Lapsen yökyläkaverin kommentointi...

Ruuat on aina erilaisia kuin kotona, se on vain lapselle terveellinen oppimiskokemus. Ei aikuisen pidä lapsen kommentoinnista olla moksiskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä , kun lapsi oli alle 10, synttäreillä pari tyttöä yritti pomptella. 3, kaikki olivat samalla luokalla.

Tulivat synttäreille, arvotelivat kaikkea.

Tälle pääjehulle sanoin soitan kohta sun äidille, jos et osaa käyttäytyä.

Tiesin tietenkin tyttö tuo ongelmia etukäteen, olin ystävystynyt muiden lasten äitien kanssa.

Lopulta mieheni otti tytöltä kännykän kädestä ja sanoi nyt mennään.

Menivät ulos, mies soitti vanhemmille. Odottivst pihalla ja torui tyttöä.

Kun vanhemmat hakivat, meni tyttö autoon ja ulkopuolella mies kertoi mitä tyttö oli tehnyt .

Mieheni otti myös yhteyttä kouluun ja opettaja oli käsitellyt asian luokassa.

Tässä vaiheessa kaikki tiesi kenestä on kyse.

Seuraaviin synttäreihin kyseisen äidille soitettiin ja kysyttiin onko tytön kanssa keskusteltu ja lupaako olla kunnolla.

Itse vieläkin jälkikäteen olen miettinyt siinä tehokkaasti saatiin yks ikävä tuleva koulukiusaaja kuriin ilman pahempaa traumaa.

Tytöt olivat ja ovat edelleen samalla luokalla ainevalintojen johdosta ja siksi ryhmähenki on tärkeää.

Täh? Mitä ihmettä tapahtui? Kouluun yhteyttä syntymäpäivien vietosta? Kuulostaa oudolle.

Kaikki tytöt olivat samalla luokalla.

Saat olla mitä mieltä haluat, mutta tämän jälkeen tytön käytös muuttui.

Seuraavana vuonna ja sen jälkeen, ei mitään ongelmaa.

Aika puppua. Koko ketjun piilevä tarkoitus ilmeisesti päästä nälvimään ns. parempia perheitä, mitä se parempi sitten mahtaa tarkoittakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huonosti kasvatettu lapsi, jos kylässä arvostelee ruokaa tai oloja. Jos kohdallani sattuisi kyseisesti, varmaan keskustelisin vieraan kanssa ja kertoisin ettei ole oikea tapa toimia noin . Nostaisin kissan pöydälle. Tai sitten ei saisi tulla uudelleen. Mutta oikeastaan lapsiahan saa kasvattaa koko kylä.

Vanhemmat tekevät voitavansa, mutta kun lapsi on niin iso, että saa jo liikkua ilman vanhempia kodin ulkopuolella, ei voi kuin toivoa parasta. Vanhempi ei voi tietää, miten lapsi käyttäytyy, jos palautetta ei tule, joten vanhempi ei myöskään voi puuttua lapsen sellaiseen käytökseen, josta ei ole tietoinen. Esim. minä varastelin lapsena kaupasta, mutta vanhempani eivät koskaan siihen voineet puuttua, kun en koskaan jäänyt kiinni. Luokallamme tosi monet muutkin varastelivat, siitä tuli jonkinlainen muoti-ilmiö.

Tässä ketjussa puhutaan nyt lapsista. Kun mä ajattelen mun tänä vuonna 10 täyttävää lastani, niin ei hänellä ole kummoisiakaan kykyjä itsereflektioon. Jos hän käyttäytyy huonosti tai epämiellyttävästi silloin, kun me vanhemmat emme ole paikalla, niin todennäköisimmin en koskaan saa siitä tietää. Aloittajakaan ei voi tietää, miten hänen oma lapsensa käyttäytyy toisessa perheessä yökylässä ollessaan. Hänkin voi riehua tai sanoa jotain, mitä ei itse tajua loukkaavaksi. Vieraalle lapselle voi tietenkin sanoa siitä, että tietynlainen komemmentointi ei ole kauhean kivaa.

