Ikuisuusaihe; mies ja aikuisviihde
Minulle ko.asia on sellainen jota en hyväksy tällä hetkellä kumppanini tekevän. Olen työstänyt asiaa, ja tällä hetkellä pystymme yhdessä katsomaan kaikenlaista. Viimeksi meni 1,5h josta totesin että se oli liikaa, itse seksi tavallaan jäi ihan sen jalkoihin.
Yritän siis koko ajan mennä eteenpäin että oppisin hyväksymään sen että kumppani sitä yksinkin katsoisi.
Voisin kuvitella että hyväksyisinkin mikäli kyseessä on sellanen 10min kattelu ja paineiden purkaminen, mutta kun mies katselisi tunteja. Eikä välttämättä edes masturboisi vaan haluaisi vaan katsella naisia.
Tämä vaan tuntuu niin pahalta, ainakin vielä tällä hetkellä. Tästä asiasta on riidelty paljon. Mies ei halua seksiä kanssani, mutta tasaisesti viikottain kyllä raivoaa ja arvostelee minua todella rumasti kun en asiaa hyväksy. Sanoi myös että mikäli pitäisi valita kumpaa ilman elämänsä eläisi niin se olisin minä. Valitsisi ennemmin siis muiden katselun.
Kommentit (91)
Vierailija kirjoitti:
Olisi mieluummin yksin kuin tuollaisen miehen kanssa.
Samoin. Miksi tuhlata aikaa ihmiseen, jonka kanssa on vakava ongelma, joka ei näytä olevan millään tavalla ratkeamassa?
Vierailija kirjoitti:
Nämä pornon dissaajat ovat järjestään huono itsetuntoisia.
Jotkut naiset taas ottavat pornon hyvänä ideointina ja mahdollisuutena toteuttaa samoja juttuja miehen kanssa itse.
On hyvä testata naiset tuon pornon jakamisen kautta, että näkee onko kuinka estoinen ja sulkeutunut.
Olen toki samaa mieltä, että krooninen pornon katselu/runkkailu on järjetöntä. Mutta joku totaalikielto on ihan yhtä järjetöntä. Nauttikaa siitä yhdessä.
Helppo sanoa, että nauttikaa siitä yhdessä, jos nainen ei vaan innostu sen pumppaamisen katsomisesta.
Olin itse pornoaddiktin kanssa useita vuosia, en voi suositella. Läsnäolon taito seksissä on puutteellinen, hellyyttä on vaikea osoittaa seksiaktin kuluessa, vaan enempi himon akselilla liikuttiin.
Mekin yritettiin katsoa yhdessä pornoa, mutta kun seksin pointti on yhdessäolo, läsnäolo, niin pornon katsominen seksin "piristeenä" tuntui tosi hankalalta. Tutkimksen mukaan miehet kiinnostuu seksiaktin näkemisestä sekunneissa, nainen hitaammin JOS lainkaan. 1980-luvun vielä järjissään olevat feministit puhuivat miesten "katsomistaloudesta" seksissä verrattuna naisten "kosketustalouteen". Miehet on tässä asiassa visuaalisempia kuin naiset.
Jos miehen pitää katsoa 1,5 tuntia pornoa osana seksisessiota, hän on selkeästi addikti. Ei osaa live-seksiä kunnolla?
Jos hän pääsee eroon pornoaddiktiostaan, tulee kohta uusi: rahapelit, juominen, whatever. Addiktion tarve on hänen psyykessään.
Jotenkin tuntuu, ettei tässä edes ole kyse aikuisviihteestä vaan siitä, että suhde ei toimi. Ainakin niin ymmärsin ap:n viestistä, jossa hän sanoi, että jos suhde olisi avoin ja luottamuksellinen, niin tämän asian kanssa ei olisi niin isoa ongelmaa. Siispä tuntuu siltä, että aikuisviihteestä kinasteleminen/neuvotteleminen ei auta mitenkään, kun kerran ongelmat ovat syvemmällä. Joko niitä ongelmia työstämään tai sitten lusikat jakoon.
M26 kirjoitti:
AP on tyypillinen kontrollifriikki. Haluu kontrolloida toista nii paljo ku kerkee ja sit keksii tekosyitä olla olla yhdessä. Jätä tuo mies rauhaan. Kokeile päästä eroon tosta siun määräilystä. Ja sit eti uus mies. Tai jos haluut jatkaa samaan malliin, nii tee kaikille palvelus ja pysy erossa miehistä.
En tosiaan ole kontrollifriikki, melkoisen analyysin teit sillä perusteella että tuo asia loukkaa ja tuntuu liian pahalta - ainakin tällä hetkellä.
