Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko muilla tällaista miestä? Joka ei keskustele vaikeista aiheista
07.04.2021 |
Mieheni on hyvin ratkaisukeskeinen. Jos on ongelma, niin hän ratkaisee sen. Jos en jostain tykkää, niin hän toimii toisin. Sanomattakin selvää, ettei se aina toimi kaikissa kohdin.
Jos nostan ongelmakohdan esille, hän kuuntelee ja ratkaisee. Sen jälkeen asiasta on turha yrittää keskustella. Hän vaihtaa puheenaihetta. Ei mökötä eikä suutu. Ei vain keskustele muutoin kuin ratkaisuajankohdan verran. Kuin ongelmaa sitä ei olisikaan.
Tiedän, että hän ei keskustele, koska asia ei ole ratkaistavissa. On vaikka perustavaa laatua oleva erimielisyys jostain, tai on ilmiö, jota ei voi muuttaa. Itse kuitenkin voisin haluta vähän puhua siitä, vaikka en minäkään vatvoja ole.
Muilla tällaisia miehiä? Mitä ajattelette?
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä.
Siis ei ratkaisukeskeisyydessä mitään vikaa ole. Olen itsekin samanlainen. Mutta nyt vuosien jälkeen yhtäkkiä heräsin siihen, että onko tämä tavallista? Tai onko se ylipäätään ongelma? Voiko tästä tulla ongelma.
En tiedä, onko tämä maton alle lakaisua, vai vain sitä, ettei hän näe asioiden puhumisesta olevan hyötyä. Kuten sanoin, nämä asiat ovat sellaisia, joita ei vain voi poistaa (vrt. anoppi on ongelma, eikä häntä voi poistaa).
Kyllähän kaikki ongelmat ovat ratkaistavissa. Jos anoppi on ongelma, häntä ei voi poistaa, mutta asia, jossa hän on ongelma, on ratkaistavissa. Jos hän vaikka arvostelee elämäänne, sanotte siitä hänelle ja pyydätte lopettamaan tai sitten vain päätätte sietää tai ette ole tekemisissä. Kaikki vaihtoehdot ovat valintoja eli ratkaisuja.
Tuo anoppi ei siis ole ongelma, mutta voisi olla: minä pidän anoppia ongelmana, mutta mies ei. Kuitenkin mies ratkaisisi asian niin, että käymme siellä harvoin ja silloinkin lyhyemmän aikaa.
Mutta: minä näen ongelman siinä, että olen vienyt häneltä äidin, vaikka hän haluaisi olla äitinsä kanssa tekemisissä. Ja jostain syystä hän ei pysty järjestämään äitinsä kanssa kahdenkeskistä tapaamista. Eli tämä vaivaa minua, mutta mies ei halua asiasta keskustella.
Ap
Siis mies ei halua keskustella kanssasi asioista, jotka ovat ongelma vain sinun päässäsi, mutta joiden ratkaiseminen sinun haluamallasi tavalla edellyttää mieheltä ja anopilta toimia, joita he eivät näe tarpeellisiksi tehdä.
Miksi miehen pitäisi keskustella siitä, että sinä haluat määrätä elämästään? Kun kaikesta päätellen olet jo päättänyt, mikä on hyväksi, vaikka kukaan muu ei ole edes äkännyt ongelmaa.
No ei.
Anoppi on minulle ongelma - mies tietää ja ratkaisee asian siten, että emme käy siellä - vaikka En ole tätä pyytänyt.
Ongelmani on siinä, että koen miehen ratkaisseen ongelman minun mielikseni, omaa haluaan vastaan, ja pelkään hänen katkereroituvan sitä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä vaikuttaa siltä että ongelma on ap sun pään sisällä. Hoet että miehesi on ongelmien edessä ratkaisukeskeinen ja nyt teet miehestä ja ratkaisukeskeisyydestä ongelman. Tää sun yksin puhuminen täällä viittaisi siihen, että teet tekemällä asiasta ongelman. Itse en voi sietää ihmisiä jotka märehtii ongelmissa ja ei löydä ulospääsyä, koen että sellainen on ajan ja energian hukkaa. Ja toki osaan myös itkeä asioita ja antaa tunteille aikaa, niin ilolle kuin surulle, mutta asioiden jatkuva analysointi/ylianalysointi, ongelmissa vellominen ja ongelmien lietsonta ovat kaikki totaali turn off.
Lue viestini 24 ja 27.