Itsekin varastin lapsena kaupasta, se oli ensinnäkin jännää kun huomasin etten jää kiinni, MUTTA en myöskään ymmärtänyt että se oli varastamista! Puolen vuoden ryöstökierre loppui, kun käytiin kaverin kanssa kiinni asiasta ja vaikka itkin nolostuneena siksi, kun isä sai tietää asiasta niin samaan aikaan olin myös supernolona, kun isä "tyhmästi" kysyi että eihän tarvitse poliisille soittaa, jos korvataan tuotteet!! Eli ymmärsin tehneeni väärin, mutta samaan aikaan en ymmärtänyt tehneeni mitään rikollista. Ja tämä on edelleen kummastus minulle, kun kotona kyllä oltiin opetettu oikeaa/väärää yms, mutta tämä kertonee hyvin kuinka lapsen aivot on vaan niin kehittyvässä vaiheessa etteivät syy-/seuraussuhde ole niin selvää kuin se on aikuiselle.

Onneksi tämä tapahtui 90-luvun puolivälissä, jolloin ei vielä kaikista näpistyksistä ilmoitettu poliisille/kouluun ja sain jopa puhuttua ettei kaverin vanhemmat koskaan saaneet tietää (otin kaiken vastuun itselleni, kun tiesin että me ei saataisi ole enää ystäviä jos asia tulisi hänen vanhempiensa tietoon). Olen nykyisin erityisen lainkuuliainen kansalainen, oppi meni perille.

AP:lle sanoisin että suht pienestä meni hermot. Et voi olla varma miten se omakaan lapsi käyttäytyy kodin ulkopuolella ja varmaan toivoisit että mulla aikuisilla olisi kärsivällisyyttä ja ymmärtämystä ohjata sitä käytöstä parempaan suuntaan. Aika tavallista tuollaiset iltavillit on porukassa ja se alun puuttumattomuus saattoi antaa viestin, että teillä se riehuminen on sallittua.

Voi Jeesus mitä nipottajia nämä äitylit ovat! Ihan naurettavaa! Eipä ihme että mun lapset eivät juuri suostu menemään äidilleen ja jos on yökyläilyä, niin etenkin se tapahtuu lähivanhemman eli isän kotona. Äidit keksivät sääntöjä sääntöjen päälle....helpottaakseen lähinnä omaa oloaan.... Siitä on lasten edut kaukana!

Mä olin lapsena just tuollainen nirso möläyttelijä, erityisesti silloin kun vanhemmat eivät olleet kuulemassa, vaikka he tekivät varmasti parhaansa kun yrittivät mua kasvattaa. Jälkikäteen tunnistan monia tilanteita ja kaverisuhteita, joissa kulissien takana reaktiot olivat varmasti samanlaisia kuin ap:llä. Ymmärrän näitä vanhempia, mutta voin sanoa että lapselle on paljon parempi jos sanotaan suoraan ja napakasti jos jokin tökkii sen sijaan että pahoitetaan hiljaa mieli ja sanotaan myöhemmin omalle lapselle, että tuota ei sitten enää päästetä kylään.

Tunnistan tietysti nyt aikuisena olleeni helvetin ärsyttävä, mutta ei mulla silloin 10-vuotiaana vielä ollut sellaista itseymmärrystä, että olisin kyennyt oikeasti näkemään miltä oma käytös näyttää muiden silmissä. Lapsi ei myöskään lähtökohtaisesti ymmärrä tällaista hyvä perhe/tavallinen perhe/huono perhe -jaottelua, se on täysin vanhemmista lähtöisin oleva arvottamismenetelmä. Lapsi kasvaa ympäristössään, hän ei sitä valitse. 

