Lue keskustelun säännöt.
Miltä teistä kolmekymppisistä tuntuu joita luullaan aina lapseksi?
02.04.2021 |
Täällä oli ketju muiden virheistä ikääsi koskien, mutta entä jos se on päivittäistä? Tuntuu jo jotenkin epätodelliselta. Esim.
Jos maksan käteisellä bussissa pyrin aina antamaan isomman rahan eikä tasarahaa, sillä poikkeuksetta joka ikinen kerta silloin minulle myydään lastenlippu.
18-vuotias tyttö kysyi minulta lässyttävällä äänellä yläasteen nykyisistä opettajista, kun selvisi että olemme käyneet samaa koulua.
Vuotta nuorempi esimies pelotteli alemman tason työstä työhaastattelussa ja sanoi että nuorimmatkin työntekijät ovat jo kuitenkin pitkällä opinnoissaan (olin valmistunut, mitenhän alun perin päädyin sinne jos ei edes lukenut hakemusta).
16-vuotiaan pikkuveljeni kaverit olivat naureskelleet veljelleni siitä ettei asuntoon ole mahtunut hänen pikkusiskolleen edes omaa sänkyä, kun eivät tajunneet 30-vuotiaan asuvan jo jossain muualla.
Minulta kysyttiin uutena työntekijänä miten pääsen kulkemaan. "Niin ei kai sulla vielä ajokorttia ole."
Seisoin kaljakärryn kanssa jossa oli useampi lava alkoholia. Lähistöllä jutustellut nainen vaikeni ja alkoi tuijottamaan. Sitten sanoi kovaan ääneen kuin minun olisi tarkoitus kuulla: "18-vuotta on ihan liian matala ikäraja. Se johtaa vain lasten ryyppäämiseen."
Teinitytöt seisoivat edessäni kassajonossa ja joku heistä huomasi minut ja kaljaostokseni. Alkoi kova supatus ja jokainen vuorollaan kääntyi katsomaan. Jäivät vielä kassan lähelle tuijottamaan maksamistani. Tuijottivat hiljaa kun pakkasin ja kävelin ohi. Sitten alkoi taas kova pölinä josta erottui "muka 18".
Parturi kysyi millä luokalla olen ja kun sanoin etten opiskele enää alkoi paasaamaan kuinka hänkin minun iässäni halusi tehdä kaikkea muuta kuin opiskella mutta kyllä se opiskelu vain kannattaa.
Kolme vuotta nuoremman poikaystäväni isoäiti otti pojan puhutteluun liian nuoriin sekaantumisesta. Kyttää minua edelleen ja tuhahtelee kuinka seurusteluhommat aloitetaan "nykyään niin aikaisin".
Isäni työkaverit olivat ottaneet puheeksi meidät nähtyään kuinka on hassua että heillä on jo yli kolmekymppisiä lapsia vaikka ovat saman ikäisiä isäni kanssa ja isälläni on vasta pieni koululainen.
Nuorempi työntekijä jota tulin sijaistamaan ihmetteli miten minä voin olla hänen sijaisensa ja alkoi kyselemään kiinnostuneena nykyisestä lukion kurssitarjonnasta ja että olenko opiskellut paljon myös lukiokurssien ulkopuolista asiaa itsenäisesti.
Tapasin 5v nuoremman kaverin kaverin joka oli juuri saanut lapsen. Hän puhui minulle alentavasti huokaillen että "sitten ymmärrät kun sinusta tulee äiti". Kysyin mistä tietää etten ole jo äiti. Nauroi että "toivottavasti et vielä ole".
Hauskaahan se on jos näyttää ikäistään nuoremmalta mutta ei LAPSELTA. Ja nyt pitäisi olla kolmenkympin kriisi mutta odotan edelleen että minut aletaan näkemään aikuisena ja otetaan tosissaan. Odotan että alkaisin näyttää vanhemmalta, mutta pahimmassa tapauksessa kohta tulee jokin pikarupsahdus ilman että sai koskaan näyttää nuorelta naiselta. "Hauskaa" myös se että tuntemattomat ihmiset asennoituvat sinuun tietyllä tavalla jo pelkän ulkonäön perusteella.