Ap
Mun entinen puoliso oli henkilö joka ei pystynyt kohtaamaan mitään vaikeita asioita, ei mitään ongelmia ja kaikkein vähiten sairauksia ja sensellaisia tosi vaikeita juttuja. Hän vaikeni kaiken kuoliaaksi, odotti että asiat poistuvat jos antaa niiden olla. Hoki, että kaikki hoituu kyllä, turha hössöttää kun sillä menee asiat vain pahemmaksi.
Ei, nuorimman lapsen oppimisongelmat eivät hoituneet. Eikä hoitunut appiukon syöpäkään eikä miehen veljen sydäri. Ei hoitunut miehen tekemä velkakaan, ylläriiiiii.... Ihmissuhdeongelmat eivät myöskään hoituneet. Ei kaikkea voi vain väistellä ja lakaista maton alle. Koska lopulta se kasa on niin iso, ettei taloon muuta enää mahdukaan.
Se kertakaikkinen torjunta, jolla vaikeat asiat kiistettiin, löi kyllä ihan ällikällä. Aikuisen ihmisen käytös oli jotain käsittämätöntä. Sulkeudutaan vessaan ja lähdetään yksinkertaisesti ulos, eikä tulla takaisin ennenkuin voidaan olla varma, että talossa ei käytännön syistä ole valveilla enää ketään joka ottaisi asian esille. Fyysinen oire oli yskiminen ja kakottelu, jota ensin pelästyin, mutta sitten tajusin että "paha olo" oli vain psyykkistä ja tekosyy sille, ettei esimerkiksi tarvitse lähteä sairaalaan kohtaamaan kuolinvuoteella olevaa isää. Se myös sai minut lopettamaan painostamisen, koska olihan mies "sairas".
Erovaiheessa meni hankalaksi, koska tuo ominaisuus tarkoitti ettei mies hoitanut mitään paperiasioita omasta puolestaan. Odotti vissiin, että ne hoituvat. Eivät hoituneet tietenkään. Olin itse rasituksesta ihan tyhjiin puhallettu. En ymmärtänyt, että olin vetänyt kivirekeä vuosikaudet ja se homma oli tullut tiensä päähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla yllättävän tavallista.
Ei minunkaan mies keskustele mistään sellaisista aiheista kuin tunteet tai jokin muu abstrakti asia, jota ei voi selkeästi mitata, saada kaavaan tai muuten mallintaa.
Ja kyllä, ongelma, olipa se mikä tahansa ratkaistaan jollain käytännöllisellä tavalla. Ja jos tällaista ratkaisumallia ei ole, ei ole ongelmaakaan.
Miehelläni on Asperger-piirteitä. Erittäin älykäs, korkeakoulutettu ja työssäkäyvä mies. Mitä luotettavin, uskollisin ja lempein aviomies ja isä.
Toisinaan tämä kasvamainen, käytännöllinen ratkaisukeskeisyys turhauttaa minua, kun kaipaisin ehkä vain halaista ja helliä sanoja.
Yritän kuitenkin muistuttaa itseäni, että mieheni näyttää välittämistään ja rakkauttaan niille tavoilla, jotka hänelle ovat luontaisia.
Muistutan itseäni myös siitä, että varmasti minunkin luonteenpiirteeni ja toimintatapani ärsyttävät ja turhauttavat miestäni.
Eläväinen, puhelias ja temperamenttinen eivät ehkä ole assien mielestä niitä toivotuimpia ominaisuuksia puolisossa.
Pitkässä liitossamme olemme kuitenkin löytäneet toimivia tapoja kommunikoida, kummankin tarpeet tulevat yleensä tyydytetyiksi ja ongelmatilanteissa toisen rationaalisuus ja toisen keskustelevampi ja intuitiivisempi tyyli on aika hyvä yhdistelmä.Anteeksi, mutta nyt ihan asiallisesti haluan kysyä, miksi tuota asperger-diagnoosia tai piirteitä halutaan tarjota joka asiaan vastaukseksi? Eikö ihminen voi olla myös
-varautunut
-konservatiivinen
-ujo
-"juro"
-ei-avoin/sulkeutunut
-kaavoihinsa kangistunut tai rajoittunut
-murheissaan tai ahdistunut/pelokas
-herkkä
-introvertti
-haavelija
-käytännöllinen
-filosofinen
JneIlman mitään sairautta/diagnoosia/neurologista häiriötä jne?
Olen sama, jota lainasit.
Mainitsin mieheni as-piirteet, koska ne näkyvät meidän elämässämme juuri aloituksen kuvaamalla tavalla.
