Onko muilla tällaista miestä? Joka ei keskustele vaikeista aiheista

Eikö ole muita?

Vielä kerran nostan. Jos kukaan ei tunnista, niin sitten hänellä ei oikeasti ole mitään riitelemisen aihetta.

Mieheni mielestä kun ei ongelmista puhu niitä ei ikäänkuin ole. Ei halua keskustella juuri mistään. Olen oppinut itsekkin olemaan hiljaa.

Toisinaan melko turhauttavaa, mutta kyllä kaivelemalla jotain saa irti, usein kyllä hermostuu kysymisestä ja vastaa lyhyesti, mutta kun ei itse puhu niin on kysyttävä.

Harvoin esim kertoo päivästään tai mitä on tapahtunut, mutta jos osaa kysyä oikean kysymyksen saattaa saada vastauksen, ei tosin mitä rönsyilevää tarinaa. Hänen mielestään kyllä ja ei ovat kelvollisia vastauksia. Kuulostaa oudolta kirjoitettuna, mutta ihan ok elämää eletään.

Kerropa esimerkkejä, eihän tuosta ottanut erkkikään selvää. Minkä ikäisiä olette?

Vierailija kirjoitti:

Mieheni mielestä kun ei ongelmista puhu niitä ei ikäänkuin ole. Ei halua keskustella juuri mistään. Olen oppinut itsekkin olemaan hiljaa.

Toisinaan melko turhauttavaa, mutta kyllä kaivelemalla jotain saa irti, usein kyllä hermostuu kysymisestä ja vastaa lyhyesti, mutta kun ei itse puhu niin on kysyttävä.

Harvoin esim kertoo päivästään tai mitä on tapahtunut, mutta jos osaa kysyä oikean kysymyksen saattaa saada vastauksen, ei tosin mitä rönsyilevää tarinaa. Hänen mielestään kyllä ja ei ovat kelvollisia vastauksia. Kuulostaa oudolta kirjoitettuna, mutta ihan ok elämää eletään.

En ole ap

Mun mies taas raivostuu, kun otan hankalampia asioita (ystävällisin sanankääntein) esille.

Niinpä ei halua ottaa niitä esille enää lainkaan. En vaan jaksa sitä raivoamista ja eihän siinä asia edes edisty.

Taitaa olla yllättävän tavallista.

Ei minunkaan mies keskustele mistään sellaisista aiheista kuin tunteet tai jokin muu abstrakti asia, jota ei voi selkeästi mitata, saada kaavaan tai muuten mallintaa.

Ja kyllä, ongelma, olipa se mikä tahansa ratkaistaan jollain käytännöllisellä tavalla. Ja jos tällaista ratkaisumallia ei ole, ei ole ongelmaakaan.

Miehelläni on Asperger-piirteitä. Erittäin älykäs, korkeakoulutettu ja työssäkäyvä mies. Mitä luotettavin, uskollisin ja lempein aviomies ja isä.

Toisinaan tämä kasvamainen, käytännöllinen ratkaisukeskeisyys turhauttaa minua, kun kaipaisin ehkä vain halaista ja helliä sanoja.

Yritän kuitenkin muistuttaa itseäni, että mieheni näyttää välittämistään ja rakkauttaan niille tavoilla, jotka hänelle ovat luontaisia.

Muistutan itseäni myös siitä, että varmasti minunkin luonteenpiirteeni ja toimintatapani ärsyttävät ja turhauttavat miestäni.

Eläväinen, puhelias ja temperamenttinen eivät ehkä ole assien mielestä niitä toivotuimpia ominaisuuksia puolisossa.

Pitkässä liitossamme olemme kuitenkin löytäneet toimivia tapoja kommunikoida, kummankin tarpeet tulevat yleensä tyydytetyiksi ja ongelmatilanteissa toisen rationaalisuus ja toisen keskustelevampi ja intuitiivisempi tyyli on aika hyvä yhdistelmä.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni mielestä kun ei ongelmista puhu niitä ei ikäänkuin ole. Ei halua keskustella juuri mistään. Olen oppinut itsekkin olemaan hiljaa.

