Elänkö jossain kuplassa, vai onko nelikymppiset äidit lisääntyneet aivan valtavasti?

Itselleni isoin syy tehdä lapset "nuorena" (27v) oli isovanhemmat. Olen ollut läheinen omien isovanhempieni kanssa pitkälle aikuisuuteen ja saman halusin tarjota myös omille lapsille. On kuitenkin eri asia touhuta lastenlasten kanssa 60-vuotiaana tai 80-vuotiaana, vaikka monet seniorit pysyvätkin skarppina pitkään. Olen kiitollinen että lapseni saavat nauttia osallistuvista isovanhemmista; kesäpäivistä saaristossa mummon kanssa, pappa opettaa purjehtimaan jne.

Iloinen olen myös siitä että oma rakas mummini ehti nähdä lapseni ja esikoinen muistaa hänet.

Ekonomiäiti kirjoitti:

Omassa kuplassani on menty ns. perinteisellä kaavalla: korkeakoulututkinto-hyvä toistaiseksi voimassa oleva työsuhde-avioliitto-lapset, suurin osa on saanut esikoisensa n. 30-35-vuotiaana ja siihen ehkä toinen vielä putkeen ja sitten takaisin työelämään täysipainoisesti. Sain omani kuukautta ennen 30. syntymäpäivääni ja omien lasten päiväkodissa suurin osa äideistä oli itseäni vanhempia (alue oli sellainen keskiluokkaparatiisi). Tuttavissani nuorena (eli alle 30-vuotiaana) lapsia ovat tehneet vain matalasti koulutetut työväenluokkaiset pariskunnat.

Minun tuttavissani taas akateemiset parit ovat saaneet lapset noin 25-vuotiaina. Amk- ja työläisporukka yli 30 v.

Ainakin joitain vuosia sitten se oli nimenomaan korkeastikoulutettujen valinta tehdä lapset kesken opintojen tai muuten nuorina. Luennoilla oli paljon äitejä vauvojaan imettämässä.

Vierailija kirjoitti:

Itselleni isoin syy tehdä lapset "nuorena" (27v) oli isovanhemmat. Olen ollut läheinen omien isovanhempieni kanssa pitkälle aikuisuuteen ja saman halusin tarjota myös omille lapsille. On kuitenkin eri asia touhuta lastenlasten kanssa 60-vuotiaana tai 80-vuotiaana, vaikka monet seniorit pysyvätkin skarppina pitkään. Olen kiitollinen että lapseni saavat nauttia osallistuvista isovanhemmista; kesäpäivistä saaristossa mummon kanssa, pappa opettaa purjehtimaan jne.

Iloinen olen myös siitä että oma rakas mummini ehti nähdä lapseni ja esikoinen muistaa hänet.

Vanhusten osalta riippuu niin paljon terveydestä. Mun vanhemmat on vielä 75 vuotiaina virkeitä ja jaksavat leikkiä (juosta, hyppiä, tehdä kuperkeikkoja yms) kun taas olen nähnyt 60 vuotiaita, joille parin kilometrin kävely tekee tiukkaa. 

Vierailija kirjoitti:

Itselleni isoin syy tehdä lapset "nuorena" (27v) oli isovanhemmat. Olen ollut läheinen omien isovanhempieni kanssa pitkälle aikuisuuteen ja saman halusin tarjota myös omille lapsille. On kuitenkin eri asia touhuta lastenlasten kanssa 60-vuotiaana tai 80-vuotiaana, vaikka monet seniorit pysyvätkin skarppina pitkään. Olen kiitollinen että lapseni saavat nauttia osallistuvista isovanhemmista; kesäpäivistä saaristossa mummon kanssa, pappa opettaa purjehtimaan jne.

Iloinen olen myös siitä että oma rakas mummini ehti nähdä lapseni ja esikoinen muistaa hänet.

Tämä.

Lisäksi jos itse saa lapsenlapsia, olisi mieluummin voimissaan touhuamaan heidän kanssaan kuin makaisi vanhainkodissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselleni isoin syy tehdä lapset "nuorena" (27v) oli isovanhemmat. Olen ollut läheinen omien isovanhempieni kanssa pitkälle aikuisuuteen ja saman halusin tarjota myös omille lapsille. On kuitenkin eri asia touhuta lastenlasten kanssa 60-vuotiaana tai 80-vuotiaana, vaikka monet seniorit pysyvätkin skarppina pitkään. Olen kiitollinen että lapseni saavat nauttia osallistuvista isovanhemmista; kesäpäivistä saaristossa mummon kanssa, pappa opettaa purjehtimaan jne.

