Rakastan exääni. Suhteemme on muuttunut ja haaveilemme yhteenpaluusta.

Meidän välinen kommunikointi oli alussa nihkeää, hieman varautunutta, paljon stressiä, väärinymmärryksiä ja suurta sopeutumista molempien elämäntilanteiden yhteen asettamista.
Kuitenkin meitä jokin veti tiukasti yhteen vaikka tuskin ymmärsimme mistä on kysymys.
Oli meillä paljon intohimoa ja paljon yhteistä mutta liikaa hälinää ympärillä.
Me vain halusimme olla yhdessä.

Lopulta olimme niin vaikeassa tilanteessa, molemmat uupuneita ja jotenkin toisiamme vastaan. Emme vain ymmärtäneet miksi olimme yhdessä, riitelimme ja päätimme lähteä erillemme. Me emme osanneet kommunikoida oikein vaan syyttelimme toisiamme, oli pitkän tuskan takana oppia mitä me olemme.

Erossa ollessamme me vain jostain syystä olimme vielä enemmän rikki. Yritimme jatkaa itsenäisesti eteenpäin mutta se tuntui oudolta.
Välissä oli uusia parisuhteita, asuntoja ja täysin omat elämämme.

Aloimme taas tapailemaan, puhumme asiat halki ja molemmat olemme muuttuneet selvästi.
Me nykyään tunnemme ja erityisesti arvostamme toisiamme. Mieskin katsoo minua aivan eri tavalla, kehuu kavereilleen minusta naisena ja pahoittelee suhdettamme siitä mitä aikaisemmin oli.
Hän sanoo ymmärtäneensä kaiken vasta jälkeenpäin.
Nauramme jatkuvasti, emme lainkaan riitele koska koemme tuntevamme toisemme paremmin kuin aikaisemmin, puhumme todella suoraan toisiamme kunnioittavasti tietenkin. Kaikki menee kuin yksi yhteen, ei ole vastakkainasettelua.
Kerromme rakkaudesta, seksi on ihanaa ja läheisyyttä on paljon.
Teemme yhdessä asioita, suunnittelemme, tuemme ja näemme aina kun mahdollista.
Tuntuu vihdoin, että olemme samassa tiimissä ja se tuntuu pakahduttavan hyvältä.

Suhde oli kuitenkin niin vaikea alkuun ja podimme todella inhottavaa kriisiä silloin.
Se oli rankkaa. Ajattelen myös muiden mielipiteitä.
En tahdo, että minua tuomitaan rakkauden vuoksi mutta toisaalta en haluaisi välittää lainkaan.
Mies ajattelee samoin mutta sanoi, että on päättänyt kuunnella sydäntään. Emme me tahdo toisistamme eroon oikeasti ja tuntuu, että vihdoin olemme se pari joka meistä alunperin pitikin tulla mutta emme olleet valmiita.

Tämä on todella ihmeellistä mutta tahtoisin tämän onnistuvan ja jostain syystä hän tuntuu minulle oikealta ihmiseltä ja rakastan sekä siedän hänen huonojakin puoliaan, kuten hänkin minun.
Jokin vain asettui paikalleen eikä meillä ole enää toistemme kanssa mitään mikä söisi paitsi mennyt, josta keskustelemme välillä.