En kontrolloi enkä keksi tekosyitä yhtään mihinkään. Päinvastoin, minä se olen joka tässä suhteessa puhuu suoraan ja asioiden oikeilla nimillä.
Miehesi sättii, ja haukkuu sinua. Tee sinä samoin. Hauku sinä häntä runkkariksi. Etkä edes valehtele. Ja lähde, kuka nyt haluaa miehekseen runkkarin.
Mies ei halua seksiä kanssasi? Siis haluaa katsoa tuntitolkulla pornoa, mutta ei harrastaa lainkaan seksiä kanssasi?
Sitten ymmärrän pornon kieltämisen, jos oikean seksin kanssa ongelmia.
Mitä te teette keskenänne kun katsotte sitä pornoa? Tyydytättekö toisianne samalla käsin?
Vierailija kirjoitti:
En osaa edes kuvitella olevani parisuhteessa sellaisen ihmisen kanssa, jolta pitäisi "kieltää" jotain. Todella vieras ajatus. Mieluummin sellainen parisuhde, jossa ollaan tasa-arvoisia järkeviä aikuisia, tai sitten kokonaan yksin.
Meillä toteutuu tasa-arvo niin, että jos mies saa runkata muiden naisten kuville niin minulle sallitaan myös kiihottuminen muista miehistä. Itse en kiihotu kuvista, mutta keskustelusta kyllä. Eli minä voin hakea tyydytyksen keskustelemalla seksistä anonyymisti muiden miesten kanssa. Silloin toteutuu tasa-arvo niin kuin pitääkin.
Ideoita jotka voisivat toimia. Lopeta niiden filmien katselu, kun et pidä niistä ja ne häiritsevät. Mies katsoo itsekseen filmit kuulokkeilla eri huoneessa. Asu erillään, ehkä eroa, kun teillä on liikaa jo riitoja ja mies hyökkää kimppuusi rumasti. Vai yksityinen pariterapeutti. On täysin OK ymmärrettävää jos et hyväksy filmejä eri syistä, mutta jätä mies rauhaan (hän ei halua keskustella aiheesta tai lopeta sitä), älä tunkeudu hänen yksityisalueelleen tai katso hänen touhujaan väkisin. Sinkkuna ok olla jos haluat tai mies joka ei harrasta niitä. Mikä sinulle toimii, et voi muuttaa miestä väkisin haluamaksesi. Joillekin filmit voivat olla pettämistä, mutta silloin erilleen. Jos taas syynä on liika mustasukkaisuus yleisesti johon syynä luottamuksen puute tai epävarmuus, ehkä joku pariterapeutti keskustelee niistä alueista tai sitten mies on pelimies - se hälyttää sinulla punaista. Tai eri elämäntyyli ja eri arvomaailma. Kaikki eivät sovi heti yhteen
Teidän suhteessa on kyllä ihan jotain muuta vikaa kuin aikuisviihteen katselu.
Alkup. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro nyt ap vielä miksi olet sellaisen miehen kanssa yhdessä jonka haluja ja tekoja et voi hyväksyä aikuisviihteen osalta. Ja ennenkaikkea miksi olet sellaisen ihmisen kanssa yhdessä joka arvostelee, sättii ja kritisoi sinua rumasti?
Itse en keksi yhtään syytä miksi olisin tuollaisen miehen kanssa yhdessä?
Kenties odotan että oma ajatusmaailmani ”avartuu” ja jossain vaiheessa asian hyväksyminen on mahdollista. Yhdessä pystytään katsomaan ja se onkin toiminut hyvin, mutta ei se riitä miehelle.
Varmaan jollain tavalla sitten ajattelen ansaitsevani nuo kritiikit, minähän se tiukkapipo oon.
Minä en edelleenkään ymmärrä miksi olette yhdessä. Samankaltaiset arvot ovat hyvän parisuhteen perusta. Teillä on hyvin erilaiset arvot pornon suhteen. Jos hyvässä tilanteessakin aiheutuu isoja ongelmia niin miten sitten jos olet raskaana, juuri synnyttänyt, teillä pieni vauva. Todennäköisesti koet silloin tarvitsevasi miehen läheisyyttä tavallista enemmän. Mies taas tarvii silloin enemmän pornoa.
Luulisin että oma mieheni ei juurikaan katsele pornoa. Tosin en ole varma eikä asia oikeastaan edes kiinnosta minua. Mies tietää että minua ei haittaa jos hän katsoo. Mutta vinkkinä että sellaisiakin miehiä on joille porno ei ole tärkeää.