Mieheni on toki miljoona muutakin asiaa ja piirrettä kuin as-piirteisyys, mutta monessa tilanteessa se näkyy ja vaikuttaa.
Miksi asiaa ei saisi mainita tai siitä keskustella?
Kommentistani käy myös ilmi selvästi, että arvostan miestäni ja yhdessä olemme löytäneet tapoja yhdistää parhaita puoliamme.
As ei ole vastaus tai selitys joka asiaan, tietenkään, mutta erityisesti kommunikaation liittyvissä asioissa se kyllä tulee ilmi, etenkin läheisissä ihmissuhteissa.
Toivottavasti vastaukseni sinulle käy ja jollei, anteeksi kauheasti asia tuli mainituksi.
Vastasin sulle ihan asiallisesti/esitin ihan asiallisen kysymyksen. Asperger-diagnoosia/piirteitä ehdotetaan tällä palstalla nykyisin lähes joka keskustelussa tai ainakin todetaan että aina "aloittajan läheisen piirteet sopii niihin". Saat toki kertoa miehestäsi, mutta oletan että kerroit ko. esimerkin ap:ta ja hänen miestään ajatellen.
Olen työskentellyt autistien ym kanssa joten nuo piirteet ovat minulle kyllä tuttua asiaa. Ei sekään ole hyväksi asperger/autisteja kohtaan että heidän piikkiin menee kaikenlainen käyttäytymineb.
Olen itsekin taipuvainen ratkaisukeskeisyyteen. Toisaalta puin melko usein asioita mieheni kuullen. Ei hän juuri reagoi, eikä välttämättä mitään ihmeellistä osaisikaan sanoa. Itse kuitenkin voimaudun, kun saan rauhassa puhua jonkun läsnä ollessa. Hylätyksi tulemisen pelko olisi minulle pahinta. Nyt ei tarvitse huolehtia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä.
Siis ei ratkaisukeskeisyydessä mitään vikaa ole. Olen itsekin samanlainen. Mutta nyt vuosien jälkeen yhtäkkiä heräsin siihen, että onko tämä tavallista? Tai onko se ylipäätään ongelma? Voiko tästä tulla ongelma.
En tiedä, onko tämä maton alle lakaisua, vai vain sitä, ettei hän näe asioiden puhumisesta olevan hyötyä. Kuten sanoin, nämä asiat ovat sellaisia, joita ei vain voi poistaa (vrt. anoppi on ongelma, eikä häntä voi poistaa).
Kyllähän kaikki ongelmat ovat ratkaistavissa. Jos anoppi on ongelma, häntä ei voi poistaa, mutta asia, jossa hän on ongelma, on ratkaistavissa. Jos hän vaikka arvostelee elämäänne, sanotte siitä hänelle ja pyydätte lopettamaan tai sitten vain päätätte sietää tai ette ole tekemisissä. Kaikki vaihtoehdot ovat valintoja eli ratkaisuja.
Tuo anoppi ei siis ole ongelma, mutta voisi olla: minä pidän anoppia ongelmana, mutta mies ei. Kuitenkin mies ratkaisisi asian niin, että käymme siellä harvoin ja silloinkin lyhyemmän aikaa.
Mutta: minä näen ongelman siinä, että olen vienyt häneltä äidin, vaikka hän haluaisi olla äitinsä kanssa tekemisissä. Ja jostain syystä hän ei pysty järjestämään äitinsä kanssa kahdenkeskistä tapaamista. Eli tämä vaivaa minua, mutta mies ei halua asiasta keskustella.
Ap
Siis mies ei halua keskustella kanssasi asioista, jotka ovat ongelma vain sinun päässäsi, mutta joiden ratkaiseminen sinun haluamallasi tavalla edellyttää mieheltä ja anopilta toimia, joita he eivät näe tarpeellisiksi tehdä.
Miksi miehen pitäisi keskustella siitä, että sinä haluat määrätä elämästään? Kun kaikesta päätellen olet jo päättänyt, mikä on hyväksi, vaikka kukaan muu ei ole edes äkännyt ongelmaa.
No ei.
Anoppi on minulle ongelma - mies tietää ja ratkaisee asian siten, että emme käy siellä - vaikka En ole tätä pyytänyt.Ongelmani on siinä, että koen miehen ratkaisseen ongelman minun mielikseni, omaa haluaan vastaan, ja pelkään hänen katkereroituvan sitä.
