Lapsen yksinäisyys särkee sydämen

Vierailija kirjoitti:

Olen yläkoulun ope ja kysyisin, kumpaa sukupuolta lapsesi on. Pojilla on erilaiset tavat ja käyttäytyminen ryhmässä kuin tytöillä, vaikka kuinka haluttaisiin sukupuolneutraaliksi maailma. Niin se vain on, ja ulossulkeminen on erityisesti tyttöjen suosima kidutuskeino, jonka uhri samassa kaveriporukassa välillä vaihtuu.

Lapsi on tyttö.

Ap

Minun lapsella oli sama juttu. Oli paljon kavereita, mutta sitten just kutosen talvella ”kaikki” kääntyi vastaan. Ei itsekään osannut sanoa mitä tapahtui. Meni liikuntaluokalle yläasteella, ja siellä kaikki oli uusia tuttavuuksia, ja kavereita on sen jälkeen ollut, nyt siis lukion kakkosella. Se kesä 6 ja 7 välillä oli pitkä, kun ei ollut ketään kavereita. Yritettiin olla me vanhemmat ja veljensä hänen kanssaan, ja jotenkin siitä selvittiin. En soittanut opettajille enkä entisten ystävien vanhemmille, vaikka kyllä ajattelinkin, mutta ajattelin, että jo ovat niin isoja ettei kukaan voi enää käskeä olemaan kenenkään kaveri jne.. toivotaan, että käy samoin teidän tilanteessa. Pahalta kyllä itsestäkin sillin tuntui.. :(

Ymmärrän täysin tuskasi ja lapsesi tuskan tässä asiassa. Olen jo keski-ikäinen nainen ja olen kokenut kouluvuosina runsaasti tuota poissulkemista. Kavereita ei silloin ollut ja tämän takia koulussa käyminen oli äärimmäisen vaikeaa. Häpesin tilannetta niin paljon, etten kyennyt pyytämään apua. Jotenkin sain kouluni käytyä ja yliopistoaikana sain ystäviä.

Iän myötä olen saanut itseluottamusta ja onneksi kunnollisen ammatin.

Onneksi tyttäresi puhuu sinulle ongelmasta ja autat häntä. 💖

Vierailija kirjoitti:

Minun lapsella oli sama juttu. Oli paljon kavereita, mutta sitten just kutosen talvella ”kaikki” kääntyi vastaan. Ei itsekään osannut sanoa mitä tapahtui. Meni liikuntaluokalle yläasteella, ja siellä kaikki oli uusia tuttavuuksia, ja kavereita on sen jälkeen ollut, nyt siis lukion kakkosella. Se kesä 6 ja 7 välillä oli pitkä, kun ei ollut ketään kavereita. Yritettiin olla me vanhemmat ja veljensä hänen kanssaan, ja jotenkin siitä selvittiin. En soittanut opettajille enkä entisten ystävien vanhemmille, vaikka kyllä ajattelinkin, mutta ajattelin, että jo ovat niin isoja ettei kukaan voi enää käskeä olemaan kenenkään kaveri jne.. toivotaan, että käy samoin teidän tilanteessa. Pahalta kyllä itsestäkin sillin tuntui.. :(

Kiitos kun kommentoit, teillä on ollut tosi samanlainen tilanne. Juurikin tässä talvella jostain syystä kaikki kääntyivät lastani vastaan. Vielä syksyllä hän kävi ihan isommallakin kaveriporukalla viettämässä yhdessä aikaa. Nyt kukaan heistä ei juttele hänelle enää, eikä hän tiedä miksi. Lapsi arvelee että entinen paras kaveri on puhunut hänestä muille pahaa, mutta eihän sitä voi tietää tai muuttaa mitenkään jos niin onkin.

Ap

Joku kommentoi opettajalle puhumista tulevista luokkajaoista ja jäin miettimään asiaa. Onko niihin todella mahdollista vaikuttaa tällaisen asian vuoksi? Olisi niin ihanaa, jos lapsi voisi aloittaa ikään kuin puhtaalta pöydältä, eikä saisi tulevalle luokalleen näitä ulossulkijoita.

