Kun soittaa esimiehelle ettei tule töihin, pitääkö syy sanoa samalla?
En ole yleensä pois, en ole kipeä mutta olen vaan uupunut töistä. En nyt halua valehdella olevani kipeäkään koska muuten tulisi koronatesti-rumbat sun muut..Mitä te sanoisitte..?
Kommentit (42)
Pitää sanoa. Työnantaja päättää onko luvaton vai hyväksyykö syyn. Uupumiseen tarvii lääkärin todistuksen.
Et voi jäädä uupumisen vuoksi kotiin omalla ilmoituksella.
Täytyy olla diagnosoitu migreeni, että sen varjolla saa olla pois. En tiedä missä olet töissä, mutta julkisella ainakin täytyy sanoa syy. Uupumuksen perusteella ei voi olla pois omalla ilmoituksella. Jos sen sanoo syyksi niin sairasloman tarve täytyy käydä arvioittamassa lääkärillä.
Meillä pomo oma-aloitteisesti soittaa lääkärintodistuksen saaneelle sairastuneelle ja tenttaa tarkasti kaikki oireet ja kivut. Toki myös muistuttaa kuinka "muut joutuvat tekemään työsi kun siellä makailet täydellä palkalla".
Sano, että on flunssainen, tukkoinen ja vetämätön olo. Lievää kuumetta ja päänsärkyä. Sillä voit olla 2-3 päivää kotona lepäämässä - itsekin teen aina silloin tällöin kun tuntuu, että on ylikuormittunut ja mahdollisesti tulossa kipeäksi. En ole ollut kunnolla kipeä yli viiten vuoteen kun ajoissa lepään pari ekstrapäivää. Kipeänä töissä käyvät taas viettävät niitä 2-6 viikon maratonsaikkujaan kun ovat ajaneet itsensä piippuun.
Vierailija kirjoitti:

Jos näin tekee niin voi sanoa, että oireet ovat hänen ja lääkärin välinen asia ja lyödä luuri korvaan. Voi olla myös työsuojeluvaltuutettuun ja liittoon yhteydessä mikäli ei jätä rauhaan.
Voit myös soittaa hetken päästä uudelleen ja kertoa syyn silloin.
Vierailija kirjoitti:
Voit myös soittaa hetken päästä uudelleen ja kertoa syyn silloin.
Työntekijän terveystiedot eivät kuulu jollekin nilkille pikkupomolle.
Riippuu, tahdotko säilyttää työpaikkasi.
Vierailija kirjoitti:
Sano, että on flunssainen, tukkoinen ja vetämätön olo. Lievää kuumetta ja päänsärkyä. Sillä voit olla 2-3 päivää kotona lepäämässä - itsekin teen aina silloin tällöin kun tuntuu, että on ylikuormittunut ja mahdollisesti tulossa kipeäksi. En ole ollut kunnolla kipeä yli viiten vuoteen kun ajoissa lepään pari ekstrapäivää. Kipeänä töissä käyvät taas viettävät niitä 2-6 viikon maratonsaikkujaan kun ovat ajaneet itsensä piippuun.
Tuolla joutuu koronatestiin, tosin siinäkin saa sit olla kotona ainakin yhden päivän.
iOS on poissa niin korona testiin joutuu
Vierailija kirjoitti:
Sano, että on flunssainen, tukkoinen ja vetämätön olo. Lievää kuumetta ja päänsärkyä. Sillä voit olla 2-3 päivää kotona lepäämässä - itsekin teen aina silloin tällöin kun tuntuu, että on ylikuormittunut ja mahdollisesti tulossa kipeäksi. En ole ollut kunnolla kipeä yli viiten vuoteen kun ajoissa lepään pari ekstrapäivää. Kipeänä töissä käyvät taas viettävät niitä 2-6 viikon maratonsaikkujaan kun ovat ajaneet itsensä piippuun.
Minä en ole ollut sairas vuosikausiin vaikka en lepäilekään extrapäiviä. Olen ollut myös sairaana (flunssassa) töissä eikä siitä ole seurannut minkään pituisia saikkuja.
Meillä tuollainen ylimääräinen lepäily olisi itsensä ampumista jalkaan. Sijaista ei ole ja kukaan ei tee töitäni joten lepäilyn jälkeen olisi kahta kauheampi kuorma kannettavana.
No ei kai se ole niin kauheaa käydä siinä koronatestissä? Testissä menee se kaksi minuuttia ja testipaikkoja on todella paljon. Ja mitä sitten vaikka tulisikin negatiivinen, onhan niitä muitakin flunssia liikkeellä tällä hetkellä. Voi olla ihan perus rinoviruksen aiheuttama flunssa, jonka takia syytä jäädä kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sano, että on flunssainen, tukkoinen ja vetämätön olo. Lievää kuumetta ja päänsärkyä. Sillä voit olla 2-3 päivää kotona lepäämässä - itsekin teen aina silloin tällöin kun tuntuu, että on ylikuormittunut ja mahdollisesti tulossa kipeäksi. En ole ollut kunnolla kipeä yli viiten vuoteen kun ajoissa lepään pari ekstrapäivää. Kipeänä töissä käyvät taas viettävät niitä 2-6 viikon maratonsaikkujaan kun ovat ajaneet itsensä piippuun.
Minä en ole ollut sairas vuosikausiin vaikka en lepäilekään extrapäiviä. Olen ollut myös sairaana (flunssassa) töissä eikä siitä ole seurannut minkään pituisia saikkuja.
Meillä tuollainen ylimääräinen lepäily olisi itsensä ampumista jalkaan. Sijaista ei ole ja kukaan ei tee töitäni joten lepäilyn jälkeen olisi kahta kauheampi kuorma kannettavana.
Parhaimmillaan olet tartuttanut myös työkaverisi, jolla voi olla tavallista heikompi immuunipuolustusjärjestelmä ja sitä kautta aiheuttaa hänelle pitkäkestoisen sairausjakson ja yleiskunnon laskun. Todella itsekästä. Myös työnantajasi toimii todella suurella riskillä, jos työmäärä on jatkuvasti mitoitettu optimaalisen työtehon mukaan, eikä se salli poikkeamia sairaustapauksien tai muiden syiden takia. Itse en työskentelisi tällaisessa firmassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voit myös soittaa hetken päästä uudelleen ja kertoa syyn silloin.
Työntekijän terveystiedot eivät kuulu jollekin nilkille pikkupomolle.
Totta. Pomo ilmoittaa palkanmaksuun, että ap:lla on palkaton poissaolo.
Esimies ei kyllä ikinä ole pyytänyt migreenistä lääkärintodistusta tai diagnoosia. Kerran olen töistä lähtenyt kesken päivän, kun kohtaus iski, ja kerran jäänyt kotiin, kun kohtaus pitkittyi.
Ilman lääkärintodistusta meillä saa palkatonta sairauslomaa eli omalla ilmoituksella poissaolo on aina palkatonta paitsi lakisääteisten vapaiden kohdalla (oma vihkipäivä jne.)
Jos meillä ei kerro pomolle syytä, niin seuraava tilipussi on kevyt.
Mene työterveyslääkärille. Jos et ole työkykyinen olet sairasloman tarpeessa.