Kommentit (247)
Unohdin aikaisempaan viestiini kirjoittaa, että yksi mieleenpainuvimmista tilanteista sattui opettajana, kun menin oppilaspalaveriin keskustelemaan yhden oppilaani koulunkäynnistä. Kun saavuin paikalle, sosiaalityöntekijä katsoi minua äidillisesti, nojasi eteenpäin tuolissaan ja kysyi, miten minulla on mielestäni lähtenyt uusi lukuvuosi käyntiin opintojeni suhteen. Onneksi rehtori oli tilanteen tasalla ja pelasti nolon hetken esittelemällä minut tälle sosiaalityöntekijälle.
Vaikka nämä tilanteet ovat tulleet tutuksi, ovat ne silti joka kerta yhtä hämmentäviä ja menen itse helposti puhuin, sillä en halua aiheuttaa toisille nolostusta. Esimerkiksi kerran ulkomailla projektissa töissä ollessani eräs ulkomaalainen kollegani kysyi minulta tapahtuman päätyttyä, että olenko hukannut isäntäperheeni. Yleensä naureskelen tilanteiden päätyttyä yhdessä kyselijöiden kanssa ja kerron, että he eivät ole ainoita, jotka ovat luulleet minua nuoremmaksi. Silti se jää hetkeksi kalvamaan, kun haluaisi olla vakavasti otettava aikuinen, tai edes aikuinen, joka sulautuisi huomaamattomasti joukkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Unohdin aikaisempaan viestiini kirjoittaa, että yksi mieleenpainuvimmista tilanteista sattui opettajana, kun menin oppilaspalaveriin keskustelemaan yhden oppilaani koulunkäynnistä. Kun saavuin paikalle, sosiaalityöntekijä katsoi minua äidillisesti, nojasi eteenpäin tuolissaan ja kysyi, miten minulla on mielestäni lähtenyt uusi lukuvuosi käyntiin opintojeni suhteen. Onneksi rehtori oli tilanteen tasalla ja pelasti nolon hetken esittelemällä minut tälle sosiaalityöntekijälle.
Tämä tapahtui siis yläkoulussa, jossa oppilaani oli 13-vuotias ja itse olin tuolloin 30-vuotias.
Multa kysyttiin viime kesänä paperit kun olin ostamassa yhtä oluttölkkiä.
N48 155cm, tennarit jalassa ja farkkutakki päällä silloin.
35 on uusi 15. Ajatuksennja puheen sisältö, kokemusmaailma ja käsitys arkielämästä on vaannusein niin lapsellisten mielikuvien ja leikin sävyttämää, että helposti tulee tehtyä virhearvio iästä alakanttiin.
Näitä tapahtuu itselle ihan jatkuvasti, osaan pystyy suhtautumaan huumorilla jos tilanteet menee nopeasti ohitse ja kyseessä on vaikka se että bussissa tarjotaan lastenlippua. Ei sellaiset itseä jää vaivaamaan ja kavereiden kanssa on tapana heittää hyvinkin "törkeää" huumoria omasta lapsenomaisesta ulkonäöstä ja pituudesta ja naureskella näille tilanteille.
Mutta toisinaan, varsinkin töissä ollessa on oikeasti tosi inhottavaa ja kiusallista kuulla joko jatkuvasti jotain typerää huumoria "onko tänään semmoinen päivä kun päiväkoti lapset tutustuu vanhempien työpaikkaan, heh heh" tai sitten että kun se minun oikea ikäni selviää niin asiasta tehdään tosi iso numero ja jäädään pitkäksi aikaa kovaan ääneen ihmettelemään että "onko nyt IHAN oikeasti näin, voi herranjumala sentään kun minun 12v tytärkin näyttää sinua vanhemmalta!" tai sitten tosiaan vaan heti kättelyssä aletaan lässyttämään, opastamaan ja epäilemään että en osaa missään asiassa mitään. Olisi ihanaa aikuisena naisena olla naisellinen ja kaunis aikuinen nainen jonka taitoihin luotetaan mutta olen aivan vaan se söpö ja hellyyttävä pikkuinen. Olisi kiva tuntea olevansa seksikäs, eikä että sinua pidetään pikku lapsena. Se syö väkisinkin itsetuntoa ja on ylipäätään vaan uuvuttavaa olla koko ajan todistelemassa että hei kyllä minä tiedän asioista paljonkin.