Ap

Toivottavasti tämä ketju innoittaa vanhempia vähän jututtamaan omaa lasta ja kysymään, onko luokassa jotakuta yksinäistä ja miksi tämä henkilö on yksin ja voisiko ehkä ottaa tämän mukaan juttuihin. Ehkä kutsumaan vaikka kylään, jos kyseessä on ihan kiva tyyppi.

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti tämä ketju innoittaa vanhempia vähän jututtamaan omaa lasta ja kysymään, onko luokassa jotakuta yksinäistä ja miksi tämä henkilö on yksin ja voisiko ehkä ottaa tämän mukaan juttuihin. Ehkä kutsumaan vaikka kylään, jos kyseessä on ihan kiva tyyppi.

Kiitos, olen ihan samaa mieltä. Sekin vähän surettaa että vajaa vuosi sitten toinen luokan tyttö joutui samantyyyppisen tilanteen eteen ja silloin pari tyttöä (omani, hänen silloinen paras kaverinsa ja yksi muu) ottivat kyseisen tytön porukkaan mukaan. Nyt sitten sama porukka tekee samaa omalle lapselleni, joka oli kuitenkin auttamassa toista. Surettaa sekin että tässä lapsi oppii, että vaikka auttaa, ei itse saa apua.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Joku kommentoi opettajalle puhumista tulevista luokkajaoista ja jäin miettimään asiaa. Onko niihin todella mahdollista vaikuttaa tällaisen asian vuoksi? Olisi niin ihanaa, jos lapsi voisi aloittaa ikään kuin puhtaalta pöydältä, eikä saisi tulevalle luokalleen näitä ulossulkijoita.

Ap

On mahdollista vaikuttaa jos syy on perusteltu ja minusta se tässä tapauksessa on, mutta kuten se joku toinen kommentoi se täytyy tehdä NYT, sillä niveltäminen on jo käynnissä/käynnistyy ihan pian.

Yläkoulun ope

Luokassa on todennäköisesti muitakin yksinäisiä lapsia. Voi olla, että lapsesi haluaisi olla siinä suositussa porukassa ja unohtaa muut? Itse vanhempana kävisin läpi kaikki lapsen luokalla olevat ja rinnakkaisluokalla olijat löytyisikö sieltä mahdollisia ystäviä. 

Usein kiusattu ja syrjitty alkaa nähdä muut yhtenäisenä blokkina ja alkaa tulkita muiden käytöksen torjuvana, vaikkei se olisikaan sitä. Kannattaa lukea Kristiina Salmivallin kirjoja koulukiusaamisesta. Koulukiusaaminen ja ulkopuolelle jättäminen vaikuttaa pysyvästi tapoihin tulkita muiden käytöstä ja muodostaa kiusatun identiteetin, jos siihen ei puututa ja sitä ei pureta konkreettisten ajatusmallien ja käytöksen tasolla. Esimerkiksi kiusattu tulkitsee katseita toisin kuin ei-kiusattu, tätä on tutkittu. Kiusaaminen voi johtaa vuorovaikutustaitojen taantumiseen, jos ajatusmalleja ei käydä läpi.

Vierailija kirjoitti:

Luokassa on todennäköisesti muitakin yksinäisiä lapsia. Voi olla, että lapsesi haluaisi olla siinä suositussa porukassa ja unohtaa muut? Itse vanhempana kävisin läpi kaikki lapsen luokalla olevat ja rinnakkaisluokalla olijat löytyisikö sieltä mahdollisia ystäviä. 

Usein kiusattu ja syrjitty alkaa nähdä muut yhtenäisenä blokkina ja alkaa tulkita muiden käytöksen torjuvana, vaikkei se olisikaan sitä. Kannattaa lukea Kristiina Salmivallin kirjoja koulukiusaamisesta. Koulukiusaaminen ja ulkopuolelle jättäminen vaikuttaa pysyvästi tapoihin tulkita muiden käytöstä ja muodostaa kiusatun identiteetin, jos siihen ei puututa ja sitä ei pureta konkreettisten ajatusmallien ja käytöksen tasolla. Esimerkiksi kiusattu tulkitsee katseita toisin kuin ei-kiusattu, tätä on tutkittu. Kiusaaminen voi johtaa vuorovaikutustaitojen taantumiseen, jos ajatusmalleja ei käydä läpi.

