureksi, että erityisporukalle ei ole enää paikkaa. Ennen niistä sai sentään apumiehen apulaisia.
Yhteiskunnan vaatimustaso on laskenut.
Raskausajan kahvin/energiajuomien nauttiminen sekä lääkkeidenkäyttö aiheuttaa tarkkaavaisuushäiriöitä. Aspartaami ja muutkin lisäaineet voivat aiheuttaa. Hiusvärit ja meikitkäään eivät ole vaarattomia. Moni raskaana siis jo "pilaa" tulevan lapsen.
Adhd lapsille ja muille erityisille maksetaan vammaistukea ja tt-tukeen täydennystä herkemmin. Pienituloiselle tai tt-tuen varassa elävälle ovat isoja rahoja. Diagnoosi haetaan senkin vuoksi herkemmin.
Vanhempien aikaisempi alkoholinkäyttö vaikuttaa lapseen jo kohdussa, ravinnon lisäaineet ja ympäristömyrkyt, nykyajan kädettömät vanhemmat. Kurin ja auktoriteetin puute. Onhan noita.
Yleinen älykkyys ja miesten kestävyyskunto on lineaarisessa laskusuhdanteessa. 70-luvun lopun ikäluokka on korkeasti koulutetuin ja armeijan älykkyystesteissä parhaiten suoriutunut. Sen jälkeen pelkkää laskua.
Mä pystyn näin aikuisena sanomaan useammastakin koulukaverista, että sillähän oli selkeä lukihäiriö. Varmasti muutamalle muullekin löytyisi joku diagnoosi nykyaikana. Merkit olivat niin selkeitä, että muistan nämä lapset vieläkin.
Lukihäiriöläiset olivat jääneet ekalla luokalle. Siinä 80-luvun "tukitoimet".
Oli myös jos jonkinmoista eemeliä, jotka pystyivät purkamaan pahimmat paineet välituntileikeissä. Nykylapset eivät ulkoile aamusta iltaan kuten me teimme pieninä. Samalla karttui motoriset taidotkin.
Maailma on muuttunut, eikä kaikissa asioissa pelkästään hyvään suuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään lapsilla ei ole kuria, siitä diagnoosit johtuvat. Tällä en tarkoita sitä, että esim. adhd olisi jokin keksitty ongelma. Ei suinkaan, mutta käytöshäiriöinenkin lapsi tajuaa käyttäytyä kunnolla jos sitä vaaditaan. Nykyään ei vaadita. Ennen ujojenkin oli pidettävä esitelmiä koulussa vaikka kuinka jännitti. Nykyään ei tarvitse.
Mitä? Törkeää!
Vierailija kirjoitti:
Raskausajan kahvin/energiajuomien nauttiminen sekä lääkkeidenkäyttö aiheuttaa tarkkaavaisuushäiriöitä. Aspartaami ja muutkin lisäaineet voivat aiheuttaa. Hiusvärit ja meikitkäään eivät ole vaarattomia. Moni raskaana siis jo "pilaa" tulevan lapsen.
Adhd lapsille ja muille erityisille maksetaan vammaistukea ja tt-tukeen täydennystä herkemmin. Pienituloiselle tai tt-tuen varassa elävälle ovat isoja rahoja. Diagnoosi haetaan senkin vuoksi herkemmin.
Eivät kaikki erityislapset todellakaan saa vammaistukea. Tuet ovat kiven alla.
Vierailija kirjoitti:
Lasten taso ei ole romahtanut vaan yhteiskunnan vaatimustaso on noussut niin suureksi, että erityisporukalle ei ole enää paikkaa. Ennen niistä sai sentään apumiehen apulaisia.
Nyt kaikki vedetään alas sinne alimman tasolle. Kaikkien on oltava tasavertaisia vammaisuudesta riippumatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten taso ei ole romahtanut vaan yhteiskunnan vaatimustaso on noussut niin suureksi, että erityisporukalle ei ole enää paikkaa. Ennen niistä sai sentään apumiehen apulaisia.
Yhteiskunnan vaatimustaso on laskenut.