Kyllä niitä muidenkin lapsia voi komentaa ja ottaa puhutteluun. Teidän koti, teidän säännöt. Lapsi on ihan keskeneräinen vielä, ei hänellä ole sellaista sosiaalisten nyanssien tajua kuin aikuisilla. Jotkut lapset ovat luontevasti miellyttäviä ja täydellisen kohteliaita, jotkut eivät. Mutta hyvin harva on paha tai ehdoin tahdoin haluaa sellainen olla. Mustakin kasvoi lopulta ihan kohtelias, fiksu ja empaattinen aikuinen (vaikka itse sanonkin). 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä , kun lapsi oli alle 10, synttäreillä pari tyttöä yritti pomptella. 3, kaikki olivat samalla luokalla.

Tulivat synttäreille, arvotelivat kaikkea.

Tälle pääjehulle sanoin soitan kohta sun äidille, jos et osaa käyttäytyä.

Tiesin tietenkin tyttö tuo ongelmia etukäteen, olin ystävystynyt muiden lasten äitien kanssa.

Lopulta mieheni otti tytöltä kännykän kädestä ja sanoi nyt mennään.

Menivät ulos, mies soitti vanhemmille. Odottivst pihalla ja torui tyttöä.

Kun vanhemmat hakivat, meni tyttö autoon ja ulkopuolella mies kertoi mitä tyttö oli tehnyt .

Mieheni otti myös yhteyttä kouluun ja opettaja oli käsitellyt asian luokassa.

Tässä vaiheessa kaikki tiesi kenestä on kyse.

Seuraaviin synttäreihin kyseisen äidille soitettiin ja kysyttiin onko tytön kanssa keskusteltu ja lupaako olla kunnolla.

Itse vieläkin jälkikäteen olen miettinyt siinä tehokkaasti saatiin yks ikävä tuleva koulukiusaaja kuriin ilman pahempaa traumaa.

Tytöt olivat ja ovat edelleen samalla luokalla ainevalintojen johdosta ja siksi ryhmähenki on tärkeää.

Täh? Mitä ihmettä tapahtui? Kouluun yhteyttä syntymäpäivien vietosta? Kuulostaa oudolle.

Kaikki tytöt olivat samalla luokalla.

Saat olla mitä mieltä haluat, mutta tämän jälkeen tytön käytös muuttui.

Seuraavana vuonna ja sen jälkeen, ei mitään ongelmaa.

En usko sanaakaan. Kukaan opettaja ei ole niin epäpätevä, että käsittelisi jotain vapaa-ajan yhdentekeviä kähinöitä luokassa. Vieläpä niin, että lähteenä on puolueellinen vanhempi. Se olisi epäammattimaisuuden huippu.

Yh-isi kirjoitti:

Voi Jeesus mitä nipottajia nämä äitylit ovat! Ihan naurettavaa! Eipä ihme että mun lapset eivät juuri suostu menemään äidilleen ja jos on yökyläilyä, niin etenkin se tapahtuu lähivanhemman eli isän kotona. Äidit keksivät sääntöjä sääntöjen päälle....helpottaakseen lähinnä omaa oloaan.... Siitä on lasten edut kaukana!

Nyt on kyllä kovaa yleistystä. Kiva kuulla, että olet rento ja mukava isä. Se ei tee kaikista äideistä paskoja tai vääränlaisia. Ei ole sinun vanhemmuudestasi pois osata arvostaa muitakin vanhempia ja erilaista vanhemmuutta. Tuomitseva asenne heijastuu myös lapsiisi, ja sitä ei minusta voi oikein pitää ei-nipottavana piirteenä.

Jos lapsi on epäkohtelias ja haukkuu ruokaa, niin se on usein merkki siitä, että joku muu kyläpaikassa mättää.  Jos tunnelma on viihtyisä, niin ruokakin on hyvää...

Luojan kiitos ei ollut mitään av-palstoja kun olin lapsi ja sain olla rauhassa kyläilemässä kaikkine lapsellisine puheineni. Ei osoita erityistä kypsyyttä haukkua lapsia varsin mitättömistä asioista.