Ap
ja nyt haluat, että mies keskustelee kanssasi ongelmasta, joka on vain sinun ongelmasi, mutta sinä haluat, että muut ryhtyvät sinun takiasi erityisjärjestelyihin. Kyse on siis miehen pompottelusta, johon hän ei lähde mukaan ja sinä kutsut sitä keskustelemattomuudeksi, koska hyväksyt vain sen ratkaisun, että mies alistuu ja toimii vaatimustesi mukaan. Silloin asia on mielestäsi ratkaistu.
Äläs nyt laita sanoja suuhuni.
En ole pyytänyt erityisjärjestelyitä. En ole vaatinut yhtään mitään. Mies on tehnyt valintoja omasta päätöksestään, minua miellyttääkseni.
Minä kutsun keskustelemattomuudeksi sitä, että mies ei kerro minulle, vaivaako asia kenties häntä.
Ap
Höh innostuin jo otsikosta, että ap haluaisi keskustella kvanttikenttäteoriasta tai differentiaaligeometriasta :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun entinen puoliso oli henkilö joka ei pystynyt kohtaamaan mitään vaikeita asioita, ei mitään ongelmia ja kaikkein vähiten sairauksia ja sensellaisia tosi vaikeita juttuja. Hän vaikeni kaiken kuoliaaksi, odotti että asiat poistuvat jos antaa niiden olla. Hoki, että kaikki hoituu kyllä, turha hössöttää kun sillä menee asiat vain pahemmaksi.
Ei, nuorimman lapsen oppimisongelmat eivät hoituneet. Eikä hoitunut appiukon syöpäkään eikä miehen veljen sydäri. Ei hoitunut miehen tekemä velkakaan, ylläriiiiii.... Ihmissuhdeongelmat eivät myöskään hoituneet. Ei kaikkea voi vain väistellä ja lakaista maton alle. Koska lopulta se kasa on niin iso, ettei taloon muuta enää mahdukaan.
Se kertakaikkinen torjunta, jolla vaikeat asiat kiistettiin, löi kyllä ihan ällikällä. Aikuisen ihmisen käytös oli jotain käsittämätöntä. Sulkeudutaan vessaan ja lähdetään yksinkertaisesti ulos, eikä tulla takaisin ennenkuin voidaan olla varma, että talossa ei käytännön syistä ole valveilla enää ketään joka ottaisi asian esille. Fyysinen oire oli yskiminen ja kakottelu, jota ensin pelästyin, mutta sitten tajusin että "paha olo" oli vain psyykkistä ja tekosyy sille, ettei esimerkiksi tarvitse lähteä sairaalaan kohtaamaan kuolinvuoteella olevaa isää. Se myös sai minut lopettamaan painostamisen, koska olihan mies "sairas".
Erovaiheessa meni hankalaksi, koska tuo ominaisuus tarkoitti ettei mies hoitanut mitään paperiasioita omasta puolestaan. Odotti vissiin, että ne hoituvat. Eivät hoituneet tietenkään. Olin itse rasituksesta ihan tyhjiin puhallettu. En ymmärtänyt, että olin vetänyt kivirekeä vuosikaudet ja se homma oli tullut tiensä päähän.
Puhuminen ei auta yhtään mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä.
Siis ei ratkaisukeskeisyydessä mitään vikaa ole. Olen itsekin samanlainen. Mutta nyt vuosien jälkeen yhtäkkiä heräsin siihen, että onko tämä tavallista? Tai onko se ylipäätään ongelma? Voiko tästä tulla ongelma.
En tiedä, onko tämä maton alle lakaisua, vai vain sitä, ettei hän näe asioiden puhumisesta olevan hyötyä. Kuten sanoin, nämä asiat ovat sellaisia, joita ei vain voi poistaa (vrt. anoppi on ongelma, eikä häntä voi poistaa).
Kyllähän kaikki ongelmat ovat ratkaistavissa. Jos anoppi on ongelma, häntä ei voi poistaa, mutta asia, jossa hän on ongelma, on ratkaistavissa. Jos hän vaikka arvostelee elämäänne, sanotte siitä hänelle ja pyydätte lopettamaan tai sitten vain päätätte sietää tai ette ole tekemisissä. Kaikki vaihtoehdot ovat valintoja eli ratkaisuja.
Tuo anoppi ei siis ole ongelma, mutta voisi olla: minä pidän anoppia ongelmana, mutta mies ei. Kuitenkin mies ratkaisisi asian niin, että käymme siellä harvoin ja silloinkin lyhyemmän aikaa.