Viestissäsi on paljon asiaa ja sellaista mitä tunnistan itsessäni, koska olen itse ollut kiusattu. Lastani ei kuitenkaan ole koskaan kiusattu, ainoastaan viimeisen parin kuukauden aikana on ilmennyt tämä ulossulkeminen. Siksi se ei ole voinut vielä vaikuttaa hänen yleiseen näkemykseensä maailmasta ja ihmisistä, ja siksi haluaisinkin voida korjata sen heti alkuunsa, ennen kuin se vaikuttaa hänen itsetuntoonsa tai muuhun omakuvaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luokassa on todennäköisesti muitakin yksinäisiä lapsia. Voi olla, että lapsesi haluaisi olla siinä suositussa porukassa ja unohtaa muut? Itse vanhempana kävisin läpi kaikki lapsen luokalla olevat ja rinnakkaisluokalla olijat löytyisikö sieltä mahdollisia ystäviä. 

Usein kiusattu ja syrjitty alkaa nähdä muut yhtenäisenä blokkina ja alkaa tulkita muiden käytöksen torjuvana, vaikkei se olisikaan sitä. Kannattaa lukea Kristiina Salmivallin kirjoja koulukiusaamisesta. Koulukiusaaminen ja ulkopuolelle jättäminen vaikuttaa pysyvästi tapoihin tulkita muiden käytöstä ja muodostaa kiusatun identiteetin, jos siihen ei puututa ja sitä ei pureta konkreettisten ajatusmallien ja käytöksen tasolla. Esimerkiksi kiusattu tulkitsee katseita toisin kuin ei-kiusattu, tätä on tutkittu. Kiusaaminen voi johtaa vuorovaikutustaitojen taantumiseen, jos ajatusmalleja ei käydä läpi.

Viestissäsi on paljon asiaa ja sellaista mitä tunnistan itsessäni, koska olen itse ollut kiusattu. Lastani ei kuitenkaan ole koskaan kiusattu, ainoastaan viimeisen parin kuukauden aikana on ilmennyt tämä ulossulkeminen. Siksi se ei ole voinut vielä vaikuttaa hänen yleiseen näkemykseensä maailmasta ja ihmisistä, ja siksi haluaisinkin voida korjata sen heti alkuunsa, ennen kuin se vaikuttaa hänen itsetuntoonsa tai muuhun omakuvaan.

Ap

Sitä suuremmalla syyllä kannattaa tutustua Salmivallin kirjoihin. Koska olet itse kiusattu, niin sinun on ehkä vaikeampi keksiä eri vuorovaikutustapoja, joilla tilanteeseen voisi puuttua ja näet ehkä tilanteen liikaa yhdestä näkökulmasta. Minuakin on kiusattu, mutta selvisin siitä, keinoja oli useampia, joten pystyin auttamaan lastani, kun hänet jätettiin ulkopuolelle eräässä porukassa. Kun yhdessä pähkäilimme, lapsi sai siitä hyvän oppimiskokemuksen. Koeta esitellä tilanne lapselle oppimiskokemuksena, joita tulee kaikille jossain vaiheessa.

Huonoin vaihtoehto on se, että joku ulkopuolinen ikään kuin pakottaisi kaikkien leikkivän yhdessä, se ei enää tuon ikäisten kanssa onnistu eikä kyse myöskään ole oikeudenmukaisuudesta. Silloin ollaan jo tavallaan uhrimoodissa, missä ei nähdä omia vuorovaikutuskeinoja tilanteen ratkaisemiseen, vaan tyydytään yhteen tulkintaan tapahtumista. Tätä näkökulmaa kannattaa välttää, kun juttelet lapselle. Kiinnitä huomiota siihen kenen reaktioista lapsi tekee tulkintoja ja kenen seuraa tavoittelee, kenen ei ja millä tavalla se tapahtuu käytännössä. 