Ihmisillä on myös ihan kummallinen tarve vertailla mun painoani esim siihen että heidän koiransa painaa enemmän kuin minä, miten he nostaa penkistä tuplasti minun painoni tai mikä pahinta, haluavat konkreettista nostaa minut ja kokeilla kuinka kevyt olen. (Olen 154cm ja paino joku 45kg) Minulla ei siis ilmeisesti saisi olla mitään rajoja kun jotkut puolitutut random ihmiset on joskus ihan kysymättä meinanneet vaan tulla nostamaan minut "miten joku voi olla noin pieni, mitä sä oikeen painat anna mä kokeilen". Se tuntuu tosi nöyryyttävältä, en ole missään tilanteessa ikinä aikuinen toiselle vaan joku pikku lapsi jolle voi lässyttää ja höpötellä kuin päiväkoti ikäiselle ja jota ei tarvitse kunnioittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin 29v kun olin liikkeellä anoppini (48v), kälyni (4v) ja poikani (3v) kanssa. Meitä kolmea luultiin anopin lapsiksi, minua yläasteikäiseksi isosiskoksi:) Eikä vain yhtä kertaa vaan tosi usein. Poikani oli aivan isoäitinsä kuva pienenä.
Olin ihan babyface pitkälle yli 30v, pieni ja siro 164cm/52kg
Suomalaisessa mittakaavassa ehkä vähän keskiarvoa pienempi. Muualla maailmassa ei noin isoa luultaisi lapseksi saati kutsuttaisi pieneksi.
Jos tänään menet katsomaan 16v tyttöjä koululle niin luokassa korkeintaan yksi on tuota kokoluokkaa. Vaikkei pituutta olisi enempää on painoa vähintään +10kg!
Mette Mannosta ei uskoisi 49-vuotiaaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mette Mannosta ei uskoisi 49-vuotiaaksi.
Näyttää parikymppiseltä.
Hih, tämä olikin hauska ketju! Esikoista odotin, olin 35-vuotias ja työkaveri totesi että "nuorena tekin aloitatte". Otin kohteliaisuutena :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mette Mannosta ei uskoisi 49-vuotiaaksi.
Äsken taas säässä ihan koulutyttönä 😍
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän kyllä sen, että näytän nuorelta, sillä olen pienikokoinen babyface. Minulta kysytään usein, onko tämä ensimmäinen työpaikkani, vaikka olen ollut työelämässä 13 vuotta, joista opettajan hommissa viisi. Ennen joulua minua luultiin harjoittelijaksi, kuten monia muitakin ketjuun kirjoittaneita.
Eihän ikä sitä kerro kauanko on ollut työelämässä. Itsekin olen kolmekymppinen harjoittelija. Aina veikataan harjoittelijaksi ja niin olenkin.
Itse olen 30v ja en ole ikinä saanut mitään työtä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alle 30-vuotiaat lasketaan vielä nuorisoksi.
Kai sä sanoit niille takas? Mä oon sanonut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikuttaa itsetuntoon kun saa aina selvästi erilaista kohtelua kuin muut samanikäiset heti kättelyssä.
Vierailija kirjoitti:
Tosi pitkä sepustus.
Nyt pitäisi vielä tietää, miltä näytät. Pituus, paino, kuvailut.
Nyt nukkumaan lapsikulta!
Minulla oli tuo noin 32 vuotiaaksi asti, ei nyt sentään lapseksi luultu mutta teiniksi kuitenkin. En ole edes lyhyt mutta minulla on rasvainen iho johon ei kovin helposti muodostu ryppyjä, säästää ryppyvoide kustannuksissa ainakin.
Joku lapsi kysyi rannalla mun ikää. Sanoin olevani 25v. Se luuli että olen 14v.
Oikeasti olen 32v. Ja minäkin odotan sitä että musta huomataan että olen jo aikuinen mutta toisaalta olen kyllä tyytyväinen ulkonäkööni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin 29v kun olin liikkeellä anoppini (48v), kälyni (4v) ja poikani (3v) kanssa. Meitä kolmea luultiin anopin lapsiksi, minua yläasteikäiseksi isosiskoksi:) Eikä vain yhtä kertaa vaan tosi usein. Poikani oli aivan isoäitinsä kuva pienenä.