Mutta: minä näen ongelman siinä, että olen vienyt häneltä äidin, vaikka hän haluaisi olla äitinsä kanssa tekemisissä. Ja jostain syystä hän ei pysty järjestämään äitinsä kanssa kahdenkeskistä tapaamista. Eli tämä vaivaa minua, mutta mies ei halua asiasta keskustella.
Ap
Siis mies ei halua keskustella kanssasi asioista, jotka ovat ongelma vain sinun päässäsi, mutta joiden ratkaiseminen sinun haluamallasi tavalla edellyttää mieheltä ja anopilta toimia, joita he eivät näe tarpeellisiksi tehdä.
Miksi miehen pitäisi keskustella siitä, että sinä haluat määrätä elämästään? Kun kaikesta päätellen olet jo päättänyt, mikä on hyväksi, vaikka kukaan muu ei ole edes äkännyt ongelmaa.
No ei.
Anoppi on minulle ongelma - mies tietää ja ratkaisee asian siten, että emme käy siellä - vaikka En ole tätä pyytänyt.Ongelmani on siinä, että koen miehen ratkaisseen ongelman minun mielikseni, omaa haluaan vastaan, ja pelkään hänen katkereroituvan sitä.
Ap
ja nyt haluat, että mies keskustelee kanssasi ongelmasta, joka on vain sinun ongelmasi, mutta sinä haluat, että muut ryhtyvät sinun takiasi erityisjärjestelyihin. Kyse on siis miehen pompottelusta, johon hän ei lähde mukaan ja sinä kutsut sitä keskustelemattomuudeksi, koska hyväksyt vain sen ratkaisun, että mies alistuu ja toimii vaatimustesi mukaan. Silloin asia on mielestäsi ratkaistu.
Äläs nyt laita sanoja suuhuni.
En ole pyytänyt erityisjärjestelyitä. En ole vaatinut yhtään mitään. Mies on tehnyt valintoja omasta päätöksestään, minua miellyttääkseni.
Minä kutsun keskustelemattomuudeksi sitä, että mies ei kerro minulle, vaivaako asia kenties häntä.
Ap
Mitä se sinulle kertominen hyödyttää? Mitä teet asialle? Puhut, puhut ja puhut. Mutta mitä TEET?
Olen niin kyllätynyt ihmisiin jotka vain puhuvat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voe luoja kaikesta ne akat jaksaa ongelman vääntää. Ei kelpaa edes vaikka ongelmat ratkaisee, kun siinäkin joku vika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä.
Siis ei ratkaisukeskeisyydessä mitään vikaa ole. Olen itsekin samanlainen. Mutta nyt vuosien jälkeen yhtäkkiä heräsin siihen, että onko tämä tavallista? Tai onko se ylipäätään ongelma? Voiko tästä tulla ongelma.
En tiedä, onko tämä maton alle lakaisua, vai vain sitä, ettei hän näe asioiden puhumisesta olevan hyötyä. Kuten sanoin, nämä asiat ovat sellaisia, joita ei vain voi poistaa (vrt. anoppi on ongelma, eikä häntä voi poistaa).
Kyllähän kaikki ongelmat ovat ratkaistavissa. Jos anoppi on ongelma, häntä ei voi poistaa, mutta asia, jossa hän on ongelma, on ratkaistavissa. Jos hän vaikka arvostelee elämäänne, sanotte siitä hänelle ja pyydätte lopettamaan tai sitten vain päätätte sietää tai ette ole tekemisissä. Kaikki vaihtoehdot ovat valintoja eli ratkaisuja.
Tuo anoppi ei siis ole ongelma, mutta voisi olla: minä pidän anoppia ongelmana, mutta mies ei. Kuitenkin mies ratkaisisi asian niin, että käymme siellä harvoin ja silloinkin lyhyemmän aikaa.
Mutta: minä näen ongelman siinä, että olen vienyt häneltä äidin, vaikka hän haluaisi olla äitinsä kanssa tekemisissä. Ja jostain syystä hän ei pysty järjestämään äitinsä kanssa kahdenkeskistä tapaamista. Eli tämä vaivaa minua, mutta mies ei halua asiasta keskustella.
Ap
Siis mies ei halua keskustella kanssasi asioista, jotka ovat ongelma vain sinun päässäsi, mutta joiden ratkaiseminen sinun haluamallasi tavalla edellyttää mieheltä ja anopilta toimia, joita he eivät näe tarpeellisiksi tehdä.