On kurjaa, jos juuri tällä hetkellä ei ole siinä porukassa, mihin haluaisi kuulua, mutta aina on olemassa muita porukoita, jos ei koulussa niin muualla. Aika usein kiusattu fiksoituu juuri siihen porukkaan mikä sitten ottaa hänet silmätikukseen. Kannusta lasta luomaan oma porukka ja olemaan itse aktiivinen, auta häntä ratkaisemaan konkreettisia tilanteita, mitä ihmissuhteissa on, positiivisen kautta. Auta häntä esimerkiksi kiinnostumaan muista sen sijaan, että odottaisi muiden kiinnostuvan hänestä. Puutu hänen negatiivisiin tulkintoihinsa, joita hän tekee itsestään tähdentämällä, että luokassa on varmasti ainakin 30 erilaista mielipidettä hänestä jne. 

Myös Vesa Nevalaisen kirja Yksinäisyys kannattaa lukea. Siinä on paljon asiaa vuorovaikutuksen ja tulkintojen vaikutuksesta yksinäisyyden syntymekanismiin. Hyvä että otat asian vakavasti nyt, kun lapsi on vielä nuori. Silloin hänelle ei ehdi tulla yksinäisen ja kiusatun identiteettiä. Myös Ben Furmanin Muksuoppi ja muita ratkaisukeskeisiä lastenkasvatusoppaita kannattaa lukea, jos et oikein keksi hyviä toimintaehdotuksia vuorovaikutustilanteisiin. Auta lasta toimimaan eri tavalla kuin hän ennen on toiminut, sitä kautta tilanne ratkeaa.

Ketään ei voida pakottaa leikkimään yhdessä esim välitunnilla. Tuntityö tietysti pitää onnistua ryhmänä kaikilta. Mitä jos pyytäisi välitunnilla seuraksi lapsia rinnakkaisluokata tai nuoremmista, varsinkin jos näissä on lapsia jotka tuntee esim harrastusten kautta tai naapurin lapsia, silloin on helppo tehdä tuttavuutta.

Vierailija kirjoitti:

Anna AP lapsesi olla rauhassa olla introvertti ja vetäytyä omiin oloihinsa silloin kun tarvitsee rahoittua ja ladata akkuja sosiaalisen elämän kulutettua ne ensin loppuun. Älä puutu lapsesi elämään jos et pysty ymmärtämään omaa lastasi äläkä suotta murehdi sitä että lapsellasi ei ole kavereita sillä eivät kaikki lapset halua sellaisia.

Olin kans yksinäinen nuori ja olisi ollut suoranainen loukkaus, jos joku olisi tullut sanomaan, että mitä, jos vain opettelet viihtymään yksin, ei kaverittomuutta yksikään terve lapsi, tai nuori halua. Moni tietenkin lohduttaakseen itseään, tai huolestuneita vanhempiaan väittää, ettei edes tarvi mitään kavereita, mutta todellisuudessa porukasta jätetty lapsi kärsii kovasti sekä yksinäisyydestä, että sen tuomasta sosiaalisesta stigmasta.

Se mikä ei tapa niin se vahvistaa, mikäli ei luovuta.

Vierailija kirjoitti:

Tuon ikäisiä ei voi oikein pakottaakaan leikkimään yhdessä. Kurja juttu. Tue lasta, kehu ja kannusta. Ja sano että yksinäisyys ei ole hänen vikansa. Terveisin lapsena yksinäinen yhdessä koulussa ja suosittu toisessa.

No, joos. Ei voi pakottaa, mutta voi kyllä auttaa. Kyllä aikuiset pystyy ovelilla keinoilla saamaan sen tavalisen takaisin. Kuka siellä luokassa on se ääliö, kjok kiusaa ja eristää. Ei sen tarvitse olla kuin yksi.

Opettajan on hyvä tietä. Samoin on hyvä ottaa yhteyttää vanhemoiin. Pyytää apuja ja yhteisiä keinoja.

