Tarina työpahoinvoinnista ja arvoristiriidasta

Hei kaikki,

Toivon herättäväni asiallista keskustelua ja löytäväni hengenheimolaisia. Ennen kaikkea vinkkejä, miten lähteä purkamaan tilannetta.

Olen 33-vuotias akateemisesti koulutettu ja ollut samalla työnantajalla yhdeksän vuotta erilaisissa asiantuntijatehtävissä. Palkkio koostuu kuukausipalkasta ja tulospalkkiosta. Keskivertotuloni on bruttona 6000-7000 e/kk eli selvästi ikäistäni keskivertoa parempi.

Olen alusta lähtien ollut hyvin kiinnostunut ja motivoitunut työstäni ja suorittanut vaaditut tehtävät aikataulussa ja laadukkaasti. Vuosien varrella olen huomannut etääntyväni muista kollegoista ja työilmapiirimme on heikentynyt, kun yrityksen kasvu on takunnut. Olin pitkään tiimimme nuorin työntekijä ja minusta tuntuu, että ahkeruuteni, positiivinen asenne ja tuloksellisuus on aiheuttanut tietyissä kollegoissa kateutta ja etääntymistä. Olen saanut nauttia lisäeduista, kuten esimerkiksi etätöistä ja ylimääräisistä tulospalkkioista, mutta mielestäni tämä kaikki on ollut ansaittua. Osa kollegoista vetää sieltä mistä rima on matalin ja sitten kiukuttelee minulle.

Minusta on kahden viimeisen vuoden aikana alkanut tuntua siltä, etten enää jaksa nykyistä työtäni ja usein ajatellut, kuinka vapauttavaa olisi ottaa hatkat ja etsiä jotain aivan muuta. Työpaikallamme esiintyy paljon kyttäämistä, kyräilyä sekä mikromanagerointia. Asioista ei puhuta suoraan, vaan epäonnistumisia saatetaan "rangaista" esimerkiksi ottamalla tietty työtehtävä pois, jos se ei jolta kulta suju. Rimanalittajille ja negatiivista työilmapiiriä viljeleville ei tehdä mitään, vaan he saavat myrkyttää ilmapiiriä vuodesta toiseen. Välillä johto ärähtelee julkisesti ja ottaa tietyt työntekijät tikunnokkaan ja pikkupomot seuraavat perässä, kun eivät uskalla olla eri mieltä. Ja voi v***u sitä nuoleskelun määrää...

Olen alalla, joka on verrattain pieni ja työpaikkoja on vähän. Käytännössä jos haluaisin vielä työllistyä samalla alalla, pitäisi minun etsiä työpaikkoja joko ulkomailta tai kilpailijalta. Työpaikassani minua pitää tällä hetkellä kiinni vain hyvä palkkaus. Pidän myös työtehtävästäni, mutta osa kollegoistani ja johdosta latistavat ilmapiiriä. Sisimmissäni kaipaan kuitenkin vaihtelua, mutta jotenkin tässä koronatilanteessa tuntuisi riskialttiilta luopua kaikesta ja lähteä etsimään muuta.

Olenko tosiaan ansainnut kaiken tämän p***n fiiliksen sen takia, että hoidan työni mallikkaasti ja tehokkaasti ja tämän ulkopuolella nautin elämästäni ja tykkään myös näyttää sen? Onko kateus ja kyräily niin syvällä suomalaista työkulttuuria, että pitäisi tehdä työnsä keskinkertaisesti, eikä saisi millään tapaa erottua massasta? Missä maassa näin ei ole? En halua muuttua yhdeksi heistä, mutta kovaa vauhtia ilmapiiri tekee minusta sellaisen ihmisen, joka en haluaisi olla.