Miksi miehen pitäisi keskustella siitä, että sinä haluat määrätä elämästään? Kun kaikesta päätellen olet jo päättänyt, mikä on hyväksi, vaikka kukaan muu ei ole edes äkännyt ongelmaa.
No ei.
Anoppi on minulle ongelma - mies tietää ja ratkaisee asian siten, että emme käy siellä - vaikka En ole tätä pyytänyt.Ongelmani on siinä, että koen miehen ratkaisseen ongelman minun mielikseni, omaa haluaan vastaan, ja pelkään hänen katkereroituvan sitä.
Ap
ja nyt haluat, että mies keskustelee kanssasi ongelmasta, joka on vain sinun ongelmasi, mutta sinä haluat, että muut ryhtyvät sinun takiasi erityisjärjestelyihin. Kyse on siis miehen pompottelusta, johon hän ei lähde mukaan ja sinä kutsut sitä keskustelemattomuudeksi, koska hyväksyt vain sen ratkaisun, että mies alistuu ja toimii vaatimustesi mukaan. Silloin asia on mielestäsi ratkaistu.
Äläs nyt laita sanoja suuhuni.
En ole pyytänyt erityisjärjestelyitä. En ole vaatinut yhtään mitään. Mies on tehnyt valintoja omasta päätöksestään, minua miellyttääkseni.
Minä kutsun keskustelemattomuudeksi sitä, että mies ei kerro minulle, vaivaako asia kenties häntä.
Ap
Mitä se sinulle kertominen hyödyttää? Mitä teet asialle? Puhut, puhut ja puhut. Mutta mitä TEET?
Olen niin kyllätynyt ihmisiin jotka vain puhuvat.
Niin, siksihän hän ei puhukaan, koska kyse on asiasta, jota ei voi ratkaista. On kaksi vastakkaista tahtoa ja mielipidettä.
Ei, minä en ole kovin puhelias missään asiassa. Tässä tilanteessa vain haluaisin selvittää, että voiko mies kantaa katkeruutta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmeellisiä vastauksia täällä. Mulla on nyt tällainen mies ja ominaisuus tuli esiin liian myöhään. Suhde eteni pikavauhtia ja asutaan jo yhdessä. Sittemmin paljastui, ettei mies kestä mitään hankalia asioita eikä edes toisen ajoittaista pahaa oloa. Suhde on ollut umoikujassa etääntymisen takia jo pitkään, mutta mies haluaa vaan olla ja elää normaalia arkea. Itse olen lopulta kyllästynyt yrittämään yksin ja puhumaan. Ollaan sitten, mutta tunteet alkaa tässä hiipua pikkuhiljaa. Olen etäännyttänyt itseni henkisesti koska muuten en kestä elää tällaisessa. Kaikki on päin persettä, mutta asioita ei voida käsitellä. Olen määrittänyt deadlinen tälle ja sen avulla jaksan. Ei koskaan enää suhdetta, jossa kommunikaatio ei toimi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö tuo ole miehillä se normaalein tapa reagoida?
M32
Niin varmaan onkin, mutta voiko siitä tulla miehelle ongelma. Kts. Anoppivertaus viestissä 16. Voiko mies katkeroitua tai jotain?
Ap
Miksi olet yhdessä ihmisen kanssa jos et pidä ihmisistä jotka on miehelle tärkeitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä.
Siis ei ratkaisukeskeisyydessä mitään vikaa ole. Olen itsekin samanlainen. Mutta nyt vuosien jälkeen yhtäkkiä heräsin siihen, että onko tämä tavallista? Tai onko se ylipäätään ongelma? Voiko tästä tulla ongelma.
En tiedä, onko tämä maton alle lakaisua, vai vain sitä, ettei hän näe asioiden puhumisesta olevan hyötyä. Kuten sanoin, nämä asiat ovat sellaisia, joita ei vain voi poistaa (vrt. anoppi on ongelma, eikä häntä voi poistaa).
Kyllähän kaikki ongelmat ovat ratkaistavissa. Jos anoppi on ongelma, häntä ei voi poistaa, mutta asia, jossa hän on ongelma, on ratkaistavissa. Jos hän vaikka arvostelee elämäänne, sanotte siitä hänelle ja pyydätte lopettamaan tai sitten vain päätätte sietää tai ette ole tekemisissä. Kaikki vaihtoehdot ovat valintoja eli ratkaisuja.
Tuo anoppi ei siis ole ongelma, mutta voisi olla: minä pidän anoppia ongelmana, mutta mies ei. Kuitenkin mies ratkaisisi asian niin, että käymme siellä harvoin ja silloinkin lyhyemmän aikaa.