Toisinaan melko turhauttavaa, mutta kyllä kaivelemalla jotain saa irti, usein kyllä hermostuu kysymisestä ja vastaa lyhyesti, mutta kun ei itse puhu niin on kysyttävä.

Harvoin esim kertoo päivästään tai mitä on tapahtunut, mutta jos osaa kysyä oikean kysymyksen saattaa saada vastauksen, ei tosin mitä rönsyilevää tarinaa. Hänen mielestään kyllä ja ei ovat kelvollisia vastauksia. Kuulostaa oudolta kirjoitettuna, mutta ihan ok elämää eletään.

Ehkä hän ei osaa käsitellä tunteitaan tai ei ole ainakaan tottunut käsittelemään niitä?

Tunnistan ilmiön, mitä tarkoitat. Asiat lakaistaan maton alle. Poissa silmistä, poissa mielestä- eikö niin? Jos puoliso ei puhu, sitä ei ole olemassa eikä siitä tarvitse puhua. Jotkut ihmiset toimii just noin ja se on myös omasta mielestäni ärsyttävää. Esim. kun kerroin vanhemmilleni että miten heidän tekemisensä vaikuttavat minuun ja miten voin pahoin tuli vain sanat "pitäisikö sun käydä puhumassa jollekin?". Tarvitsin vain kuuntelevaa korvaa, ihan ekaa kertaa niin vastaus oli että ehkä sun pitäis käydä puhumassa jollekin toiselle... :D Kaikki on jossain itsen ulkopuolella. Auton korjauksesta voidaan puhua, politiikasta voidaan puhua ja kaikesta teknisestä/konkreettisesta muttei mistään syvällisestä tunteita herättävästä.

Vierailija kirjoitti:

Taitaa olla yllättävän tavallista.

Ei minunkaan mies keskustele mistään sellaisista aiheista kuin tunteet tai jokin muu abstrakti asia, jota ei voi selkeästi mitata, saada kaavaan tai muuten mallintaa.

Ja kyllä, ongelma, olipa se mikä tahansa ratkaistaan jollain käytännöllisellä tavalla. Ja jos tällaista ratkaisumallia ei ole, ei ole ongelmaakaan.

Miehelläni on Asperger-piirteitä. Erittäin älykäs, korkeakoulutettu ja työssäkäyvä mies. Mitä luotettavin, uskollisin ja lempein aviomies ja isä.

Toisinaan tämä kasvamainen, käytännöllinen ratkaisukeskeisyys turhauttaa minua, kun kaipaisin ehkä vain halaista ja helliä sanoja.

Yritän kuitenkin muistuttaa itseäni, että mieheni näyttää välittämistään ja rakkauttaan niille tavoilla, jotka hänelle ovat luontaisia.

Muistutan itseäni myös siitä, että varmasti minunkin luonteenpiirteeni ja toimintatapani ärsyttävät ja turhauttavat miestäni.

Eläväinen, puhelias ja temperamenttinen eivät ehkä ole assien mielestä niitä toivotuimpia ominaisuuksia puolisossa.

Pitkässä liitossamme olemme kuitenkin löytäneet toimivia tapoja kommunikoida, kummankin tarpeet tulevat yleensä tyydytetyiksi ja ongelmatilanteissa toisen rationaalisuus ja toisen keskustelevampi ja intuitiivisempi tyyli on aika hyvä yhdistelmä.

Anteeksi, mutta nyt ihan asiallisesti haluan kysyä, miksi tuota asperger-diagnoosia tai piirteitä halutaan tarjota joka asiaan vastaukseksi? Eikö ihminen voi olla myös

-varautunut

-konservatiivinen

-ujo

-"juro"

-ei-avoin/sulkeutunut

-kaavoihinsa kangistunut tai rajoittunut

-murheissaan tai ahdistunut/pelokas

-herkkä

-introvertti

-haavelija

-käytännöllinen

-filosofinen

Jne

Ilman mitään sairautta/diagnoosia/neurologista häiriötä jne?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taitaa olla yllättävän tavallista.

