Anoppi haluaa minut mukaan vaunulenkille ja suuttuu jos en lähde

Kun kaipasit vertaistukea, niin omat vanhempani ovat tuollaisia. Päättävät, että joku on masentunut, ahdistunut, väsynyt yms. Sitten ottavat juurikin jonkin yksinkertaisen keinon kuten ulkoilu, ja painostavat sitä heidän mielestään masentunutta henkilöä ulkoilemaan...

Vierailija kirjoitti:

Älä kinise. Meillä yksikään isovanhempi ei ole ikinä ulkoiluttanut vauvaa tai mitenkään auttaneet, eivät ole sekuntiakaan tässä 10v sisällä lapsenlapsiaan hoitaneet. Ole KIITOLLINEN että saat apua, se ei ole ollenkaan itsestäänselvää!

Siis mitä hyötyä ja apua tuosta on, että pitää lähteä yhdessä vaunulenkille?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nukkuuko vauva vain vaunuissa ulkona vai nukkuuko hän myös sisällä?

Jos anoppi ei veisi vauvaa vaunulenkille, niin pääsisitkö silloin nukkumaan/tekemään kotitöitä vauvan nukkuessa?

Oletko puhunut miehelle tästä anoppiongelmasta? Onko hän puuttunut siihen mitenkään? Vai onko hän kenties puhunut äidilleen jotakin siihen suuntaan, että olet väsynyt ja anoppi on tulkinnut sen masennukseksi?

Anopille kannattaisi varmaan suoraan pamauttaa, että se paras apu olisi, että tulisi silloin kun vauva on hereillä. 

Vauva nukkuu päikkäreitä sekä sisällä että ulkona. Ei me varsinaisesti anopin apua tarvita paitsi jos kahdestaan halutaan jossain käydä, mikä nyt on aika vähissä näin korona-aikana muutenkin. Pystyn vauvan nukkuessa tekemään kotitöitä päivittäin, mutta totta kai olen koko ajan hälytysvalmiudessa jos vauva herää. Tarvetta hoitoavulle ei varsinaisesti siis ole, mutta anoppi haluaa hoitaa vauvaa ja erityisesti käydä vaunulenkillä. Minut pitäisi saada sinne sitten kaveriksi. Minä taas haluaisin käyttää tuon harvinaisen ajan ihan vain kiireettömään yksinoloon.

Mies oli aluksi sitä mieltä, että miksen voi lähteä anopin kanssa lenkille, mutta ymmärsi sitten miksi en halua. Puuttuu keskusteluun jos anoppi jää pidemmäksi aikaa jankuttamaan.

Jep, pitää nyt seuraavalla kerralla perustella yksityiskohtaisesti. Jos ei sitten ymmärrä niin olkoon. Turhauttaa vaan tuo jankkaaminen, kun kuitenkin hänellä on ”asiat hyvin”, koska saa hoitaa vauvaa ja häneen luotetaan sen suhteen. Tuntuu turhalta pilata välejä tällaisen takia.

AP

Voi toki olla niinkin, että anoppi aidosti haluaa olla kanssasi. Hän pitää sinusta kovasti ja arvostaa sinua. Näin korona-aikana olisi turvallisempaa tavata ulkona. Nämä asiat saattavat vaikuttaa myös. Muista, että jos anoppi jankkaa, niin hän on se joka pilaa niitä välejä, et sinä. Voitte suoraan sanoa miehenne kanssa, että jos haluaa auttaa, niin  vaunulenkeistä on iloa. Iloa niistä ei ole, jos sinua vaaditaan mukaan. Voitte mielestäni myös sanoa, että tuo jankkaaminen aiheuttaa vain pahaa mieltä, ja silloin on parasta, että jätetään vaunulenkit ja tapaaminen siltä erää välistä.