Mutta: minä näen ongelman siinä, että olen vienyt häneltä äidin, vaikka hän haluaisi olla äitinsä kanssa tekemisissä. Ja jostain syystä hän ei pysty järjestämään äitinsä kanssa kahdenkeskistä tapaamista. Eli tämä vaivaa minua, mutta mies ei halua asiasta keskustella.
Ap
Asia ei siis vaivaa miestä. Miksi se vaivaa sinua?
Koska minulla on kokemus aiemmasta erosta, jossa mies eron hetkellä valitti, kuinka minä olin pakottanut häntä olemaan jotain muuta kuin hän oli. Koskaan 20 aviovuoden aikana hän ei maininnut tällaisesta tunteesta minulle. En halua, että nykyinen mies alkaa keräämään samanlaista katkeruutta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö tuo ole miehillä se normaalein tapa reagoida?
M32
Niin varmaan onkin, mutta voiko siitä tulla miehelle ongelma. Kts. Anoppivertaus viestissä 16. Voiko mies katkeroitua tai jotain?
Ap
Miksi olet yhdessä ihmisen kanssa jos et pidä ihmisistä jotka on miehelle tärkeitä?
Mikä syy se on erota, jos ei tykkää?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla yllättävän tavallista.
Ei minunkaan mies keskustele mistään sellaisista aiheista kuin tunteet tai jokin muu abstrakti asia, jota ei voi selkeästi mitata, saada kaavaan tai muuten mallintaa.
Ja kyllä, ongelma, olipa se mikä tahansa ratkaistaan jollain käytännöllisellä tavalla. Ja jos tällaista ratkaisumallia ei ole, ei ole ongelmaakaan.
Miehelläni on Asperger-piirteitä. Erittäin älykäs, korkeakoulutettu ja työssäkäyvä mies. Mitä luotettavin, uskollisin ja lempein aviomies ja isä.
Toisinaan tämä kasvamainen, käytännöllinen ratkaisukeskeisyys turhauttaa minua, kun kaipaisin ehkä vain halaista ja helliä sanoja.
Yritän kuitenkin muistuttaa itseäni, että mieheni näyttää välittämistään ja rakkauttaan niille tavoilla, jotka hänelle ovat luontaisia.
Muistutan itseäni myös siitä, että varmasti minunkin luonteenpiirteeni ja toimintatapani ärsyttävät ja turhauttavat miestäni.
Eläväinen, puhelias ja temperamenttinen eivät ehkä ole assien mielestä niitä toivotuimpia ominaisuuksia puolisossa.
Pitkässä liitossamme olemme kuitenkin löytäneet toimivia tapoja kommunikoida, kummankin tarpeet tulevat yleensä tyydytetyiksi ja ongelmatilanteissa toisen rationaalisuus ja toisen keskustelevampi ja intuitiivisempi tyyli on aika hyvä yhdistelmä.
Voiko tällaiselle sanoa suoraan leikkisästi että en halua nyt vastausta vaan halauksen ja hieman oksitosiinia? Tietäähän hän varmaan itsekin olevansa jähmeä niin osaako millään tasolla nauraa itselleen?
Vierailija kirjoitti:
Ihmeellisiä vastauksia täällä. Mulla on nyt tällainen mies ja ominaisuus tuli esiin liian myöhään. Suhde eteni pikavauhtia ja asutaan jo yhdessä. Sittemmin paljastui, ettei mies kestä mitään hankalia asioita eikä edes toisen ajoittaista pahaa oloa. Suhde on ollut umoikujassa etääntymisen takia jo pitkään, mutta mies haluaa vaan olla ja elää normaalia arkea. Itse olen lopulta kyllästynyt yrittämään yksin ja puhumaan. Ollaan sitten, mutta tunteet alkaa tässä hiipua pikkuhiljaa. Olen etäännyttänyt itseni henkisesti koska muuten en kestä elää tällaisessa. Kaikki on päin persettä, mutta asioita ei voida käsitellä. Olen määrittänyt deadlinen tälle ja sen avulla jaksan. Ei koskaan enää suhdetta, jossa kommunikaatio ei toimi.
Meillä toimii muuten, mutta ei tässä yhdessä asiassa. Tai, ehkä ongelma tosiaan on vain minun pääni sisällä.
Ap
Mulla oli sellainen nainen, joka ei voinut keskustella, "kun se ei ole hänelle mielenkiintoista". Kyse oli siis parisuhteemme tilasta.
eräs toinen m32
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä.