Iloinen olen myös siitä että oma rakas mummini ehti nähdä lapseni ja esikoinen muistaa hänet.

Vanhusten osalta riippuu niin paljon terveydestä. Mun vanhemmat on vielä 75 vuotiaina virkeitä ja jaksavat leikkiä (juosta, hyppiä, tehdä kuperkeikkoja yms) kun taas olen nähnyt 60 vuotiaita, joille parin kilometrin kävely tekee tiukkaa. 

Aivan kaikkien ihmisten kohdalla riippuu terveydestä tietenkin. Parikymppisen voi olla vaikea kävellä paria kilometriä terveyssyistä.

Silti on selvää, että todennäköisemmin 60+ jaksaa elää aktiivista elämää kuin 70+ saati 80+. Aivan perustietoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselleni isoin syy tehdä lapset "nuorena" (27v) oli isovanhemmat. Olen ollut läheinen omien isovanhempieni kanssa pitkälle aikuisuuteen ja saman halusin tarjota myös omille lapsille. On kuitenkin eri asia touhuta lastenlasten kanssa 60-vuotiaana tai 80-vuotiaana, vaikka monet seniorit pysyvätkin skarppina pitkään. Olen kiitollinen että lapseni saavat nauttia osallistuvista isovanhemmista; kesäpäivistä saaristossa mummon kanssa, pappa opettaa purjehtimaan jne.

Iloinen olen myös siitä että oma rakas mummini ehti nähdä lapseni ja esikoinen muistaa hänet.

Vanhusten osalta riippuu niin paljon terveydestä. Mun vanhemmat on vielä 75 vuotiaina virkeitä ja jaksavat leikkiä (juosta, hyppiä, tehdä kuperkeikkoja yms) kun taas olen nähnyt 60 vuotiaita, joille parin kilometrin kävely tekee tiukkaa. 

Totta. Tuossa iässä elintapojen erot alkavat korostua. Mutta tervekin vanhus voi mennä yllättävän nopeasti huonoon kuntoon. Tuossa iässä nopea alamäki voi iskeä yllättäen esim muistisairauden muodossa. Kokemusta on. Se reipas terve 75v saattaakin 5 vuodessa olla kykenemätön huolehtimaan itsestään.

Sain esikoiseni 23 vuotiaana, toisen 25 vuotiaana ja kolmannen 26 vuotiaana. Olihan siinä touhoua ja tekemistä, kun oli kolme pientä lasta. Koen, että yövalvomiset oli äärettömän raskaita, vaikka olinkin nuori.  Päivisin touhua ja tekemistä oli niin paljon, etten millään enää pystyisi samaan. Ei, en millään! Joku muu voi pystyä samaan yli 40 vuotiaana, mutta itse en!

Olen nyt 35 vuotias eli kuopuksemme on 9 vuotta. Veljeni 2 vuotias lapsi oli meillä yhden viikonlopun enkä muista, koska olisin ollut yhtä väsynyt. Olin aivan poikki. Hetkeäkään en saanut istua rauhassa, kaksi yötä nukuin pätkissä, koko ajan oli jotain touhua. Huh, kyllä oli rankkaa. 

Tässä iässä arvostan jo omaa aikaa ja rauhaa. En ymmärrä, kuinka siitä selviäisi, jos tässä pitäisi vielä olla vauva kuvioissa. Saati, että se vauvan pitäisi olla viiden vuoden päästä kuvioissa :D NEVER!

Mutta! Ihmiset on erilaisia! 

 

Mietin myös, kuinka kehoni kestäisi sen! Ensimmäisen raskauden jälkeen kehossani ei tapahtunut mitään muutoksia. Viikko synnytyksestä kävin ensimmäisellä juoksulenkillä vaunujen kanssa. Oli kesä ja kuljin ylpeänä bikineissä rannalla vauvan kanssa. Toisen raskauden jälkeen muutoksia tuli hieman, mutta palauduin noin kuukaudessa täysin. Kolmannen kanssa palauduin kaikista huonoiten. En tiedä vaikuttaako kolmas raskaus vai se, että ikää oli aavistuksen enemmän. Noin puolessa vuodessa kuitenkin palauduin eli hyvin nopeasti jos ajatellaan "yleensä palautumista", mutta itselleni se oli kuitenkin vaikeinta. Ottaen huomioon, että ensimmäisestä olin viikon päätä täysin "valmis kaikkeen". 

Eli jos nyt 35v tulisin raskaaks, niin varmaan menis pari vuotta palautua. 