Käsi sydämellä: oletteko varmoja, että omat kultapienet ovat Herran enkeleitä kyläillessään?

kaikkien lasten kotona ei ole sellaista, että sinne voisi kutua kaverin. Esim. oma isäni oli arvaamaton, masentunut ja äreä. Kaverini pelkäsivät häntä. Äitini ei pitänyt lapsista ja meillä piti elää kuin posliini kaupassa. Mitään ei saanut sotkea ja leikkiä sai vain ulkona. Ei se olisi ollut hauskaa pyytää kaveria yökylään ja kökkiä sen kanssa sitten hiljaa nurkassa, hyssytellä ja pyydellä anteeksi omien vanhempien käytöstä. Ei minun vanhempani antaneet oikeastaan koskaan lupaakaan tuoda kavereita yökylään. Onneksi sain viettää aikaa ystävieni kotona :(

Voi mikä ihmetys se oli, kun kaverin isä oli hauska ja leppoisa ja äiti mukava. Sain heiltä itselleni sellaisen vanhemmuuden esimerkin, jota yritän nyt antaa omille lapsilleni. 

tuollaisia nirppiksiä ne nykylapset on, epäkohteliaita ja näsäviisaita. mikään ei kelpaa! omat vanhemmat palvelleet kuin kuningatarta

Vierailija kirjoitti:

kaikkien lasten kotona ei ole sellaista, että sinne voisi kutua kaverin. Esim. oma isäni oli arvaamaton, masentunut ja äreä. Kaverini pelkäsivät häntä. Äitini ei pitänyt lapsista ja meillä piti elää kuin posliini kaupassa. Mitään ei saanut sotkea ja leikkiä sai vain ulkona. Ei se olisi ollut hauskaa pyytää kaveria yökylään ja kökkiä sen kanssa sitten hiljaa nurkassa, hyssytellä ja pyydellä anteeksi omien vanhempien käytöstä. Ei minun vanhempani antaneet oikeastaan koskaan lupaakaan tuoda kavereita yökylään. Onneksi sain viettää aikaa ystävieni kotona :(

Voi mikä ihmetys se oli, kun kaverin isä oli hauska ja leppoisa ja äiti mukava. Sain heiltä itselleni sellaisen vanhemmuuden esimerkin, jota yritän nyt antaa omille lapsilleni. 

Kaiken päälle oli myös alkoholismia.

Vierailija kirjoitti:

tuollaisia nirppiksiä ne nykylapset on, epäkohteliaita ja näsäviisaita. mikään ei kelpaa! omat vanhemmat palvelleet kuin kuningatarta

no höpö höpö ja huomenna lissää

Se, miksi aikuiset ei uskalla sanoa lapsille mitään, johtuu monesti siitä, että pelätään oman lapsen tulevan sitten kiusatuksi.

Meillä kävi myös eräs tällainen poika yökylässä. Heille ei saanut mennä, mutta poika halusi aina meille. Asia ok, sai olla meillä niin paljon, kuin halusi.

Tilanne muuttui siinä 5 luokalla, kun luokalle tuli uusia oppilaita. Tämä kaveri lähti heidän matkaansa ja oli sellaista "kovis"-jengiä. Oma poikani oli sellainen herkkis ja kiltti. Meno alkoikin muuttua tämän jälkeen. Kaveri tuli meille yökylään kerran ja haukkui lelut ja ruoat ja minut ja kaiken. Kun häntä puhutin siitä, alkoikin melkoinen hullunmylly. Kaveri kertoi uusille kavereilleen, että xxx.n luona on pahaa ruokaa ja surkeita leluja ja äiti on ikävä ihminen. Oma poika jäi kahdeksi vuodeksi ilman kavereita. Kaipa minun olisi pitänyt kantaa suklaat ja herkut ja kaikki mahdollinen ja en olisi saanut kieltää, jotta tämä kaveri ei olisi loukkaantunut ja oma poika ei olisi joutunut kiusatuksi.