Sinun kannattaisi harkita sitä että menisitte johonkin parisuhdeterapiaan jos aiotte jatkossa olla yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Mies ei halua seksiä kanssasi? Siis haluaa katsoa tuntitolkulla pornoa, mutta ei harrastaa lainkaan seksiä kanssasi?
Sitten ymmärrän pornon kieltämisen, jos oikean seksin kanssa ongelmia.
Niin, hän ei halua seksiä kanssani mutta pornon perään jankuttaa joka viikko.
Enkä halua sitä kieltää. Tuota olen hänellekin sanonut useaan kertaan, että hän tietää mitä hyväksyn ja mitä en, loput on hänen päätettävissään. Kuten suhteessa ylipäätään kerrotaan asioita mitä hyväksyy ja mikä on liikaa. Minä olen sanonut että yritän ja haluaisin joskus päästä siihen pisteeseen että asia on mulle ok, mutta sitten saan kuitenkin paskamyrskyjä tasaisesti päälleni kuinka minun ehdoilla mennään ja minä vaan kiusaan häntä jne.
Porno on vähän niin kuin pakko miehelle. pussit tyhjäksi ja silleen. Katson itsekin sitä. Harvemmin katottiin entisen kumppanin kanssa yhdessä. Porno on ihan parasta joskus. Ei kukaan pakota sua katsomaan mutta älä vaan kiellä semmoista mieheltä mikä on luonnollinen asia. Toki jos kattoo koko päivän ja seksi loppuu, sitten tiedät mistä johtuu ja mietit sitten sitä.
Juu ja ehkä miehellä voi olla joku naisfilmiaddiktio jos usea tunti menee(?). Mutta siihen ei voi puuttua, hän itse aikuisena hoitaa ne asiat ja päättää. On muitakin miehiä jos yksi suhde ei toimi.
Vierailija kirjoitti:
Mitä te teette keskenänne kun katsotte sitä pornoa? Tyydytättekö toisianne samalla käsin?
Mies pitää puhelinta, minä koskettelen häntä. Välillä tauko ja pussailua ja sit sama uusiks.
Olenko tosiaan ainoa, joka ei ymmärtänyt aloitusta? Ap ei hyväksy, mutta yrittää hyväksyä? Mies katsoi 1,5 tuntia ja seksi jäi jalkoihin? Mitä tuossa siis tapahtui? Katsoitteko siis yhdessä vai mistä tiedät, että hän katsoi noin kauan? Ja missä vaiheessa se seksi sitten jäi jalkoihin ja miten? Eikö sitä siis tullut ollenkaan vai katsoiko mies senkin aikana sivusilmällä? Ja miksi se mies kuitenkin katsoo jos ap ei hyväksy? Mistä ap edes tietää, että katsoi 1,5 tuntia, jos mies teki sen salaa?
Siis katsooko itse, vai pakottaa sinutkin katsomaan?
Alkup. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies ei halua seksiä kanssasi? Siis haluaa katsoa tuntitolkulla pornoa, mutta ei harrastaa lainkaan seksiä kanssasi?
Sitten ymmärrän pornon kieltämisen, jos oikean seksin kanssa ongelmia.
Niin, hän ei halua seksiä kanssani mutta pornon perään jankuttaa joka viikko.
Enkä halua sitä kieltää. Tuota olen hänellekin sanonut useaan kertaan, että hän tietää mitä hyväksyn ja mitä en, loput on hänen päätettävissään. Kuten suhteessa ylipäätään kerrotaan asioita mitä hyväksyy ja mikä on liikaa. Minä olen sanonut että yritän ja haluaisin joskus päästä siihen pisteeseen että asia on mulle ok, mutta sitten saan kuitenkin paskamyrskyjä tasaisesti päälleni kuinka minun ehdoilla mennään ja minä vaan kiusaan häntä jne.
Miksi olet edelleen suhteessa, jos mies ei halua s*ksiä kanssasi mutta aikuisviihde kelpaa? En minä ainakaan haluaisi olla sellaisen ihmisen kanssa, joka ei halua minua. Ihan oikeasti nyt, ansaitset parempaa!
Kenties odotan että oma ajatusmaailmani ”avartuu” ja jossain vaiheessa asian hyväksyminen on mahdollista. Yhdessä pystytään katsomaan ja se onkin toiminut hyvin, mutta ei se riitä miehelle.
Varmaan jollain tavalla sitten ajattelen ansaitsevani nuo kritiikit, minähän se tiukkapipo oon.