Voi olla. Tavallaan tosi sääli, sillä minun mielestä anoppi on ihan mukava ihminen, mutta ollaan sen verran erilaisia luonteita ettei meistä sydänystäviä tule. Totta kai käyttäydyn kohteliaasti ja otan anopin huomioon, mutta en halua alkaa larpata ”parasta kaveria”, kun hän ei minulle sellainen ole.

AP

Vierailija kirjoitti:

Älä kinise. Meillä yksikään isovanhempi ei ole ikinä ulkoiluttanut vauvaa tai mitenkään auttaneet, eivät ole sekuntiakaan tässä 10v sisällä lapsenlapsiaan hoitaneet. Ole KIITOLLINEN että saat apua, se ei ole ollenkaan itsestäänselvää!

Eihän tuo ole mitään apua, jos rauhassa yksin tehdyn vaunulenkin sijaan täytyy vielä raahata anoppi mukaan ja pitää sille seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Ehdota seuraavalla kerralla että sinä menet vaunulenkille ja anoppi jää teille siivoamaan ja tekemään ison satsin ruokaa valmiiksi :)

Silloinhan anoppi käyttää tilaisuuden hyväkseen ja nuuskii kaikki paikat. Meillä siivoushullu anoppi mm. tyhjentää roskat siten, että ottaa toisen tyhjän roskapussin viereen ja nostelee roskiksen roskat yksitellen tähän toiseen pussiin. Siinä näkee mukavasti mm. miten perheen ehkäisy hoidetaan pikkulapsiaikana. 

Aamen. Minulle korona on ollut siunaus, kun saan olla vauvan kanssa ihan rauhassa eristyksissä vanhoissa verkkareissa tukka sotkussa eikä kukaan, ennen kaikkea riskiryhmään kuuluvat appivanhemmat, ole koko ajan tuputtamassa apuaan joka käytännössä tarkoittaa sitä, että minun pitää olla juttuseurana kun vaan haluaisin ummistaa silmäni hetkeksi kun kerran joku muu pitää vauvaa.

Nyt joudun pitämään vauvaa koko ajan itse mutta ainakaan ei tarvitse kammata tukkaa eikä seurustella kuten esikoisen vauva-aikana ettei joku heti epäile synnytyksen jälkeistä masennusta...

Olisin varmaan tykännytkin käydä välillä vaunulenkeillä anoppini kanssa, mutta kun on invalidi niin ei tullut käytyä. Ymmärrän kuitenkin sillä tavalla, että kaikenlaisten toisten asioihin sotkeutujien ja häärääjien kanssa en jaksaisi rasittua ulkonakaan. Oma äitini on juuri sellainen ylikuormittaja, joka hyvästä tarkoituksesta huolimatta tekee vaikka siitä vaunulenkitäkin tuskaa, siinä jo analysoidaan pitäisikö minun katsella uusi mies kohta puoliin, järjestyykö raha-asiat jos äiti ilmoittaa minulle eron, äiti voisi järjestää minulle vakituisen työn (mulla on jo työ aivan eri tavalla, en enää koskaan mene kärsimään vain sen takia, että äidillä on suhteita ja tahtoo niitä hyödyntää!), jos en vielä innostu niin mieheni voisi harkita näitä ja näitä koulutuksia, ensi lauantaina voisimme kyläillä siellä ja leipoa sinne tätä ja tota, sunnuntaina meidän perheen kannattaa lähteä sinne.... Onneksi asumme sopivan matkan päästä, anteeksi äiti..

Mikä ihme tää vouhotus on että "raskauskilot pois". 

Itse olin kuukausi synnytyksen jälkeen -5kg. Painoin 50kg ja sain koko ajan kuulla "sun pitäis syödä enemmän" ja "nyt lenkille että lihakset vahvistuu". Eli vanhoilla ihmisillä on joku tarve arvostella koko ajan. En todellakaan lähde vaunulenkille, jos saan lapsen kotipihaan nukkumaan. Sillä aikaa laitan pyykkiä, ruokaa, siivoa tai ajatella.. istun alas ja kirjotan hakukenttään vauva.fi.