No onneksi yläasteella tuli uusia kavereita ja tämä jengi ajautui sitten ihan omiin kuvioihinsa. Mutta jättihän se jäljet omaan poikaan, kun ensin hyvä kaveri haukkuikin hänen kotinsa ja kaiken ihan kokonaan.

Kyseessä myös sellainen ns. kunnon perheen lapsi. Eli vanhemmat töissä ja ei ulospäin näkyvää alko-ongelmaa yms. Mutta jotain kai kuvasti perheestä, kun heille ei ikinä saanut mennä kylään, saati sitten yökylään. 

Vierailija kirjoitti:

Mä olin lapsena just tuollainen nirso möläyttelijä, erityisesti silloin kun vanhemmat eivät olleet kuulemassa, vaikka he tekivät varmasti parhaansa kun yrittivät mua kasvattaa. Jälkikäteen tunnistan monia tilanteita ja kaverisuhteita, joissa kulissien takana reaktiot olivat varmasti samanlaisia kuin ap:llä. Ymmärrän näitä vanhempia, mutta voin sanoa että lapselle on paljon parempi jos sanotaan suoraan ja napakasti jos jokin tökkii sen sijaan että pahoitetaan hiljaa mieli ja sanotaan myöhemmin omalle lapselle, että tuota ei sitten enää päästetä kylään.

Tunnistan tietysti nyt aikuisena olleeni helvetin ärsyttävä, mutta ei mulla silloin 10-vuotiaana vielä ollut sellaista itseymmärrystä, että olisin kyennyt oikeasti näkemään miltä oma käytös näyttää muiden silmissä. Lapsi ei myöskään lähtökohtaisesti ymmärrä tällaista hyvä perhe/tavallinen perhe/huono perhe -jaottelua, se on täysin vanhemmista lähtöisin oleva arvottamismenetelmä. Lapsi kasvaa ympäristössään, hän ei sitä valitse. 

Kyllä niitä muidenkin lapsia voi komentaa ja ottaa puhutteluun. Teidän koti, teidän säännöt. Lapsi on ihan keskeneräinen vielä, ei hänellä ole sellaista sosiaalisten nyanssien tajua kuin aikuisilla. Jotkut lapset ovat luontevasti miellyttäviä ja täydellisen kohteliaita, jotkut eivät. Mutta hyvin harva on paha tai ehdoin tahdoin haluaa sellainen olla. Mustakin kasvoi lopulta ihan kohtelias, fiksu ja empaattinen aikuinen (vaikka itse sanonkin). 

No just näin! Mun kolmesta lapsesta keskimmäinen (7 v.) möläyttelee myös kaikenlaista ja kun näistä jälkeenpäin jutellaan, hän on ihan aidosti pahoillaan, kun ei ymmärtänyt olevansa epäkohtelias. Saattaa joskus tulla itsekin kertomaan ja kysymään, että sanoin näin, mutta olikohan se kivasti sanottu.

Vierailija kirjoitti:

Mä olin lapsena just tuollainen nirso möläyttelijä, erityisesti silloin kun vanhemmat eivät olleet kuulemassa, vaikka he tekivät varmasti parhaansa kun yrittivät mua kasvattaa. Jälkikäteen tunnistan monia tilanteita ja kaverisuhteita, joissa kulissien takana reaktiot olivat varmasti samanlaisia kuin ap:llä. Ymmärrän näitä vanhempia, mutta voin sanoa että lapselle on paljon parempi jos sanotaan suoraan ja napakasti jos jokin tökkii sen sijaan että pahoitetaan hiljaa mieli ja sanotaan myöhemmin omalle lapselle, että tuota ei sitten enää päästetä kylään.