Olin ihan babyface pitkälle yli 30v, pieni ja siro 164cm/52kg
Suomalaisessa mittakaavassa ehkä vähän keskiarvoa pienempi. Muualla maailmassa ei noin isoa luultaisi lapseksi saati kutsuttaisi pieneksi.
Jos tänään menet katsomaan 16v tyttöjä koululle niin luokassa korkeintaan yksi on tuota kokoluokkaa. Vaikkei pituutta olisi enempää on painoa vähintään +10kg!
Koska naisista lisääntyvät lähes kaikki ja miehistä lähinnä isokokoiset. Nykyään jo 160-senttiset kutsuvat itseään pieneksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin 29v kun olin liikkeellä anoppini (48v), kälyni (4v) ja poikani (3v) kanssa. Meitä kolmea luultiin anopin lapsiksi, minua yläasteikäiseksi isosiskoksi:) Eikä vain yhtä kertaa vaan tosi usein. Poikani oli aivan isoäitinsä kuva pienenä.
Olin ihan babyface pitkälle yli 30v, pieni ja siro 164cm/52kg
Suomalaisessa mittakaavassa ehkä vähän keskiarvoa pienempi. Muualla maailmassa ei noin isoa luultaisi lapseksi saati kutsuttaisi pieneksi.
Jos tänään menet katsomaan 16v tyttöjä koululle niin luokassa korkeintaan yksi on tuota kokoluokkaa. Vaikkei pituutta olisi enempää on painoa vähintään +10kg!
Koska naisista lisääntyvät lähes kaikki ja miehistä lähinnä isokokoiset. Nykyään jo 160-senttiset kutsuvat itseään pieneksi.
Niinhän he ovatkin, selvästi keskipituuden alapuolella.
Olipa ihana vertaisketju! Täytän ensi vuonna 40v. ja olen edelleen ihan samanlainen babyface kuin 25 vuotta sitten. Odottelen tässä ensimmäisiä ryppyjä ja muita aikuistumisen merkkejä, jos ilmaantuisivat, vai onko tässä oikeasti se kauhutarina edessä, että näyttää lapselle/teinille ja sitten siitä suora hyppy rupsahtamiseen ilman, että on ikinä aikuisen naisen näköinen. Tämä baby face-ilmiö kulkee suvussa, molemmat sisarukseni ja vanhempani ovat ikäistään nuoremman näköisiä myös. Äitini on kuullut ties kuinka kauan hirvittäviä kauhisteluja, että miten sulla voi olla kaikki lapset jo yli 30-vuotiaita.
36-vuotiaana minulle ei haluttu myydä apteekissa yskänlääkettä ilman henkkareita, koska alaikäiset vetävät yskänlääkkeellä pään täyteen.
20-vuotiaana kysyttiin papereita K13 leffaan elokuvissa.
Kun olin 20-vuotias, äitini työkaveri kysyi montako vuotta minulla on vielä rippikouluun.
27-vuotiaana opiskelin ammattiin ja kun kerroin olevani opiskelija, minun ajateltiin juuri aloittaneen ammattiopinnot 16-vuotiaana. Naapurin mummor ystävällisesti opastivat itsenäiseen elämään, vaikka olin asunut yksin ympäri Suomea jo melkein 10 vuotta.
Kaikissa työpaikoissa minuun suhtaudutaan sekä työtovereiden että asiakkaiden toimesta juuri aloittaneena harjoittelijana, vaikka työkokemusta on enemmän kuin monella muulla samassa työpaikassa. Aina epäillään, etten osaa mitään ja sitten ihmetellään silmät suurina, kun se "lapsi" osasikin :'D Tämä on kaikkein inhottavinta. Saa olla jotenkin todistelemassa extrakovasti, että olen ihan yhtä pätevä kuin tuo toinenkin, vaikka en fyysisesti näytäkään siltä sinun mielestäsi.
Olen pyöreäkasvoinen ja 153cm.
Hyvää tässä on se, että voin mennä katsomaan leffaan piirrettyjä yksin ja pyöriskellä sarjiskaupoissa jne. ilman, että kukaan pitää sitä omituisena. Mutta se on toisaalta laiha lohtu. Olisi ihanaa olla naisellinen nainen, mutta minusta ei saa meikeillä ja vaatteillakaan muuta kuin sen näköisen, että teini on nyt maskeerattu aikuiseksi.