Ikuisuusaihe; mies ja aikuisviihde
Minulle ko.asia on sellainen jota en hyväksy tällä hetkellä kumppanini tekevän. Olen työstänyt asiaa, ja tällä hetkellä pystymme yhdessä katsomaan kaikenlaista. Viimeksi meni 1,5h josta totesin että se oli liikaa, itse seksi tavallaan jäi ihan sen jalkoihin.
Yritän siis koko ajan mennä eteenpäin että oppisin hyväksymään sen että kumppani sitä yksinkin katsoisi.
Voisin kuvitella että hyväksyisinkin mikäli kyseessä on sellanen 10min kattelu ja paineiden purkaminen, mutta kun mies katselisi tunteja. Eikä välttämättä edes masturboisi vaan haluaisi vaan katsella naisia.
Tämä vaan tuntuu niin pahalta, ainakin vielä tällä hetkellä. Tästä asiasta on riidelty paljon. Mies ei halua seksiä kanssani, mutta tasaisesti viikottain kyllä raivoaa ja arvostelee minua todella rumasti kun en asiaa hyväksy. Sanoi myös että mikäli pitäisi valita kumpaa ilman elämänsä eläisi niin se olisin minä. Valitsisi ennemmin siis muiden katselun.
Kommentit (91)
Kyllä pariskunnilla pitäisi olla samanlaiset arvomaailmat että suhde onnistuu. Ja nämä kannattaa käydä läpi jo suhteen alussa eikä lakaista ongelmia maton alle.
Me ei katsota pornoa kumpikaan, miehellä ei edes oo sellainen puhelin jolla vois katsoa eikä meillä näy maksukanaviakaan. Se ei kuulu meidän arvomaailmaan, kuten ei myöskään pettäminen, tai strippipaikoissa käyminen jne. Nää jutut on puhuttu jo suhteen alussa ja ne on edelleen näin. Seksiä on useita kertoja viikossa ja se on monipuolista ja erittäin hyvää. Ei se, ettei hyväksy pornoa, tarkoits sitä että on jotenkin kontrollifriikki tai estoinen.
Ap; suhde kuulostaa siltä että on tullut ehkä tiensä päähän tai ainakin jonkinlaiseen käännekohtaan, jossa teidän molempien tulisi nyt istua alas asiasta keskustelemaan.
Lähde tuosta suhteesta. Rikot vaan itseösi enemmän tuon porn... pellen kanssa. Jätä se runkk... vaikka munansa puhki, sulla on parempi elämä edessä jonkun tervepäisen ihmisen kanssa.
Ihmettelen myös miksi ap on tuollaisen miehen kanssa joka arvostelee ja haukkuu. Jos toinen haluaa katsoa pornoa mutta ei anna seksiä kumppanille, se on yhtälö joka ei vaan toimi. Itse naisena en ymmärrä miksei mies voisi katsoa pornoa jos seksi kuitenkin toimii, porno ei ole tällöin minulta pois. Ap taitaa olla nyt kontrolloiva mäkättäjä?
Pornomaailma on sairaiden ylläpitämää bisnestä, jota tyhmimmät ja addiktit maksavat ja kuluttavat elämänsä ihmissuhteet rikki.
Eroa hänestä ja etsi mies, joka ei katso pornoa. Itse ajattelen että porno on pettämistä, joten en itse hyväksy sitä. On miehiä, jotka eivät tykkää pornosta ja tajuavat kuinka se pilaa pornotähtien elämän ja kuinka heitä käytetään hyväkseen.
Mikä sinua tarkalleen ottaen häiritsee miehen pornon katselussa? Toiseksi, miksi katsotte pornoa yhdessä, kun kuitenkin se rikkoo sinua. Mun mielestä tuo on kontrollointia, ettet anna miehen katsoa. Jos et sitä hyväksy, etkä pystu muuttumaan, olet vapaa lähtemään suhteesta.
Mun mies katsoo pornoa, mutta ei mun aikana eli hoitaa asian hienotunteisesti. Mua se ei haittaa, katson itsekin joskus. Pornoaddiktio eli mm. se, että mies valitsisi pornon katselun mielummin kuin oikean seksin minu kanssani kerta toisensa jälkeen olisi mulle turn-off.
Pidän monipuolisesta seksistä, en pelkästään hellästä, yhteyttä luovasta seksistä... Eli ei kaikki naiset halua pelkästään romanttista seksiä puolisonsa kanssa
Pornoäijät mäkeen, eivät ole terveitä!
Harmillista. Mikä siinä pornossa on niin kamalaa? Itse, naisena, tykkään pornosta. Meistä minä olen myös se, joka ehdottaa aina välillä miehelle pornon katsomista yhdessä, ja siinä sivussa tykkään esim. ottaa mieheltä suihin. En tiedä katseleeko mies yksin ollessaan pornoa, ja jos katsoisi, en todellakaan pistäisi sitä pahaksi.
Vierailija kirjoitti:
Eroa hänestä ja etsi mies, joka ei katso pornoa.
:DDD
Olen tullut täysin allergiseksi sille, että joku perustelee mitään sillä että se "tuntuu liian pahalta". Tämä osoittaa vain henkista laiskuutta tai typeryyttä tältä pahan olonsa vaalijalta. Pitäisi pystyä erittelemään, mikä tarkkaan ottaen missäkin asiassa aiheuttaa sen pahanolon tunteen, ja mitä asialle voisi tehdä.
Jos nainen minua pyytää olemaan tekemättä jotain siksi että "se tuntuu pahalta", niin jatkan tyynesti ko. asian tekemistä kunnes nainen onnistuu perustelemaan kieltonsa jotenkin ymmärrettävällä tavalla.
Por.., addiktiot ovat nyky-yhteiskunnan syöpä! Ihmiset on niin sekaisin, normi elämä ja parisuhteen henkinen tila hukassa.