Tsemppiä kuitenkin kaikille. Ihmiset ja elämäntilanteet ovat erilaisia. 

Minun pääasiassa korkeakoulutetussa tuttavapiirissä nyt kolmekymppisenä on iso vauvabuumi. Tosi monet opiskelukaverit (yliopisto), serkut, työkaverit ja muut kaverit saa tai on saaneet lapsia noin kolmekymppisenä. Moni jo vähän alle kolmekymppisenä, toisaalta varmaan niitäkin on jotka saa lapset vasta myöhemmin. Tähän ikään ehtii valmistumisen jälkeen jo kivasti tehdä vähän aikaa töitä, mutta hedelmällisyys ei ole vielä alentunut kovin paljoa. Kyllä noiden lapsettomien noin kolmekymppisten kavereiden puheissa aika usein toistuu se pelko, että jos ei kohta aloita lapsen tekoa niin se ei enää onnistukaan. Joillain onnistuu, mutta kyllähän ne riskit kasvaa eikä omasta hedelmällisyydestä voi tietää ennen kuin kokeilee.

Nämä on aina hauskoja nämä "en mä enää jaksaisi" -tyypit. Ei kukaan ole käskenytkään jaksaa. Lisäksi se, että on itse päästänyt itsensä rupsahtamaan huonoon kuntoon jo kolmekymppisenä tai jopa parikymppisenä, ei tarkoita sitä että muut ovat tehneet niin. Itselläni on energiaa nyt nelikymppisenä melkein enemmän kuin parikymppisenä kun ei ole mitään nuoruuden turhia draamoja syömässä sitä energiaa.

En kommentoi nelikymppisten äitien lisääntymiseen nyt yhtään mitään (tai vain sen, et ennen saatiin lapsia sekä nuorena että vanhana, se sama äiti siis).

Mutta jotenkin näissä tän tyyppisissä kuulostaa hirveän surulliselta, et joku kokee jo nelikymppisenä olevansa niin vanha ja väsynyt, ettei jaksaisi. Minusta kuulostaa kauhealle tilanteelle!

Nelikymppiset on saaneet lapsia ammoisilta ajoilta asti, eiköhän nuo 30-vuotiaana lapsilukunsa täyttäneet ole ihan yhden, tai kahden sukupolven juttu, kun ehkäisy alkoi tulla kaiken kansan käyttöön, mutta lasten saanti nuorena oli vielä vakio. 

Ennen 50-60-lukua oli normaalia saada jalkapallojoukkueen verran lapsia, ensimmäinen teininä ja viimeinen keski-iässä ja moni kuopus oli syntyessään nuorten lasten täti, tai setä. Eikä naimisiin menty aina heti riparin jälkeen, kyllä ennen vanhaankin saattoi elämäntilanne mennä niin, että häitä tanssittiin lähempänä neljääkymmentä, kuin kolmeakymmentä ikävuotta ja lapsia sitten tuli, jos Luoja soi. 

Mun laajassa kaveripiirissä yleisin lastensaanti-ikä on ollut 38 v.

T. akateeminen pk-seudulta

Sanon tämän monikossa, koska tahto oli molemmin puolinen.  Kihloihin 17v  ja 18v halusimme lapsia mutta avioliitossa. Täysi-ikä silloin 21, mutta anoppi piti vakuuttaa, ja raskaustodistus piti olla. Presidentin lupa, joten 3 kuukausi alussa kunnes lupa tuli, uhkaus anopille, lupat uli. 

Toinen lapsi heti armeijan jälkeen. Noin 10v sen jälkeen sanottiin, että jo raskaudet oli ihme  edessä radikaali leikkaus. Oli suht helppoa, koska koulutus oli vielä  silloin kallista. Puolisolla oli 3 v opiskelut takana, ja vakituinen työ jo ennen armeijaa, sekä sama työpaikka odotti. Meille se sopi, koska olin muutaman vuoden kotona. Perheessämme samat arvot, mutta yhteen sovittelu oli helppoa siinä vaiheessa.

Jouduimme muutaman kerran olemaan samaan aikaan (harvoin itse], joten äitini oli meillä tai lapset mummolassa. Tuttavien perheissä en muista kellään vastaavaa, ja samoin lasten harvoin sairastaessa. Mieheni sai kyllä kuittauksia kun auttoi kotona, että yhteistä aikaa riitti. Nuorena solmittu avioliitto kesti mieheni kuolemaan 4vrk ennen 50v eli kultahäitä ei tullut, mutta yksi timantti oli hankittu.