Miksi vanhempani pitää kissoista enemmän kuin minusta? En ole hänelle yhtä tärkeä kuin lemmikkinsä.

Up

Vaikea analysoida kun et kerro tilanteestasi mitään: oletko vielä nuori ja asut kotona vai etäämmällä asuva aikuinen lapsi? Onko kyseessä tieto vai oletus johtuen jostain tietystä käytöksestä tai sanonnasta?

On todennäköistä että henkilön ja lemmikkinsä suhde on paljon yksinkertaisempi ja helpompi kuin kahden ihmisen välinen. Tästä syystä etenkin haastavissa ihmissuhteissa voi olla että joku valitsee mieluummin kahdenkeskistä aikaa lemmikkinsä kanssa. Onko kyse sitten vähemmästä rakkaudesta vai vain arjen ratkaisuista on eri kysymys.

Olen nyt aikuinen mutta sama tilanne oli kun olin lapsi. Vanhempani piti erästä tiettyä kissaa todella arvossa. Jutteli ja hellitteli kissaa. Minä jäin kaikesta sellaisesta paitsi. Ei lohduttanut eikä muutenkaan kertonut että rakastaa minulle. Nyt on ottanut etäisyyttä js kissat eikun vain lisääntyy kodissa. Ap

Ehkä äitisi ei osaa näyttää tunteitaan, eläimelle on helpompi osoittaa tunteitaan ja virheitään.

Tapasin kerran naisen, joka sanoi pitävänsä kodeistaan enemmän kuin lapsestaan. (lapsi oli 6-vuotias)

Kysyin, miksi. Vastasi, että kun on ne ihan pienestä asti kouluttanut. (omituinen vastaus)

Kissa puskee ja paijaa takaisin. Ihmisten välillä ei ole samanlaista hyväntahtoista fyysistä läheisyyttä muiden kuin pikkulasten kanssa.

Kotona minulla oli sama tilanne, kissat saivat kaiken huomion+olin silloin ja olen edelleen allerginen kissoille, joten lisäksi voin pahoin siellä asuessani ja nykyään äidillä käydessäni (harvoin). Ihme etten saanut astmaa. Syytä en osaa sanoa, joidenkin ei vain kannattaisi hankkia lapsia. Mutta sen voin sanoa, että sinun ei tarvitse olla äitisi kanssa missään tekemisissä, ne kissat varmaan hoitavat minunkin äitini vanhuuden koittaessa.

En tiedä

Mikä kissa sä oot?

T: 20v ykä 😎

Ykä 20+20v.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä äitisi ei osaa näyttää tunteitaan, eläimelle on helpompi osoittaa tunteitaan ja virheitään.

Minulla on samanlainen äiti kuin aapeellä, hän on melko mustavalkoinen tunteissaan eikä kysymys ole niinkään siitä, ettei tunteita osaa näyttää kuin kyvyttömyydestä käsitellä ristiriitaisia tai negatiivisia tunteita muuten kuin raivoamalla tai hylkäämällä. Positiivisissa tunteissaan äiti on hyvinkin lojaali ja kykenevä pitkiin ystävyyssuhteisiin. Molemmat vanhempani ovat sietäneet ystäviltään kaikkea sitä mihin minulla ei ollut lainkaan varaa. Olen vauvasta asti ollut hyvin vaikeiden tunteiden kohteena ja toistuvien raivonpurkausten kohde, samalla kun tarpeistani on huolehdittu vähän sinnepäin ja minusta tuli äitini äiti ja hänen kapinansa ja ylenkatseensa kohde. 

Äitini on menettänyt oman äitinsä vauvana.

Sekä hyvin samankaltaisen isäni että äitini suurin tuska tuntuu nyt kasikymppisinä olevan tieto lähestyvästä kuolemasta ja epäonnistumisen tunne, kun minä ainoana lapsena tulen heidät perimään. Toinen yritti tyrkyttää taloaan serkulleni, toinen taas lahjoittaa omaansa omalle serkulleen ja harmitteli suoraan että se minulle menee. 

Molemmilla alkoholi on luultavasti aiheuttanut vikaa päänuppiin myös rakenteisiin eikä vain sisältöihin, narsistisuuttakin on mutta tuskin oleellisesti enempää kuin kenessä tahansa addiktissa. Kumpaakaan ei suuremmin kiinnosta tuntea minua ihmisenä, ja olen siitä nykyisin tyytyväinen koska sittenpä ei tarvitse pelätä heidän tuomiotaankaan kun ei anna materiaalia. 

Jostain syystä ystäviini ei kuulu ainoatakaan eläintenpalvojaa vaikka itse olen eläinrakas ja heilläkin eläimiä on. Puolijuopotkin ovat joutuneet etäämmälle.