Ei vaan nimenomaan noussut. Suurin osa avustavista duuneista on kadonnut.
Vierailija kirjoitti:
Yleinen älykkyys ja miesten kestävyyskunto on lineaarisessa laskusuhdanteessa. 70-luvun lopun ikäluokka on korkeasti koulutetuin ja armeijan älykkyystesteissä parhaiten suoriutunut. Sen jälkeen pelkkää laskua.
Armeijan älykkyystesti on ehkä huonoin mittari ikinä. Nykyään muutenkin fiksuin osa väestöstä skippaa koko armeijan.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään lapsilla ei ole kuria, siitä diagnoosit johtuvat. Tällä en tarkoita sitä, että esim. adhd olisi jokin keksitty ongelma. Ei suinkaan, mutta käytöshäiriöinenkin lapsi tajuaa käyttäytyä kunnolla jos sitä vaaditaan. Nykyään ei vaadita. Ennen ujojenkin oli pidettävä esitelmiä koulussa vaikka kuinka jännitti. Nykyään ei tarvitse.
Onko näin ettei tarvitse enää pitää? Just joo. Olin lapsena iha todella ujo ja kaikki mun ääneen lukemiset ja esitelmät oli yhtä änkyttämistä ja kiemurtelua, mutta kyllä mä koen siitä olleen hyötyä. Aina ei vaan voi olla kaikki kivaa ja pitää pystyä joskus tekemään asioita jotka on itselle vaikeita.
Ennen työelämässä pärjäsi jos ei ollut juoppo. Nykyisin pitäisi olla sekä maisterin paperit että jonglööri.
Tuli mieleen lausuma: Voit olla vain yhtä hyvä kuin opettajasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten taso ei ole romahtanut vaan yhteiskunnan vaatimustaso on noussut niin suureksi, että erityisporukalle ei ole enää paikkaa. Ennen niistä sai sentään apumiehen apulaisia.
Nyt kaikki vedetään alas sinne alimman tasolle. Kaikkien on oltava tasavertaisia vammaisuudesta riippumatta.
Itse en näistä asioista juurikaan tiedä, mutta kuulin ettei olisi enää erityisluokkia? Koska se eriarvoistaa. Mitä ihmettä näistä asioista päättävillä liikkuu päässään? Itse olin erityisluokalla, koska ihan kaikki ylimääräinen sai mun keskittymisen katoamaan täysin. Ilman sitä en olisi ikinä suorittanut peruskoulua. Mitä tän tilalla on? Lääkkeitä??
Ennen ei diagnosoitu. Nyt nämä vilkkaat lapset ovat adhd-aikuisia, jotka ovat viimein saaneet diagnoosin. Ennen oli myös "apukoulu" lapsille, jotka eivät pärjänneet normaalissa koulussa. Oli myös tarkkailuluokat. Nykyään erityislapset pyritään pitämään samassa opetusryhmässä tavallisten lasten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten taso ei ole romahtanut vaan yhteiskunnan vaatimustaso on noussut niin suureksi, että erityisporukalle ei ole enää paikkaa. Ennen niistä sai sentään apumiehen apulaisia.
Nyt kaikki vedetään alas sinne alimman tasolle. Kaikkien on oltava tasavertaisia vammaisuudesta riippumatta.
Itse en näistä asioista juurikaan tiedä, mutta kuulin ettei olisi enää erityisluokkia? Koska se eriarvoistaa. Mitä ihmettä näistä asioista päättävillä liikkuu päässään? Itse olin erityisluokalla, koska ihan kaikki ylimääräinen sai mun keskittymisen katoamaan täysin. Ilman sitä en olisi ikinä suorittanut peruskoulua. Mitä tän tilalla on? Lääkkeitä??
Tilalla on inkluusio eli olisit mukana tavallisessa luokassa hyvällä tuurilla avustajan kanssa ja muut katsoisivat sinua päivästä toiseen kuin vähä-älyistä. Eriarvoistuista pyritään välttämään eriarvoistamalla. Naurattaisi ellei itkettäisi.
ohis
Kun piti mennä korjaamaan sellaista mikä ei ollut rikki.