Kyllä aikuiset voi auttaa. Ei tarvi kädettömiski heittäytyä. Eikä tarvi odottaa, että tuon ikäiset ei olisi mahdollisia muutöksiin. Lapsia ovat. Joku siellä voi pahoin, koska tuota kiyusaamista'/eristämistä on. Sun lapsi on vaan se kohde.

Vierailija kirjoitti:

Voi kun niitä kavereita voisikin tilata postimyynnistä. Meidän poika jäi yksin kun siirryttiin yläkouluun. Pojalla ei yhen yhtä kaveria. Onneksi ysiluokkaa jäljellä enää 1,5 kk.

Lapsesi ei todellakaan ole ainut yksinäinen tässä maassa. Koulut harvoin puuttuu.

Omakin poikani oli yksinäinen koko yläasteen. Kaikki muuttui, kun pääsi hyvään lukioon. Löysi heti samanhenkisiä kavereita. Nyt opiskelee yliopistossa on hänellä on laaja ystäväpiiri. Ja on myös käsittämättömän menestynyt. Kaikki on mennyt todella hyvin lukion jälkeen. Sitä ennen koko kouluikä oli kamala. Tosin muutimme, kun kiusaamista ei yhdessä koulussa saatu kuriin.

Kyllä se porukoiden ulkopuolelle jättäminen on myös kiusaamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuon ikäisiä ei voi oikein pakottaakaan leikkimään yhdessä. Kurja juttu. Tue lasta, kehu ja kannusta. Ja sano että yksinäisyys ei ole hänen vikansa. Terveisin lapsena yksinäinen yhdessä koulussa ja suosittu toisessa.

No, joos. Ei voi pakottaa, mutta voi kyllä auttaa. Kyllä aikuiset pystyy ovelilla keinoilla saamaan sen tavalisen takaisin. Kuka siellä luokassa on se ääliö, kjok kiusaa ja eristää. Ei sen tarvitse olla kuin yksi.

Opettajan on hyvä tietä. Samoin on hyvä ottaa yhteyttää vanhemoiin. Pyytää apuja ja yhteisiä keinoja.

Kyllä aikuiset voi auttaa. Ei tarvi kädettömiski heittäytyä. Eikä tarvi odottaa, että tuon ikäiset ei olisi mahdollisia muutöksiin. Lapsia ovat. Joku siellä voi pahoin, koska tuota kiyusaamista'/eristämistä on. Sun lapsi on vaan se kohde.

Tuon ikäiset, vaikka ala-asteella ovat, ovat ihan eri asia, kuin pienet lapset. Teini-iän kynnyksellä tuppaa monella vaihtumaan läheiset kaverit, yhä enemmän ihmisen persoona merkitsee kaveria valitessa ja yhä enemmän erilaisuus (josta apkin puhui) korostuu. Enää ei riitä, että tykätään samoista leikeistä, kaverin on oltava myös samalla aaltopituudella, jotta voidaan jutella syvällisiä, uskoutua toisilleen erilaisista murheista ja ihan vain viljellä yhteistä huumoria ja sisäpiirin juttuja. Erot psyykkisessä kehityksessäkin saattaa olla täysin erilaiset ja muutokset on usein radikaaleja: siinä, missä loppukesästä vielä leikittiin ja riehuttiin, niin nyt jutellaan pojista ja "kaikki on noloa", myös se kaveriporukan boheemimpi tyyppi, jonka omalaatuisuus ei vielä lapsuuden leikkejä häirinnyt.

Tämän takia lapsuuden isot tyttöporukat vaihtuu kahden-neljän hengen tiiviisiin klikkeihin murrosiässä ja isommalla porukalla ollaan lähinnä hyvänpäiväntuttuja, lisäksi yläasteelle menevät on valitettavasti vielä sen verran itsekkäitä, että eivät aina ajattele muiden tunteita ollenkaan: Jos tuntuu siltä, että yksi porukan jäsenistä ei enää oikein nappaa ihmisenä, niin tämä porukan jäsen vain potkitaan pois, tätä kyllä tekee paljon vanhemmatkin nuoret.

