Joko teidän lapsella on ensikesäksi hankittuna yhdessä kesätyö ja paljonko on palkka?
Oma lapsi on nyt esiteini-iässä ja ollaan yhdessä teinin kanssa haettu noin 50 eri paikkaan kesätöihin, mutta vielä ei tiedetä pääseekö kun ei työpaikoista ole ilmoitettu. Toivotaan kuitenkin että palkka noissa kesätöissä olisi järkevän kohtuullinen että lapsi esim pääsee omilla rahoilla ensimmäistä kertaa ostamaan sellaisia vaatteita kuin itse haluaa tai voi myös säästää rahat ja jättää ne talteen tulevia lukio-opintoja, omaa ajokorttia tai ensiasunnon ostamista varten.
Kommentit (27)
Sanoin omalle 17 vuotiaille että sellaiseen kesätyöhön, jota täällä hänen ikäiselleen on tarjota ja jossa palkka noin 5 euroa tunti, ei haeta. Koska se on riistoa. Hän tekee täällä kotona listaamani työt kesän aikana. On hyödyksi meidän taloudelle eikä joudu tuollaiseen naurettavaan riistotyöpaikkaan. Joku raja miten nuoria hyväksikäytetään.
Kesällä 17 täyttävä on varmistanut jo kesäsetelipaikan ja tämän lisäksi on yksi kesätyö mahdollinen, jos urheiluseura saa siihen avustuksen (koska se kesätyöseteli on käytetty jo tähän toiseen työhön). Sitten tekee ehkä vielä lapsenvahtikeikkoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitavat kaikki paikat mennä kesäseteliläisille, muiden turha yrittää. Oma vanhempi lapseni sai (itse) hakemalla töitä kesäseteliläisenä, nuorempi ilman seteliä ei edes yritä.
Googlasin niin tuo kesäseteli on käytössä vain Helsingissäkin ja muualla pääkaupunkiseudulla. Loppuosassa Suomea kesätöitä haetaan vanhaan malliin ja suurin nuorten työllistäjä on osuuskauppa.
Oulussa on myös kesätyösetelikäytäntö.
Teini pääsee Sanna Marin erityis neuvonantajaksi. Palkka 11000€/kk netto.
16-v pääsi kuukaudeksi kaupungille töihin ilman mitään suhteita, kun oli laittaa cv:hen työkokemusta harrastamansa urheilulajin parissa toimimisesta jo parin vuoden ajalta. Harjoiteltiin edellisenä iltana työhaastattelua, lähinnä sitä, että pitää pystyä sanomaan jotakin muuta kuin ’en mä tiedä’. Palkka 1200e.
Vierailija kirjoitti:
Sanoin omalle 17 vuotiaille että sellaiseen kesätyöhön, jota täällä hänen ikäiselleen on tarjota ja jossa palkka noin 5 euroa tunti, ei haeta. Koska se on riistoa. Hän tekee täällä kotona listaamani työt kesän aikana. On hyödyksi meidän taloudelle eikä joudu tuollaiseen naurettavaan riistotyöpaikkaan. Joku raja miten nuoria hyväksikäytetään.
Meillä 18 v. menee just tällaiseen. Haki moneen paikkaan, ei vastauksia.
Ei mikään paikka ota noin nuorta töihin ja jos ihme sattuu ja jonnekin pääsee niin palkka ei todellakaan ole sellainen että voisi "säästää ensiasuntoon". Taskurahoja saa tuon ikäiset koska heille ei voi antaa kuin helppoa työtä jota aikuisen on koko ajan valvottava.
Meidän kaupungissa on yliopisto, amk ja useita lukioita joista kaikki opiskelijat menevät yläkoululaisten hakijoiden edelle. Miksi kukaan palkkaisi hommiin koko ajan valvottavaa lasta kun voi ottaa itsenäisesti työskentelevän aikuisen. Nyt on äidillä selvästi vähän suuret luulot lapsille tarjolla olevista kesätöistä ja niiden lapsille maksettavista palkoista. Kesätyösetelit on noin nuorille ainoa mahdollisuus jos ei ole suhteita joilla lapsen saa jonnekin töihin (silloinkin taskurahapalkalla). Lukiolaisilla jo sitten edes jonkinlainen mahdollisuus oikeisiin kesätöihin ja sekin mahdollisuus on huonompi jos paikkakunnalla on korkeakouluja.