Ei minunkaan mies keskustele mistään sellaisista aiheista kuin tunteet tai jokin muu abstrakti asia, jota ei voi selkeästi mitata, saada kaavaan tai muuten mallintaa.

Ja kyllä, ongelma, olipa se mikä tahansa ratkaistaan jollain käytännöllisellä tavalla. Ja jos tällaista ratkaisumallia ei ole, ei ole ongelmaakaan.

Miehelläni on Asperger-piirteitä. Erittäin älykäs, korkeakoulutettu ja työssäkäyvä mies. Mitä luotettavin, uskollisin ja lempein aviomies ja isä.

Toisinaan tämä kasvamainen, käytännöllinen ratkaisukeskeisyys turhauttaa minua, kun kaipaisin ehkä vain halaista ja helliä sanoja.

Yritän kuitenkin muistuttaa itseäni, että mieheni näyttää välittämistään ja rakkauttaan niille tavoilla, jotka hänelle ovat luontaisia.

Muistutan itseäni myös siitä, että varmasti minunkin luonteenpiirteeni ja toimintatapani ärsyttävät ja turhauttavat miestäni.

Eläväinen, puhelias ja temperamenttinen eivät ehkä ole assien mielestä niitä toivotuimpia ominaisuuksia puolisossa.

Pitkässä liitossamme olemme kuitenkin löytäneet toimivia tapoja kommunikoida, kummankin tarpeet tulevat yleensä tyydytetyiksi ja ongelmatilanteissa toisen rationaalisuus ja toisen keskustelevampi ja intuitiivisempi tyyli on aika hyvä yhdistelmä.

Anteeksi, mutta nyt ihan asiallisesti haluan kysyä, miksi tuota asperger-diagnoosia tai piirteitä halutaan tarjota joka asiaan vastaukseksi? Eikö ihminen voi olla myös

-varautunut

-konservatiivinen

-ujo

-"juro"

-ei-avoin/sulkeutunut

-kaavoihinsa kangistunut tai rajoittunut

-murheissaan tai ahdistunut/pelokas

-herkkä

-introvertti

-haavelija

-käytännöllinen

-filosofinen

Jne

Ilman mitään sairautta/diagnoosia/neurologista häiriötä jne?

Olen sama, jota lainasit.

Mainitsin mieheni as-piirteet, koska ne näkyvät meidän elämässämme juuri aloituksen kuvaamalla tavalla.

Mieheni on toki miljoona muutakin asiaa ja piirrettä kuin as-piirteisyys, mutta monessa tilanteessa se näkyy ja vaikuttaa.

Miksi asiaa ei saisi mainita tai siitä keskustella?

Kommentistani käy myös ilmi selvästi, että arvostan miestäni ja yhdessä olemme löytäneet tapoja yhdistää parhaita puoliamme.

As ei ole vastaus tai selitys joka asiaan, tietenkään, mutta erityisesti kommunikaation liittyvissä asioissa se kyllä tulee ilmi, etenkin läheisissä ihmissuhteissa.

Toivottavasti vastaukseni sinulle käy ja jollei, anteeksi kauheasti asia tuli mainituksi.

Ap tässä.

Siis ei ratkaisukeskeisyydessä mitään vikaa ole. Olen itsekin samanlainen. Mutta nyt vuosien jälkeen yhtäkkiä heräsin siihen, että onko tämä tavallista? Tai onko se ylipäätään ongelma? Voiko tästä tulla ongelma.

En tiedä, onko tämä maton alle lakaisua, vai vain sitä, ettei hän näe asioiden puhumisesta olevan hyötyä. Kuten sanoin, nämä asiat ovat sellaisia, joita ei vain voi poistaa (vrt. anoppi on ongelma, eikä häntä voi poistaa).

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä.

Siis ei ratkaisukeskeisyydessä mitään vikaa ole. Olen itsekin samanlainen. Mutta nyt vuosien jälkeen yhtäkkiä heräsin siihen, että onko tämä tavallista? Tai onko se ylipäätään ongelma? Voiko tästä tulla ongelma.