Siis ei ratkaisukeskeisyydessä mitään vikaa ole. Olen itsekin samanlainen. Mutta nyt vuosien jälkeen yhtäkkiä heräsin siihen, että onko tämä tavallista? Tai onko se ylipäätään ongelma? Voiko tästä tulla ongelma.
En tiedä, onko tämä maton alle lakaisua, vai vain sitä, ettei hän näe asioiden puhumisesta olevan hyötyä. Kuten sanoin, nämä asiat ovat sellaisia, joita ei vain voi poistaa (vrt. anoppi on ongelma, eikä häntä voi poistaa).
Kyllähän kaikki ongelmat ovat ratkaistavissa. Jos anoppi on ongelma, häntä ei voi poistaa, mutta asia, jossa hän on ongelma, on ratkaistavissa. Jos hän vaikka arvostelee elämäänne, sanotte siitä hänelle ja pyydätte lopettamaan tai sitten vain päätätte sietää tai ette ole tekemisissä. Kaikki vaihtoehdot ovat valintoja eli ratkaisuja.
Tuo anoppi ei siis ole ongelma, mutta voisi olla: minä pidän anoppia ongelmana, mutta mies ei. Kuitenkin mies ratkaisisi asian niin, että käymme siellä harvoin ja silloinkin lyhyemmän aikaa.
Mutta: minä näen ongelman siinä, että olen vienyt häneltä äidin, vaikka hän haluaisi olla äitinsä kanssa tekemisissä. Ja jostain syystä hän ei pysty järjestämään äitinsä kanssa kahdenkeskistä tapaamista. Eli tämä vaivaa minua, mutta mies ei halua asiasta keskustella.
Ap
Siis mies ei halua keskustella kanssasi asioista, jotka ovat ongelma vain sinun päässäsi, mutta joiden ratkaiseminen sinun haluamallasi tavalla edellyttää mieheltä ja anopilta toimia, joita he eivät näe tarpeellisiksi tehdä.
Miksi miehen pitäisi keskustella siitä, että sinä haluat määrätä elämästään? Kun kaikesta päätellen olet jo päättänyt, mikä on hyväksi, vaikka kukaan muu ei ole edes äkännyt ongelmaa.
No ei.
Anoppi on minulle ongelma - mies tietää ja ratkaisee asian siten, että emme käy siellä - vaikka En ole tätä pyytänyt.Ongelmani on siinä, että koen miehen ratkaisseen ongelman minun mielikseni, omaa haluaan vastaan, ja pelkään hänen katkereroituvan sitä.
Ap
ja nyt haluat, että mies keskustelee kanssasi ongelmasta, joka on vain sinun ongelmasi, mutta sinä haluat, että muut ryhtyvät sinun takiasi erityisjärjestelyihin. Kyse on siis miehen pompottelusta, johon hän ei lähde mukaan ja sinä kutsut sitä keskustelemattomuudeksi, koska hyväksyt vain sen ratkaisun, että mies alistuu ja toimii vaatimustesi mukaan. Silloin asia on mielestäsi ratkaistu.
Äläs nyt laita sanoja suuhuni.
En ole pyytänyt erityisjärjestelyitä. En ole vaatinut yhtään mitään. Mies on tehnyt valintoja omasta päätöksestään, minua miellyttääkseni.
Minä kutsun keskustelemattomuudeksi sitä, että mies ei kerro minulle, vaivaako asia kenties häntä.
Ap
Mitä se sinulle kertominen hyödyttää? Mitä teet asialle? Puhut, puhut ja puhut. Mutta mitä TEET?
Olen niin kyllätynyt ihmisiin jotka vain puhuvat.
Niin, siksihän hän ei puhukaan, koska kyse on asiasta, jota ei voi ratkaista. On kaksi vastakkaista tahtoa ja mielipidettä.
Ei, minä en ole kovin puhelias missään asiassa. Tässä tilanteessa vain haluaisin selvittää, että voiko mies kantaa katkeruutta.
Ap
Tietenkin mies kantaa katkeruutta. Et pidä hänelle rakkasta ihmisestä
En minä kanna kaunaa puolisolle, vaikka hän ei pidä minun (aikuisesta) lapsestani.
Alue: Aihe vapaa
Kiitos muistutuksesta. Olen yrittänyt ajatella, että vastuu on hänen.
Mutta minulla on kokemusta erosta, jossa eron hetkellä kuulin pakottaneeni miestä siihen ja tähän avioliiton varrella. Se kummasti vaikuttaa.
Ap