Lapsen yksinäisyys särkee sydämen

Moi ap! Ihana juttu, että teillä on kaksi lasta. Tilanne varmasti helpottuu muutenkin jossain vaiheessa, älä stressaa liikaa. Minulla yksi lapsi, joka koki paljon tuskaa ja surua yksinäisyydestä, mutta tilanne muuttui sitten yläasteella. Hän on nyt löytänyt ne kaverinsa ja on menoissa mukana, voi mikä helpotus!

Kerro opettajalle. Tässä on vielä kuukausi aikaa ennen koulun päättymistä. Opettaja voi tehdä esim. luokasta sosiogrammin. Siitä voi saada selville, kuka luokasta on yksin, ilman että asiasta tarvitsee tehdä mitään julkista ja isoa juttua. Yleensähän tytöillä käy niin, että ei tarvita kuin yksi tarpeeksi voimakas yksilö, joka alkaa syystä tai toisesta vieroksua tyttöä. Hän pönkittää omaa sosiaalista asemaansa nokkimalla toista. Tuossa iässä lauma on niin tärkeä, että osa kääntyy yhtä vastaan ja sitten perässä peesaavat muut.

Järkyttyneenä olen tyttöjen äitinä huomannut, että tällainen peli alkaa jo tosi nuorena. Osalla ihan päiväkodissa. Siinä saa vanhempanakin koko ajan seurata tarkasti noita sosiaalisia kuvioita.

Onko lapsesi kiinnostunut mistään joukkueharrastuksesta? Meillä oli ainakin sitä kautta aika tiiviit välit niihin kavereihin. Nuorempi on taas karatessa ja sitä kautta saanut ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmasti kevät ja kesä on pitkä aika lapselle, mutta moni asia voi muuttua kun yläaste alkaa. Ehkä kannattaa keskittyä siihen ja sitten yrittää saada uudesta luokasta kavereita.

Olen lapselle paljon tästä puhunutkin, että yläasteella tulee uusi luokka, ja harrastuskaveria hän onkin toivonut luokalleen, kun kaveritoiveita kyseltiin. Eihän ne tietysti välttämättä toteudu, mutta toivottavasti jonkun kaverin kuitenkin saisi yläasteelle siirtyessään.

Ap

Pystyisiköhän rehtori tällaisessa tilanteessa antamaan vähän isomman painoarvon kaveritoiveelle? Soita rehtorille ja kerro tilanne, ja pyydä kauniisti kaveritoiveen huomioimista. Sillä olisi suuri merkitys.

Tunnistan paljon samaa omassa kuudesluokkalaisessa. Hän on erilainen kuin moni muu, omissa sfääreissä. Fanittaa sellaisia asioita mitkä ei muita kiinnosta.

Jostain syystä heillä on silti vahva kaveripiiri, johon tyttönikin erilaisena mahtuu. Olen siitä tosi kiitollinen.

Nyt edessä on yläaste ja kesä on aika valmistautua muutokseen. Kyllä se tietenkin äitinä vähän hermottuttaa, että miten yläasteella käy.

Olen itse todella tiukka kiusaamisen osalta ja koulussa olin se, joka sinnillä esti ulossulkemisen. Olin suosittuja tyttöjä ja meillä kaveriporukka yritti sulkea ulos yhden vähän erilaisen tyypin ulos, tosi nätti tyttö oli mut muiden mielestä "rasittava". Mä vaan sinnillä pidin sitä mukana vaikka sain siitä palautetta. Haluan opettaa sitä samaa omille lapsilleni. Pitää uskaltaa haastaa omaa kaveripiiriä. Pissispiirit on oma porukkansa, niissä erilaisuus on syntiä. Mut kaikki muut porukat yläasteella on kyllä sekalainen seurakunta johon erilaisuutta mahtuu varmasti.

Tsemppiä tosi paljon ap lapsesi kanssa. Tuollaisen perheen tuella ja avoimilla väleillä lapsesi resilienssi kasvaa ja toivotaan et kavereita yläasteelta löytyy. ❤️

Onko lapsesi poika vai tyttö? Jos poika, niin hänen täytyy nostaa tasoaan ja kehittää itseään. Jos tyttö, niin voi valittaa kaikille ja syyttää ympäristöä yksinäisyydestään.

Tästä tuli mieleen oma ala-asteaikani. Muistan viidennen ja kuudennen luokan vaikeana aikana. Kaverikuviot olivat vaikeita, ja oli kaikenlaisia klikkejä ja pelejä. En oikein osannut niitä, joten jättäydyin suosiolla vähän ulos. Olin lukutoukka introvertti, joten en kaivannutkaan niin paljon säpinää ympärilleni. Joitakin kavereita kuitenkin oli, joiden kanssa joskus saattoi olla tekemisissä, joten täysin yksin en ollut. 

Yläasteella kaikki muuttui. Piirit laajenivat vähän kauemmas (pikkukaupungissa siis siitä oman lähikoulun ympäriltä keskustaan jne), ja löysinkin samanhenkisiä kavereita ja parhaan ystävän ihan toisesta koulusta. Muistan myös jonkinlaisena elämänoivalluksena siinä seiskaluokan aikoihin sen, että minun ei tosiaan tarvitse ajatella samalla tapaa kuin joku satunnainen koululuokka siinä ympärillä. Viitosella ja kutosella sitä ei vielä ymmärtänyt, vaan jotenkin koki, että sitä on sellainen miltä niiden luokkakavereiden silmissä näyttää, tai että he ovat "normaali". Normaalia kasvua käsittääkseni.

On totta kai hyvä olla hereillä lapsensa suhteen, ja tosi kiva että olet auttanut lasta löytämään netistä kavereita. Mutta ehkä myös oma kiusattuna olemisen historiasi värittää tapaa jolla näet tilanteen? Itsekin huomaan omien lasteni kohdalla helposti näkeväni vaikka mitä mahdollista draamaa ja ongelmia pienistäkin jutuista. Ihan vain ajatuksena tämän sanon, ymmärrän että myös pahaa koulukiusaamista ja eristämistä tapahtuu.