Kun syyt, miksi tyttäresi on porukasta potkittu, on suunnilleen tällaiset, on hyvin vaikeaa enää aikuisten puuttua. Voittehan toki yrittää pakottaa tyttöjä takaisin yhteen, mutta voi olla, että heillä ei enää klikkaa, vaikka sellaista yrittäisivät. Ei sitä turhaan sanota, että juuri tuo kutosluokka on tytöille erityisen raskasta aikaa kaverisuhteiden kannalta

Hei, nostellen tätä ketjua. Mun vitosluokkalaiselle kävi vähän samoin. Ensin oli yksi hyvä kaveri, joka sitten menikin tyttöporukkaan ja sen jälkeen alkoi dissata mun tytärtä. Mun tyttö on aika epävarma porukassa, joten tilanne oli helppo kääntää hänen syykseen: kun olet niin hiljainen etkä pääse mulasn juttuihin niin me ei nyt haluta sua tähän. Onneksi tytölläni on ehkä maailman mahtavin ope joka on auttanut ihan äärimmäisen paljon. On keskusteltu ja käyty asiaa läpi, ja lopulta yhdessä todettu että tuo porukka ei ole tyttöäni varten ja parempi etsiä sopivampaa seuraa. Opettajan ohjeita noudattaen olin yhteydessä kaikkiin ko. porukan äiteihin. Päällisin puolin he olivat oikein ymmärtäväisiä, mutta kuitenkin sieltä alkoi lopulta paistaa se todellinen mielipide: kun omalla lapsella on kaikki hyvin ja kiva kaveriporukka, ei heitä kiinnosta minun lapseni porukkaan pääsy. Tänä tyttöni alkuperäinen hyvän ystävän äiti totesi, että pitäisikö lapsesi etsiä muita kavereita... että näin. Eli en suosittele olemaan yhteydessä vanhempiin vaan hoitaa tilanne aina koulun ja opettajan kautta.onneksi mun tytöllä on rinnakkaisluokkaan yksi hyvä kaveri, jonka kanssa on nyt sitten ollut.

Mutta, kuten moni on sanonutkin niin ehkä ap:n tilanteessa nyt helpommalla pääsee kun antaa asian olla ja odottaa yläkoulun alkamista. Ja ilman muuta etukäteen yhteys tulevaan luokanvalvojaan jotta he voivat ottaa asian huomioon ryhmiä jakaessa.

Tutustuin ystävääni, kun hänen pieni poikansa oli viiden. Meistä tuli nopeasti hyvät ystävykset ja sain seurata pojan kehitystä. Hän rakenteli onnellisena robotteja ja juoksi kesäisin perhoshaavin kanssa niityllä. Kaikki oli niin hyvin... Koulussa opettajat ennustivat pojasta tulevan vielä jotain suurta, hän rakasti tarinoita Etelämantereesta ja kaukaisten saarten eläimistä. Muistan kuin eilisen päivän sen alkusyksyisen päivän kauan sitten, kun ystäväni uskoutui minulle suuren salaisuuden: Poika oli kertonut haaveilevansa omasta tyttöystävästä, jonka kanssa nukkua öitä laavulla ja mennä yhdessä luonnontieteelliseen museoon. Ne sanat saivat minut hymyilemään sisäisesti... Aika kului ja pojan lukio alkoi, yläasteella hän oli vielä saanut seurata sivusta kuinka pärinäpojat kyyditsivät kylän tyttöjä. Jokin pojassa muuttui, hänestä tuli kotona hiljaisempi ja varautunut. Poika opiskeli edelleen historiaa loistavin arvosanoin, mutta jokin oli toisin ja yritimme selvittää mitä oli tapahtunut. Lukion ollessa lopuillaan toivoimme armeija vuoden ja opiskelemaan lähdön auttavan, kenties poika oli ainoastaan uusien kuvioiden tarpeessa. Poika opiskelikin poliittista historiaa vuoden verran, mutta palattuaan kesäksi kotiin, seurasi romahdus... Nyt tuo ennen niin iloinen poika on elänyt jo vuosia vuoteen omana. Niin se elämä voi muuttua...