Tunnistan tietysti nyt aikuisena olleeni helvetin ärsyttävä, mutta ei mulla silloin 10-vuotiaana vielä ollut sellaista itseymmärrystä, että olisin kyennyt oikeasti näkemään miltä oma käytös näyttää muiden silmissä. Lapsi ei myöskään lähtökohtaisesti ymmärrä tällaista hyvä perhe/tavallinen perhe/huono perhe -jaottelua, se on täysin vanhemmista lähtöisin oleva arvottamismenetelmä. Lapsi kasvaa ympäristössään, hän ei sitä valitse. 

Kyllä niitä muidenkin lapsia voi komentaa ja ottaa puhutteluun. Teidän koti, teidän säännöt. Lapsi on ihan keskeneräinen vielä, ei hänellä ole sellaista sosiaalisten nyanssien tajua kuin aikuisilla. Jotkut lapset ovat luontevasti miellyttäviä ja täydellisen kohteliaita, jotkut eivät. Mutta hyvin harva on paha tai ehdoin tahdoin haluaa sellainen olla. Mustakin kasvoi lopulta ihan kohtelias, fiksu ja empaattinen aikuinen (vaikka itse sanonkin). 

No minulla oli jo kotona sen verran tiukka kotikasvatus, että tiesin jo 10 vuotiaana, että varastaminen on väärin ja kylässä käyttäydytään kiltisti. Muistan kyllä, kun kaverilla nielin pahan makuista ruokaa ja ei olisi tullut mieleenkään arvostella sitä. Sen verran kaverin äitiä kunnioitti. Kiitin vielä päälle, vaikka vieläkin muistan sen rasvassa lilluvan makaroonin ja isot sipulinpalat päällä, joita en meinannut saada kurkusta alas

Mutta minun yökyläaikani olikin 70-luvulla

Lapsi olisi varmasti ymmärtänyt, kun olisit kertonut, että sinulle tulee pahamieli, kun olet yrittänyt tehdä parhaasi tarjoiluden kanssa. Ei 10 vuotias ole itse tajunnut sokeriasiaa, vaan toistelee aikuisilta kuulemiaan juttuja. 

Jos meillä on lapsia aamupalalla, kohtelen heitä äidillisesti kuin olisivat lapsen serkkuja tai jotain.

Jos lapsia pitää vähän ohjata siinä käyttäytymään asiallisesti, sehän on aikuisen asia olla se aikuinen tilanteessa.

Jos joku ihmettelee, että ai teillä on tällaisia sokerillisia aamulla, niin sanotaan vaan että no niin tosiaan joskus on. Miksi sitä pitää jotain draamaa olla. Minä en edes näe tuota minään kritiikkinä? Onko tämä jotain suorittamista, että mietitään kauheasti mikä on oikein muiden mielestä?

Jos lapsi sanoo että kaakao on laihaa, mitä siihen voi sanoa, muuta kuin että on meillä mehuakin, tai että laita lisää kaakaoo. Ehkä heillä juodaan harvoin ja se on jotain Tazzaa.

Ensi kerralla hän ei enää ihmettele, vaan kaikki on jo tuttua ja hän saattaa jopa kysyä, saadaanko me taas niitä herkkumuroja.

Nää jutut on varmasti periytyviä: minä en koskaan lapsena olisi halunnut yökyläillä kenekään luona enkä kutsua meillekään yökyläkavereita. Muutaman kerran tuli vahingossa yökyläilyjä järkättyä: kaverin luona ei meinannut uni tulla, yö tuntui pitkältä, olisin halunnut heti aamusta takaisin kotiin, mutta kaverin äiti oli järjestänyt jotain ohjelmaa yms enkä kehdannut hypätä pyöränselkään ja pinkaista kotiin. Jos kaveri oli kylässä, vähän samaa kaverin puolelta.  Mies on kertonut samanlaisia kokemuksia. Eikä meidän lapsetkaan ole olleet innokkaita kavereiden luona yökyläilemään tai meille kutsumaan. Ihan en ymmärrä, miten tämä on niin iso juttu.