En tiedä, onko tämä maton alle lakaisua, vai vain sitä, ettei hän näe asioiden puhumisesta olevan hyötyä. Kuten sanoin, nämä asiat ovat sellaisia, joita ei vain voi poistaa (vrt. anoppi on ongelma, eikä häntä voi poistaa).

Kyllähän kaikki ongelmat ovat ratkaistavissa. Jos anoppi on ongelma, häntä ei voi poistaa, mutta asia, jossa hän on ongelma, on ratkaistavissa. Jos hän vaikka arvostelee elämäänne, sanotte siitä hänelle ja pyydätte lopettamaan tai sitten vain päätätte sietää tai ette ole tekemisissä. Kaikki vaihtoehdot ovat valintoja eli ratkaisuja.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni mielestä kun ei ongelmista puhu niitä ei ikäänkuin ole. Ei halua keskustella juuri mistään. Olen oppinut itsekkin olemaan hiljaa.

Toisinaan melko turhauttavaa, mutta kyllä kaivelemalla jotain saa irti, usein kyllä hermostuu kysymisestä ja vastaa lyhyesti, mutta kun ei itse puhu niin on kysyttävä.

Harvoin esim kertoo päivästään tai mitä on tapahtunut, mutta jos osaa kysyä oikean kysymyksen saattaa saada vastauksen, ei tosin mitä rönsyilevää tarinaa. Hänen mielestään kyllä ja ei ovat kelvollisia vastauksia. Kuulostaa oudolta kirjoitettuna, mutta ihan ok elämää eletään.

No mitähän voisi kertoa joka päivä samanlaisesta päivästä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä.

Siis ei ratkaisukeskeisyydessä mitään vikaa ole. Olen itsekin samanlainen. Mutta nyt vuosien jälkeen yhtäkkiä heräsin siihen, että onko tämä tavallista? Tai onko se ylipäätään ongelma? Voiko tästä tulla ongelma.

En tiedä, onko tämä maton alle lakaisua, vai vain sitä, ettei hän näe asioiden puhumisesta olevan hyötyä. Kuten sanoin, nämä asiat ovat sellaisia, joita ei vain voi poistaa (vrt. anoppi on ongelma, eikä häntä voi poistaa).

Kyllähän kaikki ongelmat ovat ratkaistavissa. Jos anoppi on ongelma, häntä ei voi poistaa, mutta asia, jossa hän on ongelma, on ratkaistavissa. Jos hän vaikka arvostelee elämäänne, sanotte siitä hänelle ja pyydätte lopettamaan tai sitten vain päätätte sietää tai ette ole tekemisissä. Kaikki vaihtoehdot ovat valintoja eli ratkaisuja.

Tuo anoppi ei siis ole ongelma, mutta voisi olla: minä pidän anoppia ongelmana, mutta mies ei. Kuitenkin mies ratkaisisi asian niin, että käymme siellä harvoin ja silloinkin lyhyemmän aikaa.

Mutta: minä näen ongelman siinä, että olen vienyt häneltä äidin, vaikka hän haluaisi olla äitinsä kanssa tekemisissä. Ja jostain syystä hän ei pysty järjestämään äitinsä kanssa kahdenkeskistä tapaamista. Eli tämä vaivaa minua, mutta mies ei halua asiasta keskustella.

Ap

Aleksitymia.

Vierailija kirjoitti:

Aleksitymia.

Ei ole meillä siitä kyse, kuten ei aspergistakaan.

Ap

Eikö tuo ole miehillä se normaalein tapa reagoida?

M32

Vierailija kirjoitti:

Eikö tuo ole miehillä se normaalein tapa reagoida?

M32

Niin varmaan onkin, mutta voiko siitä tulla miehelle ongelma. Kts. Anoppivertaus viestissä 16. Voiko mies katkeroitua tai jotain?

Ap

Voi olla myös, että kokemus keskustelutilanteista naisen kanssa ei ole ollut hyvä.

Mulla oli nainen, joka ei suostunut keskustelemaan muuta kuin koirista. Eipä ole enää, onneksi.